Kunnianloukkausasia?

Ex-rouva X

Kun aina puhutaan meistä Lpr:n naisista sitä sun tätä, tai meidän tasosta,
niin en sitä niin vakavasti ota, jokainen on sellainen kuin on ja olkoon näin.
Mutta osaa ne jotkut miehetkin(huom, en yleistä), puoli vuotta erosta ja
Lappeenrantalaisen miehen kanssa, josta itse halusin vahvasti eron ottaa.
Ja näin tein. Puoleen vuoteen emme ole olleet missään tekemisissä, eikä
minkäänlaista puhe- tai tekstiviestiyhteyttä.
Nyt kuitenkin kuulin hänen työporukastaan, kuinka levittellyt koko tämän ajan
juttua sekopäästä, jakomielitautisesta ex-vaimosta, jolla päässä vikaa.

Kyseinen henkilö, joka asiasta kertoi, oli hämmästynyt, kun oltuaan kanssani
tekemisissä, huomasi etten ole kyllä ex-mieheni kuvailema sekopää.
Työni edellyttää kyllä selväjärkisyyttä, joten on aika paha väite mustamaalata
aiheetta, ja vain siksi, että halusin eron itse tietyistä syistä, ja eihän kenenkään
ole pakko vastentahtoaan olla sellaisessa avioliitossa, jossa on enemmän paha olla kuin hyvä.

Täytyy seurata tilanetta, ja jos näitä sekopää-puheita alkaa tulla vielä lisääkin korviini näinkin pitkän ajan jälkeen(varsinkin kun emme ole tavanneet ollenkaan), niin kyllähän asia sitten käsitellään julkisesti kunnianloukkausasiana.
Voi teitä joitakin miehiä, kun ymmärtäisitte, ettei naista voi omistaa, ja mustamaalaaminen ei johda mihinkään, kääntyy puhujaa itseään vastaan lopulta!
Tosin enemmän olen kyllä tavannut ihan mukavia Lappeenrantalaisia miehiä!

26

779

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aina Fiksu.

      Opettele äidinkieli. "Lappeenrantalaisia" kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella eli siis lappeenrantalainen, lappeenrantalaisia.

      • Ex-rouva X

        Kiitos vinkistä, opettelen. Mutta se ei ollut asian pontti.


    • toinen ex rva

      Minä kyllä sinuna miettisin,että olisiko nyt jo syytä pistää asia vireille.
      Sillä vanhaa kansanviisautta muistelemalla:hyvä kello kauas kuuluu,paha vielä kauemmas!(toivottavast miul ei nyt tullut isoja virheitä oikein kirjoituksessa)
      Eihän kenelläkään ole oikeutta mustamaalata ja virheellistä tietoa levittää toisesta ihmisestä saatikka entisestä kumppanista!
      Tosi säälittävää ja lapsellista!

    • rva P

      Todella huonoa ja törkeätä käytöstä ex mieheltäsi !! Taitaa vasta nyt tajuta mitä menetti. Ja ehkä tajuaa myös syitä miksi halusit lähteä.Varmaan kova paikka hälle,mutta EI missään tapauksessa oikeuta puhumaan mitä kuulit.

    • lisää vaan

      sekopää puheita.. sitä just.. eihän tuosta saa mitään tolkkua.

      • pasila

        no v...tu mieti !!


    • ihan tyypillistä

      Miehesi taitaa olla syntyperäinen Lappeenrantalainen.

    • Aina Fiksu

      Opettele äidinkieli sinäkin. Lappeenrantalainen kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella jos se ei ole lauseen alussa.

      • olesyntynytlprssä

        Taidat olla itsekkin syntyperäinen Lappeenrantalainen.

        Sillä ei ole väliä oletko mies vai nainen, tyhmyyden takeena on syntyperäisyys.


      • Aina Fiksumpi

        Väärin! Se voidaan kirjoittaa pienellä, vaikka se olisikin lauseen alussa. Yritä "Aina Fiksu" selvittää itsellesi lauseen ja virkkeen ero(t).

        esim: Jos katson ulos, lappeenrantalaisia näkyy eniten. Virkkeen alussa on päälause, joka tietenkin kirjoitetaan isolla. "lappeenrantalaisia näkyy eniten" on sekin lause (sivu-) mutta silti se l-sana kirjoitetaan pienellä.

        Ymmärsitkö?


      • Tyhmempi
        Aina Fiksumpi kirjoitti:

        Väärin! Se voidaan kirjoittaa pienellä, vaikka se olisikin lauseen alussa. Yritä "Aina Fiksu" selvittää itsellesi lauseen ja virkkeen ero(t).

        esim: Jos katson ulos, lappeenrantalaisia näkyy eniten. Virkkeen alussa on päälause, joka tietenkin kirjoitetaan isolla. "lappeenrantalaisia näkyy eniten" on sekin lause (sivu-) mutta silti se l-sana kirjoitetaan pienellä.

        Ymmärsitkö?

        Onko sillä mitään merkitystä, kirjoittaako Fiksumpi isolla vai pienellä, ja missä yhtydessä sitten pienellä, ja missä yhteydessä sanaa voi käyttää ja missä ei, ja mitä se sitten oikein tarkoittaa?


      • L vai l vai mitä
        Aina Fiksumpi kirjoitti:

        Väärin! Se voidaan kirjoittaa pienellä, vaikka se olisikin lauseen alussa. Yritä "Aina Fiksu" selvittää itsellesi lauseen ja virkkeen ero(t).

        esim: Jos katson ulos, lappeenrantalaisia näkyy eniten. Virkkeen alussa on päälause, joka tietenkin kirjoitetaan isolla. "lappeenrantalaisia näkyy eniten" on sekin lause (sivu-) mutta silti se l-sana kirjoitetaan pienellä.

        Ymmärsitkö?

        Pitäisiköhän sun nyt keskittyä huomiseen äidinkielentuntiin, jotta voisit opettaa lapsemme kirjoittamaan edes lepran oikeen kun me vanhemmat ei osata. Mie keskityn ny tähän loukkaukseen.


      • Iso-Ismo
        Aina Fiksumpi kirjoitti:

        Väärin! Se voidaan kirjoittaa pienellä, vaikka se olisikin lauseen alussa. Yritä "Aina Fiksu" selvittää itsellesi lauseen ja virkkeen ero(t).

        esim: Jos katson ulos, lappeenrantalaisia näkyy eniten. Virkkeen alussa on päälause, joka tietenkin kirjoitetaan isolla. "lappeenrantalaisia näkyy eniten" on sekin lause (sivu-) mutta silti se l-sana kirjoitetaan pienellä.

        Ymmärsitkö?

        voi siuta älykääpiötä, Aina Fiksumpi! Etkö tiedä että kun Lpr:ssa katsoo ulos niin eniten näkyy venäläisiä ja se kirjoitetaan tässä kohtaa pienellä.


    • Mymmeli..

      Voi kuinka ikävää. Ei ole ensimmäinen vastaava juttu jonka kuulen, eikä takuulla viimeinen. Ehdottomasti menet tekemään asiasta rikosilmoituksen, sillä kunnianloukkauksen edellytykset ovat täyttyneet!

      Suomen rikoslaissa (39/1889) kunnianloukkaus on asianomistajarikos eli syyte nostetaan pääasiassa vain, mikäli kunnianloukkauksen uhri sitä vaatii. Rikokselle on tavallinen ja törkeä muoto:
      »Joka
      1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
      2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
      on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

    • mummukka.

      sinne vaan kamarille juttelemmaa.

      • S. aim

        Voihan Lappeenrantalaisen kirjoittaa Isolla, koska kaikki, sinä mukaanlukien ymmärsit sen. Haittaako mitään, jos jotain ei Hänen haluamallaan arvostuksella huomioida?


    • 9+3

      Kehottaisin nostamaan syytteen, koska tuollaiset mustamaalaamiset voivat vahingoittaa myös uraasi. Miehellä on heikko itsetunto eikä hän kestä torjuntaa. Toivottavasti "kaverit" ymmärtävät lopulta, mikä hän oikeasti on miehiään.

    • yhden paskan akka

      Miehissä on eroja, on niitä jotka kykenee olemaan miehiä, kuin myös pettäviä paskan jauhajia. Ennemmin tai myöhemmin he jäävät kiinni ja vaimot joutuvat kärsimään.

    • eskoapuuva

      Anteeksi vaan X-Rouva.. mutta en ymmärrä miksi tänne kirjoitat tuollaista.

    • rekka-Pena

      Onko täällä joku femakkojen kokous meneillään.

      • mie meen maate

        On varmaan, tai sitten yks ex tai nyx on herännyt päikkäreiltään.


    • Petetty pahoin

      Voisin haastaa kunnianloukkauksesta entiset työkaverit, naapurit ja jopa jotkut niinsanotut ystävät. Ovat tulkinneet täysin väärin tekemisiäni.

    • sil tappaa

      Ei muuta kun käräjille kaikki.
      Kuka solvaa toista, kuka on tullut solvatuksi, kuka ei osaa kirjoittaa oikein, kuka neuvoo toisia oikeinkirjoituksessa, kaikki nykyiset työkaverit, kaikki entiset työkaverit, naapurit, ex-naapurit, sukulaiset , tuttavat jne.
      Olemmeko lappeenrantalaiset tosiaan näin kireitä ihmisiä, vaikka meitä kutsutaan lupsakkaiksi karjalaisiksi.
      Ei suinkaan, sitä me emme ole, vaan todella lupsakkaita etelä-karjalaisia omassa pikku Lappenrannassa.
      Sitä me olemme. Pidetään siitä kiinni, ja unohdetaan kaikki kireys. Otetaan se pipo päästä, että veri pääsee kiertämään.
      Hymyillään kun tavataan.

    • 3+8

      Tässä alkuperäisen kirjoittajan tapauksessa on ihminen mustamaalattu jakomielitautiseksi jne. En tiedä, mitä hän tekee työkseen, mutta käsitin, että työ on sellaista, että pahat puheet voivat hänen uraansa vahingoittaa. Silloin on ihan paikallaan nostaa syyte mustamaalaajaa kohtaan ja puhdistaa oma maineensa. Kiusaajien on aika joutua vastuuseen teoistaan. Tämä on myös yhdenlaista kiusaamista, ihan siinä missä koulu- ja työpaikkakiusaaminenkin.

      Ei siinä tarvitse femakko tai vähemmän lupsakka olla, jos haluaa puolensa pitää. Tyhmähän sitä ihminen on, jos päästää tälläset p-jauhajat kuin koira veräjästä. Vielä kun kylän juorukellotkin saisivat joskus ansionsa mukaan, niin sitten ainakin minä olisin onnellinen.

      • Alkuperäinen x

        Kiitos asiallisesta vastauksesta. Asiaa on pohdittu monesta näkökulmasta.
        Alkuperäinen kirjoittaja päättää olla aikuinen osapuoli asiassa, eikä reagoi
        asiaan mitenkään. Ellei mustamaalausta ala kuulua vielä usealta taholta
        lisää, varsinkaan kun ei ole ollut missään yhteydessä tähän perättömien puhujaan.

        Työ ja ura kertovat kyllä siitä, ettei kyseistä mielenterveysongelmaa potevan
        onnistu olevan sellaisessa, sekä tuttavapiirin realiteetti asiasta, että turha
        välittää moisista puheista, kun he kuitenkin tietävät, ettei asiat näin ole.

        Muutoin kyllä haluaisin olla esimerkkinä ja astua taisteluun vaikka julkisesti,
        ettei näin voi eikä saa toista ihmistä kohdella. Diagnoosit tehdään ihan jossain muualla, kuin ex-puolison pääkopan sisällä.


      • 3+8
        Alkuperäinen x kirjoitti:

        Kiitos asiallisesta vastauksesta. Asiaa on pohdittu monesta näkökulmasta.
        Alkuperäinen kirjoittaja päättää olla aikuinen osapuoli asiassa, eikä reagoi
        asiaan mitenkään. Ellei mustamaalausta ala kuulua vielä usealta taholta
        lisää, varsinkaan kun ei ole ollut missään yhteydessä tähän perättömien puhujaan.

        Työ ja ura kertovat kyllä siitä, ettei kyseistä mielenterveysongelmaa potevan
        onnistu olevan sellaisessa, sekä tuttavapiirin realiteetti asiasta, että turha
        välittää moisista puheista, kun he kuitenkin tietävät, ettei asiat näin ole.

        Muutoin kyllä haluaisin olla esimerkkinä ja astua taisteluun vaikka julkisesti,
        ettei näin voi eikä saa toista ihmistä kohdella. Diagnoosit tehdään ihan jossain muualla, kuin ex-puolison pääkopan sisällä.

        Harvinaisen aikuismainen ja fiksu vastaus tälle palstalle epätyypilliseen tapaan. Hienoa, että asiat järjestyvät. Ja kaikesta huolimatta uskon siihen, että ihmiset lopulta huomaavat, mikä on asioiden oikea laita, vaikka näillä nurkilla ihmisillä usein onkin tapana haluta uskoa pahinta kaikista ja lisätä vielä omat mausteensa juttuihinsa.

        Tarkemmin ajateltuna tuo sinun suhtautumistapasi on ainoa oikea, jos haluaa säästää itseään eikä halua taistella tuulimyllyjä vastaan. Parasta lääkettähän tällaisessa tapauksessa on asettua tuollaisten puheiden ja tekojen yläpuolelle. Nostan hattua sinulle, kun olet siinä onnistunut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      82
      12665
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      17
      11363
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      51
      4583
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4297
    5. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      16
      4222
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4030
    7. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      57
      3929
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      42
      3752
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      60
      3490
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3165
    Aihe