Kyllä alkaa vahvistua se ajatus että itseltään hengen riistää joku päivä. Ahdistaa jo ens syksy ja talvi. Vuodet on tätä samaa kiertoa ja ihmiset vittumaisia.
Ensimmäisen kerran itsemurhaa mietin about 15 vuotta sitten ja jos olisin tehnyt sen silloin en olisi jäänyt mistään paitsi kun ajattelee aikaa sieltä tähän päivään asti. Monet vittumaiset, ikävät, oksettavat, surulliset ja loukkaavat asiat ihmisten kanssa olisi jäänyt kokematta. Vituttaa kun on antanutkin toisten ihmisten määrätä mun ihmisarvo.
Vuosi vuodelta nautinnot elämässä ovat kaventuneet. Pään sisäinen ahdistus on vain kasvanut. Ajatus siitä että alkaisin korjaamaan itseäni ja sosiaalista elämää on niin oksettava ajatus, että mieluummin valitsen kuoleman. Ja en tästä nuorrukaan..en halua vanhaksi ja räihnäiseksi tämän yhteiskunnan hoidettavaksi. Ihana on se ajatus, kun tietää että voi itse päättää oman lähtönsä. Mikä siinä on niin väärin? Parempi sekin kuin tulla murhatuksi.
Ensimmäisen kerran itsemurhaa mietin about 15 vuotta sitten ja jos olisin tehnyt sen silloin en olisi jäänyt mistään paitsi kun ajattelee aikaa sieltä tähän päivään asti. Monet vittumaiset, ikävät, oksettavat, surulliset ja loukkaavat asiat ihmisten kanssa olisi jäänyt kokematta. Vituttaa kun on antanutkin toisten ihmisten määrätä mun ihmisarvo.
Vuosi vuodelta nautinnot elämässä ovat kaventuneet. Pään sisäinen ahdistus on vain kasvanut. Ajatus siitä että alkaisin korjaamaan itseäni ja sosiaalista elämää on niin oksettava ajatus, että mieluummin valitsen kuoleman. Ja en tästä nuorrukaan..en halua vanhaksi ja räihnäiseksi tämän yhteiskunnan hoidettavaksi. Ihana on se ajatus, kun tietää että voi itse päättää oman lähtönsä. Mikä siinä on niin väärin? Parempi sekin kuin tulla murhatuksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei mitään tuollaisia puheita. Ihmisen elämä kestää keskimäärin noin 70 vuotta, joka on yksi silmänräpäys kosmisessa mittakaavassa. Sen kestää vaikka päällään seisten.
Sorry. mutta sinulla nyt ihan hullunkurinen asenne elämääsi. En halua vähätellä kärsimyksiäsi ja masennustasi. Vaikuttaa, että sisimmässäsi on valtavan häpeän taakaa ja mielsi ylpeys ei antaisi lähteä sitä nostamaan esille.
Ei Luoja ole sinua tarkoittanut köyden mutkaan. Älämälläsi on paljon syvällsienpi tarkoitus, mutta et ole sitä vielä löytänyt.
Kyykkyyn, mutta ei kiikkuun!
kuolema on vain ovi,jonka suljet takanasi,ja jatkat matkaa.lyhyesti:se paska fiilis joka on ennen kuolemaa,ei välttämättä häviä mihinkään,kun tapat itsesi.
Siinä Bruce Willis-leffassa, missä se jankutti ittelleen aamulla peilin eessä, että siellä oottaa taas p*ska maailma täynnä p*skoja ihmisiä, jotka tulee tekeen sulle taas
p*skoja juttuja - nyt se on vasta mullekkin valjennut viime vuosien aikana, että
minkälaisista tuntemuksista siinä mahdollisesti yritettiin viestiä. Ei noitakaan tajua
ennenkun on itte elänyt tarpeeksi kauan jotain samankaltaista.
Lapsuus, oikeastaan vanhemmiten ku miettii sitä ni sontaahan tuo oli. Nuoruus,
kouluajat - erityisesti yläluokat - sontaa. Armeija-aika - totaalista sontaa. Työelämä,
sen mitä sitä pätkätyöläisenä ees oli - sontaa. Siinä yhteydessä työttömyystoimisto
touhut joinekkin kursseineen, pomputtamisineen - sontaa. Sitten aika sen jälkeen - sontaa. Ymmärrän tuntemukset vastaavankaltaisesta elämästä - ei oo herkkua.
Ja kuitenkin täältä löytyy ihmisiä kajehtimaan tuommoistakin elämää. Mutta siitäkin huolimatta, en prkle aio lyödä hanskoja tiskiin, vaikka kuinka onkin soopaa.
Ku mun mielestä ne jokainen vittuilija ja potkiskelija on silloin tavallaan voittanut,
nujertanut mut. Ei anna sinni periksi, ainakaan vielä. Miten lie jos tästä vielä rajusti
olotila huononee, ehkä siinä vaiheessa tuntemukset on samat.
Oma maailmankuvani on tällä hetkellä varsin samankaltainen. Johan tässä on kohta ne "villit nuoruusvuodet" takana ja mitä niistä on jäänyt käteen? Pelkkää paskaa. Mitä ihmissuhteisiin tulee, niin mitään oikeasti pitkäaikaisia, positiivisia juttuja ei ole osunut kohdalle - olen kohdannut vaan kaksinaamaisia, muiden ostettavissa olevia ihmisiä.
Opiskelutkin venyivät aikanaan niin pitkälle, ettei työelämässäkään ole tullut oltua kuin lyhyehköjä jaksoja kerrallaan.
Kouluaikoja en halua edes muistella, pelkkää paskaa täynnä nekin vuodet olivat.
Että kuinka sisimmältään täysin kyyninen ihminen, joka ei tähän mennessä ole saanut kuin vastoinkäymisiä muiden vastoinkäymisien perään voi "koettaa karaistua" ja odottaa saavansa osakseen jotakin "hyvää" tässä elämässä.
Olisi niin paljon helpompaa vaan valita se toinen tie ja jättää tämä ruma maailma taakse, mutta kai olen sitten sen verta masokisti, että yhä täällä heilutaan ja mietitään, että miksi.