Viritetyt mopot, nuoren tupakanpoltto sekä alkoholin käyttö

siviilisankari

Tuli tuosta polkupyöräketjusta mieleen. Kyseisen ketjun aloittaja ei ole ainoa siviili, joka haluaa taistella rikollisuutta vastaan.

Itselleni tuli viime kesänä mieleen, kun näin lähistöllä asuvan 11-vuotiaan pojan lähtevän mopolla kaupungille, että alaikäisten kaahareiden kiinnisaamiseksi voi tavallinen kansalainenkin tehdä jotain. Itse kun liikun autolla paljon kaupungilla, niin näen siellä myös mopoilijoita. Ajattelin, että jos näen siellä viritetyn mopon tai alle 15-vuotiaan ajamassa mopolla, niin ilmoittaisin siitä aina välittömästi poliisille. Jos ajaja lähtee ajamaan karkuun, voihan aina omalla autolla seurata sopivan etäisyyden päästä ja informoida puhelimiste poliisia, että missä kyseinen lainrikkoja sillä hetkellä on. Jos poliisille on kerran soittanut, niin tuskin ne puhelua katkaisevat, ennen kuin katsovat sen tarpeelliseksi.

Se ei ole mikään leikin asia, että kaupungilla ajetaan ilman ajo-oikeutta mopolla ja/tai ajetaan viritetyllä mopolla. Molemmat noista asioista vaarantavat sekä ajajan oman että toisten ihmisten turvallisuuden. Viime vuonnakin kun olin ajamassa autolla yleisellä tiellä kaupungin keskustan ulkopuolella hieman alle 80km/h nopeutta (nopeusrajoitus kyseisellä tiellä on tuo 80km/h), niin tien vieressä olevalla kevyen liikenteen väylällä ajossa oleva mopo pysyy koko ajan aivan rinnallani. Tuollainen nopeus on lähes kaksi kertaa yli sallitun nopeuden ja vaarantaa sekä ajajan oman sekä toisten liikenteessä olevien turvallisuuden. Mopoa ei ole rakennettu tuollaiseen nopeuteen, eikä mopon hallittavuus ole tuollaisessa nopeudessa oikeanlainen.

Lisäksi olen miettinyt, että voisin ilmoittaa poliisille aina myös nuorten alkoholin käyttämiset ja tupakan polttamiset. Ensinnäkin molempien käyttäminen on laitonta alle 18-vuotiaana. Toiseksi se on vain hyvä, että joku ajattelee nuortenkin terveyttä ja tulevaisuutta. Lisäksi nuoret ovat siinä herkässä iässä, että jos tuossa iässä ei tupakkaa eikä alkoholia käytetä, niin on suurempi mahdollisuus pysyä niistä erossa myös aikuisinakin.

7

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12

      Tuota.

      Alle 15-vuotiastahan ei voi rangaista, joten poliisi tuskin lähtee tällaisen perään. Tietysti poliisi puuttuu asiaan, jos se tulee esiin muun toiminnan yhteydessä, tai ratsiassa.
      Varsinaisen rikoksen tällaisessa tapauksessa on tehnyt kuitenkin alle 15 -vuotiaan huoltaja, sallimalla kortittoman ajelun. Häntä rangaistaan luovuttamisesta. Viritetty mopo muuttuu hyvin herkästi kevytmoottoripyöräksi veroseuraamuksineen, jotka ovat n. 1000- 1500 euron luokkaa.

      Alkoholin ja tupakan käyttäminen on vähän monimutkaisempi asia. Alle 20 vuotias ei saa pitää hallussaan alkoholijuomaa, eikä alle 18-vuotias mietoja alkoholijuomia.
      Mutta, siinäkin rankempi rikos on alkoholijuoman välittäminen, tai myyminen sellaiselle, joka ei laillisesti saa pitää sitä hallussaan. Myyminen on tietysti kiellettyä kenelle tahansa.
      Alle 18-vuotias ei saa pitää tupakkatuotteita hallussaan, mutta siitä ei voi rangaista.
      Sensijaan sellaista voi rangaista, joka myy, tai välittää tupakkatuotteita alle 18-vuotialle.
      Esim. koulualueella on taas tupakanpoltto kaikilta kielletty. Siitäkin pitää ensin antaa huomautus, jos se ei tehoa, niin poliisi voi sakottaa polttelijaa tupakointirikkomusena, mikäli hän täyttänyt 15-vuotta.

    • ääliö nro1

      Just joo.

      Sitä ei paljon ääliömäisempää temppua tehdä,kuin ruveta mopopoikia ratsaamaan ja nuorten kaljoittelua ulkopuolisena vahtimaan.

      Tulet sen itse huomaamaan,kun mopojat pörrää kaiket yöt kämppäsi pihassa.

      Näitä siviilipoliiseja aina jostain sikiää,mutta mopopojat on aina ajaneet,ja tulee ajamaan,mutta jos haluaa itselleen hankaluuksia menetetyjen yöunien muodossa,nin siitä vaan.

      • morjes poju

        Eli mopopoika kerjää turpiinsa ja kipeän nenukan kun sattuu kohdalle?


    • Olet Oikeassa Rakas

      ihanaa, vauuu sinä olet niin ihanan fiksu ja rohkea. turvallisuus on seksikästä. minä ainakin elän turvalisuuden vuoksi. jos me ei oltaisi turvalisia niin oltaisko me hengissä viellä? turvallisuus on tosi seksikästä. anteeksi, menen runkkaamaan kun olen pervo. laitan shampoo pullo perseeseen ja runkkaan pikku tytöistä. blondit pikku tytöt alle 15 v ;).

    • Tämä ei pidä aina paikkaansa nykyään: "Mopoa ei ole rakennettu tuollaiseen nopeuteen, eikä mopon hallittavuus ole tuollaisessa nopeudessa oikeanlainen." Monet "mopot" samoilla jarruilla/rungolla kevytmoottoripyöriä. Piti ehkä paikkansa rumpujarruaikakautena.

      Nuorille enemmän paikkoja joissa saisi ajaa viritetyillä mopoilla yms. härveleillä, samoin harrastupaikkoja moisten rakenteluun ja sinne oheen valistusta.

      Poliisiksi kun olet ryhtynyt, muista ettet itse riko lakia jahdatessasi "rikollisia".

      • näin mnee

        Ketkäköhän ne sitä lakia rikkoo, apinat vai ne jotka apinoista täällä sanoo?

        vtun apinathan ne mopolla ajelee.
        aikuinen ajaa siistimmin.


      • Näin se menee
        näin mnee kirjoitti:

        Ketkäköhän ne sitä lakia rikkoo, apinat vai ne jotka apinoista täällä sanoo?

        vtun apinathan ne mopolla ajelee.
        aikuinen ajaa siistimmin.

        turha on kilipäiden vähätellä jos mopo-apina rikkoo lakia.

        silloin mopo apina on rikollinen ja sillä siisti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6436
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1009
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe