Katselen, taas kerran, ko. näytelmää.
Tosi karmea tarina, miten asiaan pitäisi/voisi suhtautua?
Miten paikkakunnan porhot saivat pienen ihmisen kuilun partaalle, oliko niin vai näin?
Työttömyys, epätoivo, häpeä, kyvyttömyys nähdä enää valoa putken päässä.
Viina, tuo per*ele, vei miestä, ei mies viinaa.
Vapauduttuaan hän kuristi entisen vaimonsa hengiltä.
Mitä osaisi ajatella, minä en mitään?
Tosi karmea tarina, miten asiaan pitäisi/voisi suhtautua?
Miten paikkakunnan porhot saivat pienen ihmisen kuilun partaalle, oliko niin vai näin?
Työttömyys, epätoivo, häpeä, kyvyttömyys nähdä enää valoa putken päässä.
Viina, tuo per*ele, vei miestä, ei mies viinaa.
Vapauduttuaan hän kuristi entisen vaimonsa hengiltä.
Mitä osaisi ajatella, minä en mitään?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Silloin kun tapaus tuli julki, lähetti Kekkonen poliisien leskille kukkapaketin. Mielestäni myös ampujan vaimo sen olisi tarvinnut. Samoin hänestä tuli (elävän) leski.
Perhe lähti maanpakoon ruotsiin, hyljeksyttynä.
maagikko
No tuossa täytyy ottaa huomioon, pontikan keitteleminen taisi olla ainoa tapa saada hankittua yhtään mitään tuloja noissa olosuhteissa. Ja virkistäähän se pieni paukku keittelijääkin. Käsitykseni ja elokuvankin mukaan kundi ei ollut mikään juoppo, vaikka joikin joutessaan. Tapahtuman kuva ja taustat selitetty kyllä syvällisesti elokuvassa, jos niitä ei tajua, sitten ei tajua.
Viime vuosina pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, suomessa, muuten todella paljon itsemurhia ja laajennettuja itsemurhia. Lasten ja eläkeläisten tapaukset lisääntyvät kokoajan. Eiks soskun ja mielenterveyshuollon pitäisi toimia hyvin nykyisessä lintukodossamme?
=DW=
Oli aika jolloin mies elätti perheensä, kuvaa ruokkivat Suomisen Olli-elokuvat.
Harmilliseti vain, kaikki miehet eivät olleet virkamiehiä jotka valtio elätti.
Heidät elättivät muunmuassa pienviljelijät, ja heilläkin oli unelmansa ja miehuutensa.
Siinä he istuivat molemmat, Virkamies Keinutuolissaan, lukien Helsingin Sanomia ja nautti Konjakin, toinen istui Rahilla, luki Pielaveden Sanomia ja naukkaili pontikkaa.
Perheellisiä miehiä molemmat.
Toinen lähti aamulla töihin, ja niin lähti toinenkin.
Toinen tiesi milloin tilipussi tulee, toinen ei milloinkaan.
Mutta molempien silmiin katsoivat vaimo ja lapset.
Molemmat heistä muistivat vuoden 1918. Eri tavoin tosin.
Toisen miehen isällä oli varaa kouluttaa, ehkä toisenkin miehen isällä olisi ollut, poikaa veti kuitenkin metsä ja vapaus puoleensa.
Molempia virkamiehet muistivat, vaan muistivat eri tavoin.
Vaikka molemmat tekivät parhaansa.
Ja niin muisti valtio heitä, erilaisilla eläkkeillä tosin.
H.
Joopa joo.
Oman näkemykseni mukaan päähenkilö oli paikkakunnan mökkikiusattu. Tuloja oli vähän ja satunnaisesti, työtä oli aina ja jatkuvasti, jotta sai kyrsän palan edes lapsilleen suurimpaan nälkään.
Työtä palkansaajana, ja jatkuvaa työtä kotona.
Pyytäessään verojen kohtuullistamista paksumahapäättäjät kettuillen eivät siihen suostuneet.
Kaikesta, Wikipediasta, päätellen, korpikuusen kyyneleet maistuivat.
Mitään luokkataistelua en näe leffassa, tuskin jaksoi niin vanhoja edes ajatella, kun olevassakin oli liikaa.
Minä en omia ajatuksiani tumppaa toisten aatoksiin ja aikomuksiin.
Surettaa liian monien lasten kehitys tuollaisessa perhehelvetissä. Vielä nykyisinkin.
Koskaanhan mikään elokuva ei ole muuta kuin tekijöidensä mielikuvituksen ja luulottelun lopputulos.
Vaikka päähenkilön on sanottukin lausuneen, että elokuva on kuin suoraan hänen elämästään.
"alan."
"Toinen tiesi milloin tilipussi tulee, toinen ei milloinkaan.
Mutta molempien silmiin katsoivat vaimo ja lapset."
Muunmuassa noin minä kirjoitin, kirjoitin kaikesta muustakin mitä sinä nyt kirjoitat omina ajatuksinasi.
Olisit kommentoinut vain: Hän on oikeassa.
H.
Jokainen menee metsään, vain kuvitelmissaan voi maalailla kuvan täydellisyydestä.
Oletkokoskaan rakastanut ketään?
Oletko koskaan pyytänyt anteeksi keltään?
Oletko aina kuvitellut olevasi paras?
Oletko koskaan nähnyt, kuinka olkasi takana nauretaan?
Oletko koskaan tajunnut, että olet vain ihminen?
"alan."
Kerran, luulisin, varma en ole siitäkään
Montakin kertaa, palstallakin
Yrittänyt ainakin
Olen naurusta tietoinen koko ajan, aina olen ollut,
kun paljon antaa niin paljon saa :)
Tuosta en mene takuuseen, en itselleni enkä toisillekaan.
H.
"en ala."
Noh, uskon että tulet tekemään parhaasi.
H.
Katsoin tuon samaisen silloin kun se telkusta tuli, kuin myös luin surullisen lopputuloksen vaimon kuolemasta.
Se kosketti kovasti ja Mikko Niskanen näytteli loistavasti osansa. Täytyy sanoa etten uusintaa halua nähdä, muistan ennestäänkin.
Tuollaisesta elämänkulusta ei minulla ole tuntemusta kuin kirjojen sivuilta, em Kalle Päätalon romaaneista.
"meeriamanda"
Ja mies ei sinua koskettanut yhtään?
Vai kirjoititko lauserakenteesi pieleen?
Saattaa myös olla niin että sinun pitäisi lukea torpparilunastuksien historia.
Ja mitä toivoa se pienelle ihmiselle silloin toi.
Kaikki ei aina mennyt kuten Linnan Koskelassa.
H.
Täh ? Koko näytetty tv-elokuva oli kamala, se kosketti. En voi samaistua samaan koska ei ole kokemusta kuin kirjoista, kuten kirjoitin.
Olen tietoinen torppareiden ajasta ... nekin vain luettuna, tiedän veljessodasta... nekin lukeneena. Miksi minä niitä mukanani raahaisin? minulla ja ikäpolvellani ovat omat kokemuksemme ja huolemme. Historia kertoo, tuntemuksia niihin ei enää voi saada.
Minäkin olen nähnyt elokuvan kahdesti ja muistan sen. Siksi (ja siksi ettei ole telkkaria) en katsonut. Minusta elokuva on kyllä suomalaisen elokuvahistorian
huippu ja ajaton kuvaus pieneläjän ahdingosta. Aloittaja tekikin siitä hyvän analyyysin.
Minustakin luokkatietoisuus oli vahvasti vaikuttamassa tapausten kulkuun. Vaimo ilmaisi avoimesti herravihaansa, päähenkilöllä se uskoakseni oli myös mukana, kun lopullinen välienselvittely tapahtui, vaikka paniikki olikin päällimmäisenä.
Tänä päivän pienviljelijät ovat jo tainneet kuolla sukupuuttoon, mutta pienyrittäjiä kai riittää vielä. Ja niitä, jotka työvoimaviranomaiset huijasivat yrittäjiksi. Heistäkin riittää surullisia tarinoita.
Nyt, kun kaivelin aivojeni sopikouta, tuo luokkaviha oli varmasti yksi katkeruuden lähde. Kuin se pönkitti myös paikkakunnan mahtiväen suhtautumista tönölijään, jolla oli vielä varaa olla jopa humalassa.
Elokuva on todella realistinen, ja Mikko Niskanen on päässyt siinä ongelman ytimeen.
Samanlaisia kohtaloita on maa ollut täynnänsä, on varmasti nytkin, kun ihminen kutistuu melkein olemattomaksi, ei hänelle jää enää edes itseyttä.
Kaikki hajoaa ympäriltä, jää vain ahdistus. Luulen, omassa pienessä mielessäni.
Jollain lailla on niin valtava asia, etten ainakaan minä osaa valita oikein sanojani.
Mutta, ei sitä voi poistaa tietoisuudestaan.
Ei maailman pahuus poistu vaihtamalla kanavaa, kuvainnollisestikaan.
Tänään jatkuu Teemalla Niskasen elokuvien esittäminen, nyt on vuorossa korpikirjailija Ilmari Kiannosta tehty leffa Omat koirat purivat.
Minusta tuntuu hyvältä.
Alan. ja demeter ovat lukeneet, kerrankin, hyvin minua ja alkaneet ajatella.
Hyvä he!
Tulee olemaan mielenkiintoista lukea heidän kommenttejaan Kiannosta.
Itsekkäästä miehestä joka mieluummin liehitteli ryssiä, samalla kun Kannaksella kodit paloivat, paloivat jopa isännän tai poikansa sytyttäminä.
Toivottavasti aivoton ameeba myös laittaa virkistäviä kommenttejaan sekaan. :)
H.
Senkin... :))... vai aivoton minä sinulle olen, mä sulle viä merkit näytän://
Muistanpa kun ihannoimani K. Päätalo näki Nuorikkoaan näyttämässä teoksessa tämän Kiannon, hyvä ettei pissinyt housuihinsa ja Laina vaimoi katseli silleen viistosti... niin minäkin nyt sinua katselen :)
Hyvä meeri, hunksille kyytiä..)) Mutta myönnetään nyt kuitenkin, että hunksin kommentti sai kyllä minut muistamaan tuon herravihan elokuvassa. Silti muistutan HÄNTÄ siitä, että sadattuhannet muutkin ovat tuon asian havainneet, eivätkä he takuulla ole kopioineet hunksia...
Samat sanat "alan", vaitonaiseksi elokuva jättää, eikä aika ole sitä yhtään syönyt. Yhtä vaikuttava se oli viimeksi katsoessani kuin ensimmäisellä kerrallakin.
Hunksutin väliin yrittää minuakin töniä ´ajattelemaan´ :)) Vaan kun en silleen välitä vanhoja aikoja jauhaa, itseasiassa en niihin saa mitään kosketuspintaa koska en ole elänyt sellaisessa elämässä koskaan.
Myönnän minä et se on ollut karmeeta, mut vain kirjoista sen tiedän.
Erkki Lepokorven kolme teosta kertoo Tampereen ajoista veljesvihan ajoilta, veljeksetkin oli eripuolella jne.. Naisia lahdattiin tuossa Messukylän kirkon kupeessa ties kuinka ja paljon... oli punaisia ja valkoisia. MITÄ tai KETÄ auttaa enää näiden vouhaaminen?
Edes äitini ei ollut vielä silloin syntynyt kun tuotakin luokkasotaa on käyty, taisi syntyä vasta 10 v myöhemmin.
Annetaan menneiden olla, minun lapsuuteeni ei tuollaista herravihaa kuulunut.
Kansalaissodassa pappani oli johtopaikoilla. Ehkäpä siksi, ja sen takia, vieläkin sen aatteet leiskuvat mieleni perillä.
Olisivatpa poikansa vain perineet isänsä aatteet ja kunniallisuuden.
Historian tietämys luo näkymän huomiseenkin, muttei kannata ikiajoiksi liimautua menneeseen.
Kyllä, vieläkin, äärilaitojen laineet lyövät toistensa päälle.
Ja sen kun muistamme, että historiankirjoitus on aina ollut, ja tulee varmaan aina oleva, voittajien kirjoittamaa.
Mistä muutenkaan kukaan yleensä voi tietää, mistä mikin johtui, ulkoisista, vai sisäisistä paineista, heikkouksista, henkisistä, maallisista?
Luulla osaamme, emme mitään muuta.
Eipä minuakaan aivopesty menneistä, ihan omilla aivoillani asioista olen selvää ottanut.
Ollut on ollutta, nyt on nyt. Mitä tuonee tuleva?
Kiitos sinulle, näin minäkin asiat koen. Kyllä minäkin historian tiedän, muttei se ole enää 2012 elävien juttu. Annetaan olla, yritetään olla viisaampia ... muuta en toivo.
Ikuista katkeruutta on oleva, jos kaikki maailman tapista tapahtunut halutaan uudelleen elää.
'Joka aamu on armo uusi', niin pitäisi olla ajatuksenjuoksummekin.
Mennyt ei enää palaa, jos voisi, tuleva näyttäisi parempaa aamunkoittoa.
Menneisyyden paine on jo liikaa, kyllä nykyinen luo uusia paineitaan.
Täytyypä sanoa, että näköinen on Niskanen Kiantonakin.
Ihan kuin Martti Suosalo, jokaisen suomalaisen näköinen.
Hienosti kirjoitat, alan. Luulotella voimme, mutta emme tietää... Ehkä tuosta tajusta kuitenkin kasvaa halu ymmärtää enemmän, myös sellaista, minkä tahtoisi torjua ja unohtaa.
"meerikulta"
Enhän minä tuttuja kiusaa, kuten en tuntemattomiakaan. :)
Mie vain niinko Amfetamiini tai Efedriini, tavallaan kuin urheilujoukkueen lääkäri toimin, piristeenä :)
Vaan miun piristeeni ei johda kisasta sulkemiseen kuten muinaisella molarilla.
H.
"alan."
Viisaasti kirjoitat.
Lisään vielä että tuota "herravihaa" näyttä siinneen tälläkin palstalla viimeaikoina.
Olkoon tuo elokuva sitten muistutuksena nykyisille ja tuleville johtajillemme että kun ruuvia tarpeeksi kiristetään, se menee jengoiltaan.
Näin Perjantaina lisään vielä että viina on vähemmän viisaiden juoma, poikkeuksiakin tosin on... kohöm.... Tämä siis nuorisollemme.
H.
Olen joskus nähnyt elokuvan. Tosi ahdistava elokuva. En katso sitä uudelleen.
Jeps, samoin.