elämää ei sen enempää

luin jostain iltapäivälehdestä naisesta joka asuu kahden miehen kanssa samassa taloudessa asuu myös toisen miehen vaimo no joo kaikenmaailman kummallisista suhteista ollaan täällä keskusteltu ja ihmetelty kuka on puolesta kuka vastaan mää oon ollu aina yhden miehen nainen kerrallaan enkä kyllä ihan heti nytkään ottas toista miestä tähän oman rinnalle samaan huusholliin mutta näitäkin kuulemma on tietysti toistekkin päin ja on oikeen yhdistyskin heillä vamaan sieltä saavat vertaistukea eikös niistä yhdisytyksistä pitkälti sitä saa löytyykö meistä viiskymppisistä ja reilu viiskymppisistä tyyppejä jotaka kokee kyseisen suhteen ihan normaalina vai onko kaikki yhtä kalkkiksia asiassa niinkun mää.

25

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rattus sp.

      Raja kulkee siinä, ettei kukaan yritä minua saada mukaan moiseen. Muuten saavat tehdä niin kuin haluavat. Vastaus on sitten 45-vuotiaalta, joten kalkkis jo tässä iässä :).

      Olen muuten jo sen verran kalkkis, että jossakin vaiheessa käännän itseni vuotta vanhemmaksi jossakin vaiheessa vuotta. Kai sitä ennakoi jo vanhemistaankin.

      • jeps ei kai sen asian hyväksymisessä mitään ongelmaa olis mutta aika kummalliselta tuntus mennä esim kylään paikkaan jossa asustelis kaks pariskuntaa tällä periaatteella näin äkkipäätään en osaa sanoo miten suhtautuisin vois siinä ehkä olla vähän totuttelemista.


      • Rattus sp.
        tiinaex kirjoitti:

        jeps ei kai sen asian hyväksymisessä mitään ongelmaa olis mutta aika kummalliselta tuntus mennä esim kylään paikkaan jossa asustelis kaks pariskuntaa tällä periaatteella näin äkkipäätään en osaa sanoo miten suhtautuisin vois siinä ehkä olla vähän totuttelemista.

        Vaikea sitä on tietää, kun ystäväpiirissä ei ole tapauksia. Luultavasti ajatusmaailma on niin erilainen, ettei ole muodostunut ystävyyssuhteita. Luulen yksinoloon tottuneena saattaisi olla vaikeaa kestää edes sitä yhtä miestä muuten kuin kaverina/ystävänä.


      • SEXSEXSEX
        tiinaex kirjoitti:

        jeps ei kai sen asian hyväksymisessä mitään ongelmaa olis mutta aika kummalliselta tuntus mennä esim kylään paikkaan jossa asustelis kaks pariskuntaa tällä periaatteella näin äkkipäätään en osaa sanoo miten suhtautuisin vois siinä ehkä olla vähän totuttelemista.

        No sehän on sitä ryhmäseksiä ja parinvaihtoa. Pervokkien touhua. Se nainen jonka kuva Iltiksessä oli, on ihan tavallisen näköinen meikkaamaton, mutta eihän se ulkonäkö sitä kerro onko pervo vai ei.

        Miinuksia odotellessa...:)))


      • tiinaex...
        SEXSEXSEX kirjoitti:

        No sehän on sitä ryhmäseksiä ja parinvaihtoa. Pervokkien touhua. Se nainen jonka kuva Iltiksessä oli, on ihan tavallisen näköinen meikkaamaton, mutta eihän se ulkonäkö sitä kerro onko pervo vai ei.

        Miinuksia odotellessa...:)))

        mää en käsittäny sitä ryhmäseksinä mutta jokainenhan käsittää asian tietysti erillä lailla ehkä sen takia se mua kummastuttikin.


    • L*

      Eikö kolmikon lisäksi asunnossa asu myös toisen miehen tyttökaveri?
      En löytänyt nyt juttua iltalehdistä.
      Ei ikuna minulle sopisi, en omaani jaa.

      • kyllä nimenomaan siellä asuu sen toisen tyttökaveri on siinä sopeutumista semmoisille joille se ei oo luontaista koska kai se tarttee olla jos kerta ei voi olla yhden kanssa vaan pitää olla kaksi mää en kans jakais omaani mistään hinnasta.


      • L*
        tiinaex kirjoitti:

        kyllä nimenomaan siellä asuu sen toisen tyttökaveri on siinä sopeutumista semmoisille joille se ei oo luontaista koska kai se tarttee olla jos kerta ei voi olla yhden kanssa vaan pitää olla kaksi mää en kans jakais omaani mistään hinnasta.

        Oletko koskaan katsonut telkkarista sarjaa kolmesta mormoniperheestä, joilla on yhteinen isi?
        Jokaisella perheellä on oma talonsa, kaikki vierekkäin.
        Viimeksi, kun katsoin, mies oli hommaamassa neljättä vaimoa.
        Ei olisi minusta siihen.
        Ukko popsii vessassa Viagraa, olin näkevinäni.
        Yksi vaimoista syö salaa e-pillereitä.


      • L* kirjoitti:

        Oletko koskaan katsonut telkkarista sarjaa kolmesta mormoniperheestä, joilla on yhteinen isi?
        Jokaisella perheellä on oma talonsa, kaikki vierekkäin.
        Viimeksi, kun katsoin, mies oli hommaamassa neljättä vaimoa.
        Ei olisi minusta siihen.
        Ukko popsii vessassa Viagraa, olin näkevinäni.
        Yksi vaimoista syö salaa e-pillereitä.

        en oo kattonu mutta näitähän on kyllä olemassa ollu aina johonkin uskontoonhan oikeen kuuluukin että on vaimoja vaikka muille jakaa mutta se ei oo tasa arvosta kun naisilla ei voi olla useempia miehiä vaan useempi nainen joutuu tyytyyn tähän viagran popsijaan,


      • L*
        tiinaex kirjoitti:

        en oo kattonu mutta näitähän on kyllä olemassa ollu aina johonkin uskontoonhan oikeen kuuluukin että on vaimoja vaikka muille jakaa mutta se ei oo tasa arvosta kun naisilla ei voi olla useempia miehiä vaan useempi nainen joutuu tyytyyn tähän viagran popsijaan,

        Kyllä minä niin mieleni pahoitan, jos joku mies rohmuaa itselleen neljä vaimoa, kolme poloista jää ilman sitä ensimmäistäkin.
        Kääk! :))

        Kyllä sulle ja mulle riittää nämä yhdet kunnolliset ja rakkaat.


    • ei mee raamiin

      No jokainen kai itsensä omistaa eikä kukaan toinen.

      Mulla sen verran kokemusta että miesystäväni on homo, nuorempana oli myös naisten kanssa. siitä ajasta meille jäänyt tämä suhde joka yhhä kestää ja miehelläni myös mieskumppani jonka kanssa asuu.

      Välillämme ei ole varsinaista seksiä mutta suhdetta voisi kuvata intiimiksi. kunnioitan myös miehen elämänkumppania kovasti ja varon loukkaamasta häntä mitenkään.

      • näitä homoseksuaaleja on varmaan paljon jotka ovat ensin kokeilleet suhdetta vastakkaisen sukupuolen kanssa ja todenneet sen jälkeen että parempi kaikille kun on sitä mitä on luonnostaan jännästi sanottu toi teidän suhteen kuvaus.


    • rygseck

      Mulle passais !
      Passais niin toinen mies ku toinen nainenkin...

      Silloin kun muksut oli pieniä, olis ollu oikeinkin tervetullutta ylimääräinen käsipari =)

      Mut joo... vakavasti - mikäs siinä, jos se kaikille osapuolille on ookoo.

      • aha elikkä jos sun miehelläs olis tyttöystävä joka asuis teidän huushollissa asia olis ok no mikäs siinä määhän jo kirjoitin että mää taidan olla kalkkis =)))))


      • rygseck
        tiinaex kirjoitti:

        aha elikkä jos sun miehelläs olis tyttöystävä joka asuis teidän huushollissa asia olis ok no mikäs siinä määhän jo kirjoitin että mää taidan olla kalkkis =)))))

        Niin no... pysyispäs ukko kotona ku mä liehun kaiket yöt töissä =)

        Onnistuakseen sen pitäis sit olla sama toisinkin päin...
        Tai kimppakivaa.

        Sanotaan nyt näin, että mä oon kyllä aika avarakatseinen, joskin arvostan perinteistä avioliittoa ja suhdetta kuitenkin eniten.


      • rygseck kirjoitti:

        Niin no... pysyispäs ukko kotona ku mä liehun kaiket yöt töissä =)

        Onnistuakseen sen pitäis sit olla sama toisinkin päin...
        Tai kimppakivaa.

        Sanotaan nyt näin, että mä oon kyllä aika avarakatseinen, joskin arvostan perinteistä avioliittoa ja suhdetta kuitenkin eniten.

        mun mielestä tän naisen suhde olikin siinä mielessä aika erikoinen kun siinä ei ollku kyse mistään kimppakivasta vaan ainoastaan hänellä oli ne kaksi miestä ja hänen toisella miehellään kaksi naista ja näillä puolisoilla vaan yhdet tai kuinka sen nyt mahdollisimman vaikeesti selittää sama täällä perinteinen avioliitto ja suhde on munkin mielestä ainakin omalla kohdalla se ainoo oikee.


    • Minä voisin ottaa toiseksi sellaisen kodinhoitaja-siivooja miehen.

      • jos vaikka sen kodinhoitajan ottaskin niin mieti kun teitä olis aina kolme illalla istuskelemassa ja kattomassa telkkaa aamukahvipöydässä aina kolme varsinkin aamut on sellaisia henkilökohtaisia ainakin mun mielestä ja sit kun ei olis kun yks vessa olis vielä pitempi aika jonottaa tai sit pitäs hommata isompi asunto tulis sekin aika kalliiks jos muuten pärjäis pienemmälläkin kuka niitä kaikkia huoneita kerkeis edes käyttää.


    • kyll niin kylkyl

      Voi ei, näistäkö sekaisista suhteista sitten ajanmittaan nämä mustasukkaisuustraamat tulevatkin.
      En vain ymmärrä, ei ihminen pysty monisuhteeseen pitkänpäälle, hän joko rapistuu henkisesti tai ruumiillisesti tai menettää järkensä.
      Kait ensin kaikki on ok, mutta, kun tulee se pitkä arki.
      Minä en edes jaksa äidin luona asumistakaan pitkänpäälle, saatika, että samassa huushollissa sohlaa sellainen ja tällainen ja vielä tuolainenkin.
      Ei mee mulla kaaliin.

      • kyllä siinä aika kummallisen luonteen tarttee kaikki asianosaiset että semmonen homma pyörii kaikkia tyydyttävästi mutta mistäs sen tietää vaikka tässä olis ratkaisu avioeroihin toiset kun tuntuu kyllästyvän avioliittoon niin nopeesti jospa luvallinen vaihtelu virkistäs ;)))))


    • 12+4

      Moniavioisuus on luonnollisempaa kuin mies tai naisparit ja todelliuutta varmasti kuitenkin hyvinkin pian täällä meilläkin, kun nyt on lähdetty tälle kaiken hyväksynnän polulle.

      • jokainen meistä hyväksyy ja ymmärtää luonnollisesti toisia asioita paremmin ja toisia huonommin kyllä se mullekkin sopii vaikka olis kymmenen vaimoo tai kymmenen miestä ei se oo multa pois mutta itselle riittää yksi ja nimenomaan miespuolinen kun olen nainen mää ymmärrän erittäin hyvin molempia.


    • ............

      vois olla hyvää terapiaa jos kärsii sairaalloisesta mustasukkaisuudesta..

      • mikä ettei tai sit siitä ei tulis yhtään mitään ei voi ite testatakkaan kun ei kärsi sairaalloisesta mustasukkaisuudesta mutta saattas olla jos omalle kohdalle osus että rupeis kärsimään ;)))))


    • USKOLLINEN VAIMO

      Tunteeni annan vain yhdelle, mutta kehoni useammalle, sillä haluaisin kokea kerran elämässäni sen tunteen, että SAIN LIIKAA...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      342
      12050
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      361
      8036
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      3444
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2298
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      157
      2297
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1686
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1281
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      61
      1139
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      918
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      350
      843
    Aihe