Onko kellään teistä muuttunut ajattelu näinkin paljon kuin minulla tytöistä/naisista? Itse olen siis vasta täyttänyt 18v ja lukiossa.
Elikkäs vuosi sitten ihastuin tyttöön, hän oli tälläinen aika normaali eikä erottunut oikein mitenkään paitsi siten että oli ehkä hitusen normaalia ujompi. Seurusteltiin sitten jonkin aikaa kunnes tyttö päätti, ettei uskalla päästää minua lähellensä joten erosimme.
No sitten ihastuin taas ja tällä kertaa aikalailla samanlaiseen tyttöön, alku oli taas vaikeaa koska tyttö oli tälläinen ujompi mutta ei tämä juttu ees päässy käyntiin.
Mutta sitten tutustin jotenkin tälläiseen tyttöön joka todellakin erottui, hänen pukeutumisensa oli sellainen, että hänet huomasi. Sellaiset leggningsit minifarkut nahkatakki ja hänellä oli punaiset todella pitkät hiukset. Ei tottakai aina olleet nuo samat vaatteet päällä mutta tosta saa vähän kuvaa. Voi kai tuota vähän ''räväkäksikin'' tyyliksi muuttua. Parasta hänessä oli se, että hän ei ollut ollenkaan ujo, vaan sanoi suoraan mitä ajatteli eikä turhaan kierrellyt mutkien kautta. Lisäksi hänelle on todella helppo puhua.
Hän käy yhä baareissa kanssani välillä. Kaverin hänestä sain, tosin en edes halunnut paljastaa hänelle tunteitani, koska olemme niin hyviä kavereita että en sitä halunnut vaarantaa.
Tosta hetkestä lähtien tajusin, että haluan tuon luontoisen tytön, enkä ''normaalia'', mitä suurin osa tytöistä on. Ei, en tuota tyttöä meinaa yrittää jonka kanssa käyn välillä baareissa, ja olen nyt jälkeenpäin tavannut tälläisiä räväkämpiä tyttöjä ja ties vaikka jostakin heistä tulisi joskus tyttöystäväni ;D

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihana tarina
Joo ihan itkettää minuakin........ :D:D:D:D äks dee DEE DE DEEE D = kirjain
Onkohan poju koskaan miettinyt että noin herkkä lässyttäminen ei tee vaikutusta seksikkäisiin brunetteihin jotka haluaa miehen eikä lässyttäjää ?