Kysymys näpistelyyn liittyen

mietteliäs1

Olen tässä miettinyt sellaista asiaa, että mikäli joku tietty henkilö näpistelee samasta kaupasta toistuvasti ruokaa esim. menemällä ruoat kädessään johonkin nurkkaukseen mihin valvontakamerat eivät osoita, niin jos hän jää kiinni niin voidaanko häntä sitten syyttää kaikista aiemmistakin näpistyksistä? Vaikka ei olisi muita todisteita kun valvontakameran kuvaa missä hän ruoat kädessään menee kyseiseen nurkkaukseen ja takaisin tullessaan hänellä ei ole enää mitään mukanaan. Kiitos vastauksista

3

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyttö 26 v

      Minullakin on kysymys näpistelyyn liittyen. Varastin ihan vahingossa erään pienen kosmetiikkatuotteen (arvo 9 e), sillä se oli jäänyt pipon ja lapasten sekaan, enkä sitä kassalla huomannut. Vein tuotteen kassalinjan ohi. Vartija nappasi, yritin selittää, mutta sain sakot ja poliisit haki kaupasta. Sain merkinnän myös sakkorekisteriin.

      Vartija sanoi, että minulla ei tämän rikoksen vuoksi ole mahdollisuutta saada oman alan (IT) töitä, sillä näpistys näkyy turvallisuusselvityksessä. Olen vasta valmistunut yliopistosta ja etsin töitä. Asia ahdistaa valtavasti, sillä en vienyt tuotetta tarkoituksella ja nyt on ilmeisesti työelämä pilalla. Onko tietoa kenelläkään voiko tämä nyt olla esteenä töihin pääsyyn. Maksoin sakon heti pois, en alkanut vastustaa kun vartijan mielestä oli ihan selvä varkaus. :( Onko kukaan joka on näpistänyt päässyt IT-alan töihin?

      En myöskään tiedä uskallanko mennä enää kyseiseen kauppaan, sillä nyt siellä luullaan minua joksikin kriminaaliksi. Haluaisin kyllä mennä, mutta hävettää kamalasti. Jos joku on näpistänyt ja jäänyt kiinni, niin oletko mennyt enää kyseiseen kauppaan? Arvostaisin valtavasti jos joku voisi kommentoida! On kamalan paha olo.

      • 1+6=?

        Ketjun aloittajalle; tuskin voidaan.

        Tyttö 26:lle. Varkaus/näpistys vaatii aina tahallisuutta. Erehdyksessä tehty teko ei ole rikos. Erehdystä on tietysti aika huono todistaa. Sinun olisi ehkä kannattanut valittaa ja katsoa mitä oikeus asiasta olisi sanonut.

        Kaikki poliisin tietokantaan kirjatut rikokset säilyvät siellä historia-, eli ns. arkistotietoina 50 vuotta. Yksi näpistys ei elämää pilaa. Jos hakee sellaiseen työhön, missä pyydetään poliisia tekemään turvallisuusselvitys, niin näpistys tietysti näkyy rekisterissä, mutta tuskinpa vaikuttaa, ellei niitä ole kertynyt enemmänkin. Vartija oli oikeassa, että näkyy, mutta taisi muuten vain pelotella.
        Kauppaan tietysti voit mennä ja katsoa mitä tapahtuu. Kauppiaalla on tietysti oikeus valita kenen kanssa hän kauppaa tekee. Jos ei sovi, niin onhan Suomessa kauppoja.


      • Tyttö 26 v
        1+6=? kirjoitti:

        Ketjun aloittajalle; tuskin voidaan.

        Tyttö 26:lle. Varkaus/näpistys vaatii aina tahallisuutta. Erehdyksessä tehty teko ei ole rikos. Erehdystä on tietysti aika huono todistaa. Sinun olisi ehkä kannattanut valittaa ja katsoa mitä oikeus asiasta olisi sanonut.

        Kaikki poliisin tietokantaan kirjatut rikokset säilyvät siellä historia-, eli ns. arkistotietoina 50 vuotta. Yksi näpistys ei elämää pilaa. Jos hakee sellaiseen työhön, missä pyydetään poliisia tekemään turvallisuusselvitys, niin näpistys tietysti näkyy rekisterissä, mutta tuskinpa vaikuttaa, ellei niitä ole kertynyt enemmänkin. Vartija oli oikeassa, että näkyy, mutta taisi muuten vain pelotella.
        Kauppaan tietysti voit mennä ja katsoa mitä tapahtuu. Kauppiaalla on tietysti oikeus valita kenen kanssa hän kauppaa tekee. Jos ei sovi, niin onhan Suomessa kauppoja.

        1 6=?: Kiitos vastauksestasi! Hienoa, jos yksi näpistys ei pilaa työnsaantimahdollisuuksia. Asia on ahdistanut ihan valtavasti, koska en näpistänyt tahallani ja silti tuli sakot ja merkintä rekisteriin. Muita sakkoja en ole koskaan saanut. Olisi tosiaan pitänyt valittaa sakosta eikä heti maksaa sitä pois.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5475
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2356
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1880
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1771
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1595
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      33
      1543
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1388
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1117
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      223
      1021
    Aihe