Voiko olla keliakiaa?

kärsivä olento

Olen sen verran tuskissani nyt, että tuntuu kuin henki lähtisi pikkuhiljaa. Tarina lyhyesti siis: totesin 2-3 vuotta sitten, että kaikki kummalliset oireet, joita olin pitänyt normaaleina ja osana minua, johtuivatkin viljoista. Olin esim. kärsinyt teini-iästä lähtien hyvin korkeasta verenpaineesta, jota seurattiin säännöllisesti. Viljojen myötä verenpaine muuttui ihanteelliseksi. Hemoglobiiniarvo oli aina ollut ihan ok (n. 116), viljojen loputtua se nousi selvästi (135) ja raskaudenkin aikana pysyi niin loistavana, että minua kiellettiin syömästä mitään rautavalmisteita. Viljojen mentyä kohosi myös mieliala, muutuin energisemmäksi, järjetön turpoaminen lakkasi, maha alkoi toimia säännöllisesti sekä ensimmäistä kertaa elämässäni hikoilin (olen aina harrastanut paljon urheilua mutten ikinä hikoillut vaan turposin, jopa niin pahasti, etteivät kädet menneet enää nyrkkiin).

Nyt näiden muutamien vuosien aikana olen silloin tällöin jaksoittain syönyt viljatuotteita. Oireet alkoivat ensin viiveellä, sittemmin aina nopeammin ja rajummin. Maha alkaa krampata ja alaselkään vasemmalle tulee kammottava kipupiikki, kuin siihen olisi isketty puukko, jokin hermo jää myös jumiin, koska kipu säteilee selästä pohkeeseen asti. Luulin sitä ennen iskiastyyliseksi kivuksi, mutta siihen eivät auttaneet liikunta eikä relaxantit vaan se yleensä itsestään lakkasi parissa kolmessa päivässä. Välillä saan myös pakohaavoja sormiin.

Koska oireet ovat todella kovat, luonnollisesti vältän viljaa kuin ruttoa. Viimeksi olin viikon kipeänä jostakin keksistä, enkä sitä enää halua. Olin sitten synttäreillä, jossa söin gluteenitonta kakkua ja nyt sen jälkeen olen ollut taas viikon sairaana. Tehnyt melkeinpä kuolemaa, kivut ovat olleet sen verran kovat. Uusina oireina on tullut raju pyörrytys ja pääkipu. Maanantaina tapahtui syöminen ja vielä tänään tuntuu heikotusta. Pelkään, että pahenee päivänmittaan. Saan välillä oireita myös maitotuotteista (turvotusta, ilmavaivoja, ripulia), joten syöminen yleensäkin on alkanut pelottaa.

Raskausaikana puhuin asiasta lääkärin ja ravintoterapeutin kanssa mutta jotenkin tutkimukset vain jäivät tekemättä. Ne piti tehdä synnytyksen jälkeen, mutta kahden lapsen kanssa en jaksanut niitä vaatia ja näköjään ne vain unohtuivat. Vauvalla on lääkärineuvola parin viikon päästä ja ajattelin ottaa asian taas esille. Vauva on ollut täysimetyksellä (toki tässä vaiheessa syö jo muutakin) ja on saanut oireita viljoista ja myös maitotuotteista, joita minä syön. En ole tarjonnut vauvalle mitään viljatuotteita ja lääkäritkin ovat kehottaneet varovaisuuteen niiden kanssa. Kaurapuuroa olen harkinnut, mutta itse olen saanut oireita myös kaurasta (ja speltistä ja tattarista, tosin tattaria aion kokeilla vielä jossain vaiheessa uudestaan kunnolla).

Nyt on alkanut huolettaa myös esikoinen, 4v. Hänellä on vuoden verran ollut maha löysällä, kakka on oikeastaan pelkkää kuraa. Ei ripulia kuitenkaan. Hän myös turpoaa paljon (ilta- ja aamupainon ero n. 600g, kun itselläni oikealla ruokavaliolla on max 400 g), ja on välillä selkeästi pöhöttynyt. Ajattelin hänelle pyytää verikokeet ja aloittaa nyt viljattoman kokeilun, mikä tosin on vaikeaa, kun hän syö 3 kertaa viikossa kerhossa, enkä halua sinne vielä vaatia mitään erikoisruokaa, kun lapsi muutenkin on nirso syömään.

Kuulostavatko nämä oireet yhtään keliakialta vai onko meillä jokin muu ongelma? Olen yrittänyt aiheesta lukea, silloin kun ehdin ja mielestäni ainakin osa oireista täsmää (sekä se, että oireet katoavat viljojen myötä), mutta miksi sitten saan oireita myös gluteenittomasta ruoasta? Muistelisin, että isäni suvussa olisi ainakin yksi keliaakikko (eikö se ole perinnöllinen sairaus?), mutta isäni ei vahvistanut asiaa. Muistini kuitenkin on sen verran hyvä, että luotan siihen :) Muista tapauksista suvussani en tiedä, ei ole diabetestä mutta korkeaa verenpainetta on sekä kilpirauhasongelmia useammalla.

0

1448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Takaisin ylös

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        41
        1947
      2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        710
        1345
      3. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        105
        1098
      4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

        Tässä hetkessä tai menneestä?
        Ikävä
        102
        928
      5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        88
        914
      6. Mikä hänessä

        Saa sut kuumaksi?
        Ikävä
        66
        781
      7. Taidan olla pelkuri

        Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
        Ikävä
        33
        672
      8. Kuka om uusi kylän mies?

        Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
        Suomussalmi
        13
        558
      9. Olinko yhden viestin arvoinen?

        Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
        Ikävä
        76
        544
      10. oot mun silmissä

        Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
        Ikävä
        78
        511
      Aihe