Yksinolosta,

Hyvä että tunnet olosi hyväksi etkä alkanut kysellä typeryyksiä.
H.

Olen koko ikäni kaivannut yksinoloa, istunut ja mietiskellyt. Nykyäänkään en usein kuuntele radiota. Miesporukka käväisi syömässä lounaan ja suljin radion. Nyt on ihana hiljaisuus. Säätiedotuksessa luvattiin räntäsadetta, mutta vielä sitä ei ole näkynyt. Aurinkokin on pikkaisen pilkahdellut. Lähden käymään kävellen kaupoilla. Tulee sopivasti 5 km hyötyliikuntaa.

Se on väliin luksusta, kunhan ei ole pitkäaikaista :))

Just nautin yksinolost.
On se mukavaa olla joskus iha omis oloissas vaa.
Muttem mää kauvaa tykkä yksin olla,vaiks toisinas olenki kaksin-yksin :/

Ehkä just sen takia ?

ei kauaa tietenkään, mutta kun on säpinää paljon välillä, on luxusta nauttia yksin omasta seurasta myös..

Minä voin olla yksin vaikka kuinka kauan. Nyt olenkin ollut yksin jo kaksi kuukautta, puoliso joutui hoitokotiin.
Olisin halunnut pitää puolison kotona, hänen vointinsa kävi niin huonoksi että ei yksin voinut hoitaa.
En ole käynyt missään, ensimmäisen kerran saan olla yksin, ei hätää.
En ole epäsosiaalinen, saan helposti yhteyden ihmisiin halutessani

Päivän parhaita hetkiä ovat ne illan köllykät, jolloin päivän askareet on ohitse ja istahtaa terassille tai parvekkeelle omaan rauhaan, omia ajatuksiaan kuljettamaan.

Piipun lataus ja kunnon savut vedettyä, ajautskin lähtee kulkemaan.
Siinä sitä kesäillalla saattaa mennä tunti, jopa toinenkin, ennen kun huomaa ajan rientäneen nukkumisaikaan.
Talvella vilu havahduttaa menemään sisätiloihin.

Yksin oloon on tottunut vuosikymmenten aikana työn parissa.
On harvinaisen yksinäistä puuhaa ajaa bussia, vaikka selän takana onkin 50-60 matkustajaa.
Useimmiten se kuski on vain koneen osa, jota ei juuri huomatakaan muulloin kun jonkun töpin tehtyään.
Kuitenkin sitä kaipaa toista ihmistä, vaikka nauttiikin yksinolosta.
Kaksin on aina kauniimpaa.

Asun yksin ja jouduin leikkaukseen josta sain 2 viikkoa sairaslomaa. Senkään jälkeen kunto ei ole kestänyt normaalia elämää. Eli voimavarat menee päivittäisten askareiden hoitoon, muuta ei jaksa.
Varsinkin illat ovat hyvin pitkiä ja yksinäisiä, ei muuta kuin telkkaria ja nukkumaan. Tämä pakotettu yksinäisyys alkaa tuntua todella raskaalta, melkeinpä voisin sanoa että tunnen sen kovana henkisenä kipuna.
Yksinäisyys on ihanaa vain silloin kun se on hengähdystauko aktiivisen elämän keskellä.
Odotan kommenttia nimimerkiltä 1943.

Minä en saa koskaan tarpeekseni yksin olosta.
Viihdyn hyvin, on tietokone, telkkari, kirjoja...
Voin tehdä vain itselleni mieleistä ruokaa. Kuntoilla kotona tai käydä lenkillä. En halua edes kuntosalille enkä uimahalliin.
Aina löytyy kivaa puuhailua, olen onnellinen että pääsin eläkkeelle, ei tarvitse miellyttä ketään väkisin.
Minä olen tällainen, lapseni asuu kaukana, pidämme yhteyttä enimmäkseen sähköpostin avulla päivittäin.
Yhden veljen kanssa soitellaan pari kertaa viikossa, toisen kanssa pari kertaa kuussa.
Minulla on kaikki mitä tarvitsen ollakseni tyytyväinen. Miesystävä on, hän asuu 300km päässä, tapaamme silloin tällöin, tämä järjetely miellyttää molempia. Olemme hyvin itsenäisiä kumpikin.

Nettiyhteydet pätkii, kommentoin joku päivä aloitukseen, eipä menyt perille.

Noin tiivistetysti. Nykyaika suosii sosiaalisia ihmisiä. Erakkotyypeille ei ole tilausta. Ihmeen paljon löytyy kuitenkin ihmisiä, jotka ovat mieluusti hyvässä seurassa, siis omassaan. Liika sosiaalisuus rasittaa. Näkeehän se nettipalstoiltakin, kaikenlaista yksinäistäsutta näissäkin kirjoittelee. Sopiva tapa olla kommunikaatiossa muitten ihmisrodun edustajien kanssa. Ei liian läheisissä ja silloin kun itse on kiinnostunut.

Noin omakohtaisesti. Oletettavasti pidetään kovinkin sosiaalisena tyyppinä ulkopuolisten toimesta. Johtuu siittä, kun menen jonnekin, olen sosiaalinen, mutta se vaan on niiiiiiiiiin väsyttävää, näyttäydyn harvoin. Nyt kaksi viikkoa yksin mökillä. Kolmen kaverin kanssa ja vaimon kanssa jutellut puhelimessa, vaimon kanssa useammin, eilen kävin lähinaapurissa vajaan tunnin vierailulla, aika paljon nettihommia, eri foorumeilla, anonyymisti. Aivan riittävää sosiaalista kanssakäymistä mulle, enenpi menisi liiallisuuksiin ja alkaisi rasittamaan. Mottona ollut jo pitkään: "Tutut tuntee, muista ei väliä. Miten niin ei väliä, miten niin pitäisi olla väliä?"

Ja mä assosiaalisuudessanikin olen pirun sosiaalinen, aina joskus, sopivassa määrin, liika teennäinen sosiaalisuus aaaaarghhhhhhh. :D




=DW=

Sama täällä, olen sosiaalinen jos menen jonnekin, silloin harvoin kun menen.
Netti on hyvä, täällä voi pitää haluamansa etäisyyden.
En muista koska olisin kaivannut seuraa.
Asun yksin, lenkkeilen, matkustelen ja mökkeilen yksin, luonnosta saa virikkeitä vaikka kuinka paljon.
Noin kerran kesässä kutsun mökille vieraita, silloin varaan runsaat tarjoilut ruuan ja juoman suhteen.
Lapseni perheineen käyvät harvakseltaan, on niin paljon välimatkaa. Ollaan yhteydessä puhelimella ja netin välityksellä.

Vuorokauden, kuukauden, vuoden vai eliniän tähtäyksellä?
Ilman kontakteja ympäristön henkilöihin vai johonkin tiettyyn ihmiseen?

Vuorokauden tasolla olemme parisuhteessa arkisin omissa harrastuksissamme noin 2 tuntia.
Sosiaalisena erakkona en ole valveilla ollessani lainkaan jos tätä koneella roikkumista ei lasketa.

Kuukausittain tilanne vaihtelee.

Vuositasolla olen kotona erakkona noin 3 - 4 viikkoa.
Silloinkin minulla on normaalit harrastukset ja sosiaaliset kontaktit mutta kotona yksin.
En ole tuntenut tarvetta aukkopaikkojen täyttämiseen vaikka yksinäiset aamut ovat kolkkoja olleetkin.

Ainoat yksinolosta nauttimani hetket ovat olleet järvellä, ongella ja rannalla, nuotiolla möllöttäen.

Hyvin viihdyn yksin, ja kaksinkin.
"Hyvä seuraihminenkin" olen, mutta vain tietyn ajan.
En viihdy missään pitkissä sukukokoontumisissa, jotka kestävät päiviä.
Karmeaa kuunnella, kun kukin huutaa melkein täysillä tullakseen kuulluksi.