Kaksi rotukissaa opiskelijapariskunnalle?

Olemme reilut parikymppiset opiskelijat, ja olemme aikeissa ottaa ocicatin. Minulla on lapsuudenkodissa siamilainen, miehelleni tämä on ensimmäinen lemmikki.

Nyt unelmoimme, että ottaisimme samasta oci-perheestä sisarukset. Ocit kun ovat leikkisiä, seurallisia ja vauhdikkaita, ja pelkäämme, että yksin se joutuisi olemaan liikaa omissa oloissaan. Maatiaisessa taas mietityttää se, tottuvatko kisut toisiinsa ja sattuuko maatiaisesta löytymään tarpeeksi leikkisä yksilö ocin kaveriksi.

Vanhempani sanovat, ettei ole mitään järkeä unelmoida opiskeluaikana kahdesta kissasta, varsinkaan kahdesta ocicatista. Mutta minä en pysty ajattelemaan järjellä, haluan vain kissani parasta. Myös ocien kasvattaja haluaisi, että sisarukset pääsisivät samaan perheeseen.

Ocit maksavat sen 1000-1500 euroa kappale, mitä varten pystymme kyllä nostamaan opintolainaa. Muuten meillä on vuokranmaksun jälkeen käytössämme yhteensä reilu 1000 euroa kuussa.

Mitä pitäisi tehdä??
3229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei kissan ylläpitäminen mitenkään mahdottoman kallista ole. Aloituskustannukset eli kissojen hankintahinta ja kaikkien tavaroiden hankkiminen on se suurin yksittäinen menoerä, mutta sen jälkeen menot pienenevät. Nuo tulonne riittävät aivan varmasti kahden kissan laadukkaaseen ylläpitoon. Itse olen yksin asuva opiskelija, minulla on yksi maatiaiskissa ja toista olen hankkimassa lähiaikoina, ja tuloni ovat paljon pienemmät kuin teillä. Silti kissani ei ole koskaan joutunut kärsimään tulojeni pienuudesta, säästän mieluummin joistain omista hankinnoistani kuin esimerkiksi laadukkaasta kissanruoasta.

Uusi kissa pitää tietysti rokottaa, madottaa, leikata jos sillä ei halua teettää pentuja, sekä mieluusti mikrosiruttaa (jos kasvattaja/edellinen omistaja ei ole näitä jo tehnyt). Näiden aloituskulujen lisäksi kissalle pitää hankkia ruoka-astiat, raapimispuu, lelut, harja turkin hoitamiseen ja mahdolliset valjaat, mutta sen jälkeen rahaa meneekin enää ruokaan, eläinlääkärimaksuihin ja vakuutukseen. Yhden kissan ruokkimiseen ja kissanruohoon menee minulla ehkä 70-100 euroa kuukaudessa kun ostan eläinkaupan ruokia. Eläinlääkäriin menee noin 50 euroa vuodessa rokotuksiin (kissaflunssat ja kissarutto). Maatiaiskissan vakuutus on muistaakseni noin 120 euroa per vuosi. Aikuinen ulkoileva kissa madotetaan kaksi kertaa vuodessa, yksi matolääkesatsi maksaa alle 10 euroa. Lisäksi ostelen kissalle välillä uusia leluja kun vanhat on revitty rikki, mutta niihin ei montaa euroa mene.

Suunnilleen saman verran voisit arvioida menevän rotukissan menoihin, mutta vakuutus on varmaankin kalliimpi. Vakuutus on kuitenkin ehdottomasti otettava, koska jos kissa sairastuu, eläinlääkärikulut nousevat huimiksi ilman sitä. Minun vakuutuksessani on 70 euron omavastuu kissan sairastuessa, ja sen tultua täyteen vakuutus korvaa ylimenevät hoidot ja lääkkeet. Onneksi kissat ovat yleisesti ottaen terveitä, varsinkin maatiaiset. (Mutta tietyillä ylijalostetuilla roduilla, kuten persialaisilla ja siiamilaisilla, on pahojakin terveysongelmia. Mutta ocicat on käsittääkseni terve, hyvällä tavalla "alkukantainen" rotu.) Hammaskiveä saattaa tulla vanhemmiten, ja se poistetaan eläinlääkärissä, joten jotakin kuluja siitä saattaa tulla (vakuutus ei korvaa hammaskiven poistoa). Jos otatte pennun, voit yrittää totutella sitä hampaiden harjaukseen viikottain, ja syöttää sille kuivaraksuja märkäruoan ohessa, niin hammaskiveä ei välttämättä koskaan tulekaan.

Itse olen kova maatiaiskissojen kannattaja, vaikka ymmärrän kyllä rotukissojen viehätyksen. Monet roduthan ovat hurjan kauniita, esimerkiksi tuo ocicat. Oma maailmanparantajan sydämeni kuitenkin särkyy kun ajattelen eläinsuojeluyhdistysten tiloissa majailevia kotia kaipaavia maatiaiskissoja, enkä siksi hankkisi rotukissaa, mieluummin otan sellaisen maatiaiskissan joka todella tarvitsee kodin. Mutta jeesustelu sikseen, jos olette rotukissan päättäneet ottaa niin tajuan kyllä. ;) Mutta sen kaveriksi voisi hyvinkin ottaa maatiaisen, niiden luonteet kuin vaihtelevat aivan laidasta laitaan, hyperaktiivisesta löllykkään. Oma maatiaiskissani on todella leikkisä ja jättäisi varmaankin vauhdikkuudessaan useimmat ocicatitkin jälkeensä. Seurankipeä se on myös, nytkin se on puskenut itsensä aivan kylkeeni kiinni makoilemaan.

Esimerkiksi eläinsuojeluyhdistyksiltä voi tiedustella haluamanne laista aktiivista ja leikkisää maatiaista, sellainen löytyy aivan varmasti. Kissojen hoitajat osaavat antaa hyvät kuvaukset heillä olevien kissojen luonteesta, ja osaavat arvioida sopiiko kissa teille ja te kissalle. Maatiaiskissan luovutusmaksu on myös pieni, täällä Helsingissä Hesy luovuttaa kissoja noin 50 euron hinnalla. Löytökissan kanssa pitää tosin olla aluksi hyvin kärsivällinen, koska sillä saattaa olla huonoja kokemuksia ihmisistä ja/tai muista kissoista, ja luottamuksen saaminen voi kestää. Mutta jos päädytte ottamaan maatiaisen ocicatin kaveriksi, ÄLKÄÄ ottako sitä minkään netti- tai lehti-ilmoituksen kautta! Pentutehtailijoita riittää, sellaisia jotka eivät tajua leikata kissojaan ja sitten rahastavat pennuilla. Älkää tukeko sellaista toimintaa, vaan hakekaa maatiainen eläinsuojeluyhdistykseltä. Silloin voitte myös olla varmoja, että kissa on rokotettu, madotettu ja eläinlääkärin tarkastama.

Ennen kissan hankintaa miettikää kuitenkin talousasiat läpi. Pistäkää vaikka paperille tulot ja menot ja laskekaa paljonko kissakulut ovat ja miten ne pystytte maksamaan, ei se sen vaikeampaa ole. Ja ei kun karvakaverin hankintaan! :)

Äänestä

Oletteko siis ostamassa oikeaa näyttelykaveria, vai sohvaperunaa? Sehän vaikuttaa kustannuksiin. Mutta varmaan tämän olette jo ottaneet huomioon.

Oci on ihanan energinen ja ihmisriippuvainen, se on vähän kuin pieni koira, ainakin minun omani. Vauhtia ja vaaratilanteita riittää. Mutta tosiaan, on parempi jos se saa kaverin, muuten saatate yllättyä mitä kodissa tapahtuu, jos se on yksin ja sattuu tosiaan olemaan vielä siitä Ocien vilkkaammasta päästä. Ja ainakin minun Ocini on kova juttelemaan, ja saattaisi olla äänekäs yksinään.

Ei luonteiden tarvitse olla välttämättä samanlaisia, kunhan kissoja on vaan kaksi ja niillä on toisistaan seuraa. Maatiaiskissatkin ovat ihania ja niistäkin löytyy monenlaisia veijareita. Osittain energisyyden ja ihmisriippuvuuden voi nähdä pentuna. Ainakin meidän edelliset maatiaiset olivat kovin seurallisia ja eläväisiä, melkeimpä jopa yhtä ihmisriippuvaisia kuin nykyinen Oci jolla on kaverina maatianen, eläväinen epele sekin. Tulivat taloon samaan aikaan, joten kasvaneet yhdessä.

Mielestäni Lasityttö vastasi jo hyvin kysymykseesi. Vakuutus kannattaa ottaa molemmille kissoille, kumpikin varmaan on yhtä rakas ja jos sairaus tulee, niin maksaa niin molemmille. Rotukissan vakuutus tietty kalliimpi (=ostohinta rotu vaikuttaa osittain, ainakin meillä vakuutusyhtiössä).

Ruokakuluissakin voi säästää, vaikka ostaisikin eläinkauapparuokaa jos voi ostaa isompia säkkejä. Tietty "hiekkaa" menee enemmän ja ehkä kannattaa kaksi "paskista" ostaa, joskaan ei sekään ole välttämätöntä jos siivoaa riittävästi. Lelut, no niihin ei paljoa mene, parhaat lelut ovat ilmaisia...paperipallo, pahvilaatikko jne - meillä leluhiiret yms. jutut kiinnostaa ekat 5 min ja sitten unohtuvat. Niin, ja ocilla pitää olla palloja, ainakin omani hakee niitä kuin koira...ja niin tekee sen maatiasvelikin :)

Äänestä

Ensiksi pakko korjata että lemmikkitasoisen ocin hinta menee jossain 600-800 euron tietämillä. Näyttely ja siitostasoiset on sitten kalliimpia. Mikäli ocit kiinnostavat rotuna enempikin ja kissaharrastus kiehtoo, kannattaa ehkä kysyä myös mahdollisuutta sijoitustoimintaan.
Ocit ovat ihania kissoja, suosikkirotuni kaikista!
Kannattaa katsella useampiakin rodun kasvattajia, ja myös makustella sitä miten kasvattajan kanssa "klikkaa".
Oletko käynyt jo Oci ry:n sivuilla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ocirakas kirjoitti:

Olemme reilut parikymppiset opiskelijat, ja olemme aikeissa ottaa ocicatin. Minulla on lapsuudenkodissa siamilainen, miehelleni tämä on ensimmäinen lemmikki.

Nyt unelmoimme, että ottaisimme samasta oci-perheestä sisarukset. Ocit kun ovat leikkisiä, seurallisia ja vauhdikkaita, ja pelkäämme, että yksin se joutuisi olemaan liikaa omissa oloissaan. Maatiaisessa taas mietityttää se, tottuvatko kisut toisiinsa ja sattuuko maatiaisesta löytymään tarpeeksi leikkisä yksilö ocin kaveriksi.

Vanhempani sanovat, ettei ole mitään järkeä unelmoida opiskeluaikana kahdesta kissasta, varsinkaan kahdesta ocicatista. Mutta minä en pysty ajattelemaan järjellä, haluan vain kissani parasta. Myös ocien kasvattaja haluaisi, että sisarukset pääsisivät samaan perheeseen.

Ocit maksavat sen 1000-1500 euroa kappale, mitä varten pystymme kyllä nostamaan opintolainaa. Muuten meillä on vuokranmaksun jälkeen käytössämme yhteensä reilu 1000 euroa kuussa.

Mitä pitäisi tehdä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu