kuinka pitkällä tiineys?

kissan.tiineys

Tapaus on seuraavanlainen:
Pelastin eilen yhdestä homeisesta, likaisesta ja kylmästä tallista kissan. Ihan selvästi pikkuinen on tiineenä mutta kuinka pitkällä? Luulisin että loppusuoralla. Mutta osaako joku kertoa tarkemmin?

Kissa on kolmivuotias pienikokoinen, hyvin laiha naaras joka on synnyttänyt aiemmin yhden pentueen.

-Vatsa on todella iso
-pennut tuntuvat, liikkeet näkyvät ja tuntuvat selvästi kun kissa makaa kyljellään
-nisistä tulee puristettaessa kirkasta nestettä
-ei tee pesää
-söi paljon ekana iltana ja yönä. nyt toisena päivänä ei juuri mitään
-hyvin rauhallinen, makailee vain

Yritin löytää lämpömittaria jotta saisin lämmön mitattua, mutta en onnistunut sitä löytämään.

Luulen että kohtu on hieman laskeutunut. Tein pentulaatikon, jonne vuorasin paljon pyyhkeitä, joiden alla on pehmikkeenä villavaatteita. Laatikon koko on suunnilleen metri kanttiinsa. Pesin kissan turkin, leikkasin kynnet, annoin sisä- ja ulkoloishäädöt ym. Olisiko vielä jotain mitä olisi hyvä tehdä? Ruoaksi ostin pro planin kissanpenturuokaa. Myös märkäruokaa (hilssin pussiruokaa) ja vettä on jatkuvasti tarjolla, kuten myös raksuja turvotettuna.

9

5898

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suvikatti

      kyllä luonto hoitaa sen pentupuolen. Sinä olet tehnyt jo osasi, eli hoitanut emolle hyvän olon. kiitos siitä. Veikkaisin että pennut syntyvät parissa päivässä, mutta voi tietenkin mennä pitempäänkin. Tärkeintä, ettet päästä emoa ulos penikoimaan jonneki ladon alle. Ja jos pentuja tuntuu olevan liikaa, niin alta kolmen vuorokauden olevan pennun saa kuka vaan lopettaa. Paras tapa ja oikeastaan ainoa nopea on tosi luja isku päähän. Kannattaa jättää emolle yksi, mieluiten uros, sen saa helpommin kaupaksi, maitoa imemään, ettei tule maitokuumetta.

    • kissan.tiineys

      Kiitos vastauksesta :)
      auts, totta se on että kissoja on jo tarpeeksi. Voi olla että joku muu saa sen pentujen lopettamisen tehdä.
      Seuraavaksi ajattelin käydä apteekista hakemassa maitokorviketta jotta emo jaksais synnyttää... huolettaa kun on pelkkää luuta ja nahkaa... jos ei jaksa synnyttää niin pian sillä on kuolleita syntymättömiä pentuja kohdussa ja kauheat tulehdukset. Huohh...

      Vartioin emoa tauotta enkä anna sille mitään mahdollisuutta päästä ulos.

      • tulehdusta

        Ne kuolleet pennut voi ottaa kohdusta pois, ettei tulehduksia pääse tulemaan. Jos emo alkaa näyttää hätääntyneeltä/huolestuneelta, sillä ei ole kaikki hyvin. Silloin soitto lääkärille ja hän voi katsoa mikä on tilanne. Tai jos emo on niin huonossa kunnossa, niin sitten lopetus sille ja pennuille samalla kertaa.

        Maitokorvike on hyvä olla käsillä myös pentuja varten, jos emon maitovarat ei riitä tai se menehtyy synnytykseen. Sinun tehtäväksi jää sitten pentujen pitäminen hengissä, mikäli et siihen lopetukseen halua lähteä.


    • jotakin vinkkiä

      Kissanpentujen liikkeet alkaa tuntua ja näkyä noin 7 viikkoa tiinehtymisestä. Eli noin 2 viikkoa ennen syntymää. Yleensä emo alkaa 1-2 viikkoa ennen h-hetkeä tehdä pesää, eli etsii paikkaa johon pennut tekee tai jos on pesälaatikko niin peuhaa siellä - mikäli sen laatikon hyväksyy.

      Maito voi laskeutua nisiin ennen synnytystä (1-3 päivää ennen) tai synnytyksen yhteydessä tai joskus vasta myöhemmin.

      Emo voi syödä vielä juuri ennen synnytystä tai jättää syömisen päivää aiemmin pois.

      Paras synnytyksen alkamisen merkki olisi asteen lasku ruumiinlämmössä, jos sen vaan saa mitattua. Lämmön laskusta menee enää korkeintaan päivä pentujen saapumiseen.

      Sanoit antaneesi loishäädöt, tarkistithan, että ne sai antaa tiineille emoille? Kaikki matolääkkeet ja loishäädöt ei sovi tiineille kissoille.

      Emolle kannattaa antaa mahdollisimman ravitsevaa ruokaa, koska imetys vie paljon energiaa. Munankeltuainen on hyvä energian lähde, jolla saa nopeasti palautettua synnytyksen viemät energiavarat. Toinen, mitä itse emoilla käytän, on Nutriplusgeeli. Sitä saa apteekista tai eläinkaupoista ja klinikoilta. Imettävä emo tarvitsee paljon nesteitä jotta maitoa riittäisi pennuille ja pennuilla pitää olla riittävän lämminta jotta niiden ei tarvitse kuluttaa omaa energiaansa lämmön ylläpitämiseen, vaan kaikki voidaan käyttää kasvamiseen. Eli mielellään märkäruokaa joka olisi vielä pentuversiota, kermaa, kermaviiliä ja vaikka välillä vedellä jatkettua märkäruokaakin.

    • kissan.tiineys

      mulla ei tähän hätään ollut kuin nemavettiä ja frontlinea, niitä mä annoin, tarkistin kyllä että sopii tiineille je imettäville.
      Hurjaa mitn parissa päivässä tuo kissan maha on kasvanut kauheaa vauhtia. Olisiko kyse siitä että pennut pääsevät nyt kasvamaan kun emo saa ravintoa?

      Lasketaanko tämä kirkas neste (joka on jo hieman sameaa, muttei ihan maitoa) nyt maidon laskeutumiseksi? Hämäävää jos maito laskeutuu pari päivää ennen, eikä kissa ole silti tehnyt lainkaan petiä...

      Apteekista kävin ostamassa emolle baby cat milkkiä, mutta eipä tuo pentele siitä piitannut alkuunkaan.

      Laatikon mä laitoin saunaan. siellä on oma rauha ja tarvittaessa patterin ja lattialämmityksen saa päälle.

    • Anonyymi

      Apua!!!..!!.!auttakaa
      Minulla on 1.v maatiais kissa joka on lihonnut hirveästi,ei edes syö paljoa.On alkanut juomaan enemmän,ehkä syökin vähän enemmän kuin yleensä,vatsan seudulla tuntuu jonkinlaista liikehdintää.Nisät kasvaneet ainakin minunmielestä ja ainakin punoittaa,nukku paljon,levoton.ja etsii pesäpaikkaa koko aika,voisiko olla ehkä tiine?

      • Anonyymi

        Voisiko viestisi olla trollaus?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko viestisi olla trollaus?

        Ai mun toi viesti no ei!ole


    • Anonyymi

      Parhaiten selviää viemällä kissa eläinlääkäriin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      168
      1428
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1019
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      650
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      622
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      573
    Aihe