Hei,
Aloitan syksyllä opinnot Mälmön Yliopistossa International relations linjalla ja olisin
kiinnostunut jospa muitakin olisi lähdössä opiskelemaan kyseiseen kouluun syksyllä. :) Olisi myös kiva kuulla siellä opiskelevilta myös kommenteja koulusta.
Opiskelemaan Mälmöseen!
41
619
Vastaukset
- Myös Ruotsiin
Heippa!
Itse pääsin myös Malmön yliopistoon opiskelemaan Human Rights linjalle! Olen yrittänyt etsiä muita opiskelijoita ja nyt sut bongasin!
Olen kyllä hakenut Helsingin yliopistoon, mutta jos se ei nappaa niin Malmöön menen. :) - Sverige 2013
Itse olen kiinnostunut hakemaan myös opiskelemaan Ruotsiin kansainvälisiä suhteita tai kansainvälistä politiikkaa. Myös muu valtio-oppi kiinnostaa. En kuitenkaan voi hakea ennen kuin ensi syksynä kun saan lukion päättötodistuksen valmiiksi. Lisäksi kiinnostukset on enimmäkseen hakea Tukholmaan. Joka tapauksessa kiinnostaisi tietää millaisella päättötodistuksen ja ylioppilastutkinnon keskiarvolla pääsit sisään? Vai onko kyseessä jo jatko-tutkinto?
- Myös Ruotsiin
Minulla on ainakin keskitason todistukset, ja kun puhun keskitasosta, se on oikeasti keskitaso. Eli päälle 7 keskiarvo lukion päättötodistuksessa ja C riviä YO-todistuksessa.
hain itse Malmön Yliopistoon, koska siellä oli mielestäni kiinnostavimmat englanninkieliset ohjelmat, muuten olisin hakenut muualle, jos ruotsiksi opiskelisin. :) Ja tämä tutkinto johon minä hain on siis alempi korkeakoulututkinto. - niinna
Hei!
Olen itse myös harkinnut juuri hakevani Malmöön Yliopistoon, mutta sillä olen uusi tuleva ylioppilas epäselväksi jäi mitä todisteita minun pitää lähettää postitse? Sillä lukion päättötodistusta ja ylioppilastodistustahan minulla ei vielä käytännössä ole, riittääkö vain tällä hetkellä kopio passistani ja sitten saatavat todistukseni saatua lähetän ne sinnne. En jotenkin ole löytänyt kyseistä tietoa mistään netistä, auttakaa jos satuitte nähdä :) - Myös Ruotsiin
Sinne on 18.7.2012 deadline, jos haet nyt tässä EU-kierroksella Malmön yliopistoon! :) Eli saat helposti lähetettyä sinne kaikki tarvittavat todisteet. Voit lähettää kaikki sillon, kun saat todistukset, siis sen passikopionkin!
- niinna
Okei kiitos :) Eli jos siis 18.7 loppuu tuo haku, alkaako koulu syyslukukaudella vai sitten seuraavana keväänä 2013? 16.4 on siis syksyn haku ilmeisesti eli siihen on mahdoton päästä jos ylioppilastodistuksen tosissaa vasta kesäkuussa saa vai?
- Myös Ruotsiin
Eiii, vaan 16.4 on viimeinen päivä lähettää pelkkä hakemus! Eli 18.7 on viimeinen päivä vaan todistusten lähettämiseen. Ja nämä haut on siis syksy 2012 alkaviin opintoihin. :) se menee aika viime tippaan, mut uskoisin niiden vastaavan melko pian Malmöstä hyväksyykö ne vai ei.
Mihin oot ajatellut muuten hakea? Siis mille linjalle? - Myös Ruotsiin
Hei niinna, huomasin Malmön FB-sivuilta, että se passitodistus pitää lähettää jo aikaisemmin, kuin muut todistukset. Eli lähetä se ihmeessä heti kun hakemuksen oot laittanut..:)
- airish90-
Hei! Itsekkin hain tuolle kyseiselle linjalle opiskelemaan. Ja todellakin helpottavaa kuulla ettei mitään huippu arvosanoja tarvitse olla kun tuo kyseinen linja todellakin kiinnostaa. Koska olet itse hakenut kun jo tiedät, että pääsit sinne?
- niinnaa
Okei kiitos infosta :) Eli mutta kun menen tohon admissions sivulle niin näyttää ettei hakemukseni ole vielä niin sanotusti hyväksytty, ilmeisesti siis hyväksytään ku passikopio lähetetään? Vai täytyykö suomalaisten maksaa toi tarkistusmaksu, kun jostain sain käsityksen ettei tarvi? Anteeksi tosissaan tietämättömyyteni, tänään sivuja selaillen hain yhtäkkiä enkä ole ehtinyt sivuja kauheasti tutkimaan. Mutta hain linjalle International Relations joka tosissaan kiiinnostaa kyllä hyvin paljon :) Mitä netissä olen lukenut niin kuulemma aika hyvin keskitason todistuksilla voi päästä sisään, niin toivotaan parasta!
- airish90-
Ai niin ja sit vielä että ootteko lähettäny niille jonku todistuksen enkun kielitaidosta vai riittääks ihan ylppäreistä saadut tulokset. Ja tarviiks niitä todistuksii käydä kääntämässä ruotsiks/enkuks ku en mistää löytäny et lasketaanko suomi niihin mitä ei tarvii kääntää. En oo nimittäin vieläkään saanu sieltä mitään vastausta ku kysyin.
- airish90-
niinnaa ei tarvii maksaa sitä maksuu, kopio passista korvaa sen. :)
- Myös Ruotsiin
Joo, eli kopio passista riittää; EU-kansalaisten ei tarvitse maksaa mitään, sama juttu Ruotsissa, kuin Suomessa. :)
En osaa sanoa siihen prosessiin mitään, mä itse hain jo tammikuussa, kun oli kaikkialle maailmaan hakuja käynnissä. Tammikuussa hakijoille tuli muutama viikko sitten vastaus, että onko päässyt vai ei! Enkä muista ollenkaan mitä kaikkea siellä luki missäkin välissä hakuvaihetta!
Mä en lähettänyt mitään todistusta enkun kielestä, vaikka kun kysyin siltä oppilasohjaajalta human rights-linjalta, että pitääkö todistus lähettää, hän vastasi kyllä. Mutta mä lähetin sinne kopiot vaan YO- ja päättötodistuksesta ja passista. Eikä tarvitse kääntää mitään papereita! Niiden nettisivuilla mun mielestä lukee maakohtaiset ohjeet ja vaatimukset sinne kouluun! :)
Siis airish90-, haitko human rights vai international relations? Musta tuntuu, että kukaan ei oo hakenut lukemaan ihsmioikeuksia..:)- airish90-
Hain opiskelemaan kumpaankin. International relations ykkösenä ja human rights kakkosena. Ja sit viel hain kahteen muuhun noitten lisäksi.
Okei no sit mulla onki kaikki paperit kasassa.
- Sverige 2013
Hyvää infoa! En tiennytkään, että Ruotsissa voi opiskella alempaakin korkeakoulututkintoa (International realtions) Englanniksi. Kuvittelin, ettei niitä ole juuri ollenkaan vaan opiskelu tapahtuu suoraan Ruotsiksi. Itse olen ammattitutkintoni pohjalta kirjoittanut huonosti (keskiarvo varmaan B ), mutta lukion päättötodistuksesta on tulossa parempi johon tavoittelen arvoa 8,5 - 9. Toivottavasti ovet avautuisi jo tällaisella suorituksella ettei tarvitsisi lähteä korottelemaan enää YO:ssa syksyllä. Vaikkakin vasta syksyllä pystyn hakemaankin Ruotsiin.
- Ruotsiinko?
Hei!
Mäkin innostuin, josko hakisin Malmöön englannin kieltä opiskelemaan. Itsellä ei vaan mitään säästöjä, joten toivottavasti raha-asiat saisi järjestettyä, jos sinne päätyisin. Miten te muut olette miettineet elämistä siellä yms.?
- MM..
Itsekkin harkitsin tuota, mutta rupesi juuri tuo sama asia, eli raha mietityttämään, Tietenkin opintolainan voisi ottaa jolloin saisi joku 1000 kuussa kelalta. Ja toisena mietin, että pystyisiköhän tuolla siirtämään sitä opintojen aloittamista niin kuin Suomessa. Jolloin voisi säästää rahaa ja vähän valmistautua muuttoon. Kun sitten jos tuonne pääsisi niin olisi noin kuukausi aikaa ennen kuin koulu alkaa. En vaan löytäny siitä mitään tietoja. Tietääkö muuten joku kun yksi kaveri puhui, että Ruotsissa olisi samanlainen käytäntö, kun esimerkiksi Hollannissa ja Ranskassa eli sisään pääsee aika helposti ja ilman pääsykoetta. Mutta sitten ensimmäisen vuoden aika ne karsii opiskelijoista ne parhaat jatkamaan.
- Ruotsiin2012
Hienoa huomata että on muitakin koulusta kiinnostuneita ja sinne lähtijöitä! Tosta alotuksen siirtämisestä en osaa kyllä sanoa, itse hain jo ensimmäisen kieroksen aikana ja sain tiedon opiskelupaikasta jo 23.3 eli aikaa jää hieman asioiden järjestelyyn ennen ruotsiin muuttoa. Tällä hetkellä etsin kuumeisesti asuantoa kun sain sellaisen käsityksen että asunnon löytäminen voi olla hieman haastavaa...
- Ruotsiinko?
Tosi kiva kyllä, kun muita suomalaisia siellä olisi myös! Mistä olet muuten katsastellut asuntoja? Onko muilla muuten ruotsin kieli hyvin hallussa? Itse kirjoitin hyvät arvosanat, mutta enää en muista pätkääkään kielestä oikeastaan. Mietin vain, että jos siellä joskus hankkisi osa-aikatöitä tms. niin pärjääköhän aluksi arjessa englannilla?
- Ruotsiin2012
Olen katsonut vuokra huoneita esim.ruotsalaisen tori sivuston kautta. Mahdollistahan on myös hakea opiskelija asuntoa
,, mutta itse koen rahallisesti järkevämpänä muttaa jonkun kämppikseksi. Ruotsin kieli on kyllä hieman ruosteessa, sillä en kieltä ole juurikaan käyttänyt.
Uskon kyllä kielen tarttuvan nopeasti siellä olessa. Englannilla pärjää loistavasti, onhan malmö todella kansainvälinen paikka ja koulussa todella paljon opiskelijoita ympäri maailmaa. Oletko muuten jo hakenut koulun vai hakemassa ruotsiinko? ?
- Ruotsiinko?
Kuulostaa järkevältä tosiaan:) Hain kouluun tuossa toissapäivänä, mutta ne todistukset pitäisi lähettää yms. Vähän kyllä mietityttää oma pärjääminen siellä jne. Mutta innostuin hakemaan:)
- Ruotsiin2012
Jos enlanglantia osaa niin pärjää varmasti! :) koulussa tosissaan opiskelijoita ympäri maailmaa ja eri lähtökohdista, että suomalaisella opiskelu taustalla pärjää varmasti! onko tällähetkellä muita asuntoa etsiviä?
- Ruotsiin2012
Jos enlanglantia osaa niin pärjää varmasti! :) koulussa tosissaan opiskelijoita ympäri maailmaa ja eri lähtökohdista, että suomalaisella opiskelu taustalla pärjää varmasti! onko tällähetkellä muita asuntoa etsiviä?
- Ruotsiin2012
Jos enlanglantia osaa niin pärjää varmasti! :) koulussa tosissaan opiskelijoita ympäri maailmaa ja eri lähtökohdista, että suomalaisella opiskelu taustalla pärjää varmasti! onko tällähetkellä muita asuntoa etsiviä?
- Ruotsiin2012
Jos enlanglantia osaa niin pärjää varmasti! :) koulussa tosissaan opiskelijoita ympäri maailmaa ja eri lähtökohdista, että suomalaisella opiskelu taustalla pärjää varmasti! onko tällähetkellä muita asuntoa etsiviä?
- Ruotsiinko?
Kiitos kannustuksesta!:) Lähinnä mietin muutenkin vierasta maata ja kaikkea siellä sitten, mutta kiinnostaa todella.
- Myös Ruotsiin
Mä ainakin rekisteröidyin boplats.se sivulle, sinne ilmoitetaan vapautuvista opiskelija-asunnoista. Riippuu kyllä haluaako asua yksin, kämppiksen kanssa vai miten ja mä ainakin etsin vaan itselleni asuntoa niin sivusto näytti parhaimmalta.
Siellä ei kai helposti saa töitä, mutta Kela auttaa jo aika pitkälle rahoituksessa, siis ne maksaa 1000euroa ja jos vuokra maksaa n.350e niin siitä jää riittävästi rahaa elämiseen ellei käytä bilettämiseem rahaa, se maksaa missä vaan.
Noita koulukohtasia kysymyksiä kantsii kysyä suoraan koululta tai linjan "johtajalta", ne osaa vastaa parhaiten kysymyksiin. Mäki lähetin aikoinaan sähköpostia ja vastasivat nopeasti. :)
Ihana kuulla, että muitakin on menossa tai on halukkaita menemään Malmöön, ajattelin, että tuunko olemaan ainoa suomalainen opiskelija siellä. :) - Ruotsiin2012
Laitoin koulun asunto neuvontaan mailia ja suositteli kanssa rekisteröitymaan boplats sivustolle , mutta sanoivat että jonot asuntoihin on yleensä se 6kk tai ainakin parhaimiin opiskelijakämppiin... Eikö muuten rekisteröityminen maksanut jotain päälle 37e? Koulun sivuilla luki että aktaeeminen lukukausi alkaisi 29 elokuuta, muta olin kyllä saanut käsityksen että koulu ensimmäisen vuoden opiskelijoille alkaa aikaisemmin orientaatiolla. Olenkohan ymmärtänyt aivan oikein?
- Myös Ruotsiin
Joo, se maksaa 300 kruunua eli päälle 30 e. Mutta mä luulen ton maksun jo karsivan monia hakijoita: moni opiskelija saattaa ajatella että on myös ilmaisia paikkoja joista hakea asuntoja. Se 6kk on se maksimi ja nyt kevät aikaan sieltä vapautuu asuntoja jatkuvasti, koska moni päättää koulunsa nyt ja vaihtarit lähtee takaisin.:) eikä ketään voi jättää ilman asuntoa ainakaan, kyllä ne yrittää auttaa.
Noista koulun päivämääristä pitäisi nyt alkaa tulemaan sähköpostia, jos oot hakenut tammikuun haussa, koska huomenna tulee second notification.
Mä luulen, että niissä sähköposteissa alkaa tulla tiettyjä päivämääriä ja muuta infoo!:) koska mä ainakin luulin, että 3.9 alkaa koulu, ennen sitä voi osallistua johonkin ruotsin kielen kursseille. - airish90-
Eiks se ollu jotenki silleen et 3.9 alkaa koulu ,mut sit edellisellä viikolla on kansainvälisille opiskelijoille jotain orientointi juttui. Näin ainaki sillee yliopiston nettisivuil luin jostain.
- Myös Ruotsiin
Okei! Mä en tota tiennyt, mä oon vaan odotellut uusia sähköpostiviestejä, kun niitä alkaa kuulemma nyt tulemaan niille jotka tammikuussa on hakenut ja on varmistanut paikkansa siellä!:)
- malmööhereicome
Kiva kuulla et on täällä ainakin muutama lähtijä samaan yliopistoon! Itsekin pääsin syksyksi opiskelemaan malmön yliopistoon. Aika jännittävää ja samalla hyvä juttu etten olekaan ainut suomalainen joka lähtee ;-)
- Ruotsi Kiikareissa
Moikka!
Itse hain Malmöön myös nyt huhtikuun alussa 'International programme for European Studies' -koulutusohjelmaan M:n yo-todistuksella ja 8,9 lukion päättötodistuksella. Mietin vaan, että mitä ootte kirjoittaneet enkusta yo-kirjoituksissa? Mulla on B papereissa pitkästä oppimäärästä, joten onko hyvät mahikset päästä sisään?
Lisäksi mietityttää se, että jos haki Malmön yliopiston osalta kolmeen eri koulutusohjelmaan, niin kuinka tärkeä toi paremmuusjärjestys on.. vähän tuli toisiin aatoksiin, että ehkä haluaisin vaihtaa sitä järjestystä. Tosin sellainenkin mahdollisuus vissiin on, että tulee hyväksytyksi kaikki koulutusohjelmiin, joihin on hakenut? - MM-
Löysin tämmösen sivuston http://www.maatieto.net/ruotsi/
Tuolt löyty hyvin tietoo kaikist jutuist mistä ihmiset on täällä kyselly. Esim se B enkku vaatimus tarkottaa Suomessa sitä, et pitkäs enkussa käy 5 kurssii ja lyhyes 6 kurssii. Ja samoin se civics A tarkottaa sitä, et on käyny 2 yhteiskuntaopin kurssii et ne tulee kaikil täyteen ku ne on pakollisii.
Siel löytyy kans semmonen linkki mis on kerrottu miten ne pisteet lasketaan. Laskin sillä kaavalla nii ei ois kyl mitää vaikeuksii kenelläkään päästä sisään. Itel M-paperit ja 8,6 keskiarvo ja sain ihan törkeen hyvät pisteet joilla oisin viime vuonna päässy erittäin helposti sisään. En usko et tuol kauheesti noi pistemäärät vaihtelee.
Jostain löysin kans semmosen keskustelun jos oli et Malmöseen pääsis kaikki sisälle jotka hakee en sit tiiä sen todenperäsyydestä. Tietääkö sit kukaan ketään joka sinne ei ois päässy.
Joo sitä järjestystä voi muutta, en sit tiiä kuinka pitkään vielä. Mut käsittääkseni jos pääset ekaan nii sinne sun on kans sit mentävä vähä niinku Suomeski. - Myös Ruotsiin
Malmön yliopistolla on myös ihan oma Facebook sivusto "Malmö university"! Sitä kauttahan voi kysellä mitä tahansa tulee mieleen ja nopeesti vastaavat.
Toi "english B" ja "civics A" on mun käsittääkseni vaan ruotsalaisille opiskelijoille vaatimus päästä lukemaan englanniksi yliopistoon. Meille riittää, lukio- ja yotodistus, mutta kaikki EI pääse sisään niin kuin siinä yhdessä ketjussa puhutaan.
Suomen yliopistoihin ulkomaalaiset hakijat on ykkösenä jonossa, pääsevät helpommin sisään. Sama koskee muualla maailmassa, eli meitä suomalaisia opiskelijoita (ja muita varsinkin EUlaisia) "halutaan" sisään.
Mä oon kuullut, että siellä on aika rankkaa opiskelu. On todella paljon itsenäisiä tehtäviä, mutta tämäkin riippuu varmaan linjasta. Mä itse hain "human rights"-linjalle ja oon kuullut, että international relations-linja olisi opiskeltavana "helpompi", kuin esim. peace and conflict- linja. Että jälkimmäisessä linjassa saattaa tulla jopa 10 kirjaa luettavaksi kotiin! Ja mun mielestä se on aika paljon?- Mayo
Heippa! Itse hain nyt tässä "jälkihaussa" , joka siis tarkoitettu EU-kansalaisille, ja lähetin todistukset ja passikopiot ja kaikki muutkin paperit siinä yhdessä samassa kuoressa, niin ei tarvii päivämääriä murehtia. Parin päivän sisällä muuttui tieto sinne Universityadmissions.se sivuston MyPages'n, että paperit on vastaanotettu ja prosessi etenee sitten, kun hakuaika päättyy.
Hain kylläkin English Studies-linjalle, en noihin jo teidän mainitsemiin. Muita tälle linjalle hakeneita? :D
Ilmeisesti aika myöhään tosiaan selviää se lopullinen päätös siitä, pääsikö sisään vai ei, voipi tulla kiire sitten tehdä päätöksiä ...
- Kailie
Hei hyvät tulevat Malmö yliopisto-opiskelijat :)
Mä kirjoitin pitkän viestin tohon toiseen Malmö yliopisto viestiketjuun ja sieltä voi lukea kokemuksestani vähäsen. Vaikka oma kokemukseni olikin aika negatiivinen niin se ei tarkoita etteikö se yliopisto sopisi teille paremmin niin vastaan mielelläni kysymyksiin kaikista mahdollisista asioista :)
Hain siis Malmön yliopistoon vuonna 2010 (kirjoitin YO:ssa kolme E:tä ja kolme M:ä, pakollisista E:n paperit) ja pääsin sisään. Tosin sinne taitaa tosiaan lähes kaikki päästä ketkä hakee, varsinkin nyt kun EU:n ulkopuolelta tulevat joutuvat maksamaan aika korkeita lukukausimaksuja. Eli kyllä teistä varmaan jokainen saa opiskelupaikan :)
Kela maksaa teille vakiona noin 480€ mikä ei ole kovin paljon sillä vuokrat on siellä aika kalliita ottaen huomioon, että jotkut alueet saattavat olla aika kyseenalaisia. Itse maksoin 380€ yksiöstä opiskelijatalossa (Malmö Studenthuset) joka oli ihan hyvä paikka asua :) Se sijaitsee Rosengårdissa, joka on kuulemma yksi Ruotsin pahamaineisimmista asuinalueista, mutta itse en kokenut oloa turvattomaksi kertaakaan. Tosin siellä ryöstettiin useita pyöriä (itse pidin omaa pyörää parvekkeellani joka yö) ja muutamaan asuntoon murtauduttin. Pari autoa paloi jne. Muuten alue oli ihan ok, ruokakauppa ihan lähellä ja niin myös poliisiasemakin ;)
Bussikortti on kallis, muistaakseni yli 40€ kuukaudessa. Kaikkein parasta on hankkia pyörä heti saavuttuaan. Käytettyjä pyöriä myydään jatkuvasti (myös varastetaan) ja itse ostin omani 60€:lla. Osta vanhan ja ruman näköinen! Pyörällä pääsee ihan joka puolelle tosi helposti! Malmö on ihan eri kaupunki kun käyttää pyörää kuin jos käyttäisi vain busseja.
Sitten sun pitää rekisteröityä Ruotsin kelassa, jotta saat henkilötunnuksen, joka antaa sulle oikeuden päästä terveyskeskukseen yms. Ilman sitä ei pärjää. Suomella ja Ruotsilla on tosin joku erikoissopimus, joten itse sain oman tunnuksen parissa viikossa kun toiset joutuivat odottaa sitä useita kuukausia. Sitten pitää avata pankkitili. Nordea avaa opiskelijatilejä ja jos sulla on Suomessa Nordeassa tili niin se on vielä helpompaa. Mutta tarttet henkilötunnuksen ennen tilin avaamista.
Malmössä on tosi paljon ulkomaalaisia ja ystävien löytäminen on helppoa. On monenlaisia harrastuksia ja menoja eli jos sellaista kaipaa niin niitä löytyy. Syksyisin ja talvisin siellä on aika rankkaa kun on tosi harmaata, hyvin hyvin tuulista ja sumuista ja kylmää joten jos ei ole hyviä ystäviä siihen mennessä niin on vaikeata. Itse asuin 7. kerroksessa ja monena aamuna heräsin siihen, etten parvekkeeltani nähnyt mitään muuta kuin paksua valkoista sumua :D Siinä sitten ihmettelee että ahaa, sellainen päivä taas.
Malmö on aika pitkälti sellainen kaupunki kuin minkä siitä itse tekee. Se ei ole sinällään niin kovin kaunis, mutta sillä on puolensa. Itse olen valitettavasti asunut hetken verran Edinburghissä (vanhassa ja hyvin kauniissa kaupungissa, Skotlannissa) sekä Luzernissa (pieni kaupunki keskellä Sveitsiä, jossa keskellä kaupunkia on järvi vuorten ympyröimänä) joten olin aluksi hyvin pettynyt saavuttuani sinne, mutta hankittuani pyörän ja nähtyäni monia eri puolia Malmöstä, ihastuin siihen omalla tavalla :)
Mun opiskelut loppuivat siellä kesällä 2011 ja tänä syksynä kokeilen onneani Skotlannissa :D
Jos on lisää kysymyksiä niin laittakaa mailia [email protected]- Ruotsiin tai ei
Laitoin kysymyksen maililla :)
- minämyös
Pistin tänään "myöhässä" haun sisään, liitteet ajattelin lähettää maanantaina kun lauantaina vasta ylioppilaaksi pääsen. Milloinkohan vois odotella tietoa sisäänpääsystä?
- gilla12
Ne ilmottaa heinäkuun lopulla pääsitkö sisään.
- namomi
Sain pari päivää sitten tietää et pääsin sisään, ethnic migration (en muista ees koko nimee nyt :D) linjalle, onko muita täältä? Oon vähän huolissaan asumiskuvioista, kuulosti ainakin aika mahdottonalta enää saada opiskelija-asuntoa. Mitään vinkkejä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3197544Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771843
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551171Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019