Minulla ja yhdysvaltaisella, tummempi-ihoisella poikaystävälläni on vuoden kuluessa edessä muutto Suomeen, kun kumpikaan meistä ei Amerikan mantereelle halua jäädä. Mielessäni pyörii usein (ja etenkin viime eduskuntavaalien jälkeen) rasismi Suomessa. Haluaisinkin tietää, oletteko kohdanneet rasismia ja millaista se on ollut? Vain puheita ja panettelua vai jotain vakavampaa? Jos olette/ette ole, missä päin Suomea asutte? Pelkäättekö väkivaltaa vai voiko yhdessä ja erikseen turvallisesti liikkua?
Hullua, kuinka paljon sitä joutuu huolehtimaan sitä, kuinka paljon vihaa ja pelkoa tulee kohtaamaan vain rakastamansa ihmisen ihonvärin takia.
Rasismin kohtaamisesta
22
405
Vastaukset
- fjkdöa
Olen itse suomalaisen ja aasialaisen sekoitus. Tänä päivänä kuulee tosi harvoin mitään kommentteja. Joissakin maalaispitäjissä tulee hieman epämukava olo, kun tuntuu, että kaikki tuijottaa, mutta Helsingissä en ole tainnut kuulla moneen vuoteen mitään itseeni kohdistuvaa kiusaa.
Ainakin pääkaupunkiseudulla ihmiset ovat tosi tottuneita ulkomaalaisiin. Lapset ovat oppineet jo pienestä pitäen, että luokassa on afrikkalaisia.
Maalle en kyllä tosiaan muuttaisi. Ja lasken siis maaseuduksi myös pienemmät kaupungit.
Olen kuullut junassa kuinka somalialaisia haukutaan. Mutta ei heitä kyllä ihon värin takia haukuta, vaan monia suomalaisia ärsyttää se, että vanhemmat somalialaiset eivät tunnu tekevän töitä ollenkaan. Tämäkin asia on muuttumassa nuorten somalien ansiosta, koska heitä kyllä näkee kaikkialla opiskelemassa ja työskentelemässä.- Kokemuksia kaipaava
Kiitos vastauksestasi! Ajattelin jo, ettei kukaan tule kertomaan kokemuksistaan.
Kiva kuulla, että Helsingissä sentään saa olla jo nykypäivänä rauhassa. Vaikka itseäni silti arveluttaa tuo somalien haukkuminen, kun kerran taitavat olla ainoaa oikeasti tummaihoista väkeä Suomen maalla. Luulen, että tavallinen suomalainen aika huonosti erottaa, mistäpäin maailmaa ihmiset tulevat ja niputtavat kaikki tummaihoiset kiharapäät sitten vähemmän tykättyihin somalialaisiin ja ovat sitten ennakkoluuloisia myös poikaystävääni kohtaan, vaikka hän on korkeasti koulutettu new yorkilainen.
Kiitos joka tapauksessa kokemuksiesi jakamisesta! Mieleni rauhoittui edes vähäsen. - fjkdöa
Kokemuksia kaipaava kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi! Ajattelin jo, ettei kukaan tule kertomaan kokemuksistaan.
Kiva kuulla, että Helsingissä sentään saa olla jo nykypäivänä rauhassa. Vaikka itseäni silti arveluttaa tuo somalien haukkuminen, kun kerran taitavat olla ainoaa oikeasti tummaihoista väkeä Suomen maalla. Luulen, että tavallinen suomalainen aika huonosti erottaa, mistäpäin maailmaa ihmiset tulevat ja niputtavat kaikki tummaihoiset kiharapäät sitten vähemmän tykättyihin somalialaisiin ja ovat sitten ennakkoluuloisia myös poikaystävääni kohtaan, vaikka hän on korkeasti koulutettu new yorkilainen.
Kiitos joka tapauksessa kokemuksiesi jakamisesta! Mieleni rauhoittui edes vähäsen.Ihmiset eivät mielestäni ole avoimesti oikeasti yhtä julkeita kuin täällä netissä. Mutta menet sitten vauvapalstalle tai laihdutuspuolelle, niin joka paikassa täällä näet noita, jotka yrittää haastaa riitaa. Heillä kun ei ole muuta harrastusta.
Kyllä mun mielestä somalialaiset on ihan eri näköisiä kuin monet muut afrikkalaiset. Heillä on ominaispiirteensä.
Lisäksi amerikkalaiset ovat täällä kyllä tykättyjä. Lähinnä arabien/somalien ja suomalaisten kesken on syntynyt tappeluita silloin kun suomalaiset ovat käyneet repimässä heidän naisiltaan huiveja päästä tai sitten he ovat pilkanneet Muhammedia.
Sitä ongelmaa ei miehelläsi tule olemaan. Mulla on sudanilaisia ystäviä, ja hekään eivät ole kokeneet pahempaa rasismia. Pääkaupunkiseudulla on muuten nykyään aika paljon muitakin afrikkalaisia. Löytyy tansanialaisia, kenialaisia ja angolalaisia ainakin. Aina joku satunnainen idiootti saattaa löytyä, mutta rasismi on kyllä pääkaupunkiseudulla noloa. Jos olet julkisesti rasisti, niin olet julkisesti myös idiootti. - pensselitäti
Kokemuksia kaipaava kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi! Ajattelin jo, ettei kukaan tule kertomaan kokemuksistaan.
Kiva kuulla, että Helsingissä sentään saa olla jo nykypäivänä rauhassa. Vaikka itseäni silti arveluttaa tuo somalien haukkuminen, kun kerran taitavat olla ainoaa oikeasti tummaihoista väkeä Suomen maalla. Luulen, että tavallinen suomalainen aika huonosti erottaa, mistäpäin maailmaa ihmiset tulevat ja niputtavat kaikki tummaihoiset kiharapäät sitten vähemmän tykättyihin somalialaisiin ja ovat sitten ennakkoluuloisia myös poikaystävääni kohtaan, vaikka hän on korkeasti koulutettu new yorkilainen.
Kiitos joka tapauksessa kokemuksiesi jakamisesta! Mieleni rauhoittui edes vähäsen.Etkös sinäkin ole melko ennakoluuloinen:
"Luulen, että tavallinen suomalainen aika huonosti erottaa, mistäpäin maailmaa ihmiset tulevat ja niputtavat kaikki tummaihoiset kiharapäät sitten vähemmän tykättyihin somalialaisiin ja ovat sitten ennakkoluuloisia myös poikaystävääni kohtaan, vaikka hän on korkeasti koulutettu new yorkilainen."
Miksi sinusta somaleja kohtaan on sopivampaa olla ennakkoluuloinen kuin korkeasti koulutettua new yorkilaista?
Ja miksi arvelet, että suomalaiset erottavat aika huonosti sitä ja tätä ja ovat ennakkoluuloisia?
Mittaat kaikkia suomalaisia omalla mitallasi. - AP
fjkdöa kirjoitti:
Ihmiset eivät mielestäni ole avoimesti oikeasti yhtä julkeita kuin täällä netissä. Mutta menet sitten vauvapalstalle tai laihdutuspuolelle, niin joka paikassa täällä näet noita, jotka yrittää haastaa riitaa. Heillä kun ei ole muuta harrastusta.
Kyllä mun mielestä somalialaiset on ihan eri näköisiä kuin monet muut afrikkalaiset. Heillä on ominaispiirteensä.
Lisäksi amerikkalaiset ovat täällä kyllä tykättyjä. Lähinnä arabien/somalien ja suomalaisten kesken on syntynyt tappeluita silloin kun suomalaiset ovat käyneet repimässä heidän naisiltaan huiveja päästä tai sitten he ovat pilkanneet Muhammedia.
Sitä ongelmaa ei miehelläsi tule olemaan. Mulla on sudanilaisia ystäviä, ja hekään eivät ole kokeneet pahempaa rasismia. Pääkaupunkiseudulla on muuten nykyään aika paljon muitakin afrikkalaisia. Löytyy tansanialaisia, kenialaisia ja angolalaisia ainakin. Aina joku satunnainen idiootti saattaa löytyä, mutta rasismi on kyllä pääkaupunkiseudulla noloa. Jos olet julkisesti rasisti, niin olet julkisesti myös idiootti.Kiitos paljon jälleen vastauksestasi! Ihana, että hyviä kokemuksiakin löytyy ja että tälläkin palstalla on asiallisia keskustelijoita!
- kokenut turisti
Ei se niinkään ihonvärissä ole. Se on nyt vain niin käynyt, että musta väki ei ole missään kehittänyt omaa yhteiskuntaansa hyvälle tasolle.
Eli tässä nyt on laajempi juttu takana eikä mikään rasismi. Jokainen kansa ja rotu antaa itsestään jonkin kokonaiskuvan ja toisilla se on ahkera ja hyvä, toisilla laiska ja saamaton. Menen katsomaan afrikkaan niin tiedät itsekin, mitä tarkoitan.
Ihmettelen kovasti, miksi Suomi vastaanottaa useimmiten sopeutumattomia afrikalaisia ja lähi-idän ihmisiä elätettäviksi, kun ei ole rahaa omienkaan asioihin, vaan kaikesta leikataan.
Jos Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, niin töihin tulevia, eikä sosiaaliasiakkaita, koska rahat on loppuneet jo aikaa sitten.- Kokemuksia kaipaava
Ymmärrän kyllä sekä Afrikan että maahanmuuton ongelmia ja minustakin Suomella alkaa olla ongelma käsissään maahanmuuton suhteen. (Mitä muuten tulee tuohon Afrikan saamattomuuteen yhteiskunnan rakentamisessa, se johtuu suuresti kolonialismista, siitä, että länsimaat varastivat Afrikan luonnonvarat ja nykypäivänä käyttää afrikkalaisia edelleen hyväkseen, ehkä vain vähän laillisemmin. Että ei ole edes melkein kokonaan afrikkalaistensa itsensä vika, että mikään ei yhteiskunnassa toimi. Ja miten se voisikaan toimia, kun keski-ikä on parinkymmenen paikkeilla, ei ole vanhojen viisautta, kun ovat sodissa kuolleet, länsimaat ovat vieneet heidän historiansa, uskontonsa ja perinteensä. Yritä siinä sitten rakentaa yhteiskuntaa.) Se ei silti tarkoita, että hyväksyisin rasismin missään muodossa enkä todellakaan halua, että poikaystäväni, joka on sekä ahkera opiskelija että halukas tekemään lähes mitä tahansa töitä, kunhan vaan niitä saa (olen kertonut suomalaisen työelämän realiteetteja ja on sanonut, että menee ihan hyvin vaikka siivoamaan, tärkeintä, että töitä on) tulisi leimatuksi joidenkin huonosti sopeutuvien, huonon maineen antavien maahanmuuttajien takia samanlaiseksi vain ihonvärinsä perusteella ja joutuisi vihapuheiden ja ennakkoluulojen kohteeksi.
On vaikea sanoa, kuinka moni nettikirjoittelija on oikeasti sitä mieltä, että maahanmuutossa on ongelmia ihonväriin katsomatta ja ketkä haukkuvat aivan kaikki ihonvärin perusteella.
Kiitos vastauksestasi! - fjdköa
En tiedä, että missä kaupungissa asut, mutta kyllä tämän päivän somalinuoret haluaa tehdä töitä. Kysy vaan lähihoitaja kouluista, että paljonko siellä on somaleja. Ja heitä me tarvitaan. Hoitajia nimittäin. Myös kauppojen kassoilla näkee heitä. Kyllä itseänikin harmittaa se, että jotkut eivät halua mennä töihin, mutta mä uskon, että se vanhempi polvi on koko ajan elänyt sillä mielellä, että kohtahan me sinne takaisin mennään. Se on varmaan ollut iso pettymys heille, että sota jatkuu aina vain, ja nyt he ovat jo liian vanhoja aloittamaan töiden tekemisen täällä, kun ei suomalaiset keski-ikäisetkään tahdo saada hommia.
Lähi-idän ihmiset taas tuntuvat olevan ahkerampaa porukkaa kuin me suomalaiset. Monet heistä paiskivat 12-14 tuntisia työpäiviä. Mun mielestä on ihan ok, jos vaimot ovat kotona, kun miehet kerran työskentelevät kahden edestä. - AP
fjdköa kirjoitti:
En tiedä, että missä kaupungissa asut, mutta kyllä tämän päivän somalinuoret haluaa tehdä töitä. Kysy vaan lähihoitaja kouluista, että paljonko siellä on somaleja. Ja heitä me tarvitaan. Hoitajia nimittäin. Myös kauppojen kassoilla näkee heitä. Kyllä itseänikin harmittaa se, että jotkut eivät halua mennä töihin, mutta mä uskon, että se vanhempi polvi on koko ajan elänyt sillä mielellä, että kohtahan me sinne takaisin mennään. Se on varmaan ollut iso pettymys heille, että sota jatkuu aina vain, ja nyt he ovat jo liian vanhoja aloittamaan töiden tekemisen täällä, kun ei suomalaiset keski-ikäisetkään tahdo saada hommia.
Lähi-idän ihmiset taas tuntuvat olevan ahkerampaa porukkaa kuin me suomalaiset. Monet heistä paiskivat 12-14 tuntisia työpäiviä. Mun mielestä on ihan ok, jos vaimot ovat kotona, kun miehet kerran työskentelevät kahden edestä.Asun kasvavassa kaupungissa Etelä-Pohjanmaalla, mutta muutto Etelä-Suomeen toivottavasti häämöttää tulevaisuudessa.
Täällä olen törmännyt lähinnä opiskeleviin maahanmuuttajiin, jotka kyllä tekevät myös ahkerasti töitä opintojensa ohella. Näkee niin postinjakajina kuin muissakin töissä.
Yhtään en epäile sitä, etteivätkö somalit haluaisi tehdä töitä ja opiskella. Olet varmasti ihan oikeassa myös tuon vanhemman sukupolven ongelmien suhteen. En siis noilla sopeutumattomilla maahanmuuttajille tarkoittanut mitään yhtä ryhmää, vaan ihan yleisesti niitä, jotka huonommin ovat sopeutuneet, jotka kyllä yleistetään aika usein afrikkalaisiksi ja etenkin somaleiksi Suomessa. Rikostilastotkin vääristyvät kaikenlaisista syistä ja totuus ei usein ihmisiä kiinnosta, jos voi tarttua johonkin sensaatiomaisempaan.
- hirvittävää
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=464690
Siinä sinulle rasismia. Oletko joku nuori ja silmät sulkenut naikkonen vailla laajaa tutkimishalua asioista !?- Kokemuksia kaipaava
Ennen kuin linkität sosiologian opiskelijalle valheita, tutustu vaikka oikeisiin tilastoihin: http://abagond.wordpress.com/2010/04/03/black-rape-statistics/
Kysy lisää, jos et osaa englantia, niin käännän tämän sinulle.
Lyhyesti: poliisit pidättävät kaksi kertaa enemmän valkoisia miehiä raiskauksista kuin mustia, raiskaus ei edes päässyt TOP kymppiin mustien tekemissä rikoksissa.
Että minä olen silmäni sulkenut naikkonen vailla tutkimushalua? Mikä itse olet, kun uskot kaiken, mitä netistä luet? Minä sentään tulen tänne kyselemään mielipiteitä, onko tosi elämässä asiat yhtä huonolla tolalla, kuin netistä lukiessa kuulostaa. Jos tuntisin tummaihoisia Suomessa, tekisin tutkimukseni ihan oikeassa elämässä. Seuraavan kerran, kun sinulla ei ole mitään oikeaa kerrottavaa, ole hiljaa. - oletpa todella tyhmä
Kokemuksia kaipaava kirjoitti:
Ennen kuin linkität sosiologian opiskelijalle valheita, tutustu vaikka oikeisiin tilastoihin: http://abagond.wordpress.com/2010/04/03/black-rape-statistics/
Kysy lisää, jos et osaa englantia, niin käännän tämän sinulle.
Lyhyesti: poliisit pidättävät kaksi kertaa enemmän valkoisia miehiä raiskauksista kuin mustia, raiskaus ei edes päässyt TOP kymppiin mustien tekemissä rikoksissa.
Että minä olen silmäni sulkenut naikkonen vailla tutkimushalua? Mikä itse olet, kun uskot kaiken, mitä netistä luet? Minä sentään tulen tänne kyselemään mielipiteitä, onko tosi elämässä asiat yhtä huonolla tolalla, kuin netistä lukiessa kuulostaa. Jos tuntisin tummaihoisia Suomessa, tekisin tutkimukseni ihan oikeassa elämässä. Seuraavan kerran, kun sinulla ei ole mitään oikeaa kerrottavaa, ole hiljaa.http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011120614892592_uu.shtml
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/05/kongossa_raiskataan_1_100_naista_joka_paiva_2581557.html
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/06/etela-afrikassa_rajut_raiskausluvut_813813.html
Mistähän mokuttajien "tutkimuksista" se sinä olet nuo juttusi hakenut ? Jokainen teitää, että afrikkalaiset raiskailevat ihan joka puolellaa maailmaa kantaväestöläisiä, jopa täälläkin ja panevat siellä omalla kotimantereellaankin akkoja paksuksi silloin kun huvittaa. - 18+5
oletpa todella tyhmä kirjoitti:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011120614892592_uu.shtml
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/05/kongossa_raiskataan_1_100_naista_joka_paiva_2581557.html
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/06/etela-afrikassa_rajut_raiskausluvut_813813.html
Mistähän mokuttajien "tutkimuksista" se sinä olet nuo juttusi hakenut ? Jokainen teitää, että afrikkalaiset raiskailevat ihan joka puolellaa maailmaa kantaväestöläisiä, jopa täälläkin ja panevat siellä omalla kotimantereellaankin akkoja paksuksi silloin kun huvittaa.AP:llä on yhdysvaltalainen, tummempi-ihoinen mies. Jospa nyt kerrankin jätettäisiin afrikkalaiset rauhaan.
- 4x
"Persu-vaalien" jälkeen nämä tietyt isänmaantoivot alkoivat ajattelemaan, että nyt heillä on oikeus ilmaista mielipiteensä milloin ja missä vain, kenelle vain. Lapseni ovat puoliksi afrikkalaisia ja heitä on haukuttu ja uhkailtu puukolla kadulla ja puistoissa keskellä päivää. "Persut on nyt vallassa, pe*kele! Painukaa takaisin.....!" Minä tietysti olen maanpetturi ja huo*a heidän mielestä ja tämä on kuulemma ihan sallittua minulle "ilmoittaa" vaikka kaupan kassajonossa. Kesä taas tulossa ja nämä örisijät kaivautuvat koloistaan, saapa nähdä, vieläkö yhtä innoissaan huutelevat "voittoaan"... :(
- sukujuhliin mars
Lue akka nuo rikostilastot ja lopeta vikinä. Painu vaihteeksi afrikkaan heimosafarijuhliin ja syö vaikka apinan aivoja siellä.
- 4x
sukujuhliin mars kirjoitti:
Lue akka nuo rikostilastot ja lopeta vikinä. Painu vaihteeksi afrikkaan heimosafarijuhliin ja syö vaikka apinan aivoja siellä.
En ole rikollinen, eikä miehenikään, joten meillä ei ole mitään tekemistä rikostilastojen kanssa. "Heimojuhlissa" käymme joka vuosi, mutta niitä ei kyllä pidetä safarilla, ihan kaupungissa. Apinanaivoja en voi syödä kun olen kasvissyöjä.
- fjdköa
Missä kaupungissa sä asut?
- AP
Olen todella pahoillani, että olet joutunut kokemaan tuollaista joidenkin idioottien toimesta! Ja etenkin, että ovat uhkailleet lapsiasikin. En ymmärrä, millainen pohjasakka sellaista tekee. Saanko kysyä, missä päin Suomea asut?
Toivon paljon voimia sinulle ja perheellesi! - AP
Jostain syystä suomi24 heitti viestini tuonne alas, joten laitetään nyt vielä uudestaan tähän:
Olen todella pahoillani, että olet joutunut kokemaan tuollaista joidenkin idioottien toimesta! Ja etenkin, että ovat uhkailleet lapsiasikin. En ymmärrä, millainen pohjasakka sellaista tekee. Saanko kysyä, missä päin Suomea asut?
Toivon paljon voimia sinulle ja perheellesi! - AP
fjdköa kirjoitti:
Missä kaupungissa sä asut?
Asun kasvavassa kaupungissa Etelä-Pohjanmaalla. Ei kaikkein pienin paikka enää nykyisin.
- 4x
AP kirjoitti:
Olen todella pahoillani, että olet joutunut kokemaan tuollaista joidenkin idioottien toimesta! Ja etenkin, että ovat uhkailleet lapsiasikin. En ymmärrä, millainen pohjasakka sellaista tekee. Saanko kysyä, missä päin Suomea asut?
Toivon paljon voimia sinulle ja perheellesi!Helsingissä. Joillakin ihmisillä on niin paha olo ja eivät hallitse omaa elämäänsä niin pitää se viha purkaa toisiin, sellaisiin, jotka kokevat heikommiksi. En kyllä ymmärrä kuinka alas ihminen on vajonnut, että lapsiin pitää sitä huonoa oloa purkaa!
- 7+11
Ajattelin nyt vaihteeksi laittaa tähän vastauksen alkuperäiseen kysymykseesi :)
Itse olen täysin suomalainen mutta mieheni on kotoisin Aasiasta. Hän on kuitenkin muuttanut pienenä lapsena Suomeen ja on hyvin suomalaistunut. Mieheni sanoi, ettei hän ole koskaan Suomessa asuessaan kokenut minkäänlaista rasismia.
Hän on aina asunut Helsingissä.
Olen kyllä huomannut, että kun olemme menneet käymään jossain pienemmässä kaupungissa Suomessa, meitä saatetaan vähän katsoa pitempään mutta ei muuta :) Mutta kyllä minuakin, vaaleahiuksista, sinisilmäistä ja pitkää naista tuijotetaan ja ihmetellään häpeilemättä Aasiassa käydessämme :D
Luulen kuitenkin, että aasialaiset kohtaavat Suomessa aika vähän rasismia sen takia, että suomalaiset mieltävät heidät koviksi tekemään töitä ja ahkeriksi (mikä mielestäni pitääkin suurimmalta osin paikkaansa)...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511228Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491115- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206929Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13845- 72835
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 39822