Olen tälläinen 19v abi ja olen kitaristi bändissä. Luonteeltani olen sosiaalinen ja kavereita minulla on ihan normi määrä. Pukeutumiseni ei paljoa muista erotu; farkut, t-paita, huppari jne. Tossa ehkä perustiedot musta.
Olen elämäni aikana seurustellut 3 kertaa, enkä oikein ole viihtynyt missään seurustelusuhteessani. Omasta mielestäni en ole ihminen, joka tarvitsisi vakituisen tyttöystävän. Seurustelu pikemminkin ahdisti minua, enkä ole kertaakaan ollut ihastunut keneenkään elämäni aikana.
Naisia on kuitenkin riittänyt, ja voin sanoa että en edes muista, montaa naista olen elämäni aikana suudellut. Baareissa, keikoilla, festareilla... aina löytyy nainen. Mutta kertaakaan ei kukaan ole herättänyt minussa ihastumisen tunteita, en edes tiedä miltä se tuntuu. Onko se todellakin niin ainutlaatuista? Vai olenko jotenkin sekaisin? Vai onko käynyt niin, että en vain ole tavannut sopivaa naista?
Välillä mietin, miksi minun pitäisi edes hankkia tyttöystävä itselleni, jos en edes halua. Voin myöntää että yhdenillan juttuja on tullut harrastettua, mutta onko niistä mitään haittaa? Minua nuo yhdenillan jutut ovat vain piristäneet. Vanhempani ainakin varmaan suuttuisivat jos kertoisin niistä. He eivät myöskään ymmärrä, miksen halua tyttöystävää. Yksikään tyttö ei vain yksinkertaisesti ole saanut minua ihastumaan.
Renttu luonteeltaan?
4
120
Vastaukset
- double rainbow
Testaappa miestä, mikäli ei noi tytöt ole erityisemmin sytyttäneet.
- melbrouniw
Mä ymmärrän sua renttu56, vaikka ite oon pari vuot nuorempi ja sitä naissukupuolta.. Mäkään en vaan osaa sitoutua. Se tuntuu väärältä, miltei ikävältä. Ja nyt oon sitte päättäny, et moiseen en edes ryhdy. Be free ! ;D
- Rentutar
Renttu tai ei, mitä väliä?
Ihmisiä on erilaisia, kaikkia ei sitoutuminen innosta, joitakin se tukahduttaa.
On myös otettava huomioon elämäntilanne.
Itse olen antanut aina pakit pyytäneille, ei se vain sovi elämääni.
Liikaa kahleita.
Ehkä joskus sitten. - Homo vuodesta nakki
Mulla kävi vähän sillain, että tytöt ei innostanut juurikaan ja joskus baarissa kaveriporukalla ollessani huomasin, kuinka tunsin jotain maagista vetoa komeisiin (no komeisiin ja komeisiin) miehiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564