Wallin jatkoi varuskuntien lakkautuskierrosta
Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) kiistää, että ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan ympärillä käyty vääntö olisi hankaloittanut puolustusvoimien uudistuksen markkinointia maakunnissa. - En ole ainakaan huomannut sellaista.
Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) kiistää, että ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan ympärillä käyty vääntö olisi hankaloittanut puolustusvoimien uudistuksen markkinointia maakunnissa. - En ole ainakaan huomannut sellaista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ylimitoitetun Hornetkaupan myötä alkoi puolustusvoimiemme alasajo. Oma mielipiteeni siitä kaupasta sama kuin Pihtiputaan mummonkin - meni överiksi.
Tämän Waliin keskustelun aikana oppositio ruoti kovin sanoin tehtyjä ratkaisuja. Ja eikö mitä; toimittaja töräytti entäs Poh.Sav.Prikaatin lopettaminen?
Niin, minä olin silloin puolustusministerinä sanoi Seppo Kääriäinen(kesk.)
Suomen turvallisuussyistä äänestin EU:n puolesta. Niin tekisin nytkin. Olisi luullut, että nyt EU-kriisin aikana suomalaiset pyrkisivät pois EU.sta. Näin ei ole.
Osa 'soinilaisista' ja väyrysläisistä haluaisivat takaisin meille markkatalouden.
Miten tuo asia liittyy teidän jokapäiväiseen
elämäänne? Tuolla jankuttamisellanne to-
distatte vain olevanne jälkeenjäänneitä ää-
liöitä, vai mitä?
Menneisyyteen emme voi vaikuttaa, tulevaisuutta emme tiedä, eläkäämme sis nykypäivässä..
Tämä muistutukseksi niille, jotka jatkuvasti säälittelevät ja syyttelevät menneisyyden tapahtumia, aivan kuin aivoissa pyörisi yksi ja sama äänilevy, jonka sisältöä ei voi muuttaa.
Oman määritelmäsi teit, ja se osui naulan kantaan!
))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
aleksandrovits, reino, ruune, inarin akka, amanda 72. Kaikki nämä ruunen koneelta lähteneitä ketjuja.
kyllöttää...)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Wallin alkaa jo onneksi tehdä johtopäätöksiä!