Haaveilin pitkään

Olin mielestäni kärsivällinen. Haaveilin pitkään, mutta nyt näyttää siltä että totuus löi silmille.

Ei loputtomiin jaksa olla yksi monista kun haluaisi olla se ainut ja oikea, näin se vaan on.

Meneehän tässä aikaa toipumisen, pienin askelin kohti parempaa huomista.
9191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

vai miksi olet kirjoittanut noin sata samanlaista aloitusta tänään?

Äänestä

Täällä on varmasti sata eri kirjoittajaa jotka kirjoittavat samanlaisia aloituksia.
Minulla on tässä omien tunteiden käsittely meneillään, haaveiden kohteesta luopuminen kun hän ei ollut kiiinnostunut. Kunhan puran ajatuksiani kuten muutkin.

Pienin askelin kohti kauniimpaa tulevaisuutta. Ehkä joskus saan tuntea olevani ainut ja hän minulle. Siitä unelmoin.

Tämä on toisaalta surumielistä, mutta välttämätöntä. Joskus pitää ymmärtää ettei loputtomiin voi haaveilla.

Äänestä

luulen että masennuksen lisäksi,sun kannattais tutkituttaa,maanis-depresiivisyys,ihan vaan näin sivusta katsottuna,näyttäs olevan maaninen vaihe päällä.

Äänestä

Ehkä ne hänen kaikki nettinaisensa kirjoittavat sitten tänne samansisältöisiä viestejä. Hänen pitää saada huomiota monelta naiselta samanaikaisesti.
Kaikille naisille tietysti tulee paha mieli kun haluaisi olla ainut ja oikea.

Äänestä
  • Mene vaikka nukkumaan iltapäivänokoset tai jotain.

    Äänestä

Mikäs minun viestissäni nyt noin ärsytti? Kaipa minullakin on oikeus tänne kirjoittaa, ihan samalla tavalla kuin hänen kaikilla muillakin nettinaisilla. Ehkä meitä stiten on sata, sitä en tiedä.

Äänestä
  • Luulisin että meitä on täällä n. 20-30, kaipailemme eri henkilöä (toivottavasti). :)Tämä sun viestisi kyllä sai miettimään omaa käytöstäni täällä. Enkä tiedä itkisinkö vai nauraisinko.

    Äänestä

Unohda ne exät

Äänestä

Jos olet hän niin et ollut yksi monista vaan ainutlaatuinen. Näin se vaan on.
Toipumassa olen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


x kirjoitti:

Olin mielestäni kärsivällinen. Haaveilin pitkään, mutta nyt näyttää siltä että totuus löi silmille.

Ei loputtomiin jaksa olla yksi monista kun haluaisi olla se ainut ja oikea, näin se vaan on.

Meneehän tässä aikaa toipumisen, pienin askelin kohti parempaa huomista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu