Hei kaikki lukijat
Olen tässä pähkäillyt, että mitä ihmettä tehdä tilanteessa, missä paniikkihäiriö iskee opiskelujen aikana, mutta pysyy kurissa työelämässä? Olen jonkun aikaa opiskellut uutta alaa ja paniikkihäiriöhän se taas iskee koulupäivien aikana. Tätä ennen olen ollut useamman vuoden työssä, eikä ongelma ole ollut mitenkään rajoittava, vaikka ei täysin oireetonkaan.
Välillä saan paniikki-oloja jo luokassa istumisesta. Meillä pitää pitää myös paljon esitelmiä, jotka on PAKKO esittää. Olen koulupäivien jälkeen täysin puhki. On todella raskasta elää tämmöistä elämää, vaikka tiedänkin että tämä on vain lyhyt aika elämästäni. Jo nyt tuntuu, miten oma sietokyky on koetuksella ja ylittyy kerta toisensa jälkeen. Sairaslomaa en kyllä suostu näin alussa ottamaan. Pelkään, jos koulu ei ymmärrä ja pitää minua soveltumattomana alalle.
Tietysti oppisopimus voisi olla yksi vaihtoehto, mutta ne paikat ovat niin harvassa. Mulla häiriö liittyy selvästi jotenkin tilanteisiin, missä samassa tilassa on paljon ihmisiä ja ulospääsy ja liikkuminen on jotenkin rajoitettua. Ei sitä varmaan hyvällä katottaisi, jos jatkuvasti ravaisin oppituntien aikana käytävällä. Inhoan myös sitä, miten kaikki oppitunnit ovat niin opettaja-johtoisia ja miten opettajat sanelevat koko oppitunnin kulun. Koko päivä on yhtä jännittämistä, kun ei tiedä, mitä opettaja taas käskee tekemään.
Tähän paniikkihäiriöön liittyy myös masennus ja huonommuuden tunne. En esim. jaksa olla kauhean aktiivinen tutustumaan muihin.
On paljon helmpomaa jäädä sivuun vaikka ei sekään pidemmän päälle ole helppoa. Olen välillä jo miettinyt koulun lopettamista, mutta silloin tuhoaisin taas jotakin semmoista, mikä veisi elämääni eteenpäin. En jaksa ikuisesti tehdä mitään mielenkiinnottomia töitäkään, ilman koulutusta tai olla työttömänä.
Miten te muut selviätte koulu/työelämässä paniikkihäiriön kanssa?
Olen tässä pähkäillyt, että mitä ihmettä tehdä tilanteessa, missä paniikkihäiriö iskee opiskelujen aikana, mutta pysyy kurissa työelämässä? Olen jonkun aikaa opiskellut uutta alaa ja paniikkihäiriöhän se taas iskee koulupäivien aikana. Tätä ennen olen ollut useamman vuoden työssä, eikä ongelma ole ollut mitenkään rajoittava, vaikka ei täysin oireetonkaan.
Välillä saan paniikki-oloja jo luokassa istumisesta. Meillä pitää pitää myös paljon esitelmiä, jotka on PAKKO esittää. Olen koulupäivien jälkeen täysin puhki. On todella raskasta elää tämmöistä elämää, vaikka tiedänkin että tämä on vain lyhyt aika elämästäni. Jo nyt tuntuu, miten oma sietokyky on koetuksella ja ylittyy kerta toisensa jälkeen. Sairaslomaa en kyllä suostu näin alussa ottamaan. Pelkään, jos koulu ei ymmärrä ja pitää minua soveltumattomana alalle.
Tietysti oppisopimus voisi olla yksi vaihtoehto, mutta ne paikat ovat niin harvassa. Mulla häiriö liittyy selvästi jotenkin tilanteisiin, missä samassa tilassa on paljon ihmisiä ja ulospääsy ja liikkuminen on jotenkin rajoitettua. Ei sitä varmaan hyvällä katottaisi, jos jatkuvasti ravaisin oppituntien aikana käytävällä. Inhoan myös sitä, miten kaikki oppitunnit ovat niin opettaja-johtoisia ja miten opettajat sanelevat koko oppitunnin kulun. Koko päivä on yhtä jännittämistä, kun ei tiedä, mitä opettaja taas käskee tekemään.
Tähän paniikkihäiriöön liittyy myös masennus ja huonommuuden tunne. En esim. jaksa olla kauhean aktiivinen tutustumaan muihin.
On paljon helmpomaa jäädä sivuun vaikka ei sekään pidemmän päälle ole helppoa. Olen välillä jo miettinyt koulun lopettamista, mutta silloin tuhoaisin taas jotakin semmoista, mikä veisi elämääni eteenpäin. En jaksa ikuisesti tehdä mitään mielenkiinnottomia töitäkään, ilman koulutusta tai olla työttömänä.
Miten te muut selviätte koulu/työelämässä paniikkihäiriön kanssa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voit puhua opettajillesi paniikkihäiriöstäsi, sinulla pitäisi olla mahdollisuus saada opintosi räätälöityä sen mukaan. Puhu asiasta ensin vaikka jonkun opiskelijaterveydenhuoltoon kuuluvan kanssa. Jos tämä ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta, hae muualta apua, sitä on kyllä paniikkihäiriöön saatavissa.
oot ihan mun kohtalon ystävä!! itse opiskelen myös ja sairastan vaikeeta paniikkia. oon opiskellut vasta noin: 4kk ja koulu on ollut aika vaikketa just noi luokan edessä puhumiset ees pari lausetta kun pitää sanoo tuntuu että sydän pysähtyy siihen paikkaan.luokassa on vaikeeta olla pitkiä aikoja kun tietää että ei saa poistua iskee paniikki,mutta kannattaa sanoa opettajalle tästä paniikista sillon voit tunnin aikana käydä vaikka vessassa hengitelemässä rauhassa ja palata takas. ite on vältelly noita puheita tosi paljon :/ ollut koulusta pois ton takia. ja miettinyt ainakin 10 kertaa että nyt saa loppua en jaksa tätä koulua koska se vie kaikki mehut musta ja oon ihan loppuunpalanut. mutta ei anneta periks! itse oon joutunut luopumaan niin paljosta paniikin vuoksi! yritä jaksaa älä luovuta,koska sitähän se "paniikki haluaa" että eristyt aivan kokonaan kaikesta. jaksamista ja voimahalaus
Kuulostaa niin tutulle ja haluisin kuitenkin palata kolulun penkille ja opiskella! Voi itku! Just tota pelkään, mutta mä oon päättänyt että kerron ihan varmasti opettajille ja luokalle paniikeistani, ettei tarvitse hävetä! Oon ihan varma että se jo helpottaa tosi paljon. Kun ei sitä tarvitse salata ja hävetä, niin voihan olla ettei mitään paniikkia tule!
Joo, tuo avoimmuus asiassa helpottaa kovasti, koska salailu jos mikä, vie entisestään voimia ja aiheuttaa ahditusta. Mie olen jo tämmönen keski-ikäinen nainen, joka on kärsiny paniikkihäiriöstä about 15 v. Tosin söin citaloprameja jotain 7-8 vuotta ja opamoxit hätävarana. Nyt ollut usean vuoden tauko citaloprameista ja paniikki alkaa taas nostaa päätään.E Hain pari viikkoa sitten uudestaan citalopramit ja opamoxit. Opiskelen itsekin ja esityksiä on paljon. Tähän saakka olen pärjännyt opamoxien avulla esityksistä, mutta nyt täytyi ottaa myös citalopramit avuksi, sillä rupesi tulemaan käsien ja jalkojen tärinää kaupan kassalla ja ruokailutilanteissakin ja koko ajan ihan levoton olo. Onko sinulla ap ( ja koulupaniikki ) lääkkeitä tuohon vaivaan? Jos ei, niin suosittelen lääkärissä käyntiä, ettei elämäsi ja opiskelusi sen takia mene "kiville". Ei se sen kummempaa ole kuin vaikka sydänlääkkeet tms. ja masennuslääkkeitä, mm. citalopramia käytetään myösesim. vaihdevuosioireissa. Magnesiumin syönti lisänä on ainakin minua auttanut tärinöihin ja vapinoihin, kun on päällä koko ajan "pikkupaniikki" eli sellanen ahdistunut ja jännittynyt olo, muttei varsinainen paniikkikohtaus. Tämän kanssa on vaan pakko elää, mutta onneksi siihen on lääkkeet ja olen päättänyt, etten enää suostu kärvistelemään tämän kanssa enempää kuin on pakko. Terapiasta myös jotkut ovat saaneet apua, mutta usein rinnalla on lääkkeet. Tsemppiä ja voimia kaikille kohtalotovereille !