Luetteko elämäkertoja mielellänne?

Samaan olen kiinnittänyt huomiota.

Onkohan tuollainen, yritys keventää kokoomuksen kovaa linjaa, kenties äänten kalastamiseksi.

Ihmettelen myös, että joku köyhistä oloista lähtöisin oleva voi ryhtyä kokoomuksen kannattajaksi. Ihmisellähän on juuret ja sydänkin vasemmalla.

Ei varmaan Katainen tai Stubb noin tuomitse vääräksi koettua.

Wikipedian mukaan Salolaisen vanhemmat olivat isä ylikonstaapeli ja äiti liikkeenharjoittaja.

Suo siellä, vetelä täällä. Ei kaikkea pidä uskoa mitä esille tuodaan meediassa.
Minä sanon suoraan, että en pidä näistä pitkistä elämän jaarituksista.
Jos haluan vähän tutustua jonkun elämään katson ja luen vain tärkeimmät, jos kiinnostaa.
Usein tulee juorulehdet mieleen, vaikka ovatkin sivistyneissä raameissa.
Lyhyesti olisi mielestäni parasta kerrontaa näissä jutuissa.
Nykyisin kaikkialla on tietoja, ja kaikissa jokin asia on puppua tai väärää.

Selailin juuri Sibeliuksen elämänkertaa nautittuani konsertissa hänen kuolemattomasta musiikistaan. Suosittelen tätä Glenda Dawn Gossin kirjoittamaa elämänkertaa, vaikka olisi Tawaststjernan lukenutkin, niin aina on mielenkiintoista kuulla mitä ulkomaalaiset kirjoittavat mestaristamme ja maastamme.

Kirja kertoo säveltäjämestarin lisäksi Suomen historiasta Venäjän vallan loppuajalta ja syventyy varsinkin voimakkaan, kansallisen heräämisen ja taiteiden kulta-ajan kuvaamiseen. Tutut runoilijamme, maalarimme ja kirjailijamme esiintyvät kirjan sivuilla ja värittävät oivallisesti historian kulkua.

Glenda Dawn Goss on asunut pitkään Suomessa ja on Sibelius Akatemian opettaja ja arvostettu Sibelius-tutkija. Monisatasivuinen, kookas teos omaa kauniin ulkoasun kuvituksineen ja valokuvineen. Teos on ilmestynyt 2009 nimellä: SIBELIUS - A Composer's Life and The Awekening of Finland.

Elämänkertoja lukiessa huomaa usein, että kuuluisan tai tunnetun henkilön takaa paljastuu aivan tavallinen pulliainen virheineen ja puutteineen... sekös lohduttaa.

Jossain vaiheessa elämää oli tuokin elämänkertalukuvaihe. Näköjään olen tehnyt monet asiat "aikoja sitten", kumma kun kerkisinkin. Enää en lue varsinkaan uusia elämänkertoja samoista henkilöistä, joista minulla on jo oma mielikuvani.
En ollenkaan pidä näistä ns. paljastuskirjoista.....miksi meidän pitäisi kaikki intiimitkin asiat tietää.

P.S. Mielestäni suuret taiteilijat eivät mitään tavallisia pulliaisia olleet !!!

joista aloittaja kertoi, tuomitsevat bonukset ja optiot.

Finnairkin on tuottanut suuria tappioita jatkuvasti.
Siihen olisivat vähemmänkin sitoututtaneet johtajat pystyneet !

Oikeudentunto on oltava ja kohtuullisuus pitää tajuta.

En erityisemmin ole elämäkerroista kiinnostunut, mutta tunnetuimpiin ja kohutuimpiin olen tutustunut. Ihmeen nuorina jotkut alkavat niitä kirjoitella, poliitikoilla se lienee äänestjien kalastustakin. Harva heistä on yksin kirjoittanut, hyvin paljon tekstin laatu vaihtelee. Huonosti kirjoitettua kirjaa on kärsimys lukea, vaikka olisi miten kiinnostavasta henkilöstä. Monessa elämäkerrassa on kiinnostavia valokuvia.

Eniten pidän tässäkin lajissa selviytymiskertomuksista, lukijoiden mahdollista tirkistelyn tarvetta niissä ei ole tarpeen tyydyttää. Ehkäpä salatut lemmenseikkailut lisäävät myyntiä, mutta en pidä oikeana tuollaisia salassa pidettyjä yksityiasioita repostella toisen tai molempien osapuolten kuoleman jälkeen, kun eivät ole enää itse puolustautumassa. Panu Rajalan Waltari-kirja oli hienosti tehty, mutta ensimmäisestä nuorena kuolleesta vaimosta kirjoitettu mielestäni osoittaa huonoa käytöstä, loukkaa varmaan heidän lapsiaankin.

Koneen ruhtinas, Pekka Herlinistä kirjoitettu elämäkerta toi ristiriitaisia tunteita. Onko tarpeen kuvata noin merkittävän miehen perhehelvettiä ja alkoholismia ... ehkä tässä tapauksessa sillä oli perusteensa. Eikähän esim. alkoholismi sitäpaitsi yksityisasia ole, vaan koskettaa hyvin monia. Onhan se myös tyypillinen tarina vastuunkantamisen rankkuudesta, miten perhe jäi kakkossijalle. Omaelämäkerrat ovat eri asia, niissä voi valita. mitä haluaa kertoa. Paljonhan muutenkin voi olla omaelämäkerrallista ainesta kirjailijoitten romaaneissa. Moni toimittaja on tällä alalla kunnostautunut, esim. Juha Nummisen kirjat Lenitasta ja Tommy Tabermanista.

Hyvin köyhät olot?! Jukopliuta.

Minkään tason viranhaltijan kodissa ei tiedetty 40- ja 50-luvuilla köyhyydestä mitään!

Köyhät löytyivät kouluttamattomien työläisten perheistä joissa huoltaja teki yleensä satunnais- tai sesonkitöitä ja äiti oli kotona.

Minua aikanaan raivostutti kuunnella valitusta miten köyhän nimismiesperheen poika 40-luvun loppupuolella kaatui polkupyöräLLÄÄN tuodessaan maitokannulstaan kotiinsa.
Katastrofi oli myös se kun balsapuinen lennokki ei vastannut toiveita.

Olen näitä "köyhiä" tavannut!

pinta-alaltaan 17 m2, jossa Ben asui äitinsä ja siskonsa kanssa Helsingissä. - Eikö köyhyyttä?

Ben Zyskowicz'in isä Abram oli selvinnyt Sachsenhausenin ja Maidanekin keskitysleireistä ja saapunut Ruotsiin pakolaisena. Hän oli tavannut Benin äidin Esterin ja heille syntyi lisäksi tytär Carmela vuonna 1952, ja perhe muutti sitten Suomeen. Abram Zyskowicz hukkui uintiretkellä, kun Ben oli kuusivuotias.

Äiti jatkoi sinnikkäästi elämäänsä puhelinvaihteen hoitajana kasvattaen kahta lastaan, - ja arvaan, että myös lapset tekivät parhaansa yhteisen kodin hyväksi.

Ben kävi Helsingin juutalaista koulua ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1973 Töölön yhteiskoulusta ja valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1978.

Kokoomukseen kuuluu tällaisiakin ihmisiä, joihin itsekin samaistun. Vaikka maalla oli maatila, ei siitä tytär saanut mitään. Päinvastoin, en koskaan saanut vapaaoppilaspaikkaa, koska ''omistin'' maatilan.
Sehän on työpaikka, jos se pirstotaan, ei siitä elä kukaan.
Sen sai sodasta viiden vuoden rintamallaolon jälkeen palannut veljeni, ja olen iloinen, että sai edes sen, koska valtio antoi vain Valkoisen Ruusun mitalin.

Luen niitäkin, lähinnä taiteilija elämänkertoja, useitakin. Nyt viimeksi Steven Job'sin Mac tietokone keksijän elämäkerran.
Liikuttavaa oli lukea Niko Pirosman'in elämästä, jossa hän elätti itseään kauppojen kylttejä maalaten leipänsä eteen.
Nyt ovat taulunsa arvostettuja venäläistä kansanelämää kertovia, maalaismiljö':n kuvausta ja kasakoiden juhlia.

Harvoin olen nähnyt nautaeläimen turkkia niin luonnollisesti kuvattuna,-- kyllä maalari ne tunsi!
Kotikirjastossa olisi monia venäläisten klassikokirjailijoiden elämänkertoja venäjäksi, mutta niistä en pääse nauttimaan.

Vuosikymmeniä sitten nuo kiinnosti ei enää, viimeinen taisi olla Edith Piaf uskomaton elämäntarina.
Se oli sitä aikaa kun kuuntelin häntä paljon juuri tuon huikean nousun takia, vaikka se ei helppoa ollutkaan.
Siihen aikaan asui kaksi laululintusta samassa rapussa ja heidän kauttaa hurahdin Piafiin.
Jokaisella kuten meillä kaikilla kuoolevaisilla on oma tarinamme, varmaankin jokaisesta vopisi kirjoittaa kirjan ja tehdä vielä laulunkin.

Jokainen ihminen on laul.....

"ihmisen ääni"-kirjasarja oli hyvä, sen luin kokonaan.

Siinä itse kerrottiin omasta elämäntiestään ja ajatuksistaan.

Teini-iässä luin Edgar Lee Mastersin kirjan Spoon river Anthology, jossa kuljetaan hautausmaalla, ja hautakivien alta "kuuluu" tarina siitä, mitä elämässä koettiin.

Vieläkin hmisten kertomukset minua kiehtovat.

:)

"Hyvä että nuo kaksi, joista aloittaja kertoi, tuomitsevat bonukset ja optiot.

Finnairkin on tuottanut suuria tappioita jatkuvasti.
Siihen olisivat vähemmänkin sitoutetut johtajat pystyneet !

Oikeudentunto on oltava ja kohtuullisuus pitää tajuta."

Suomen kansan oikeudentunto on ollut koetuksella!

.

On täällä luettu ennenkin.

Luetteko elämänkertoja mielellänne ?
En, luen väkisin :))