Minulle tehtiin lihavuusleikkaus eli gastric by pass noin vuosi sitten. Voin sanoa, etten ole päivääkään katunut. Olo on tänä päivänä vähän yli 40kg:a kevyempi fyysisesti ja myös psyykkisesti.
Olen lukenut tältä palsta joitain ko. leikkausta koskevia keskusteluja. Omasta puolestani voin sanoa, että leikkaus on suureen ylipainoon monelle ainut ratkaisu. Itselläni ei vielä ollut ylipainon mukanaan tuomia liitännäisiä, esim. aikuistyypin diabetes, mutta parempi päästä leikkaukseen ennen kuin vaivoja alkaa tulla. Toki jo sairastuneille leikkaus antaa suuren avun. Moni "paranee" insuliiniresistenssistä ja tulee toimeen ilman lääkkeitä tai ainakin paljon vähemmillä lääkkeillä.
Itse leikkaus ei ole mikään pieni operaatio, vaikka tähystyksellä tehdäänkin. Kuitenkin sairaalasta pääsee pois jo parin päivän kuluttua, jos kaikki on mennyt ok. Aluksi syöminen on hankalaa. Minulle ei maistunut mikään, ei ollut nälkä, sosemaiset pöperöt alkoi oksettaa ym.ym. Mutta loppujen lopuksi ruokailu alkoi sujua ihan ok ja nyt en edes mieti, että minut on leikattu ja pitäisi syödä niin ja näin, vaan kaikesta on tullut normaalia. Maha kertoo minkäverran mahtuu eikä ylensyöminen kiinnosta. Ilman liikasyömistäkin on pari kertaa tullut oksennus, kun on tuntunut, että maha on ylitäysi.
Tiedän, että moni ajattelee, ettei ko. leikkauksia pitäisi tehdä kunnallisessa sairaanhoidossa. Miksi ei? Koska leikkaus on kallis, lihavuus itseaiheutettua ym. Mutta mikä sitten ei ole itseaiheutettua? Pitäisikö lopettaa alkoholistien katkot, narkomaanien hoidot? Entä sydän- ja verisuonisairaudet? Eikö loppujen lopuksi kaikki ole tavalla tai toisella itseaiheutettua?
Voin sanoa, että on ihanaa ostaa vaatteita tavallisesta kaupasta, vaikka sitten "isojen tyttöjen" puolelta. On ihana kävellä, kun ei koko ajan koske jalkoihin. On ihana pitää itsestään huolta, laittaa hiuksia, kynsiä ym. ym. Ihanaa olla erottumatta joukosta ainakaan siksi, että on lihava.
Jos joku haluaa kysyä jotakin leikkauksesta tai minun kokemuksistani, vastaan mielelläni. :D
Olen lukenut tältä palsta joitain ko. leikkausta koskevia keskusteluja. Omasta puolestani voin sanoa, että leikkaus on suureen ylipainoon monelle ainut ratkaisu. Itselläni ei vielä ollut ylipainon mukanaan tuomia liitännäisiä, esim. aikuistyypin diabetes, mutta parempi päästä leikkaukseen ennen kuin vaivoja alkaa tulla. Toki jo sairastuneille leikkaus antaa suuren avun. Moni "paranee" insuliiniresistenssistä ja tulee toimeen ilman lääkkeitä tai ainakin paljon vähemmillä lääkkeillä.
Itse leikkaus ei ole mikään pieni operaatio, vaikka tähystyksellä tehdäänkin. Kuitenkin sairaalasta pääsee pois jo parin päivän kuluttua, jos kaikki on mennyt ok. Aluksi syöminen on hankalaa. Minulle ei maistunut mikään, ei ollut nälkä, sosemaiset pöperöt alkoi oksettaa ym.ym. Mutta loppujen lopuksi ruokailu alkoi sujua ihan ok ja nyt en edes mieti, että minut on leikattu ja pitäisi syödä niin ja näin, vaan kaikesta on tullut normaalia. Maha kertoo minkäverran mahtuu eikä ylensyöminen kiinnosta. Ilman liikasyömistäkin on pari kertaa tullut oksennus, kun on tuntunut, että maha on ylitäysi.
Tiedän, että moni ajattelee, ettei ko. leikkauksia pitäisi tehdä kunnallisessa sairaanhoidossa. Miksi ei? Koska leikkaus on kallis, lihavuus itseaiheutettua ym. Mutta mikä sitten ei ole itseaiheutettua? Pitäisikö lopettaa alkoholistien katkot, narkomaanien hoidot? Entä sydän- ja verisuonisairaudet? Eikö loppujen lopuksi kaikki ole tavalla tai toisella itseaiheutettua?
Voin sanoa, että on ihanaa ostaa vaatteita tavallisesta kaupasta, vaikka sitten "isojen tyttöjen" puolelta. On ihana kävellä, kun ei koko ajan koske jalkoihin. On ihana pitää itsestään huolta, laittaa hiuksia, kynsiä ym. ym. Ihanaa olla erottumatta joukosta ainakaan siksi, että on lihava.
Jos joku haluaa kysyä jotakin leikkauksesta tai minun kokemuksistani, vastaan mielelläni. :D
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Luonnonmenetelmällä" lähes 50 kiloa laihduttaneena minua kiinnostaa, miksi koit että leikkaus oli sinulle ainoa vaihtoehto. Miksi et voinut vain opetella sitä normaalia syömistä ihan itse tai ravintoterapeutin tuella?
Mikä on painosi (tai painoindeksisi) ja vaatekokosi nyt?
En tarkoita moittia ratkaisuasi. Toivon sinulle onnea ja terveyttä loppuelämääsi.
Uteliaana tiedustelee ilman leikkauksia laihduttanut keski-ikäinen nainen, bmi 25 ja vaatekoko 40.
Minulla oli takana niin monia "laihdutuskuureja", elämäntaparemppoja, laihdutus alkaa maanantaina tai kuun ensimmäinen päivä tai 15, painonvartijoita, anonyymejä ongelmasyöjiä, syömishäiriöpoli jne. Loppujen lopuksi kaikki kilot tuli korkojen kanssa takaisin. Mitä useampi yritys epäonnistui, sitä enemmän myös mieliala laski. Varmaankin tavallinen jojottelijan tarina.
On hienoa, että olet onnistunut saamaan luonnonmenetelmällä itsesi normaalipainoon. Nostan sinulle hattua :D! Minulle se ei vain onnistunut. Meitä ihmisiä on niin monenlaisia, ei parempia eikä huonompia, vain erilaisia.
On hyvä, että laihdutusleikkauksia tehdään. Niihin ei pääse heppoisin perustein eikä ilmoittamalla, että haluan leikkaukseen. Ensin on ravitsemusterapeutin pitämä muistaakseni 12 viikon ENE-dieetti. Mahantähystys, sisätautilääkäri, lista papereita täytettäväksi, joissa selvitellään masennusta, ahmimista ym. Vasta kaiken sen jälkeen sisätautilääkäri päättää leikkauskelpoisuuden. Toki leikkaavalla kirurgillakin on sanansa sanottavana.
Eli melko pitkä tie ennen asettumista leikkauspöydälle. Lihavuusleikkaus ei ole koskaan pieni eikä helppo ratkaisu. Minulle se oli pelastus. Varmaan monelle muullekin.
Aurinkoista kevättä sinulle!
Täällä on myös yksi ikuisesti lihava joka on leikkaustakin miettinyt ja miettinyt. En vain saa aikaiseksi.
Olen elämäni aikana kokeillut ja läpikäynyt miljoona erilaista dieettiä ja aina jossain vaiheessa pullahdan takaisin entisiin mittoihin plus extrat päälle.
Nyt on jo ikääkin kohta 57 ja sen suhteen taitaa leikkaukselle takaraja häämöttää?
Tuon ENED-ryhmän kävin yli kymmenen vuotta sitten. 12 viikkoa ateriankorvikkeilla ja paino tippui 28 kg. Ei mennyt kahtatoista viikkoa kun se nousi takaisin.
Se oli aika kamala kuuri ja tuhottoman kallis toteuttaa. Silloin tuli joskus mieleen että nälkäänkin voi kuolla.
Olin aikoinaan painonvartijoissa vakiokävijä, vuosien takaa tuttu kaikille ryhmänohjaajille :)
Normaali rytmi siellä oli että aloitin tammikuussa ja jatkoin siihen asti kun ryhmässä alkoi kesätauko kesäkuussa. Pudotin 25-40 kg. Kun kesätauko alkoi paino alkoi nousta ja taas seuraavan kerran tavattiin painonvartijoiden vaakalla seuraavassa tammikuussa, ja eikun uudestaan alusta.
Muutaman kerran olen toteuttanut kokonaisvaltaisen elämäntaparemontin.
Painoa niillä pois 30-40 kg. Polvileikkausta varten pudotin pari kolme vuotta sitten noin 15 kg. Sen jälkeen olen vain pähkäillyt :(
Vaikka itse lillun lähes tahdottomassa tilassa aivot tyhjäkäynnillä, urakoi kehoni koko ajan lisää painoa itselleen. Se ei lepää.
Minäkin olen joutunut toteamaan, että kuulun siihen 95%, joiden paino pyrkii siihen maksimipainoon, jossa joskus olen ollut, vaikka olen vähentänyt syömistäni 'parhaista' vuosista varmaan kolmannekseen.
Haluan leikkaukseen ja yksi lääkäri sanoi, että mahdollisesti voisin saada lähetteen, vaikka diabetestä eikä muita lihavien sairauksia vielä olekaan. Ikää on 49 ja monta hoikkaa vuotta olisi mahdollista saavuttaa.
Painoindeksi on himpun alle 40. Leikkaus ei pelota, kun en kuitenkaan ole mikään 150-kiloinen. Ainoa, mikä pelottaa on ripuli, jota lääkäri lupaili haittavaikutuksena. Haluaisinkin kuulla aloittajalta, että onko sellaista vaivaa ollut; niin pahasti, että rajoittaisi elämää? Ovatko mieliteot kadonneet? Millaisella aikataululla (millä paikkakunnalla, jos voit kertoa) homma eteni lähetteen saamisen jälkeen?
Eikä haittaa yhtään, jos joku erityisen erinomainen yksilö syyttää meikäläisiä, että ensin syödään itse itsensä sairaaksi ja yhteiskunta maksaa hoidon. Tälläisillä syyttelijöillä on yleensä jokin luuranko omassa kaapissaa ja toisten syyttely helpottaa omaa oloa. Olkaa hyvät!