"Yliluonnolliset uskomukset ovat paluuta pikkulapsuuden maailmankäsitykseen,
jossa menevät vielä iloisesti sekaisin elottomat, elolliset ja psyykkiset ilmiöt."
On yleistä että ufoihin uskovat ovat jääneet tietyllä tasolla lapsen asteelle. Laajoissa tutkimuksissa on myös selvinnyt että yliluonnollisiin ilmiöihin uskovat ovat tiedoiltaan muuta kansanosaa selvästi heikommassa asemassa. Luullaan esimerkiksi että planeetta Venus on avaruusalus tai että on ihan normaalia matkustaa valoa nopeammin. Myös skitsofrenian kaltaiset sairaudet ovat yksi syy ufoilmiölle.
Ufoilmiöstä
11
128
Vastaukset
- Jeuvo Tynkkä
Jep, näin on.
- Teuvo Teuvo
Yritä edes ajatella. Totta on, että yliluonnolliseen uskovat ovat tutkitusti keskimäärin matalammalla IQ-luvulla varustettuja, mutta se on selvinnyt, kun on tutkittu erilaisia uskonnollisia ryhmiä esim. kristityt fanaatikot ja myös viharyhmiä, mm. rasistit, heillä on keskimäärin matalampi älykkyysosamäärä.
http://digitaljournal.com/article/98326#ixzz1psNPIxCR
Se taas on ymmärtämättömyyttä ja melkoista tietämättömyyttä, että Ufotutkimus sekoitetaan taikauskoon tai yliluonnollisuuteen. Ufoista kiinnostuneet ovat uteliaita ottamaan asiasta selkoa, miljardeilla muilla planeetoilla voi todellakin olla elämää, mihin myös suuri osa tiedemiehiä uskoo. Arvaanpa että ufoilijat jopa tietävät enemmän tähtitieteestä ja fysiikasta kuin asiasta vähemmän kiinnostuneet lajitoverinsa.- Noinhan se
Tosin joku pissishippiporukka Yhdysvalloissa alkoi sekoilla ja sekottaa ufoiluun New Agea ja muuta rajatietokamaa jo aikaa sitten, lopulta se levisi myös tänne, jopa salaliittoteorioihin, sellaiseen sekameteliin uskovien älykkyys voi olla hiukan samoin kuin kuin muiden uskovien kohdalla...
- Kanadasta
Noinhan se kirjoitti:
Tosin joku pissishippiporukka Yhdysvalloissa alkoi sekoilla ja sekottaa ufoiluun New Agea ja muuta rajatietokamaa jo aikaa sitten, lopulta se levisi myös tänne, jopa salaliittoteorioihin, sellaiseen sekameteliin uskovien älykkyys voi olla hiukan samoin kuin kuin muiden uskovien kohdalla...
ja USA:sta tuli hieman myöhemmin Saksan "kolmannen valtakunnan" ufohuuhaata kotisivuilta ja lopulta myös huuhaa videoita.
Jotkut saarnaajat mitä lie menestys tai korvausteologeja sekoilivat kohta myös omissa kirjoissaan aiheen kanssa, tuomiten sen pelkeleen demoneiksi. Monet halusivat omia aiheen ja sanoa siitä mielipiteensä, olivat kiinnostuneita siitä. Alkuperäinen uteliaisuus hukkui markkinamoskan alle.
Tuli uusia kirjoittajia, jotka yhdistelivat näitä kaikkia miten sattuu, homma meni melkein pelkäksi hihhuloinniksi ja huuhaaksi raelilaisineen ja galaktisine liittoineen, mayakalentereineen, aiheeseen sekoitettiin jopa täysin älyvapaata astrologiaa.
Ei ihme, että homma alkoi vaikuttaa ulkopuolisista totaalisen pimeältä. Oli hyvä homma, mutta tyhmät ihmiset pilasivat senkin, suurelta osin bisnesmielessä. - ökjbjhbhbujh
Menehän katsomaa SUT:n keskustelupalstaa. Siellä tehdään uutta fysiikkaa niin, että heikkopäistä hirvittää, vaikka vanhastakaan ei tajuta edes alkeita. Ei ainakaan sen porukan ulosanti viittaa älykkyyteen paria poikkeusta lukuunottamatta.
- Löysin..
ökjbjhbhbujh kirjoitti:
Menehän katsomaa SUT:n keskustelupalstaa. Siellä tehdään uutta fysiikkaa niin, että heikkopäistä hirvittää, vaikka vanhastakaan ei tajuta edes alkeita. Ei ainakaan sen porukan ulosanti viittaa älykkyyteen paria poikkeusta lukuunottamatta.
sieltä tällaisen.
> Hömppäveikot kiukuttelevat kun kanavointeja ja salaliittoja on uskallettu kyseenalaistaa.
> Ne ovat nuo "kosmisen rakkauden" lähettiläät paradoksaalisesti "totuudessaan" niin pikkusieluista poppoota etteivät siedä vastakkaisia mielipiteitä.
http://www.suomenufotutkijat.fi/sutforum2/viewtopic.php?f=3&t=4568&sid=ea7a4f27238ad3da857a4e9e9eb5f6af
Useimmat ihmiset (minä ainakin) luultavasti ajattelevat että:
1) on mahdollista nähdä taivaalla/ilmassa jotain mitä itse ei tunnista
2) on mahdollista, jopa todennäköistä että muualla universumissa on elämää
Mutta kanava-keijoilu kyllä jo menee yli ymmärryksen, tai haisee.- Jarpin
Katselin 31.3 illalla tähtitaivaalle ja huomasin n. tähden kokoisen pisteen, jonka nopeus oli 2-3 kertaa lentokoneen (joka lentää 10 kilometrissä) nopeuden, lentävän etelä-pohjois suuntaan. Pilven taakse mentyään ja siellä oltuaan n. 2-3 sekuntia se tuli ulos 90 asteen kulmassa ja suunta oli itään. Hetken kuluttua kaveriksi liittyi toinen samanlainen ja tämä ensimmäinen himmeni nopeasti. Kaveriksi tullut jatkoi pohjois-koilliseen.
Ulkona oli selkeä tähtitaivas!- ...........
kokkkuretr kirjoitti:
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760