Tiedän jo miksi ja ratkon niitä, ei ne ole ylitsepääsemättömiä ongelmia. Olen todella onnekas itse asiassa, kun on ystäviä jotka sanovat suoraan miksen saa heidän mielestä naisseuraa tai mikä mättää muutenkin. Ystäviä joiden kanssa voin olla aina vähän enemmän oma itseni. He ovat hyväksyneet outouksiani ja vammaisuuksiani ja minä heidän, ollaan sanottu toisillemme tiukasti ja nöyrrytty tavallamme. Usein naurettu yhdessä ja juteltu ja tuettu ja vittuiltu toisillemme.
Miksi sitten välillä kaipaan jotain suurempaa? Miksi kuljen aina surullisena? Seksiä elämästäni puuttuu mutta olen kyllä saanut, tiedän ettei se ole mitä etsin vaikka kyllä haluja on paljon. Läheisyyskin on hyvä, parempi mulle, mutta kysyn itseltäni vieläkin: mitä kaipaan? Tunnesidettä. En ihastumista vaan tunnesidettä... toki ihastuminen on hieno asia muttei ole hyvä sokaistua niin ettei nää niitä hyviä asioita. Minulla on paljon luurankoja kaapissa: asioita joita en häpeä enkä ole tehnyt toisille pahaa jota piilottelisin, mutten paljasta niitä kovin monelle. En silti hae ripittäjääkään, vaikka haluankin tuntea ihmisen johon luottaa niin paljon että jakaa ne. Olen jo sinut niiden kanssa eivätkä ne ole tärkeintä.
Haluan rakastaa. Haluan löytää ihmisen johon voisi rakastua. Se tuntuu todella vaikealta, sillä en tiedä miten se toimii :D eikä se kai toimi, se vaan on. En ole ollut vielä suhteessa ja läheisyydenhaluni ovat suuret. On kai turha kysyä voinko ensin tutustua toiseen, kun kohdistamatton rakkausnälkäni vaanii taustalla, ja vasta tutustuttua ja yhdessä tarpeeksi kauan elettyä alkaa rakastamaan samoin kuin parasta ystävääni. Sitä ei tiedä jos ei kokeile. Tarvitsenko mitään syytä elää toisen kanssa saman katon alla ja viettää aikaa yhdessä jos vaan haluan tehdä niin? En halua rakkautta tai toista ihmistä poistamaan surullisuuttani, ongelmiani, taakkojani. Tahdon vain yhtä asiaa.
Miksi sitten välillä kaipaan jotain suurempaa? Miksi kuljen aina surullisena? Seksiä elämästäni puuttuu mutta olen kyllä saanut, tiedän ettei se ole mitä etsin vaikka kyllä haluja on paljon. Läheisyyskin on hyvä, parempi mulle, mutta kysyn itseltäni vieläkin: mitä kaipaan? Tunnesidettä. En ihastumista vaan tunnesidettä... toki ihastuminen on hieno asia muttei ole hyvä sokaistua niin ettei nää niitä hyviä asioita. Minulla on paljon luurankoja kaapissa: asioita joita en häpeä enkä ole tehnyt toisille pahaa jota piilottelisin, mutten paljasta niitä kovin monelle. En silti hae ripittäjääkään, vaikka haluankin tuntea ihmisen johon luottaa niin paljon että jakaa ne. Olen jo sinut niiden kanssa eivätkä ne ole tärkeintä.
Haluan rakastaa. Haluan löytää ihmisen johon voisi rakastua. Se tuntuu todella vaikealta, sillä en tiedä miten se toimii :D eikä se kai toimi, se vaan on. En ole ollut vielä suhteessa ja läheisyydenhaluni ovat suuret. On kai turha kysyä voinko ensin tutustua toiseen, kun kohdistamatton rakkausnälkäni vaanii taustalla, ja vasta tutustuttua ja yhdessä tarpeeksi kauan elettyä alkaa rakastamaan samoin kuin parasta ystävääni. Sitä ei tiedä jos ei kokeile. Tarvitsenko mitään syytä elää toisen kanssa saman katon alla ja viettää aikaa yhdessä jos vaan haluan tehdä niin? En halua rakkautta tai toista ihmistä poistamaan surullisuuttani, ongelmiani, taakkojani. Tahdon vain yhtä asiaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
sweet. siinäpä dilemma, kun tahdot rakkautta nyt heti! Toiset haluavat tutustua ensin muutaman vuoden ennen kuin edes raottavat hieman lämpöuuninsa pesää.