Lohikäärme

Itse olen lohikäärme nainen mutta mikä idea on kiinalaisella horoskoopilla? Muutakin kuin olet syntynyt sinä vuonna.
71096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen tuolla jossain aikaisemmissa keskusteluissa kertonut kiinalaisen horoskoopin syntytarinan, se liitty osana buddhalaisuuteen.

Kiinalaisille tämä horoskooppi on eräänlainen elämänfilosofia jossa yritetään mm kasvaa henkisyyteen ja kehittää ihmistä tasapainoisemmaksi luonteeksi.

Juuri elementtejä ja niiden vaikutuksia pyritään kartoittamaan ja lisäämään tarpeen mukaan. Tällaisen analyysin tekeminen on helppoa mutta tulkinta onkin sitten todella monimutkaista.

Olen harrastanut kiinalaista horoskooppia noin 15 vuoden ajan ja tuntuu että aina löytyy jotain uutta opittavaa.

Äänestä

Tultahan ne syöksee. Hämmentävät kaiken eteen tulevan, pölypilvi vain jälkeen jää. Eivät ole harmaita hiirulaisia. Olen huomannut, että puhvelit ja koirat eivät sovi lohikäärmeelle, eivät ainakaan minulle. Mutta apinoiden kanssa synkkaa loistavasti. Jotain perää siinä on vängällä.

Äänestä
  • ...mitä lohikäärmeeseen tulee. Salli että täydennän vielä juttua.

    Kiinalaisille ja näiden naapureille lohikäärme on kansalliseläin, voiman ja vallan vertauskuva. Uskotaan että lohikäärme tuo tullessaan idän neljä siunausta: pitkää ikää, hyveellisyyttä, tasapainoa ja rikkautta. Se jonka kodissa on lohikäärme saa niistä yhden tai peräti kaksi omakseen.

    Lohikäärmeet eivät voi sietää vankiloita. Laita lohikäärme lukkojen taakse niin se tulee hulluksi.

    Lohikäärmeet ovat monessa asioissa lahjakkaita lisäksi lohikäärme hölöttää mitä sylki suuhun tuo mutta hyvin useasti hänen mielipiteitään kannattaa kuunnella niissä kun on joku "jyvä" sisällä.

    Lohikäärme on hyvin viettelevä. Kenelläkään ei ole enemmän ihailijoita kuin lohikäärmeellä ja siihen rakastutaan koko sydämestä. Lohikäärme itse rakastaa kovin harvoin. Mutta silloin kun on saanut lohikäärmeen rakkauden sen tuntee yhtä tulisena kuin hehkuva hiillos. Sen rakastettu on sen tulisen kiihkon ainoa kohde ja sen kyky ilmaista itseään keskittyy kokonaan tähän ainoaan henkilöön.

    Jos lohikäärmeen luota lähtee niin sehän ei perään lähde. Ja jos lohikäärmeen kiihko sammuu niin sehän ei lähden teihensä siltä snomalta. Kaikesta röyhkeydestään ja rehvastelustaan huolimatta lohikäärmeessä on aimo annos sentimentalismia, se säilyttää ystävyyden ikuisesti.

    Lohikäärme ei ole mikään teeskentelijä. Se ei anna ikinä anteeksi jos sen ylpeyttä tai hyviä aikeita on ilkuttu. Kukaan ei ole kostonhimoisempi kuin lohikäärme, joten kannattaa pistää pöytähopeat piiloon ja pitää silmällä perheenjäseniä.

    Lohikäärmeet eivät yleensä ole muodin orjia. Kumpikin sukupuoli valitsee oman tyylinsä ja pitävät siitä kiinni.

    Lohikäärmeen elämän kolme vaihetta vaihtelevat. Sillä on vaikea lapsuus koska vanhemmat, opettajat ja välistä koulutoveritkaan eivät ymmärrä sitä. Keskimmäinen vaihe on oikeaa vuoristorataa. Lohikäärmeen matkalla kohti rikkauksia on näyttäviä voittoja ja surkeita mokia. Tässä elämänvaiheessa lohikäärme saa istäviä mutta myös vihamiehiä. Viisikymmenvuotiaasta hamaan hautaan lohikäärme on kuningas.

    Äänestä

  • Asiaa tunteva kirjoitti:

    ...mitä lohikäärmeeseen tulee. Salli että täydennän vielä juttua.

    Näinhän se on....nimittäin ystäväni ja rakastettuni on lohikäärme - ja juuri tuollainen koko komeudessaan.Käärmenainen on onnellinen saadessaan loihtia kotoisaksi lohikäärmeen kotiluolan!

    Äänestä

  • Käärmenainen kirjoitti:

    Näinhän se on....nimittäin ystäväni ja rakastettuni on lohikäärme - ja juuri tuollainen koko komeudessaan.Käärmenainen on onnellinen saadessaan loihtia kotoisaksi lohikäärmeen kotiluolan!

    Tässä vielä vähän lisää yhteensopivuudesta. Lohikäärmeelle paras puoliso on apina. Ovela apina ja sitkeä lohikäärme hyödyntävä toinen toisiaan. Myös kukko sopii lohikäärmeelle ja varmaan sopusointuun päästää molempien antaessa hieman periksi.

    Lämminsydäminen rotta on taas valmis antamaan täydestä ruokakomerostaan kaiken mitä lohikäärme pyytää. Hyvin menee.

    Kissa ja Tiikeri sopivat myös lohikäärmeelle puolisoksi. Olipa kissa iso tai pieni niin lohikäärme kuuntelee mielellään sen tyytyväistä kehräystä.

    Sika taas ei ole kaikkein paras mahdollinen puoliso. Sialla on suuret luulot itsestään, mutta lohikäärmehän painii ihan ikiomassa sarjassa sian jäädessä ikuiseksi kakkoseksi.

    Lumoava ja huumorintajuinen käärmekään ei ole mikään huono valinta. Tosin käärmeellä on paha tapa olla niin tavattoman viisas ja sensuelli. Lohikäärme ei voi sietää käärmeen kietoutumista kaulan ympärille mutta käärmeen vilkutellessa silmiään...! Lohikäärme on myyty mies.

    Hevonen taas on niin nokkela, pirteä ja ennenkaikkea hän ilkkuu lohikäärmeen toilailuja.

    Koira ei taas näe lohikäärmeessä muuta kuin huonoja puolia ja jaksaa nalkuttaa niistä loputtomiin.

    Kahden lohikäärmeen avioliitto on joko kaikkien aikojen rakkaustarina tai sitten mitä todennäköisemmin kaikkien aikojen emämunaus.

    Puhveli-lohikäärme avioliitto on hyvin huono idea. Joka paikassa nämä kaksi voimakastahtoista otusta käyvät ikuista valtataisteluaan. Tästä avioliitosta selviytyy voittajana vain avioeron järjestänyt juristi jos hänkään.

    onko eroa tulihevosen ja hevosen luonteella?Mitä mieltä olet yhdistelmästä lohikäärme/rapu-leijona?tunnen olevani niin täynnä ristiritaisuuksia.

    Äänestä

  • lohikäärme-rapu kirjoitti:

    onko eroa tulihevosen ja hevosen luonteella?Mitä mieltä olet yhdistelmästä lohikäärme/rapu-leijona?tunnen olevani niin täynnä ristiritaisuuksia.

    Kiinalaisella ja länsimaisella horoskoopilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Tosin olen törmännyt markkinoilla sellaiseen kirjaan jossa on analysoitu länsimaista ja kiinalaista horoskooppi juuri tuohon tapaan esim Kukko-Vaaka persoonallisuus. Itse en kyseistä tulkintatapaa käytä enkä pidä siitä.

    Se mistä nuo ristiriidat voivat tulla löytyvät todennäköisesti horoskooppisi sisältämistä elementeistä ja siitä oletko yin vain yang tyyppi.

    Henkilö joka on syntynyt tulihevosen vuonna ei välttämättä ole tulihevonen. Niin paljon riippuu siitä mitä muuta hänen elementeissään on. Kiinalainen horoskooppi käsittää ensin eläinmerkin ja sitten sitä hallitsevan elementin.

    Tulipersoonallisuudet ovat sitä mitä ne ovat ja hevosen merkissä tulella on oma toimintatapa. Ei voida sanoa esim että tulihevonen ja tulitiikeri ovat samanlaisia. Eläinmerkki vaikuttaa niin paljon eri elementtien toimintaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joku vaan kirjoitti:

Itse olen lohikäärme nainen mutta mikä idea on kiinalaisella horoskoopilla? Muutakin kuin olet syntynyt sinä vuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu