Kokkolan kaupunki pysyttelee vireänä velalla

Kokkolan keräämät verotulot eivät riittäneen kaikkiin pystyi viime vuoden verotuloilla rahoittamaan investointeja entistä vähemmän. Uutta lainaa kaupunki joutui ottamaan yli 60 miljoonaa euroa.

Kaupunki ja sen liikelaitokset rakensivat viime vuonna yhteensä yli 54 miljoonalla eurolla, josta kaupunki itse investoi 20 miljoonalla ja liikelaitosten, eli lähinnä Sataman, Energian ja Kokkolan Veden osuus oli 34 miljoonaa.

Kokkolan vuosikate oli kaupunginhallituksen hyväksymän tilinpäätöksen mukaan viime vuonna 13 miljoonaa euroa eli runsaat miljoona euroa talousarvion odotuksia parempi. Tilikauden alijäämä oli kuitenkin yli kolme miljoonaa euroa. Sekin oli arvioitua parempi.

Kokkolan kaupunginhallitus esittää viime vuoden tilinpäätöstä hyväksyttäväksi.

Samalla kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että työllisyys- ja vahinkorahastoon kirjataan vähennyksiä. Elinkeinotoiminnan osakkeiden hankintaan tehdyistä varauksista esitetään 250.000 euroa Kruunupyyn lentohalliyhtiön ja Ketekin osakepääoman korotuksiin. Lisäksi esitetään tuloutettavaksi liikelaitosten investointivarauksia

http://yle.fi/alueet/keski-pohjanmaa/2012/03/kokkolan_kaupunki_pysyttelee_vireana_velalla_3364787.html

-Non-niin, velkaa velan päälle. Hallituksen mallin mukaan mennään. Kehittäminen, investoinnit yms.-juu tärkeitä juttuja, mutta täys remonttia kaipaa kaupunkimmeorganisaatio, jossa aivan käsittämättömiä kuluja.
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Helppo velalla edetä kirjoitti:

Kokkolan keräämät verotulot eivät riittäneen kaikkiin pystyi viime vuoden verotuloilla rahoittamaan investointeja entistä vähemmän. Uutta lainaa kaupunki joutui ottamaan yli 60 miljoonaa euroa.

Kaupunki ja sen liikelaitokset rakensivat viime vuonna yhteensä yli 54 miljoonalla eurolla, josta kaupunki itse investoi 20 miljoonalla ja liikelaitosten, eli lähinnä Sataman, Energian ja Kokkolan Veden osuus oli 34 miljoonaa.

Kokkolan vuosikate oli kaupunginhallituksen hyväksymän tilinpäätöksen mukaan viime vuonna 13 miljoonaa euroa eli runsaat miljoona euroa talousarvion odotuksia parempi. Tilikauden alijäämä oli kuitenkin yli kolme miljoonaa euroa. Sekin oli arvioitua parempi.

Kokkolan kaupunginhallitus esittää viime vuoden tilinpäätöstä hyväksyttäväksi.

Samalla kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että työllisyys- ja vahinkorahastoon kirjataan vähennyksiä. Elinkeinotoiminnan osakkeiden hankintaan tehdyistä varauksista esitetään 250.000 euroa Kruunupyyn lentohalliyhtiön ja Ketekin osakepääoman korotuksiin. Lisäksi esitetään tuloutettavaksi liikelaitosten investointivarauksia

http://yle.fi/alueet/keski-pohjanmaa/2012/03/kokkolan_kaupunki_pysyttelee_vireana_velalla_3364787.html

-Non-niin, velkaa velan päälle. Hallituksen mallin mukaan mennään. Kehittäminen, investoinnit yms.-juu tärkeitä juttuja, mutta täys remonttia kaipaa kaupunkimmeorganisaatio, jossa aivan käsittämättömiä kuluja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu