Viime yönä sattui mielestäni aika kumma juttu. Heräsin keskellä yötä omituiseen pahaan oloon. Se ei varsinaisesti ole minulle uutta, kun minulla on oikukas astma, josta seuraa välillä kaikenlaisia hengitysvaikeuksia.
Tämänkertaiseen pahaan oloon liittyi painostava tunne jonkin ylimääräisen läsnäolosta huoneessa. Vaikea selittää. Olin siis jo selvästi hereillä ja odottelin, että olotila vain menisi ohi ja saisin jatkaa uniani.
Silloin huomasin, että jalkojeni päällä tassutellaan. Luulin sen olevan mieluusti sängyssämme nukkuva kissani, kun se otti juuri sellaisia varovaisia, kissanpainoisia askeleita säärteni päällä, mikä tuntui hiukan epämiellyttävältä, kun sääreni ovat alati kipeät urheilusta.
Meinasin sitten kaapata tassuttelijan kainalooni, että mitäs mun kissamussu tähän aikaan yöstä hiippailee ja urheiluhieroo jalkojani, mutta istualleni noustessa peiton päällä ei ollutkaan yhtään mitään, vaikka tassunpainallukset tuntuivat vielä katsoessanikin hetken jaloissani. Käteni tapasivat tyhjää. Ja olin siis aivan varmasti jo täysin hereillä, en nähnyt mitään valveunta.
Olin hetken aikaa ihan ällikällä lyöty. Sitten herätin mieheni ja selitin, että jokin näkymätön kävelee päälläni, ihan siis aikuisten oikeasti. Unista miestä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, eikä hän uskonut juttuani päivälläkään, sillä hän ei usko mihinkään mitä ei omilla silmillään näe. En tosin ihmeemmin minäkään, olen ateisti enkä juurikaan muista kokeneeni mitään yliluonnollista elämäni varrella.
Mutta nyt koin mitä koin, siitä olen varma. Laitoin vielä valotkin päälle ja totesin, että oma kissamme nukkui kuin tukki huoneen toisessa päässä korissaan, eikä sieltä korvaansa lotkauttanut.
Ei nyt niin hirveästi pelottanut tai kammottanut, mutta askarrutti kyllä ihan vietävästi. Mikä se sitten oikein oli?
Tuli vaan mieleen sellainen juttu, että löysin muutamia viikkoja sitten metsästä kissan pääkallon, puhdistin ja laitoin sen kotini ikkunalaudalle, koska se oli mielestäni kaunis. Olen kasvanut maalla, joten luut ja luurangot eivät minua sinänsä pelota, enkä usko maallisiin jäännöksiin liittyvän mitään yliluonnollista karmaa, kalkkia ja mineraaleja ne vaan ovat. En edes laittaisi pahakseni, jos joku pitäisi kuolemani jälkeen minun kalloani koriste-esineenä.
Pitäisiköhän kuitenkin käydä hautaamassa kissankallo jonnekin, tiedä vaikka kissakalmo sitä kaipailisi.
Tämänkertaiseen pahaan oloon liittyi painostava tunne jonkin ylimääräisen läsnäolosta huoneessa. Vaikea selittää. Olin siis jo selvästi hereillä ja odottelin, että olotila vain menisi ohi ja saisin jatkaa uniani.
Silloin huomasin, että jalkojeni päällä tassutellaan. Luulin sen olevan mieluusti sängyssämme nukkuva kissani, kun se otti juuri sellaisia varovaisia, kissanpainoisia askeleita säärteni päällä, mikä tuntui hiukan epämiellyttävältä, kun sääreni ovat alati kipeät urheilusta.
Meinasin sitten kaapata tassuttelijan kainalooni, että mitäs mun kissamussu tähän aikaan yöstä hiippailee ja urheiluhieroo jalkojani, mutta istualleni noustessa peiton päällä ei ollutkaan yhtään mitään, vaikka tassunpainallukset tuntuivat vielä katsoessanikin hetken jaloissani. Käteni tapasivat tyhjää. Ja olin siis aivan varmasti jo täysin hereillä, en nähnyt mitään valveunta.
Olin hetken aikaa ihan ällikällä lyöty. Sitten herätin mieheni ja selitin, että jokin näkymätön kävelee päälläni, ihan siis aikuisten oikeasti. Unista miestä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, eikä hän uskonut juttuani päivälläkään, sillä hän ei usko mihinkään mitä ei omilla silmillään näe. En tosin ihmeemmin minäkään, olen ateisti enkä juurikaan muista kokeneeni mitään yliluonnollista elämäni varrella.
Mutta nyt koin mitä koin, siitä olen varma. Laitoin vielä valotkin päälle ja totesin, että oma kissamme nukkui kuin tukki huoneen toisessa päässä korissaan, eikä sieltä korvaansa lotkauttanut.
Ei nyt niin hirveästi pelottanut tai kammottanut, mutta askarrutti kyllä ihan vietävästi. Mikä se sitten oikein oli?
Tuli vaan mieleen sellainen juttu, että löysin muutamia viikkoja sitten metsästä kissan pääkallon, puhdistin ja laitoin sen kotini ikkunalaudalle, koska se oli mielestäni kaunis. Olen kasvanut maalla, joten luut ja luurangot eivät minua sinänsä pelota, enkä usko maallisiin jäännöksiin liittyvän mitään yliluonnollista karmaa, kalkkia ja mineraaleja ne vaan ovat. En edes laittaisi pahakseni, jos joku pitäisi kuolemani jälkeen minun kalloani koriste-esineenä.
Pitäisiköhän kuitenkin käydä hautaamassa kissankallo jonnekin, tiedä vaikka kissakalmo sitä kaipailisi.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Mielenkiintoinen kokemus! En kyllä osaa mitään "neuvoa" antaa...
Minulla on myös hieman saman tyylinen kissoihin liittyvä tapaus, josta ole tänne paljon paljon aiemmin kirjoitellut / kysellyt.
Tässä linkki ketjuun / kertomukseeni, joka kyllä sitten tyssäsi lyhyeen...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4050598
Tuon kertomukseni toisen kissanpennun kuoleman jälkeen tunsin muutamia päiviä kosketuksen jaloissani, kuin kissa olisi puskenut / kiehnännyt jaloissani.
Katsahdin jalkoihin sanoen, että kukas siinä..tyhjää vain... toinen pennuista (edelleenkin elossa oleva) oli silloin äidilläni ja vanhempi kissa neiti nokosilla muualla asunnossa...kaippa pois mennyt pentu jätti vielä jäähyväis-pyyhkäisyjä... ikävä on suuri vieläkin, vaikka tapauksesta on jo n.5 vuotta.
-Freezing Moon-
Ehkä kissakalmo kaipasi hellyyttä tai muuten vaan seuraa kun tuli tassuttelemaan. :)
Itselläni on myös kokemusta edesmenneistä kissoista. Pyörivät jonkin aikaa kodissani, mutta lähtivät sitten eteenpäin. Uskoisin, että tämäkin kissa kyllä jatkaa pian matkaansa, ellei ole jo sitä tehnyt.
Kissa on kissa vielä kauan...
Sinulla oli unihalvauskohtaus. Katso Wikipedia:unihalvaus. Itse olen nähnyt demoneja yms. yms. unihalvauksen aikana.
Unihalvaukseen liittyy lyhytkestoinen halvaantuminen, koska lihakset ovat "lukittuneet" unen ajaksi. Aloittaja ei viestin mukaan kokenut mitään sellaista, ettei hän olisi pystynyt liikkumaan. Joten ei ole unihalvaus kyseessä.
Jos kyseessä olisi ollut oikea henkiolento - kissa tai mikä tahansa - olisi elävä kissasi varmasti lotkauttanut korvaansa. Eläimet ovat aika hyviä vaistoamaan.
Eli unihalvaus, ei sen kummempaa.
Voisi toki muuten ollakin, mutta kun olin jo hereillä ja liikuttelin itseäni kyljeltä selälleni ja kerkesin miettiä jo useammankin hetken, ennen kuin tuupin mieheni hereille ja laitoin valot päälle.
Unihalvaukseen käsittääkseni kuuluu tunne siitä, ettei voi liikkua ja näkee samalla näkyjä. Mulla ei ollut mitään ongelmia kääntää kylkeä tai nousta istualleni.
Kissa ei tosiaan reagoinut mitenkään, sen laitoin merkille.
Minulla on ollut aivan samanlaisia kokemuksia!
Omistin aikoinani kolme kissaa. Ne kuolivat yksi kerrallaan vanhuuteen, mutt aina jonkun kuoltua tunsin ihan selvästi kissan kävelevän sänkyni jalkopässä, tai peräti nukkuvan jalkaani vasten. Kun kurotin silittämään kissaa, siellä ei ollutkaan ketään!
Viimeisimmän kissani kuolemasta on nyt yli puoli vuotta, enkä enää ole ko. ilmiötä havainnut.
Tunne oli haikea, viimeisen kissani kuoltua tiesin jo, ettei kyseessä ole "oikea" kissa, joten en edes kurotellut silittämään, toivon vain, ettei aavekissa lähtisi pois ollenkaan.
Tuli mieleen, että onko kalloa käytetty riittiesineenä: sellaista saatanapalvojat käytävät. No sinäkin alat ateistina ymmärtää, että eivät uskovaisten kokemusket henkimaailanasioista niin huuhaata olekkaan. Toivottavasti et enää ainkaan naura niille, jotka uskovat ja kokevat.
Ihan yksinkertaisena neuvona: mene metsään, lue siunaus ja hautaa mirrin luut syvälle jonkun kuusen juurelle. Ehkä se pyytää sitä.
Olen kokenut saman. Meillä oli kolme kissaa, joista kaksi harrasti tuota tassuttelua päälläni. Näistä kaksi oli tyttöjä ja yksi toisen tytön kollipentu.
Tämä kollipentu lähti vähän yli vuoden vanhana omille teilleen (tai hänen äitinsä sitkeät karkottamisyritykset tuottivat lopulta tuloksen?), eikä sen jälkeen koskaan palannut kotiin. Toki etsittiin, koko tienoo ja rankkurikin hälytettiin apuun, muttei löytynyt koskaan.
Noin 10 vuotta katoamisesta, olin juuri sammuttanut yölampun ja asettunut vuoteeseeni odottamaan unentuloa, niin kissa pomppasi sänkyyni ja alkoi tassuttaa päälläni. Tassutus jatkui ja jatkui ja mua rupes ärsyttämään, että eikö Misu (nimi muutettu) lainkaan lopeta, kun yritän tässä alkaa nukkuun.
Käänsin kylkeäni pari kertaa, josko kissa lähtisi ja loppuisi tassutus, ei, kissa kipusi takaisin kylkeni päälle ja sama tassutus jatkui. Lopulta ärsyynnyin niin, että pomppasin istumaan, sytytin yölampun ja sanoin, että nyt katti lähdet.
Hölmistyneenä katsoin sänkyäni, ei siellä ollut yhtään kissaa. Katsoin sängyn alle, ei mitään. Menin alakertaan, minne mieheni oli jäänyt katselemaan telkkaria. Kysyin häneltä, missäs tytöt (meijän kissat) on?
Mieheni vastasi, että ne jäi ulos, kun hän viimeksi kävi sikarilla.
Mulle tuli hyvin outo tunne ja kun tarkemmin ajattelin, niin se tassutus, jota olin hetki sitten kokenut, oli erilaista, kuin meijän tassuttelevan tyttökissan. Mulle tuli elävästi mieleen se meidän kadonnut kollipoika, sillä oli sellanen ärsyttävän voimakas poljenta, ei mitään hipsutusta.
En voi tietää, mitä se oli? Oliko se tiedote meidän kadonneelta kollipojalta, että autuaammilla hiirimailla ollaan vai mitä? En osaa sanoa, mutten ole sen jälkeen kokenut mitään haamutassuttelijaa sängyssäni :)
Iltasanomissa oli joku viikko sitten kirjoitus, johon tuli paljon palautetta kissanomistajilta. Erittäin monet olivat kokeneet kissansa kuoleman jälkeen täsmälleen samaa kuin ketjun aloittajakin. Itse mukaanluettuna.
Minulla on kiva kollikissa jo muutamia vuosia. Tunnen usein vuoteessa ollessani ikäänkuin kissan tassut kulkisivat ylitseni ja ympäri sänkyä - tunnen painallukset ihan selvästi - joskus jopa kevyen painon.. Tiedän vuorenvarmasti, että se on kissa, joka on kuollut ja joka haluaa luokseni! Olen jo tottunut sen käynteihin eikä siinä ole mitään pelottavaa. Kissat olivat muinaisessa Egyptissä pyhiä eläimiä eikä suotta. Ja sanotaanhan, että niillä on yhdeksän elämää. Eli se on kissan astraaliruumis, joka hakeutuu rakkaitten ihmisten pariin - se tuntee ihan samoin kuin elossa oleva kissa, mutta se on vain toisella tasolla. Ei siinä mitään ihmeellistä ole eikä se ole pelottavaakaan niille, jotka vähänkin tuntevat eläimiä.
Joku koiran omistaja kertoi samasta ilmiöstä koiransa kuoleman jälkeen.
oman kissani kuoltua emme voineet heti viedä tuhkattavaksi kun oli perjantai ja laitos auki vasta maanantaina joten kisu nukkui ikiunta pannuhuoneessa vkl ajan.Sitten kun maanantaina veimme kisun tuhkattavaksi meille luvattiin seuraavaksi perjantaiksi haku aika tuhkalle. Koko tämän ajan, siitä kuolemasta sinne kunnes tuhkat puutarhaan hautasimme pionin kukkien sekaan, tuntui kuin mirrimme olisi ollut läsnä kanssamme, se oli tosi voimaksa tunne meillä molemmilla. Loppui siihen kun hautaus tapahtui. Kaipuu ja ikävä jäi jäljelle, mutta se kisun läsnäolo loppui.
Olipas mukava lukea, että muillakin on näitä kokemuksia. Aikoinaan oli kolme kissaa, nyt kaikki jo paremmilla hiirestysmailla. Viimeinen lähti reilu vuosi sitten. Useasti olen tuntenut, kuinka kissa hyppää sänkyyn, kävelee siinä vieressäni ja välillä on rapsuttanutkin itseään. Nyt ei ole vähään aikaan tuntunut mitään, joten lieneekö jatkanut matkaansa.
Itkettää,
vaikka nykyinen vanha neiti on edelleen voimissaan. On vastaavia kokemuksia.
Surullisen menetyksen jälkeen ihminen voi hyvinkin kuvitella jotakin tapahtuvan niin voimakkaasti, että hän myös tuntee tai on näkevinään sen.
Jos luulemasi olisi totta, tuntisimme päivittäin useita kertoja jotakin yliluonnollista.
Ulkona reippailemassa,se auttaa. Mutta jos vielä tunnet kuolleen kissasi kävelyn päälläsi,silloin kannattaa hakeutua mielenterveystoimistoon.
Toinen tyttökisumme kuoli syyskuun aamuna 2010, vanhuuteen ja sairauteen 15-vuoden iässä.
Olin vuosia sitten ostanut antiikkiliikkeestä kauniin pöytäkellon. Kello käy aikaa loistavasti.
Samana päivänä, kun kissamme kuoli, niin kello alkoi lyödä aina tasatunnein (tasatunnein kellon osoittaman ajan) ja puolelta (yksi lyönti). En tiennyt, että kellossa oli tälläinen ominaisuus. Kumahdus oli tosi kaunis ja pehmeä
Kello kukkui tasan kolme päivää, eikä ole sen jälkeen kumahdellut.
Mulla on oikeasti outoja kokemuksia kissan kuoleman kautta. Kissani Lumi ammuttiin kun se oli pihalla, naapurini ja vuokranantajani kännissä, kusipää. No kuitenkin. Kun veimme Lumea lähikaupunkiin isommalle klinikalle, se vuoti verta siskoni farkuille kun hän piti kissaa sylissään. Myöhemmin huomasimme että veri oli muodostanut täysin selvän sydämen kuvion farkkuihin. Aloin näkemään sydämen muotoa useassa paikassa tämän jälkeen, mm kävelin kerran hiekkatiellä surullisena Lumen kuoleman johdosta, katsahdin maahan ja siinä oli aivan sydämen muotoinen kivi, jonka säästin ja on tallessa vieläkin :) Tatuoin myös pienen sydämen ranteeseeni. Lumi oli todella tärkeä kisu mulle.
Toisekseen, kun ajoimme klinikan pihaan, jouduimme odottamaan siinä aika kauan ennen kuin päivystävä eläinlääkäri tuli ja koko sen ajajn kilpikonnavärinen kissa katseli meitä pihasta, pari kuukautta myöhemmin tuttuni soitti ja kysyi otanko häneltä kissanpennun, menin paikalle ja pentujen emo oli aivan samannäköinen kilpparikissa kuin klinikan pihassa :) Olin myös sanonut etten koskaan saisi enää yhtä ihmisläheistä kissaa kuin Lumi oli, mutta tämä pentu, nyt jo aikuinen, on lähes samanlainen luonteeltaan, seurailee, ja nukkuu kainalossa.
Olin aika kauan masentunut Lumen kuolemasta ja mietin sitä yötä päivää, miksi menin päästämään ulos ym. Kerran yöllä mulle tuli tunne mennä pihalle ja menin sitten koiran kanssa käymään. Nurkan takana mua vastassa istui valkoinen kissa, kuin Lumi. Jähmetyin katsomaan ja kissa vain katseli takaisin vaikka kuinka kauan, tuli hyvä olo sitten :)
On se kummallista. Mieluummin olisin silti pitänyt Lumen :(
Tuttu juttu tuo tassuttelu. Vaikka sinusta voi tuntua siltä, että olet ollut kokonaan hereillä, niin veikkaisin, että tassuttelu on alkanut, kun pääsi on ollut tyynyssä, ja loppunut aika pian, kun olet noussut istumaan ja oikeasti kunnolla herännyt? Urheilusta rasittuneet sääret sinun kannattaa pyrkiä rentouttamaan mahdollisimman hyvin. Käytä apuna vaikka magnesium-porejuomaa. Lihasten nykiminen voi osaltaan haitata unta ja aiheuttaa tuollaisia assosiaatioita kissahaamun (tai joillakin koiran) läsnäolosta...
Ittelläni on pieni kissa mutta edes se ei tuu jalkopäähän tassuttelemaan. :-)
Meillä oli kissat hoidossa pari kuukautta. Kun kissat lähtivät takaisin omaan kotiin, alkoi meillä joka yö kuulua naukumista ja kurnauta. Herättiin miehen kanssa molemmat samaan aikaan muutaman kerran yössä kissojen ääniin, vaikka kissat olivat muuttaneet takaisin omistajilleen. Yöt rauhoittuivat vasta, kun otimme oman kissan:)
Ei ole mitään höpö juttuja varmaan em. kertomukset. Minulla ja miehelläni on useasti samanlaisia kokemuksia.
Olit puoliksi unessa..itsellä samanlaisia aistiharhoja kolloin voin nähdä tai tuntea jotain pystyn liikkumaan mutta olen osittain silti unessa...
Mulla on myös kolme elävää,ja kaksi auton kanssa kolaroineita eli henki meni kissa paroilta. Minulla on aivan tuttua kopeloida tyhjää kun luulen päälläni käveltävän,mutta vaikka olen sen sata kertaa laittanut valot niin tassuttelu ja puskemisen tunne on pienen hetken jatkunut. Meillä kissat haudattu OK-talon lähimaastoon ja oon joskus meinannu kaivaa kallon ylös mutta ei se oikein maksa vaivaa,mutta sulla on kallo niin anna olla kyllä niitä on tuhansilla muillakin.
Hallunisaatioita...
Mun lemmikkigerbiili kuoli 6vuotiaana, ja samana vuonna löysin papanoita vintiltä...
ei voi olla sattumaa... Eetu kummittelee ja paskoo nurkkiin.
ystävälläni onkahdeksan kissaa.mitenkähän levottomatyöt hänellä joskusonkaan?
Jaa a, tiedä sitä sitten, mikä on kissataivaan meininki?
Meidän edellissyksynä kuollut tassuttelijatyttökissamme, ei ole kuolemansa jälkeen kertaakaan ilmestynyt 'kummittelemaan', vaikka lepää ikilepoaan noin viiden metrin päässä makuuhuoneestani, puutarhapensaan juurella.
Usein herään kun jalkopäässä on käärme. Väsyneenä on tylsää potkiskella matelija pois. Olenkin opetellut psyykkaamaan itseni, jotta antaa olla. Ja jatkan unia.
Kerran katkesi maakaasuputki vaimon yöpöydän alla. Paloi siinä soihtuna. Piti puolisokin herättää, jotta siinähän se putki palaa. Ei uskonut.
MInulla on myös parin vuoden takaa kokemus siitä, että kissamme kuoltua kuului muutamana päivänä tassuttelua saunastamme. Kissamme tykkäsi siellä oleilla, joten varmaan kävi jäähyväiset kotinurkille sanomassa.
Minulla on keväästä 2011 eteenpäin, pari vuotta kestänyt jakso, jolloin naapurini 2 vuotta sitä ennen kuollut kissa vieraili meillä useaan otteeseen, eri tavoilla. Vierailut alkoivat ensin siten, että nukkumaan mennessään avovaimoni huomasi, että hänen tyynynsä on kuuma ja kyseli, josko olen maannut sen päällä, mutta kun en ollut? En uskonut ensin, mutta, kun toisella kerralla kokeilin itse painamalla posken siihen, niin tosiaan puolet tyynystä oli todella kuuma, toinen puoli oli tavallinen? Syksyllä ekan kerran "kissa" pomppasi viereeni, käveli muutaman askeleen ja hyppäsi päälleni, maatessani kyljelläni unta saamatta. Kun uskalsin viimein katsoa, mitään ei enää näkynyt. Kerran arvuuttelin, että oliko kissa vieressäni, koska tuntui, että se oli mennyt viereeni kerälle makaamaan jalkojeni viereen enkä oikein ollut varma miten asian laita oikein oli. No käänsin kylkeäni, mutta kesken kissa rääkäisi todella surkeasti, pyytelin anteeksi ja jäin makailemaan silleen vielä vähäksi aikaa, kunnes kokeilin kädellä tuntuuko mitään ja kissa oli poistunut ja voin rauhassa kääntyillä taas. Kissan omistajan kanssa olen tapauksien loppupuolella puhunut ja yllätyksekseni kissa vierailee hänen sängyssään samalla tavalla, paitsi että ei hypi hänen päällensä, vaan menee viereiselle tyynylle nukkumaan, tai kerälle kehon vierelle, niin, että tämän kaiken aktiviteetin kuulee ja tuntee tosi selvästi, kuin olisi kyseessä oikea elävä kissa.
Osa saman tapaisista kokemuksista voi olla "unikuvia" "unihalvaus" tvs. mutta jos samaa tapahtuu kahdelle ihmiselle liittyen samaan eläimeen, eri asunnoissa, välissä on tie, niin asia voi olla todellisempi, kuin moni uskaltaa uskoa, voihan siinä maailmankuva murentu ja muuta kamalaa...
Tämä kyseinen kissa viereili meillä usein ja olisi halunnut väkisin muuttaa meille, mutta ei naapurin kissaa voi noin vain ottaa ja olen allerginen kissoille.
Tästä syystä kuitenkin kissa meillä vieraili aikansa, nyt noin puoleen vuoteen ei ole mitään kuulunut enää, ehkä kisun henki jatkoi matkaa jonnekin.
Tällainen kummittelu on aika harmitonta, joten mitään pelättävää siinä ei ole, kuin se, että ei koskaan tiedä milloin se tapahtuu ja minulla se vei yöunet aika vähiin, kunnes asian kanssa pääsi sinuiksi.