Voisiko kukaan auttaa minua ymmärtämään äitini
käytöstä? Tuntuu kuin hän pitäisi minua
ymmärtämättömänä lapsena vaikka olen yli 30-
vuotias ja viettänyt itsenäistä elämää jo yli 10
vuotta. Hän puhuu ja toimii kuin olisin edelleen
hänen holhouksensa varassa, ja että hän tietäisi
minua paremmin, mikä on minun omaksi parhaakseni.
Parisuhteeni on nyt vaarassa, koska äitini ei
hyväksy sitä. Joudun pakoilemaan muutakin
sukuani, koska en jaksa enää. Kaipaan
sukulaisiani, mutta pelottaa kuulla äitini
taholta enää uusia syytöksiä kumppanistani.
Auttaisi, jos muut äidit osaisivat kuvailla
tunteitaan ja ajatuksiaan, koska en pysty
keskustelemaan oman äitini kanssa rakentavasti.
Olen ymmärtänyt, että äidilläni on nyt suuri hätä
minun elämästäni, mutta hän ei kykene ilmaisemaan
itseään niin että käsittäisin häntä.
Miten äiti kokee "lapsensa" kun tämä on jo
aikuinen ja elää omaa elämäänsä? Mitä äiti
odottaa aikuiselta lapseltaan? Mitä äiti odottaa
jälkeläisensä kumppanilta? Miksi äiti haluaa olla
niin tiiviisti mukana jälkeläisensä elämässä,
varsinkin kun tällä on parisuhde aluillaan? Miksi
äiti haluaa "tietää kaiken"? Pitääkö äidin
puuttua aikuisen jälkeläisensä elämään: esim.
parinvalintaan, työasioihin, asuntokauppoihin?
Onko sopivaa, että äiti puhuu tutuille (ja
ventovieraillekin) aikuisten lastensa perhe- ym.
asioista?
käytöstä? Tuntuu kuin hän pitäisi minua
ymmärtämättömänä lapsena vaikka olen yli 30-
vuotias ja viettänyt itsenäistä elämää jo yli 10
vuotta. Hän puhuu ja toimii kuin olisin edelleen
hänen holhouksensa varassa, ja että hän tietäisi
minua paremmin, mikä on minun omaksi parhaakseni.
Parisuhteeni on nyt vaarassa, koska äitini ei
hyväksy sitä. Joudun pakoilemaan muutakin
sukuani, koska en jaksa enää. Kaipaan
sukulaisiani, mutta pelottaa kuulla äitini
taholta enää uusia syytöksiä kumppanistani.
Auttaisi, jos muut äidit osaisivat kuvailla
tunteitaan ja ajatuksiaan, koska en pysty
keskustelemaan oman äitini kanssa rakentavasti.
Olen ymmärtänyt, että äidilläni on nyt suuri hätä
minun elämästäni, mutta hän ei kykene ilmaisemaan
itseään niin että käsittäisin häntä.
Miten äiti kokee "lapsensa" kun tämä on jo
aikuinen ja elää omaa elämäänsä? Mitä äiti
odottaa aikuiselta lapseltaan? Mitä äiti odottaa
jälkeläisensä kumppanilta? Miksi äiti haluaa olla
niin tiiviisti mukana jälkeläisensä elämässä,
varsinkin kun tällä on parisuhde aluillaan? Miksi
äiti haluaa "tietää kaiken"? Pitääkö äidin
puuttua aikuisen jälkeläisensä elämään: esim.
parinvalintaan, työasioihin, asuntokauppoihin?
Onko sopivaa, että äiti puhuu tutuille (ja
ventovieraillekin) aikuisten lastensa perhe- ym.
asioista?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se äidinrakkaus on ainaista, ikään katsomatta.
Olet aina hänen lapsi. Oletan että sinulla ei ole
omia lapsia, koska et tiedä huolta,joka koskee
syvältä, jos on kyse omasta lapsesta. Ajatus mikä
tuli mieleen,on se että äitisi ehkä näkee sen
mitä et ehkä itse näe. Voi olla että sinulla
on "Väärä"mies ja äitisi haluaa/toivoo sinulle
paremman puolison. Kysyisit äidiltäsi suoraan
mitä hän ajattelee, niin asiat yleensä selviävät
parhaimmiten niin. Ehkä olette käsittäneet
toisenne väärin. Sano myös äidillesi, että
välität hänestä, koska joskus sekin voi olla
myöhäistä. Aurinkoisia hetkiä sinulle!
...sekin,jos äiti ei vain pysty hyväksymään
ainoan lapsensa kehitystä lapsesta aikuiseksi,
kotoamuuttoa, seurustelua, myöhemmin ehkä
avioliittoa, tulevaa miniäänsä...Se voi olla
todella raskasta äidille, kun huomaa että oma,
ainoa poikansa, ei enää mikään lapsikaan(32v), on
aikeissa perustaa omaa elämäänsä, kuten ystäväni.
Onneksi hänen äitinsä kuitenkin jollain lailla
ymmärtää tilanteen, vaikka toivoisi poikansa
luokseen takaisin asumaan, on sen hänelle
sanonutkin.
Mutta sehän on jo luonnonlaki, että lapset jonain
päivänä lentelevät pesästä, eikä takaisin
tuleminen oikein tule kysymykseen, ainakaan itse
en osaisi kuvitella muuttavani takaisin,
palaavani "lähtökuopille". En edes haluaisi,
vaikka suhteet perheeseeni ovatkin kaikinpuolin
lämpimät ja avoimet.
Jollain tapaa kuvainnollisesti yksi portti
takanani on sulkeutunut(ei aivan kokonaan)ja
uusi, "oma" elämäni kokonaan edessä,
toivottavasti se oma perhekin tulevaisuudessa.
Varmasti sitten joskus omien lasten lähteminen
koskee syvältä minuakin, toivon kuitenkin, että
voisin silloin ymmärtää, kuten minuakin on
vanhempani niin ymmärtäneet. Parempia vanhempia
en voisi omistaa kuin omani! Minulla ei niinkään
ongelmaa, kun olen isosta perheestä, vanhemmat jo
paremminkin "toivoivat", että muuttaisi
jo...:)
Mielestäni se vasta tekee hallaa omalle lapselle,
jos äiti ei "päästä", ei luota lapsen
selviytyvän...Silloin on paljon "lapsesta"
kiinni, miten tekee ratkaisunsa.
Mutta en silti ymmärrä äitejä, jotka eivät
voi "hyväksyä" lastensa
mies/naisehdokkaita...Eiväthän he ole lastensa
kanssa naimisissa, eivätkä heille enää kuulu
kaikki aikuisten lastensa asiat!
OLen aikuisen lapsen Äiti,mutta en kyllä puutu
hänen asioihin,päinvastoin tyttö tulee aina minun
luokse ja haluaa pitää yhteyttä.
Autan aina silloin jos minua kysytään
avuksi.Meillä on sellaiset ihanat välit.
Meillä ainakin se oli isä joka halus liikaa
omistaa ja kaikki,kauhean omistus haluinen ja
mustasukkainen kaikesta,
...AINA äiti, mutta omassa tapauksessani kyllä.
Ihan yhtähyvin isällekin voi olla vaikea tuo
lasten kotoamuutto...enkä tahtonut tarkoittaa,
että sillat pitäisi polttaa takanaan vaan
tietenkin lapsuudenkoti on aina koti, jonne on -
toivottavasti - hyvä tulla sittenkin kun on
jo "oma elämä". Vanhempien apu ja tuki on tärkeä
varmasti varsinkin alkuvaiheessa...:)
Kiitos teille, jotka vastasitte viestiini.
Pelkäsin, että tämä on sellainen tabuaihe, ettei
kukaan halua paljastaa tuntojaan...
Ymmärrän, että äidilläni on omat syynsä toimia
kuten toimii. Hän ei vain pysty kertomaan
minulle, mistä on kysymys. Ilmeisesti hän on
keskustellut joidenkin sellaisten ihmisten
kanssa, joilla on jotain hampaankolossa
kumppaniani vastaan, ja uskonut sitten heitä. En
ymmärrä, miksi äitini ei luota minun arviooni,
vaikka olen tuntenut kumppanini jo pari vuotta -
äitini sen sijaan on tavannut hänet vain muutaman
kerran. Enkä käsitä, miksi äitini nimenomaan
HALUAA uskoa hänestä pahaa.
Valitettavasti välit ovat nyt kokonaan poikki,
koska en halua, että kaikki panettelu ja valheet
vaikuttavat minuun. Minua lisäksi masentaa, että
juuri minun äitini on satuttanut rakastamaani
ihmistä. Mutta en pystynyt sitä estämäänkään,
koska äitini toimi niin salakavalasti.
Voikaa hyvin ja jaksakaa välittää toisistanne,
niin äidit kuin pojat/tyttäretkin!
(Odottelen vielä lisää kirjoituksia, jos jotakuta
aihe kiinnostaa...)
Ihan viisasta, että pistit sitten välit poikki.
Voihan ne avata myöhemmin uudelleenkin, jos syytä
ilmenee.
Äitisi voi olla sinusta liian riippuvainen
kyetäkseen antamaan sinulle itsenäisyyden.
Kohteliko isäsi häntä mahdollisesti huonosti?
Voihan äitisi olla oikeassakin tai sitten ei.
Mistä sen tietää. Sen näkee vasta sitten
myöhemmin. Varoittaminen on hyvä asia, mutta sen
pitää jäädä siihen eikä mennä tuollaiseksi
kokonaisvaltaiseksi kiusanteoksi. Sinulla on
oikeus omiin päätöksiin ja niistä vastuun
kantamiseen. Ja siinähän sitä oppii pärjäämään.
Itse olen poikkaissut myös välini samantyyppiseen
äitiin, enkä ole katunut. Saa rauhan ajatella ja
kasvaa itse ilman aivopesua.