Tuntuu siltä kuin eläisin muovikalvon sisässä. Kalvon läpi näkee ja kuulee, mutta kalvo estää puheen kuuluvuuden. Puhe jää kalvon sisäpuolelle, jolloin vain minä kuulen sen.
Eli jostain syystä en osaa lähestyä toisia ihmisiä. Tavallaan tiedän miten minun pitäisi toimia, mutta tilanteiden syntyessä jumitun enkä oikeastaan saa sanottua mitään. Siksi mitään aloitetta ei koskaan synny, jota jään harmittelemaan, koska haluaisin pärjätä ja kyetä aloitteisiin.
Tuntuu siltä, että hukkaan elämäni. Nyt olen nuori ja minun pitäisi saada nauttia seurustelemisesta ja nuorten elämästä. Vanhetessa minusta tulee vain katkera ihminen, koska väkisinhän seurusteleminen ja kaverit liittyvät nuoruuteen.
Haluaisin löytää ongelmaani ratkaisun. Mistä löytäisin sen? Tietäisikö kukaan?
Eli jostain syystä en osaa lähestyä toisia ihmisiä. Tavallaan tiedän miten minun pitäisi toimia, mutta tilanteiden syntyessä jumitun enkä oikeastaan saa sanottua mitään. Siksi mitään aloitetta ei koskaan synny, jota jään harmittelemaan, koska haluaisin pärjätä ja kyetä aloitteisiin.
Tuntuu siltä, että hukkaan elämäni. Nyt olen nuori ja minun pitäisi saada nauttia seurustelemisesta ja nuorten elämästä. Vanhetessa minusta tulee vain katkera ihminen, koska väkisinhän seurusteleminen ja kaverit liittyvät nuoruuteen.
Haluaisin löytää ongelmaani ratkaisun. Mistä löytäisin sen? Tietäisikö kukaan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Opiskeletko jotain? käytkö töissä? onko harrastuksia?
Nuo ovat paikkoja, joissa kontaktia ihmisiin tulee ja voi harjoitella. Itselläkin samoja ongelmia kuin sinulla, olen muutaman vuoden sua vanhempi, mutta edelleen "harjoittelen" ihmisten kanssa olemista. Joskus tilanteet käyvät ylitsepääsemättömiksi, välillä tulee pieniä onnistumisia.
-> ap
Sinulla on porras joka on noustava ja kukaan muu ei sitä puolestasi voi nousta, elikkäs ei muuta kuin jatkuvaa totuttautumista, kokemus antaa varmuutta.
Itselläni oli nuorena ylipääsemätön paikka katsoa ihmistä silmiin, ymmärrettyäni että se olen vain ja ainoastaan minä joka voi tässä minua auttaa aloitin "siedätyshoidon".
Suorastaan väkisin pakotin itseni katsomaan silmiin, takapakkien jälkeen homma alkoi luonnistumaan ja nyut ei siihen kiinnitä enää mitään huomiota. Pysytn tuijottamaan niin että vastapuoli akaa tuntea olonsa kiusaantuneeksi mikäli haluan.
"Pysytn tuijottamaan niin että vastapuoli akaa tuntea olonsa kiusaantuneeksi mikäli haluan."
Toivottavasti et liian tungettelevasti tuijottele muita, se on huonoa ja epähienoa käytöstä. Outo ja epähieno tuijotus saavat ihmiset karttamaan sinua.
Sama tilanne täällä, jo useita vuosia päällä....
Ehkä vähän eri ongelma kuitenkin. En useinkaan saa sanottua mitään järkevää, kiinnostavaa tai hauskaa kenellekään.
Aloittaessani keskustelun, sanon jotain niin neutraalia, tylsää ja itsestäänselvää monotonisella äänellä, ettei kukaan osaa vastata takaisin mitään. Ja silloin kun minulta kysytään jotain, rupean selittämään innoissani, mutta jutulla ei ole minkäänlaista sisältöä, päätä tai häntää. Kumpikin vetää keskustelukumppanin hiljaiseksi, kaikki, paitsi psykologin. Ja muut samanlaiset, joita en paljon kohtaa.