Onko asianmukaista, että asunto-osakeyhtiön hallituksen jäsenet (3) eivät ole taloyhtiön osakkaita, eivätkä edes asu talossa. Vain hallituksen varajäsen on osakas.
Vastustin valintoja yhtiökokouksessa ja jätin eriävän mielipiteen kokouspäytäkirjaan
Olisiko kanteella menestymisen mahdollisuutta jossa vaadin yhtiökokouksen päätöksen kumoamista tältä osin, koska taloyhtiön ja sen osakkaiden etu ei toteudu "ulkopuolisen" hallituksen voimin.
Ulkopuolinen hallitus As.Oy:ssa
32
3398
Vastaukset
- hkj..
Hallituksen valinnat tehdään yhtiökokouksessa äänestysperiaatteella, ei siinä mitään valittamista ole.
- rivari,,
Nykyään on vaikea saada hallitukseen jäseniä, varsinkaan osaavia. Ei ole mitään laillista estettä siihen että halltus koostuu ulkopuolisista jäsenistä, joskus ne voivat katsoa asioita puolueettomasta näkökulmasta.
- Nyk pj /ulkopuolinen
AsOy:n hallituksen jäsenen lähes ainoat vaatimukset ovat, että henkilö on taysivaltainen eikä ole konkurssissa.
Jäsenien ei tarvitse olla osakkeenomistajia ko. AsOy:ssä.
Älä hyvä ihminen haavaillekkaan kanteen nostamisesta - se ei tulisi menestymään edes oikeuskäsittelyyn, koska se ei perustuisi mihinkään lakiin tai asetukseen. - Ässä Mix
Kai sinulla oli kilpaileva ehdotus ja jäsenistä äänestettiin? Eli kai ehdotit ainakin itseäsi hallituksen jäseneksi?
As.oy:n hallitukseen mennään suht. samalla periaatteella kuin eduskuntaan. Ehdokkaat asettuvat ehdolle ja heitä sitten kannatetaan ja enemmistön päätös toteutuu eli eniten kannattetut ehdokkaat valitaan tehtävään.
Talostasi ei sitten ole ollut ketään asukasta / osakasta ehdolla tai ehdolla olleet eivät ole saaneet kannatusta.
Demokratiassa enemmistön kanta ratkaisee, jos yht.kok. on kannatettu eniten nykyisiä hallituksen jäseniä, niin homma on sitä myöten selvä ja yht.kok. päätös täysin laillinen ja asianmukainen.
Ikävä kyllä yksi eriävä mielipide ei mahda enemmistölle mitään ja usein hyvä niin.- Ässä Mix
Henkilövaaleissa ehdokkaaksi asettumiseen ei yleensä tarvitse kannatusta edes yhdistyksissä, eli kuka tahansa voi ilmoittautua ehdokkaaksi ja siitä tulee sitten äänestys, jossa lopulta kannatus punnitaan.
Asunto-osakeyhtiölaki ei tunne myöskään, että asialle pitäisi olla erityisesti kannatusta, että sen saa äänestykseen.
(Yhdistyksissä voi olla omia sääntöjänsä pitääkö olla kannatusta vai ei). - Höpöhöpöpö
Ässä Mix kirjoitti:
Henkilövaaleissa ehdokkaaksi asettumiseen ei yleensä tarvitse kannatusta edes yhdistyksissä, eli kuka tahansa voi ilmoittautua ehdokkaaksi ja siitä tulee sitten äänestys, jossa lopulta kannatus punnitaan.
Asunto-osakeyhtiölaki ei tunne myöskään, että asialle pitäisi olla erityisesti kannatusta, että sen saa äänestykseen.
(Yhdistyksissä voi olla omia sääntöjänsä pitääkö olla kannatusta vai ei).Älä höpötä
- Ex-Hpj...
Kannattaa infota asiasta tiedotusvälineitä nimittäin kyseinen juttu taatusti ylittää valtakunnallisen uutiskynnyksen. Oletettavasti on ensimmäinen tapaus laatuaan.
- As oy häiriötilassa
Hyvin erikoiselta tuntuu, että ulkopuoliset henkilöt ovat miehittäneet hallituksen ellei kyse ole ns. hallitusammattilaisista.
Miten olette noin ikävään tilanteeseen joutuneet?
Ei ole osakkaan edunmukaista tuollainen toiminta, että ei-hallitusammattilaiset ivat miehittäneet hallituksen.- hkj..
Eihän ulkopuolisilla ole äänioikeutta ehdottaa ketään hallitukseen vaan osakkaat ovat itse valinneet hallituksensa.
- As oy häiriötilassa
hkj.. kirjoitti:
Eihän ulkopuolisilla ole äänioikeutta ehdottaa ketään hallitukseen vaan osakkaat ovat itse valinneet hallituksensa.
Eikö ulkopuolisella ole äänioikeutta valtakirjalla?
Olisi pitänyt kirjoittaa, että ulkopuolisilla henkilöillä on miehitetty hallitus. - hkj..
As oy häiriötilassa kirjoitti:
Eikö ulkopuolisella ole äänioikeutta valtakirjalla?
Olisi pitänyt kirjoittaa, että ulkopuolisilla henkilöillä on miehitetty hallitus.Tottakai on, mutta osakkeenomistaja on sen valtakirjan tietoisesti antanut.
- kyllästynyt jäsen
Mikä vaihtoehdoksi sitten, kertokaa!
Meillä on tilanteena se, että asukkaista ei löydy vapaaehtoisia hallituksen jäseniä. Nykyiset 4 (3 varsinaista, 1 varajäsen) eivät halua enää jatkaa.
Mistä muualta me revitään hallitus, jos ei pyydetä ulkopuolisia siihen touhuun!
Ja aloittajalle sen verran, että kai tyrkytit itseäsi hallitukseen? Jos et, älä kitise! - hkj..
kyllästynyt jäsen kirjoitti:
Mikä vaihtoehdoksi sitten, kertokaa!
Meillä on tilanteena se, että asukkaista ei löydy vapaaehtoisia hallituksen jäseniä. Nykyiset 4 (3 varsinaista, 1 varajäsen) eivät halua enää jatkaa.
Mistä muualta me revitään hallitus, jos ei pyydetä ulkopuolisia siihen touhuun!
Ja aloittajalle sen verran, että kai tyrkytit itseäsi hallitukseen? Jos et, älä kitise!Onko niin eripurainen talo vai mikä on syynä että yhteisymmärrystä ei loydy.
Kyllähän tuollainen alkaa jo vaikuttaa huoneistojen hintoihinkin. - Hallitusjäsen x
kyllästynyt jäsen kirjoitti:
Mikä vaihtoehdoksi sitten, kertokaa!
Meillä on tilanteena se, että asukkaista ei löydy vapaaehtoisia hallituksen jäseniä. Nykyiset 4 (3 varsinaista, 1 varajäsen) eivät halua enää jatkaa.
Mistä muualta me revitään hallitus, jos ei pyydetä ulkopuolisia siihen touhuun!
Ja aloittajalle sen verran, että kai tyrkytit itseäsi hallitukseen? Jos et, älä kitise!No paljonko olette maksaneet nykyiselle hallitukselle? Jos otatte ulkopuolisen hallituksen niin varmasti eivät ilmaiseksi tule.
- kyllästynyt jäsen
hkj.. kirjoitti:
Onko niin eripurainen talo vai mikä on syynä että yhteisymmärrystä ei loydy.
Kyllähän tuollainen alkaa jo vaikuttaa huoneistojen hintoihinkin.Ei ole riitoja taloyhtiössä. Hyvä, jos edes naamalta tunnetaan kaikkia asukkaita, sen verran omaan osakkeeseensa eristäytynyttä porukkaa on.
- kyllästynyt jäsen
kyllästynyt jäsen kirjoitti:
Ei ole riitoja taloyhtiössä. Hyvä, jos edes naamalta tunnetaan kaikkia asukkaita, sen verran omaan osakkeeseensa eristäytynyttä porukkaa on.
Niin ja yhtiössä asuu kaiken ikäistä sakkia, eläkeläisiä, lapsiperheitä, sinkkuja, lapsettomia pariskuntia. 2 asuntoa on vuokralla, 23 omistajiensa asuttamina.
Taloyhtiössä n. 40 asukasta. Viimeiset 7 vuotta yhtiökokous on mennyt sillä kaavalla läpi, että paikalla on max 5-7 asukasta. Viimeisimmässä kokouksessa oli 2 asukasta paikalla.
Jos nyt myisin asuntoni pois, olisinko siitä huolimatta hallituksen ikuinen jäsen, koska vapaaehtoisia tulijoita ei ole? Eikö tuosta pestistä pääse koskaan eroon?
- tietäjä
Putkiremppa tulossa? Rakennusliikkeen miehet soluttautuneet yhtiöön. Kalliiksi tulee. Valitettavasti.
- hoopeejii
Jos ei taloyhtiön sisältä ole löytynyt halukkaita, niin siinä on lopputulos. Sinänsä täysin laillista, mutta taloyhtiön kannalta noloa.
Tuollaiseen tilanteeseen ajaudutaan yleensä vain yhtiöissä joissa:
- asuu pelkkiä vanhuksia (= eivät halua peruskorjata mitään, eikä kukaan halua ottaa vastuuta yhtiön kunnossapidosta hallitusvastuun kautta)
- suurin osa asunnoista ovat sijoittajien omistuksessa, syyn voit katsoa edellä koska haluavat ylläpitää pääomansa arvoa
JOTEN TURHA ITKEÄ KUN PISSIT ON JO HOUSUSSA!- tietäjä
Kun yhtiökokoukseen ilmestyy outoja tyyppejä jotka ehdottavat ja kannattavat toisiaan hallitukseen, on syytä soittaa hälytyskelloa. Ovat rakennusliikkeen miehiä. Mikäli pääsevät hallitukseen alkaa tapahtumaan. Ensin "kilpailutetaan" ja "valitaan" samaa maata oleva isännöitsijä. Aloitetaan kampanja putkiremontin suorittamiseksi. Peloitellaan vesivahingoilla ja vakuutusyhtiön epäämillä korvauksilla. Esitetään kiinteistöliiton "faktat" putkiremontin välttämättömyydestä. Mummojen luottamus ja kannatus hankitaan kaunopuheisuudella ja uudella pyykkinarulla. Oikea osakas ei voi muuta kuin laittaa myyntiin tai jäädä maksamaan.
Eli sinun mielestäsi rakennus ei tarvitse kunnossapitoa säilyyttääkseen arvonsa? Vai onko sinulla niin paljon rahaa että sinulla voit huoletta antaa omaisuutesi arvon laskea?
- Salaliittooooo
Tietäjä pidä varasi, samat tahot ovat myös Kennedyn salamurhan taustalla.
- Että sillai...
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Eli sinun mielestäsi rakennus ei tarvitse kunnossapitoa säilyyttääkseen arvonsa? Vai onko sinulla niin paljon rahaa että sinulla voit huoletta antaa omaisuutesi arvon laskea?
No niin, Välittäjä-LKV! Siellähän se paras korjausasiantuntemus varmaan onkin!
Jos tulis tolkku tähän valtakuntaan ja löytyis puolueettomia ko. alan ammattilaisia
ohjaamaan korjaushankeita ,ettei pelkästään ne tietämättömät hallituksen jäsenet pääsisi puhumaan mummoja ympäri yhtiökokouksessa, niin säästyisi paljon kalliita euroja.
Korjataan mitä kulloinkin kuuluu eikä mitä sattuu! - mallimummo
Nyt repesi tietäjä! :D
"Mummojen luottamus ja kannatus hankitaan kaunopuheisuudella ja uudella pyykkinarulla."
:D - tietäjä
mallimummo kirjoitti:
Nyt repesi tietäjä! :D
"Mummojen luottamus ja kannatus hankitaan kaunopuheisuudella ja uudella pyykkinarulla."
:D"taloyhtiön mummot" ei ole meikäläisen keksintö. Sattuneesta syystä olen joutunut sanontaa käyttämään. Eikä syyttä.
- Isännöitsijä1977
Välittäjä puhuu asiaa, taloyhtiön etu on monestikin että hallituksesssa on ulkopuolisia jotka katsovat asiaa ammattilaisen silmin, esim teknis ja taloudellinen näkökanta, monesti hallitusammattilaiset saavat moitteita siitä että heidän aikanaan vastike nousee ja korjataan kiinteistöä, niinp eli sitä tekemätöntä korjausvelkaa kun yhtiölle ei ole tehty 30 vuoteen mitään" hyvin pysyy meillä vielä vesi putkissa ja vanhat seitkytluvun
tapetit kelpaavat" älkää vanhukset ajatelko niitä ahneita lapsia sillä
mitä niille mitään jättämään käyttäkää aha itse ja jättäkää ilman tähän aina vanhukset vetoavat , ei niille itsekkäille perillisille mitään tarvitse jättää!!!! - yleistä nykyään
Tähän on tultu kun ei ihmisiä edes kiinnosta tulla yhtiökokoukseen, jälkeenpäin sitten valitetaan että mitä on menty sopimaan. Joissakin tapauksissa ulkopuolinen hallitus on varmasti pakkorako jos hommia ei muuten saada tehtyä. Mikäli asukkaista ei löydy ketään tehtävään, niin on oikeus määrätä ulkopuolinen hallitus. Talon oma väki saattaa vastustaa kaikkia remontteja ja korjauksia kun asumiskustannukset nousee.
- As oy häiriötilassa
Hallitusammattilaiset maksavat taloyhtiölle paljon jo pelkästään kokouspalkkioiden muodossa.
Lisäksi ollakseen nostamiensa palkkioiden suhteen tyydyttävä ammattilaishallitus, heidän on osoitettava tehokkuutensa jatkuvilla remonteilla.
Uutta remppaa putkeen koko ajan!- dsfäölsdäfl
Niin ei ne hallitusammattilaiset pelkällä kokouspalkkiolla yhtiön asioita hoida. Niille tulee vielä vuosipalkkio erikseen ja se on enemmän kuin kokouspalkkiot vuodessa.
Kokouspalkkio nimensä mukaisesti tulee korvauksena kokoukseen osallistumisesta.
- hämmästynyt
Tampereella, Hämeenpuistossa yhtiö yritti maksattaa kaikilla parvekkeiden laajennuksen 40cm. Kirjoitin isännöitsijälle ha hallitukselle, että meidän, joilla ei ole parveketta ei tulisi maksaa laajennusosaa. Vastaukseksi sain uhkauskirjeen, että jos uskallan sanoa näin yhtiökokouksessa, he haastavat minut oikeuteen sen ja sen pykälän nojalla. En antanut periksi, joten joulukuun kokouksessa hallituksen puh.joht. oli poissa ja tuomari johti puhetta - parvekkeelliset maksavat nyt laajennuksen.
Pöytäkirjaan oli kuitenkin kirjoitettu, että parvekkeenomistajat joutuvat maksamaan laajennuksen, koska uusia parvekkeita ei rakenneta niille joilla ei ole parvekkeita. Hallitus yritti pestä kasvojaan.
Seuraavaksi pyysin helmikuussa laittamaan kevään kokouksen esityslistaan selvityksen tuosta pöytäkirjamerkinnästä sekä hallituksen selityksen mitä laajennukseen kuuluu ja mitä maksaa - ei laitettu. Hallituksen mukaan se on rakennusfirman liikesalaisuus. Mikäli haluan niin voin viedä asian oikeuteen. Ehdotin itseäni pöytäkirjantarkastajaksi, isännöitsijä sanoi sen olevan lainvastaista, itseään ei voi ehdottaa. Eli yksityinen osakas on aika avuton huutavan isännöitsijän, heikon hallituksen edessä. Oikeuteen vieminen on liian raskas osakkaalle, varsinkin kun voisi joutua maksamaan kaikki kulut. Harva osakas edes viitsii tutustua AOYL isännöitsijään ja hallitukseen luotetaan.- Ei oikeutta saa ken
Hyvä, sinunlaisia tarvitaan lisää. Tuo parvekeasia oli täysin selvä, toimit oikein. Kyllä käsittääkseni itseäänkin voi ehdottaa. Jos et halua hallitukseen, niin pyri toiminnantarkastajaksi, jos teillä sellainen vielä on. Siinä näkee parhaiten mitä talossa tapahtuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273613- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362294Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72057Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381519
- 131309
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661275Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451265