sisun vaihteet

ottaa keppi maahan

Veli osti vanhan sisu m162 kuorma-auton ja nyt olisi kiva saada ammattimiehiltä neuvoja fullerin vaihteiston käytöstä. Meinaa nimittäin piipata vaihteet turhan usein varattua. Olen ajanut vain kuorma-autoja, joissa on ollut synkronoitu laatikko. Siis jotain välikaasu/ kaksoispoljentaneuvoja kaipaisin. Sitten onko siinä perää kun joku väitti ettei fullerilla tarvitse vaihteen vaihdossa kytkintä????

24

22938

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vha pieru

      Minun k-autokoulustani on aikaa jo 35 vuotta. Lienevätkö oppini ajan tasalla?

      Periaatehan on se, että kun siirrytään pienemmältä vaihteelta isommalle, siirretään keppi ensin vapaa-asentoon, käytetään kytkinpoljinta nopeasti ylhäällä ja painetaan uudelleen alas, minkä jälkeen keppi vasta tökätään isompaan loveen. Isommalta pienemmälle vaihdettaessa menetellään muuten samoin, mutta vaihteen ollessa vapaalla ja kytkinpolkimen ollessa ylhäällä annostellaan vielä kaasujalalla sopivasti lisää kierroksia koneeseen.

      Vaatii vain hieman harjoittelua!

      Lankomiehet pahalaiset ostivat viime kesänä kimppamökille kimppaleluksi 1960-luvun lopulla tehdyn venäläisen maastokuorma-auton ZiL 157. Siinäkään mitään synkronointeja! Piti minunkin kaivaa selkäytimestäni noita ammoin opittuja tuplapoljentoja ja välikaasuja, ja tottelihan se veli Lihatšov!

      Mekaanisia vaihteistoja pystyy yleensä vaihtamaan ilman kytkintä, olipa vaihteisto Fuller tai jokin muu ja olipa synkronointia tai ei. Tiukassa paikassa homma menee hankalaksi, mutta tasaisella tiellä rauhallisesti ajellessa hommaa voi hyvin kokeilla (henkilöautollakin). Periaate on se, että vedätys lopetetaan (kaasua löysäämällä), siirretään keppi vapaalle, sovitetaan moottorin käyntinopeus sellaiseksi kuin seuraavaksi valittava vaihde vaatii ja loksautetaan tuo vaihde päälle. Ylöspäin vaihdettaessa kaasua löysätään, alaspäin vaihdettaessa sitä survaistaan pieni annos lisää.

      • sisukas

        just noin kun kerrottiin...lohdutukseksi vielä että ei se laatikko ole moksiskaan satunnaisesta kurahtelusta. Jos se siitä hajoais niin eihän niitä olis ehjänä kellään. Ja jokaisella kurahtaa joskus. Maailman paras laatikko toi synkronoimaton fuller muuten, ja etenkin ne 70-ja 80-lukujen versiot....parikyt vuotta tullu ajettua sisuilla puuta

      • tkk
        sisukas kirjoitti:

        mikäpä sen mukavampi laatikko käyttää kuin tämä vanha kunnon suora. hieman "rytmitajua" ja vaihteet menee silmään kuin unelma. tosin ameriikan poikien paljon käyttämä 13pykäläinen roadrunneri on jostain syystä rantumpi kuin jotkut muut.. miksikähän? kurahtelu ei pahaa laatikolle tee, mutta väkisin voimalla runnominen kyllä.. tiedän erään ammattikoulun sm sisun josta pamahti loota jo alle 200tkm, siirtäjän holkki napsahti palasiksi. kyllähän sillä normiajossa sen miljoonan puodttelee menemään, vai miten on?

      • sisukas
        tkk kirjoitti:

        meil vielä yks SM...ajettu puuta 1,4 milj,laatikkoa ei auottu. Joskus 80-luvulla muuten fullerin perään sai lisävaihteiston...sitten löytyi tosi pieniä pykäliä mettään ja isoja maantielle...sillon ei vielä noita rajoittimia. Aika vähän noita lisälaatikoita taidettiin kuitenkin ostaa.

        kyllä ne kestää.. mutta meillä toinen sisu e12 mackin koneella ja zf-lootalla.. siinä se vasta ei puunajoon sopiva yhdistelmä ainakin pohjoisen mäkiin ja maastoihin..! 400tkm ja laatikkoa sai lakaista tieltä.. se suorastaan räjähti. alavääntö on kyllä myös ihan perästä kuuluu... vähän ehkä enemmän niitä rahtivehkeitä.

      • Dick
        sisukas kirjoitti:

        just noin kun kerrottiin...lohdutukseksi vielä että ei se laatikko ole moksiskaan satunnaisesta kurahtelusta. Jos se siitä hajoais niin eihän niitä olis ehjänä kellään. Ja jokaisella kurahtaa joskus. Maailman paras laatikko toi synkronoimaton fuller muuten, ja etenkin ne 70-ja 80-lukujen versiot....parikyt vuotta tullu ajettua sisuilla puuta

        Joo onhan se fulleri maailman paras vaihdelaatikko .....ollut joskus vuonna kivi ja kypärä.Kyllä synkronointi on nykypäivää piste.

      • juupas
        Dick kirjoitti:

        Joo onhan se fulleri maailman paras vaihdelaatikko .....ollut joskus vuonna kivi ja kypärä.Kyllä synkronointi on nykypäivää piste.

        heppu, joka ei oo puita metsästä ikinä hakenu.

      • tkk
        juupas kirjoitti:

        heppu, joka ei oo puita metsästä ikinä hakenu.

        elä muuta! kyllähän sitä synkronoidullakin pärjää, se on todistettu, mutta kyllä se fulleri vaan on huoleton pykältää vaikka huonossakin paikassa! jos nyt tilanteesta riippuen sen uskaltaa tehdä..

        En oo juu hakenu puuta mettästä,mutta kummasti ne näkyy ruottalaisten ja saksalaisten pelien kyydissäkin sieltä tulevan.

      • Vha pieru
        Dick kirjoitti:

        En oo juu hakenu puuta mettästä,mutta kummasti ne näkyy ruottalaisten ja saksalaisten pelien kyydissäkin sieltä tulevan.

        Synkronointi on käyttömukavuuden kannalta ja maantieolosuhteisiin kelpo ratkaisu, mutta se h-i-d-a-s-t-a-a vaihteiston toimintaa.

        Synkronoimaton loota kuten Fuller on osaavan kuskin käsissä ehdottomasti nopeampi. Tätä ovat pöllikuskit osanneet aina arvostaa. Vaihto pienempään sujuu tiukassakin paikassa kuin ajatus, kun siihen oppii.

        Itse en väitä olevani tai edes koskaan olleeni keppimiehiä. Lompakkooni on unohtunut ABECE-kortti joskus vuosikymmenia sitten, vaikka minulla ei raskaan yhdistelmän ajokokemusta ole kuin yhdeltä kesältä ja vain muutaman tuhannen kilometrin verran. Ruotsalaisvalmisteisen veturin laatikko oli ykköstä lukuunottamatta synkronoitu. Eteen viisi pykälää ja alueenvalitsin hidas/nopea = yhteensä 10 välityssuhdetta. Sitäkin tuli hämmennettyä kaksoiskytkentää ja välikaasua käyttäen.

      • Kivityömies
        Vha pieru kirjoitti:

        >Synkronointi on käyttömukavuuden kannalta ja
        >maantieolosuhteisiin kelpo ratkaisu, mutta se
        >h-i-d-a-s-t-a-a vaihteiston toimintaa.
        >
        >Synkronoimaton loota kuten Fuller on osaavan
        >kuskin käsissä ehdottomasti nopeampi.

        Totta. Kytkentäajat synkronoimattomalla vaihderasialla (sillä fullerilla) ovat kertaluokkaa lyhyemmät kytkintä käyttämättä kuin synkronoidulla vaihdelaatikolla ja kytkintä käyttäen.

        >Tätä ovat pöllikuskit osanneet aina arvostaa.
        >Vaihto pienempään sujuu tiukassakin paikassa kuin
        >ajatus, kun siihen oppii.

        Oikeassapa olet. Eipä tuohon ole enää mitään lisäämistä.

      • Janne
        sisukas kirjoitti:

        just noin kun kerrottiin...lohdutukseksi vielä että ei se laatikko ole moksiskaan satunnaisesta kurahtelusta. Jos se siitä hajoais niin eihän niitä olis ehjänä kellään. Ja jokaisella kurahtaa joskus. Maailman paras laatikko toi synkronoimaton fuller muuten, ja etenkin ne 70-ja 80-lukujen versiot....parikyt vuotta tullu ajettua sisuilla puuta

        Kysyisin vaan että mitenkä tuo Fullerin kertoja/puolittaja pelaa ilman kytkintä?
        Kyllähän keppiä voi ilman kytkintä heilutella mutta eikö noi kertojat/puolittajat
        toimi paineilmalla joka vaatii kytkimen painamisen vai toimiiko se niin että
        helpataan kaasua niin alue vaihtuu? Ainakin Volvon ja Scanian puolittaja tarvii
        kytkimen polkaisun, olen ajanut paljon erilaisilla Sisuilla Intissä
        (SK- ja SL-Sisuilla, Maseilla, Protolla, Automaatti-Protolla, E11-Sisulla
        (automaatti), Kontiolla, mutta en yhdelläkään Sisulla missä olisi Fulleri! Ainut
        Kuorma-auto Synkronoimattomalla lootalla jolla ajoin oli Gaz 66!

      • tkk
        Janne kirjoitti:

        kun vaihtaa niin kaasua vaan höllää ja kertoja menee päälle.. ja pienemmälle kertoimelle kun vaihtaa niin ensin nappi ja sitten polkasee kaasua niin se menee.. riippuu aina tilanteesta, mutta kun on tuntuma laatikkoon ni tietää kyllä mitä millonkin tehdä. isolle/pienelle puolelle kun menee ihan siinä keppia sotkiessa.. nappi vaan ylös/alas..

      • pöllikuski

        ...on aika varma tapa särkee,muuten pomminvarma laatikko!!! kytkin on sitä varten että sitä käytetään,VARSINKI puolittajalla ja VARSINKI alaspäin vaihdettaessa,se kun toimii paineilmalla ja siksi tunnoton! heh,voin kertoo tämän yli 25v kokemuksella Fullereista! vaihtaminen kyllä onnistuu ilman kytkintä,mutta kytkintä pitää käyttää. ilman kytkin vaihtaminen toimii ihan hyvin,kun toimii,mutta sittenkun se ei onnistu,esim puolittajalla,niin rattaat tykkää aika huonoa... kytkin on siksi tärkeä käyttää,että se vaimentaa vaihtoja!
        oon ottanu kymmeniä miehiä töihin,nuoria ja vanhoja,heh ja aina koeajolla kaverit alkaa selittään miten fullerilla voi ja saa ajaa ilman kytkintä ja että sitä ei saa rikki!!! sen saa rikki ja ihan helposti,väärällä käytöllä,mutta oikeella käytöllä se on aika ikunen laatikko... esim kasettiajossa yli miljoona kilometriä,eikä laatikkoon ole tehty mitään vaikka ajo on pelkkää vaihtamista...

      • tkk
        pöllikuski kirjoitti:

        että jos ohjekirjassakin sanotaan, että käyttäkäämme kytkintä, niin se myös tehdään. siinä vaan kerroin, että miten se ilman kytkintä tapahtuu, kun joku kysyi. ilman kytkintä vaihtaessahan voi esim. helposti käydä niin, että vaihde ei kytkeydy kunnolla ja saattaa sitten hypätä pois päältä.. ei kovin tervettä laatikolle vaikka pysyisi päälläkin, eli viitaten edelliseen kertojaan niin käyttäkää sitä kytkintä!

      • Sisu mies
        pöllikuski kirjoitti:

        ...on aika varma tapa särkee,muuten pomminvarma laatikko!!! kytkin on sitä varten että sitä käytetään,VARSINKI puolittajalla ja VARSINKI alaspäin vaihdettaessa,se kun toimii paineilmalla ja siksi tunnoton! heh,voin kertoo tämän yli 25v kokemuksella Fullereista! vaihtaminen kyllä onnistuu ilman kytkintä,mutta kytkintä pitää käyttää. ilman kytkin vaihtaminen toimii ihan hyvin,kun toimii,mutta sittenkun se ei onnistu,esim puolittajalla,niin rattaat tykkää aika huonoa... kytkin on siksi tärkeä käyttää,että se vaimentaa vaihtoja!
        oon ottanu kymmeniä miehiä töihin,nuoria ja vanhoja,heh ja aina koeajolla kaverit alkaa selittään miten fullerilla voi ja saa ajaa ilman kytkintä ja että sitä ei saa rikki!!! sen saa rikki ja ihan helposti,väärällä käytöllä,mutta oikeella käytöllä se on aika ikunen laatikko... esim kasettiajossa yli miljoona kilometriä,eikä laatikkoon ole tehty mitään vaikka ajo on pelkkää vaihtamista...

        Osaatkos sanoa että miksi Fullerissa pyörii pääakseli vaikka kytkin on painettuna pohjaan.

      • Anonyymi
        Dick kirjoitti:

        Joo onhan se fulleri maailman paras vaihdelaatikko .....ollut joskus vuonna kivi ja kypärä.Kyllä synkronointi on nykypäivää piste.

        automaatti laatikko on nyky päivää

    • Asiaton asiakas

      Altia on tunnetusti pitänyt suomalaisen autoteollisuuden puolta tuomalla Alkoon tarjolle tuotteen nimeltä Sisuviina (104577). Seitsemän desilitran omistajaksi pääsee kaiketi 11,57 eurolla.

      Tuollaisen puikon kun kerralla nykäisee, niin menee jo fyllerismin puolelle (rattijuoppo on toisella kotimaisella "rattfyllerist").

      Jos haluaa pysytellä fullerismin puitteissa, niin Alkon oluthyllystä löytyy Fuller's London Pride III (000104), 4,7 %, hinta 2,08 € / 0,33 l, sekä ESB - Fullers Extra Special Bitter IV B (009376), 5,9 %, hinta 3,38 € / 0,5 l. Valmistaja brittipanimo Fuller, Smith & Turner.

      Sanakirjan mukaan fuller = vanuttaja, smith = seppä ja turner = sorvaaja, sorvari. Luulisi tuollaisen ammattimieskaartin osaavan tehdä niin vaihde- kuin olutlaatikoitakin!

      Niin että eikun wanhat Sisu-miehet Fullerin keppi vaan pystyyn lattialle kiikkustuolin viereen ja kepittelemään! Toisen käden ulottuville Sisuviinaa ja Fuller-olutta!

      • :D :D :D

        Nyt on äijä asian ytimessä!

    • rahtimakegemt

      Fulleri paras vaihteisto .Jos kun kuskilla kieroslukumittari persuksissa Kun Mootori ylämäessä hidastaa ja laatikon kierrokset samat imasee itse vaihteen päälle kun kepille suuntaa näytää. Jos et hallitse kaksois pojventaa. . Hake ajossa siilollta lähtiessä 600 kierosta koneessa napsastiin jumpo pääle ja siitä sit ladotiin kieroksien noustessa ykkösestä alkaen .Ajossa kierrokset aina paras vääntö.Vaihteela säädetään nopeus. Iveko parempi kuin sisu. ivekossa kans vulleri. Parhaissa vullereis joita ajoin oli yhteensä 36vaihdetta eteenpäin. Kun oli perän jaalue vaihtaja sekä loikari. Fulleria pysty vaihtaan tosi nopeesti. ZFÄÄ Kun vaihto niin syngrönointi ... kierrokset väsy. Veto ei riitäny jyrkissä nousuissa esimerkiksi Gasselin missä esim. Sillä vaihteela se mäki lasketaan millä noustaan.

    • siisssuu

      Ja sisu ei ole vieläkään siirtynyt nykyaikaan, ostakaa laadukkaampia autoja.

      • Fuller

        Onneksi Sisua saa kunnon Fullerin laatikolla.

    • Anonyymi

      Fulleri hyvä laatikko. Totta on, että pystyy vaihtamaan ilman kytkintä. Tää homma opittiin jo nöösipoikana Tunturi-mopolla kultaisella 60-luvulla.
      Samoilla opeilla kuormureihin.

    • Anonyymi

      Suosittelen vaihtamaan kytkin paketin jos ongelmoi vaihteiden vaihtaminen ja painelaakeri tietenkin normaalisti napsahtaa parikin kytkin asetelman jousta poikki jo muutaman vuoden käytön jälkeen ja sitten on tarkkaa välikaasulla vaihtaminen, sen oppii ajan kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      129
      2089
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      999
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      877
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      766
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      77
      720
    6. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      627
    7. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      616
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      612
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      134
      572
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      520
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      513
    13. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      509
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      504
    15. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    16. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      497
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    18. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    19. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      156
      480
    20. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      463
    Aihe