Ajattelitko poikasi parasta vai omaa parastasi,
kun päästit sen Kymppitonniin.
kun päästit sen Kymppitonniin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä minä ajattelin siinä ihan meidän koko
perheen parasta. Kansan säälillä on ennenkin
päästy eduskuntaan.
Sitten, kun minä olen kansanedustaja, otan Matin
avustajakseni ja pojan juoksupojakseni.
Sen jälkeen minä alan ajatella koko kansan
parasta. Ihan totta.
Onpas tosiaan äidillä henkevät jutut!!!!!
Miksi äitien pitäisi olla kaiken muun lisäksi
vielä aina henkeviäkin? Mikä tässä aiheessa sinua
mättää????
Ei äitien tartte olla sen henkevämpiä kuin
kenenkään muunkaan, mutta miksi kenenkään pitää
olla näin matalaotsainen, että pohtii jonkun
julkkiksen ratkaisuja, joilla ei sitä paitsi ole
mitään merkitystä kenellekään muulle. Ja sitä
paitsi tämä ällöttävä pahansuopa kateus Ahteen
perhettä tai olipa nyt mikä hyvänsä julkisuudessa
elävä perhe - sitä en voi tajuta. Uskokaa
huviksenne, että nekin ihmiset ovat herkkiä,
haavoittuvia, eikä heidän elämänsä ole tarkoitettu
muille harmittomaksi viihteeksi, jota
hyväksyttävästi voi repostella roskalehdissä jne,
jne,
Sitä paitsi - mitä sitten jos Ahteen poika on
kymppitonnissa. Eikö saisi jostain syystä olla???
Onhan siellä joka viikko iso rivi kaikenkarvaisia
julkkuja ja taviksia.
joten miksi ihmeessä Hilkka ottaisi edes kantaa
tämän Kymppitonnissa esiintymiseen...
En sanoisi, että nuo ihmiset ihan syyttä suotta
ovat saaneet tarpeekseen.
Hilkka Ahdehan on itse nostanut asian
julkisuuteen ja kirjoittanut jopa kirjan, jossa
pistää halvalla kaikkia, jotka yrittävät kertoa
hänen miehensä tekemisistä. Minusta näyttää
olleen aika paljon näitä heidän perheeseensä
liittyneitä väärinymmärryksiä tai –käytöksiä. En
usko, että ne ihan pelkästä kansan kateudesta
syntyvät.
Ei näytä oikein korrektilta tapa, jolla Hilkka
kiusaa niitä, jotka todistivat hänen miehensä
käpälöinneistä. Hilkalle itselleen se näyttää
olevan harmitonta viihdettä tai näppärä keino,
jossa ei tarvitse miettiä syitä eikä seurauksia.
Minusta on kummallista, miksi hän ei hyökkää
miehensä entistä työnantajaa vastaan. Veikkaus Oy
uskoi näitä Hilkan perättömiksi väittämiä
lausuntoja ja antoi hänen miehelleen potkut. Sen
sijaan, että mies itse selvittelisi asiaa, niin
vaimo käy nyt puolustuskyvyttömien kimppuun.
Lehtien kolumneissa kirjoitetaan siitä, että
naaratiikerin lailla. Ehkä olen lukenut biologian
läksyni huonosti, mutta minusta naarastiikeri
puolustaa pentujaan, ei urosleijonaa. Joka
puolestaan kiertelee pitkin savannia naaraiden
perässä.
Olkoon Ahteitten poika vaikka onnenpyörässä, jos
siltä tuntuu ja tarvetta ilmenee. Pojan
mollaaminen ei ole asiallista. Luulen, että tuo
aluksi kirjoittanut liitti sen kymppitonnijutun
Hilkan mahdolliseen vaalikampanjaan, joka näyttää
pedatulta hyvin paljon Bill-Hilary –tyyliseksi.
meni tosiaan tiikerit ja leijonat sekaisin >:O