Padottu viha

Mitä tehdä padotun vihan kanssa? Minua on kohdeltu kaltoin pieni ikäni. Vaikka sitä ei enää tapahdu, niin pienimmätkin asiat saa minut raivon partaalla. Ammattilaisten vinkki on sen purkaminen vaikka liikunnan avulla. Itsestä tuntuu siltä, että se vain pahentaa sitä. Oikeutettuahan se on, että tuntee vihaa, annan sen tullakkin, mutta se ei ole koskaan johtanut mihinkään. Kuka on kahdoin kohdellut, niin kuten arvata saattaa niin hänen kanssaan on turha asiaa käsitellä.

Joku nettikirjoitus neuvoi enemmänkin löytämään hyviä rakkauden lähteitä elämäänsä, kuin miettimään vihaansa.

Onko jollain omakohtaisia kokemuksia mikä on muuttanut elämää paremmaksi, kun kiukkua tuntuu vain riittävän ja riittävän?
15491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Purkaa se pitää ja käsitellä. Pitää löytää oikeanlaiset kanavat sen purkamiseen. Liikunta on yski hyvä keino.
Ei varmaan kannata lähteä asioita jaarittelemaan näiden vihaa aihuttaneiden kassa: voi käydä että tulee vain uutta lokaa ja väärinymmärrystä. Itseäni on auttanut ihan asioiden järjellinen pohdiskelu. Kun yritää löytää syitä, miksi nuo henkilöt ovat kohdelleet minua noin ja ilkeästi? Nämä kaltoinkohtelijat ovat voineet olla itse hyvinkin rikkinäisiä psyykeeltään, ovat älyllisesti jälkeenjääneitä, onnettomia ym. Paras kenino on vain käydä läpi nuo ikävyydet ja päättää antaa heille anteeksi. Noita phioja asioita ei kuitenkaan tarvitse mitätöidä ja kieltää, mutta tekijöille voi antaa mielessäään synninpäästön. Se kannataa tehdä juuri oman itsensä ja hyvinvointinsa vuoksi. Niin kauan kuin viha on päällä on sidottu ja kahleissä noihin pahanttekijöihin.
Sinä voit työstää tunteesi ja vapautua noista traumoista ilman että edes olet missään tekemisissä noiden henkilöiden kanssa. Voi olla että nämä henkilöt eivät edes itse muista, tiedosta että sinulla sappi kiehuu ehitä vastaan vaan olet yskipuoleisesti heidän vankinsa.
Ja asia on niin, että noita tekoja eivät voi nuo henkilöt enää muuksi muuttaa: Tietenkin jos on aineellisia velkoja ja saatavia niin niitä voisi jotenkin korvata.
Sitten voit kääntää kielteiset kokemusket jopa voimavaroiksi. Ainakin sitten kun nuo tunteet alkavat helpottaa, huomaat että olet selvinnyt sittenkin ja ymmärrät toisia. Katkeruuteen ja itsesääliin ei kannata vajota. Ei myöskään päihteisiin. Kun tunteet nousevat pintaan ja tietosuuteen, mutta kun niitä järjellä työstään, niin niiden ote pikkuhuijaa herpaantuu ja heikknee. Itseään ja lähimäisään ei kannata haavoittaa. Olen kuullut että joku menee metsään: raivoaa ja huutaa kuin hullu, mutta se ei ketää n vahingoita!

Äänestä

Bah, tätä maailmaa hallitaan vihalla.

Äänestä
  • Ei pidä paikaansa. Jos siihen pyrit niin ennepikää rahkeesi repeää.

    Äänestä

Olen toisinaan itsekin niin vihainen että tekis mieli mennä hakkaamaan ihmisiä.

Äänestä

Tunne voi olla mutta jäkevänä ihmisenä sinä hallitset tunteesi, et mene hakkaaman ketään, et myös satuta itseäsi tai kenenkään omaisuutta. Kivia voi heitellä, huutaa ja mensota. Puhua työstää raivoa vaikka taiteen ja puhumisen kautta.

Äänestä

Alas kirjoitella tai piirustella tekeleitä laajempaan julkiseen levitykseen nimelläs varustettuna, sellaisia joita muslimit pitävät uskontonsa häpäisynä, kestääkö kantti?
Jäät sitten oottelemaan, koska rankaisu tulee. Melkeinpä väittäisin, että jätät väliin
semmoiset tekeleet. Eli ohjasiko sinunkin käyttäytymistäs siinä tapauksessa uhka
mahdollisesta tulevasta ikävästä tapahtumasta kohdallas? Ja millähän nimellä tätä
koko kuviota pitäisi sitten kutsua? Tätä se on ollut kautta aikain melkein joka
kulttuurissa, hommat niin myös tänään hoidellaan, myöskin toisinajattelijoiden
leireissä.

Äänestä

Anteeksianto, se tuo helpotuksen myös itselle.

Äänestä
  • höpö höpö. kosto tuo.

    Äänestä

Toivottavasti kaltoinkohtelusi ei johda muiden kaltoin kohteluun. Minä olen ollut niin kiukkuinen että olen purkanut sitä ihan vääriin ihmisiin ja tehnyt itsestäni usein täyden idiootin muiden silmissä.

Äänestä

Niin tuskin autaa yhtään omaa sisimmän patomia alkaa potkimaan mummoja ja vihamaan muslimeja. Se on vain sijaistoimintaa ja voi vain enentää vihaa. Olkien olis teidostaa se vihanalkulähde ja möykky sisimmässä ja saada se traumatisoitunut lukkiuma esille ja ulos.
Aikuisella on myös järki ja ymmärrys. Voi esim. ajatella että nuo kaltoinkohdelleet ovat olleet itse elämäsnä uhreja ja onnettomia. Kukas tietää, vaikka he ovat joutuneet kokemaan vielä kovempia kolhuja kuin itse ym. Se auttaa armahtamaan ja unohtamaan ja poistaa niitä kostoajatuksia ym.

Äänestä

Nyrkkeilysäkki tai kuntosali on ainakin itselleni ehdoton tapa purkaa vihaa. Lyö säkkiä tai revi taljaa/soutulaitettaniin kauan ettei enää harmita niin taas jaksaa eteenpäin. Toisiin ihmisiin en vihaani halua purkaa vaikka petollisten ihmisten takia noita patoutumia on tullut.

Toinen hyvä tapa on musiikki joka vastaa omaa mielentilaa.

Äänestä

Itse en vihaa muslimeita, sen kummemmin kuin muitakaan uskontokuntien edustajia.
Pyrin näkemään metsän puilta. Joka aatteessa, joka opissa on oikeaa ja väärää.
Yksilöitä löytyy joka lähtöön. En tavoittele epäjärjestystä, kaaosta, puolensa täällä
täytyy kuitenkin opetella pitämään, tavalla tai toisella. Ja joillekkin meistä tämä maailma
on paljon raaempi paikka kuin toisille. Myöskin on niin, että joka ei muista historiaa,
on tuomittu elämään sen uudestaan. Kaikkine virheineen ja vääryyksineenkin.

Äänestä

minusta se anteeksi anto niille ihmisille jotka ovat olleet minulle todellapahoja olis väärin.se olis omien tundeiden tukahduttamista.olen vieläkin todella katkera niille jotka ovat olleet mulle pahoja.miksi antaa anteeksi eiväthän nämä pahantekijät tule pyytämään anteeksi.on oikein tuntea vihaa ja katkeruutta.mun elämä oli yhtä helvettiä 9v-16v näitten paskahousujen takia,nyt olen 45v ja pikkuhiljaa ole oppinut sen että minä en ole paha vaan minulle on tehty pahaa.mulla on tästä syystä olla vihainen ja katkera.semmoinen nynnyilly anteeksiannoasta on ihan peestä nostakaa kissa pöydälle käyttäkää sitä tervettä vihaanne se lisää energiaa ja poistaa ahdistusta,uskokaa minua nimittäin kokemusta tästä on.huh huh

Äänestä

Voit olla vihainen mutta tuo vihaa kahlitsee ja invalidisoi sinun elämäsi. sinun pitää antaa anteeksi juuri itsesi hyvin voinnin vuoksi. Tuo vihan ote ja lieka katkeaa sitten noinin vihan kohteisiin. Jos vaikka kuinka vihaat, se ei heilauta noiden piinaajien elämään rahdunkaan vertaa.

Äänestä

Siis en minäkään varsinaisesti vihaa, mutta jos joku otus joka on onnistunut vahingoittamaan mun elämää mielestäni kohtuuttomasti, sattuu myöhemmin elämässä
kohdalle osumaan ja onnistun jollain tapaa tekemään jotain vähänkään vastaavaa
takas, ni eikö se ole vain oikeus ja kohtuus. Samaa p*skaa kaikille sitten.
Jos sen jälkeen sitten on puolin jos toisin anteeksiantelemassa. En oikein ymmärrä
tätä yksipuolisuutta, toinen voi tehdä p*skaa mielinmäärin ja toisen pitäisi olla vaan
anteeksiantelemassa? Joku kohtuus sentään. Olen muunmuassa päässyt maistamaan lesbojen raivoisaruusu raivoamista, kuinka nää alkaa omaa henkistä väkivaltaansa levittää, aikoinaan lehdistö näkyi olevan niille yks kanava. Mielisairas mielipuoli paskoo jutuillansa vuosikausia kaunaa kantaen. Ja minkähän tähden? Oot saattanu 10v. sitten aukoa päissäs naamaas ärsytettynä 5min. Lesbiaani kehittää jonkin helvetin henkilökohtaisen kostoretken vuosikausiksi. Kyllä Hitleri tais olla mm. tällaisten lesbiaanien kohdalla oikees. God forgives i dont.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyuitoeoiyo kirjoitti:

Mitä tehdä padotun vihan kanssa? Minua on kohdeltu kaltoin pieni ikäni. Vaikka sitä ei enää tapahdu, niin pienimmätkin asiat saa minut raivon partaalla. Ammattilaisten vinkki on sen purkaminen vaikka liikunnan avulla. Itsestä tuntuu siltä, että se vain pahentaa sitä. Oikeutettuahan se on, että tuntee vihaa, annan sen tullakkin, mutta se ei ole koskaan johtanut mihinkään. Kuka on kahdoin kohdellut, niin kuten arvata saattaa niin hänen kanssaan on turha asiaa käsitellä.

Joku nettikirjoitus neuvoi enemmänkin löytämään hyviä rakkauden lähteitä elämäänsä, kuin miettimään vihaansa.

Onko jollain omakohtaisia kokemuksia mikä on muuttanut elämää paremmaksi, kun kiukkua tuntuu vain riittävän ja riittävän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu