Perhekuntoutus on hämäystä
"2000 -luvun ilmiö on erilaiset perhekuntoutusta tarjoavat yksiköt, joihin lastensuojelun työntekijä saattaa velvoittaa perheen muuttamaan saamaan ”kuntoutusta”. Kyseessä ei siis ole esimerkiksi päihdehoitoa tarjoava yksikkö, vaan tavallisesti vain erilaisin menetelmin perhe-elämään kajoava yksikkö. Perhe siirtyy tällaista palvelua tarjoavaan paikkaan, saa sieltä usein vain oman huoneen käyttöönsä tai oman huoneiston. Työtapoina käytetään erilaisia keskusteluja, osallistumista ryhmiin, retkiä ym. Asiakkaille ja usein myös kuntoutuksesta maksavalle lastensuojelulle on usein epäselvää, mitä pitäisi kuntouttaa ja mitkä ovat tavoitteet.
Työssä käyville vanhemmille saattaa olla vaikeata järjestää tällaista ”perhekuntoutusjaksoa”, kun sellaiseen osallistuminen merkitsisi pois jäämistä työelämästä tai työn laiminlyöntiä. Päivähoito- ja kouluikäisille lapsille ”kuntoutuksesta” saattaa aiheutua paljon hankaluutta, kun he joutuvat joko kokonaan lopettamaan tutussa päivähoitoryhmässä käynnit ja koululaiset jopa vaihtamaan kouluaan.
Tämä taasen voi johtaa perheen todelliseen syrjäytymiseen ja ”kuntoutuksen” jälkeen tuen tarve voi olla jopa suurempi perheen palautuessa normaaliin arkeen.
Päihdehoidon kärsiessä niukoista resursseista tällainen tavallisten päihteettömien perheiden ”kuntouttaminen” on vähintäänkin kyseenalaista. Kun tällaista toimintaa harjoitetaan verovaroilla, pitäisi maksavan tahon olla kiinnostunut työn tuloksellisuudesta. Näyttää siltä, että usein näiden ”kuntouttajien” ja ”arvioijien” päätarkoitus ei olekaan auttaa ja vahvistaa perhettä selviytymään omillaan, vaan tehdä lastensuojelulle sellainen lausunto, että lapsi voidaan sen perusteella saada huostaan otetuksi.
Lapsen syrjäyttäminen sijaishuollossa tapahtuu seuraavasti. Lapsi, joka on otettu huostaan esimerkiksi koulunkäyntiongelmien takia, ei saakaan laadukasta opetusta. Usein käy niin, että lapsi joutuu käymään peruskoulunsa laitoksen keittiössä kotikoulussa laitoksen lähihoitajaopiskelijan ohjauksessa. Lapsi, joka on otettu huostaan psykiatrisin perustein, ei saakaan psykiatrista hoitoa. Voi käydä niin, että laitoksen hoitajana oleva sosionomi tai lähihoitajaopiskelija toimivat hänen ”terapeutteinaan”.
Lapsiin kohdistetaan sijaishuollossa pakkoa, eristämistä ja epäasiallisia kasvatuskeinoja, simputusta, jotka aikaansaavat uhmaa, vihaa ja epäluottamusta viranomaisia kohtaan. Lapset sairastuvat, kun heidät erotetaan vanhemmistaan ja läheisistään. Kun lapsi ahdistuu koti-ikävässään, hänen sanotaan oireilevan ja hänelle syötetään psyykenlääkkeitä. Kelan tutkimusten mukaan vain murto-osa nuorista selviää lastensuojelun toimista. Tutkimuksen mukaan teini-iässä sijoitetuista pojista 80 % oli vielä 23-24 -vuotiaina ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta.
Sijoitustoimintaan liittyy erityinen piirre; kunnat ovat valmiit maksamaan huomattavia summia (jopa yli 20 000 euroa kuukaudessa) siitä, että lapsi syrjäytetään. Valtio suostuu jopa maksamaan valtionosuuksina tukea kunnille tästä toiminnasta.
"http://www.knuutilaki.net/node/42
Perhekuntoutukseksi nimetystä toiminnasta on tullut myös lastensuojelun puhdistautumiskeino. Kun (jo alun alkaen laiton) huostaanotto vihdoin vuosien jälkeen vahvistetaan laittomaksi, HO ja lastensuojelu vapauttavat aiheetta huostatun lapsen takaisin perheeseensä yleensä perhekuntoutuksen kautta, vaatimalla koko perhettä oleilemaan kalliissa, useita kymmeniä tuhansia euroja kuussa maksavassa laitoksessa . Oikeudenmukaisempaa olisi maksaa perhekuntoutuksen hinta perheelle korvauksina kivusta ja laittoman huostaanoton aiheuttamista muista haitoista. Mikä onkaan pakollisen perhekuntoutusoleilun todellinen tarkoitus? HO:n ja lastensuojelun haluttomuus myöntää tehtyjä virheitä? Tarve määritellä perhe kuntoutuksen tarpeessa oleviksi? Yritys säilyttää auttajuusstatus kuntoutuskäsitteen varjolla? Perhekuntoutuslaitosten lihottaminen? Vai viimeinen keino etsiä jo laittomaksi todetulle huostalle uudet perusteet ja leimata jo syyttömiksi todetut vanhemmat uudelleen epäilyksenalaisiksi?
Keskustelua "perhekuntoutuksista":
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9339040
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8901295
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9797805
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9098848
Mielenkiintoinen keskustelu Lausteen perhekuntoutuskeskuksesta ja sen tarjoamasta " erityisestä huolenpidosta":
http://keskustelu.suomi24.fi/node/943858
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10153432
Perhekuntoutus on hämäystä ja isoa rahastusta
kallis huijaus
0
671
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656