Ne vanhat kaverit, jotka tunsin 1970- ja -80-luvuilla, ovat menestyneet elämässään hyvin. Johannes Ojansuusta on tullut kirjailija ja filosofian opettaja. Hänen entinen vaimonsa Kirsi Ojansuu oli useita kausia kansanedustajana Vihreissä.
Matti Laurila on nykyään arvostettuna kirkkoherrana. Jari Halonen on tunnettu teatteriohjaaja. Hanna Salomäestä tehdään parhaillaan kirkon tutkimuskeskuksen johtajaa. Jaakko Heinimäki on julkkispappi ja kirjailija. Ari Puonti johtaa kohuttua Aslan-järjestöä, joka eheyttää homoja.
Muitakin menestyjiä entisissä kavereissani on. Entisiä kavereita, joita en ole nähnyt vuosikymmeniin. Heistä tuli isona jotain. Minusta tuli siivooja. Järki olisi kyllä riittänyt yliopistoon asti, mutta motivaatio opiskeluun ei riittänyt. Se on voi voi. Hyi minua.
Kaverini menestyvät, minä en.
Luuseri.
1
359
Vastaukset 1
- Tosi luuseri
Älä välitä, tai valita. Minusta ei ole tullut edes siivoojaa. En vertaile elämäni saavutuksia toisten saavutuksiin, vertaillen korkeintaan kumpi koristeli piparkakkutalon nätimmin. Varmaan tykkään ja nautin luuserina olemisesta, mutta eihän siinä ole järkeä: toiset käyvät töissä ja joutuvat elättämään minut vaikka voisin tehdä jotain hyödyllisempää. Ei haittaa. Demokratia toimii kun ihmiset äänestävät. Turha valittaa, mutta nauttia voi, tai jotain...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102311Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231014- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha583855- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670- 68641
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627