Mieheni ei ymmärrä...

Ulpu-82 kirjoitti:

Mikähän siinä on että mieheni ei näytä näköjään ymmärtävän sitä, että olen masentunut/ahdistunut, kun olen hänelle kertonut avoimesti näistä, niin tuntuu ettei ota kuuleviin korviinsakaan asiaa, koska ei hän muutaman päivän päästä muista edes mitä ollaan juteltu, eli onko niin ettei häntä vaan kiinosta? Tuntuu enempikin kiinostavan ja muistavan kavereittensa terveydentilan, kun niistä sitten minulle selittää.. En kaipaa mitään sääliä mieheltäni, en sillä valita! Kaikki ikävät tapahtuneet asiat ovat saaneet minut masennuksen ja ahdistuksen partaalle ja pettymyksiä on paljon. Olen käynyt terapiassa säännöllisesti, koska en jaksa kantaa tätä taakkaa sisälläni, vaan on pakko päästä juttelemaan. Kun ja jos uskallan pyytää mieheltäni vähäistäkin pientä apua johonkin asiaan, siis tekemään jotain, niin hän suhtautuu siihen töksäyttämällä ikävästi takaisin, enempikin kommentti on sitä, että "no on se kumma kun et ite pysty", sanon suoraan etten pystykään, koska olen niin ahdistunut. Sitten ollaan suu mutrulla kun minä käskytän. Ennen avauduin miehelleni kaikista asioistani, vaan nykyään en, koska ei tee mieli puhua sellaiselle joka ei ymmärrä ja sitten tulee vaan "haukkumisia" takaisin, en myöskään sen takia uskalla puhua hänelle, koska jos hän korkkaa viikonloppuna pullon, niin olen monet kerrat saanu häneltä kuulla v***lua, joten parempi pitää suu kiinni ahdistuksestani, niin ei ainakaan niistä asioista sitten tule sanomista. En ole uskaltanut hänelle sanoa edes sitä miten pitkällä sairaslomalla olen, olen vasta aloittanut venlafaxinin käytön ja lisänä on varulta vielä opamox, jonka otan tarvittaessa illalla. Jos meillä sattuu olemaan lauantai iltana kavereita käymässä ja mieheni ottaa paukkuja, niin saan pelätä myös sitä, että kun hän tarpeeksi humaltuu niin hän alkaa kavereiden kuullen haukkumaan minua kuin onneton olen kun en sitä ja tätä pysty tekemään, tuntuu todella "hyvälle".. Näitäkin on tapahtunut useammin kuin pari kertaa, kun seuraavana päivänä satun mainitsemaan, että oliko taas ihan pakko toisten kuullen loukata, niin hänen asenteensa on niin sellainen, että hänessä ei ole mitään vikaa. Ei edes anteeksi pyyntöä heru. En pysty suoriutumaan yksin kauppareissusta, pelottaa joskus sanoa miehelle, että lähdetäänkö käymään kaupassa, pelkään just sitä että siitä tulee sanomista. Pelkään jo sitäkin, että joku päivä sydämmeni leikkaa kiinni, koska syke on koko ajan liian nopea. Toivon pääseväni jaloilleni piakkoin ja sairasloman loputtua taas ja takaisin työelämään, mutta miten kuntoudun jos tämä on tämmöistä, välillä on helpompia päiviä, kuten esim. tänään, mutta sekin kepeämpi olotila taas romahti alas. Jos vastauksia tulee, niin toivoisin ystävällisiä kiitos.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä