Noin kymmenvuotias tyttö menehtyi tänään Naantalissa jäätyään suojatiellä kuorma-auton alle.
Varsinais-Suomen poliisin mukaan onnettomuus sattui Naantalin keskustassa Tullikadun ja Luostarinkadun risteyksessä.
Tyttö oli ollut suojatiellä, kun kuorma-auto törmäsi häneen. Tyttö menehtyi törmäyksessä saamiinsa vammoihin.
Pistää vihaksi
35
1124
Vastaukset
- linnaan kuski heti.
Karmea tapaus. kuljettaja 100% vastuussa tytön kuolemasta. häpeä kuski.olitko puhelimessa vai muuten vaan unessa??
- KRHa
Odotetaan rauhassa mikä on ollut tilanne. Itse useita kertoja päivässä siinä ajavana voin kertoa olevan hankala paikka kun välillä joku seisovista yht,äkkiä lähteekin liikkeelle katsomatta minnekään. En tarkoita, että eikö olisi syyllinen, mutta odotetaan kuitenkin tarkempia tietoja ennen ampumista. Ikävä tapaus kertakaikkiaan.
- Ei yllätä
No, tämä on ihan odotettu lopputulos Naantalilaisesta kaupungintavasta parkeerata auto suojatien eteen, yhdessä täydellisestä piittaamattomuudesta jalankulkijoista. En tosin tiedä mistä yliajosta epäilty kuormurin kuljettaja on kotoisin mutta muualta tulleena yllä kerrottu kaupungintapa hyppii tämän tästä silmille.
Jokin aika sitten huomautin samaisella Luostarinkadulla jossa onnettomuus tapahtui suojatien eteen pysäköinytta naisihmistä. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: "Kyllä ihmiset voivat olla pikkumaisia" jatkaen matkaansa apteekkiin.
Toivottavasti luet tämän ja tunnistat itsesi.
Muistaakseni nyt perjantai-aamuna:(loppuviikosta kuitenkin) Äiti, lastenvaunut ja ehkä koolmevuotias kävellen liikkeellä. Vaunut jo osin suojatiellä mutta oli pakko ottaa pari askelta takaisin kun taas naisen kuljettama auto tunki väkisin ohi vaikka lastenvaunut olivat jo suojatielllä. Ei ollut täti kuullut vissiin suojatien merkityksestä mitään...
Naantalissa on lukemttomia hienosti hodettuja asioita. Karkean poikkeuksen tähän tekee liikennekulttuuri ja erityisesti autoilijoiden suhtautuminen jalankulkijoihin. Ja mikä vielä inhottavampaa, asiaa pidetään jotenkin myötäsyntyisenä oikeutena ja velvollisuutena Naantalilaisilla autoilijoilla. - KRHa
Tuon aivan totta mitä Ei yllätä kirjoitti. Pysäköinti suojatien eteen aivan jokapäiväistä, ja poliisitkaan eivät ole puuttuneet asiaan. Itse nähnyt useita kertoja miten poliisiauto lähestyy suojatietä, pysähtyy kun alle 5 metriä auto pysäköitynä, mutta eivät ole vaivautuneet ulos kirjoittamaan lappua.
- Ei syyllistetä
Mutta valitettavasti on myös totta, mitä KRHa aiemmin kirjoitti, että joku seisovista yht,äkkiä lähteekin liikkeelle katsomatta minnekään. Sen olen myös minä monen monta kertaa ko. risteyksessä kokenut. Puuttuuko ihmisiltä itsesuojeluvaisto?
- Ex-naantalilainen
Pitäisi Suomeenkin tulla sama laki kuin Ruotsissakin kuulemma. Auton kuljettajalle todella isot sakot, jos menee suojatien yli pysähtymättä, jos suojatien lähelläkään on ihminen/ihmisiä. Ja valvontaa tehostettava. Mutta eri kysymys on, että millä resursseilla valvotaan :(
- Känny korvalla
Mutta jos seison suojatien edessä niin autonkuljettajan pitää pysähtyä ja ymmärtää jalankulkijan olevan aikeissa ylittää tie!
Kyllä se asia löytyy ihan tieliikennelaista!- Fs
Jarkyttava tapaus, ollut paha olla kokopaivan, kun miettii miten talla hetkella joku karsii ja joutuu menettamaan yhden tarkeimmistaan. Silti taytyy myos ajatella autoa ajanutta henkiloa, silminnakijoiden mukaan tytto oli juossut kovaa vauhtia itse rekan eteen! Nain ei toivoisi kellekkaan kayvan, eika se mitaan enaa auta kenen vika ja kenen ei
- Persesilmälläkö?
Fs kirjoitti:

Silminnäkijät eivät sitten kuitenkaan huomanneet että se "kuorma-auto" ei ollu mikään rekka vaan iso paku.
Häpeäisit kun valehtelet tällaisesta asiasta. - HÄVETKÄÄ
Fs kirjoitti:
Jarkyttava tapaus, ollut paha olla kokopaivan, kun miettii miten talla hetkella joku karsii ja joutuu menettamaan yhden tarkeimmistaan. Silti taytyy myos ajatella autoa ajanutta henkiloa, silminnakijoiden mukaan tytto oli juossut kovaa vauhtia itse rekan eteen! Nain ei toivoisi kellekkaan kayvan, eika se mitaan enaa auta kenen vika ja kenen ei
KUKA HELVETIN ÄÄLIÖ ON PAINANUT PLUSSAA NÄIHIN "REKKA JUTTUIHIN"?!?!
- Naantalilainen
Suomessa (Lukuunottamatta Maarianhaminaa) autoilijoilla on aivan järkyttävän vajavainen käsitys suojateiden merkityksestä. Juuri tänään ajoin Vaasan keskustassa ja pysähdyin suojatien eteen päästääkseni kolme kävelijää tien yli tiellä, jossa menee kaksi kaistaa per suunta.
Katsoin taustapeiliini ja huomasin auton lähestyvän takaapäin ja hidastavan hieman vauhtia. Kolme metriä minun takana viereisellä kaistalla auto kuitenkin kiihdytti ohi, aivan kuin minä olisin tehnyt väärin pysähtyessäni suojatien eteen, jotta ihmiset voisivat TURVALLISESTI ylittää kadun! En voinut uskoa silmiäni. Eikä aikaakaan kun KOLME muuta autoa ohittivat minut vastaavasti, kuitenkaan vauhtia edes hidastamatta!
Luojan kiitos kävelijät eivät lähteneet liikkeelle vaikka minä annoin heille tilaa.
Totesin tyttöystävälleni, että on vain ajan kysymys, koska tapahtuu lisää kuolemantapauksia suojateillä.
Eihän siinä mennyt kuin muutama tunti ja sain kuulla Naantalin tapauksesta..
Osanottoni omaisille. Järkyttävä tapaus.- järkyttynyt Naantalin ta
mielestäni teillä joissa on kaksi kaistaa samaan suuntaan ei pitäisi autojen pysähtyä ollenkaan. Eli silloin kävelijöillä olisi väistövelvollisuus. Tuo on hengenvaarallista antaa kävelijöiden mennä koska suurin osa ei pysähdy pysähtyneen viereen. Itse en koskaan riskeeraa kävelijöiden henkeä jos kaksikaistainen tie.
- Vastuutonta paskaa
järkyttynyt Naantalin ta kirjoitti:

Minusta sinunkalataisille ei pitäisi antaa lainkaan ajokorttia. Opetelkaa nyt jumalauta noudattamaan sääntöjä!!
- Niinpä niin...
järkyttynyt Naantalin ta kirjoitti:
mielestäni teillä joissa on kaksi kaistaa samaan suuntaan ei pitäisi autojen pysähtyä ollenkaan. Eli silloin kävelijöillä olisi väistövelvollisuus. Tuo on hengenvaarallista antaa kävelijöiden mennä koska suurin osa ei pysähdy pysähtyneen viereen. Itse en koskaan riskeeraa kävelijöiden henkeä jos kaksikaistainen tie.
Taidatkin olla niitä autoilijoita, jotka haluavat, että jalankulkijat eivät lainkaan ylittäisi suojateitä tai joita jankulkijoiden pitäisi juosta kauhuissaan karkuun.
Ei se mitään, kyllä me varsinaissuomalaiset jalankulkijat juostaankin jo teitä autoilijoita karkuun.
Jokainen autoilija voisi miettiä, että entä jos se suojatien ylittämistä yrittävä olisikin perheenjäseneni, läheiseni tai rakkani. Päästäisinkö hänet turvallisesti ja rauhassa kadun yli vai yrittäisinkö ajaa hänen ylitseen, tööttäilinkö tai kaasuttelisinko autoni moottoria, jotta jalankulkija ymmärtäisi, että hän aiheuttaa minulle nyt vaivaa ja hänen tulee nyt kipittää nopeasti kadun yli, kun minä armollisesti päästän hänet ylittämään. Mitenköhän te autoilijat oikeasti toimisitte, jos kyse olisi teille tärkeästä ihmisestä? Tämäkin lapsi oli varmasti monelle tärkeä.
Mutta ettehän te autoilijat meitä jalankulkijoita halua huomata. Ilmeisesti meidän kaikken pitäisi kuolla pois, niin sitten te autoilijat saisitte ajaa tyytyväisinä. - Ei kahtia jaettua
Niinpä niin... kirjoitti:
Taidatkin olla niitä autoilijoita, jotka haluavat, että jalankulkijat eivät lainkaan ylittäisi suojateitä tai joita jankulkijoiden pitäisi juosta kauhuissaan karkuun.
Ei se mitään, kyllä me varsinaissuomalaiset jalankulkijat juostaankin jo teitä autoilijoita karkuun.
Jokainen autoilija voisi miettiä, että entä jos se suojatien ylittämistä yrittävä olisikin perheenjäseneni, läheiseni tai rakkani. Päästäisinkö hänet turvallisesti ja rauhassa kadun yli vai yrittäisinkö ajaa hänen ylitseen, tööttäilinkö tai kaasuttelisinko autoni moottoria, jotta jalankulkija ymmärtäisi, että hän aiheuttaa minulle nyt vaivaa ja hänen tulee nyt kipittää nopeasti kadun yli, kun minä armollisesti päästän hänet ylittämään. Mitenköhän te autoilijat oikeasti toimisitte, jos kyse olisi teille tärkeästä ihmisestä? Tämäkin lapsi oli varmasti monelle tärkeä.
Mutta ettehän te autoilijat meitä jalankulkijoita halua huomata. Ilmeisesti meidän kaikken pitäisi kuolla pois, niin sitten te autoilijat saisitte ajaa tyytyväisinä.Minä olen sekä jalankukija että autoilija. Aika harava pystyy ihan kaikkea liikkumistaan hoitamaan autolla.
Usein liikenteessä näkee autoilijoiden osalta törkeää piittaamattomuutta kun kaahaillaan suojateiden yli, vaikka on pysähtyneitä ajoneuvoja yms. esteitä estämässä näkyvyyttä.
Mutta mainitaan nyt sekin että ei sitä kovin suurta aihetta ole henkseleiden paukutteluun jalankulkijoillakkaan, ennemmän he rikkovat suojatiesääntöjä kuin autoilijat, sehän nyt on ihan tavallista että jalankulkijat ylittävät suojatien punaisia päin. Mutta eipä se ole juuri autoilijalle vaarkasi, jalankulkijaan sattuu aina, aivan sama kenessä se syy on alunperin.
- Tyhmyyttä
Jos jalankulkija seisoo suojatien vieressä ja katselee taaksepäin takana olevaa näyteikkunaa, niin pitääkö sitäkin odotella, että saa ikkunan rauhassa tiirattua loppuun? Ilmeisesti pitää, koska monta kertaa ihmiset vaan sitten kääntävät päänsä sekunnissa ja samantien jalat on suojatiellä. Järki käteen myös jalankulkijoille!!!!
- MiuPiuKipinäjaOtava
Hirveä tapahtuma. Toivon vain voimia omaisille ja tietysti kuljettajalle. Kyllä taitaa asian omainen joutua kantamaan kuitenkin sellaista ristiä lopun elämäänsä tapahtumasta, oli niin tai näin. Tosiaan jokaisen täytyy olla kuitenkin tarkkaavainen.
- ihme porukkaa
Suomalaisilla sitä riittää myötätuntuo pahan tekijöille...
- KolPe
Vielä pitää odotella mitä siinä oikein tapahtui. Mikäli huhut, siis vielä ainakin huhuja, pitävät paikkaansa, olisi tyttö jäänyt takapyörän alle. Jos näin on, on siinä jotakin ihmeellistä päässyt tapahtumaan, auto kun oli kuitenkin todella isokokoinen. Odotellaan ja katsotaan mikä on ollut tapahtuman kulku, vaikka ei ikävä lopputulos tietenkään siitä miksikään muutu.
- Näitkö..?
Tapahtumia tutkiva Raision poliisi pyytää kaikkia mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittautumaan. Poliisille voi ilmoittaa tietoja numeroon: 040-7155200 tai sähköpostilla osoitteeseen: [email protected]
- Mitä keksisi
Jospa otettaisiin kaikki sellainen linja, että ilmoitetaan poliisille kaikista niistä autoilijoista, jotka jatkuvasti yrittävät ajella suojatietä ylittävien jalankulkijoiden yli. Läheltäpiti tilanteita sattuu jatkuvasti.
Tai ruvetaan ilmoittamaan näistä tapauksista Turun Sanomien yleisönosastoon. Rekisrinumero, paikka ja aika ja lyhyt kuvaus, mitä tapahtui (esim. Katujen X ja Y risteyksessä auto rekisterinumeroltaan Z yritti 1.1. klo 12.00 ajaa suojatietä ylittävä jalankulkijan yli. Jalankulkija joutui hyppäämään takaisin jalkakäytävälle, jotta ei olisi jäänyt auton alle.)
Voisi luulla, että moni autoilija ei haluaisi nähdä oman autonsa rekkaria tällaisessa yhteydessä. Autoilija voisi sitten kirjoittaa oman vastineensa (Esim. Autoni oli ryöstetty/Ajoin unissani/Luulin, että jalankulkija hyppelehti suojatien ja jalkakäytävän väliä/En muista koko tapausta/Vaihdoin juuri radion kanavaa jne.)
Tietääkö joku, pitääkö se huhu paikkansa, että kyse ei ollut rekasta, vaan pakettiautosta? - videot nettiin
Mitä keksisi kirjoitti:
Jospa otettaisiin kaikki sellainen linja, että ilmoitetaan poliisille kaikista niistä autoilijoista, jotka jatkuvasti yrittävät ajella suojatietä ylittävien jalankulkijoiden yli. Läheltäpiti tilanteita sattuu jatkuvasti.
Tai ruvetaan ilmoittamaan näistä tapauksista Turun Sanomien yleisönosastoon. Rekisrinumero, paikka ja aika ja lyhyt kuvaus, mitä tapahtui (esim. Katujen X ja Y risteyksessä auto rekisterinumeroltaan Z yritti 1.1. klo 12.00 ajaa suojatietä ylittävä jalankulkijan yli. Jalankulkija joutui hyppäämään takaisin jalkakäytävälle, jotta ei olisi jäänyt auton alle.)
Voisi luulla, että moni autoilija ei haluaisi nähdä oman autonsa rekkaria tällaisessa yhteydessä. Autoilija voisi sitten kirjoittaa oman vastineensa (Esim. Autoni oli ryöstetty/Ajoin unissani/Luulin, että jalankulkija hyppelehti suojatien ja jalkakäytävän väliä/En muista koko tapausta/Vaihdoin juuri radion kanavaa jne.)
Tietääkö joku, pitääkö se huhu paikkansa, että kyse ei ollut rekasta, vaan pakettiautosta?Erään paikalle osuneen mukaan kyse oli suuresta pakettiautosta, en tiedä onko totta, mutta niin hän sanoi.
Ehdotan että alamme kuvata tapauksia ja julkaisemme niitä youtubessa. Itse pistin jo autoon kameran tilaukseen. - KilLO
Mitä keksisi kirjoitti:
Jospa otettaisiin kaikki sellainen linja, että ilmoitetaan poliisille kaikista niistä autoilijoista, jotka jatkuvasti yrittävät ajella suojatietä ylittävien jalankulkijoiden yli. Läheltäpiti tilanteita sattuu jatkuvasti.
Tai ruvetaan ilmoittamaan näistä tapauksista Turun Sanomien yleisönosastoon. Rekisrinumero, paikka ja aika ja lyhyt kuvaus, mitä tapahtui (esim. Katujen X ja Y risteyksessä auto rekisterinumeroltaan Z yritti 1.1. klo 12.00 ajaa suojatietä ylittävä jalankulkijan yli. Jalankulkija joutui hyppäämään takaisin jalkakäytävälle, jotta ei olisi jäänyt auton alle.)
Voisi luulla, että moni autoilija ei haluaisi nähdä oman autonsa rekkaria tällaisessa yhteydessä. Autoilija voisi sitten kirjoittaa oman vastineensa (Esim. Autoni oli ryöstetty/Ajoin unissani/Luulin, että jalankulkija hyppelehti suojatien ja jalkakäytävän väliä/En muista koko tapausta/Vaihdoin juuri radion kanavaa jne.)
Tietääkö joku, pitääkö se huhu paikkansa, että kyse ei ollut rekasta, vaan pakettiautosta?Ei ollut m ikään pakettiauto, oli valtavan kokoinen umpikaapilla varustettu täysiverinen kuorma-auto. auto seisoi pitkään siinä aseman nurkilla odottaen poiskuljetusta. Omituinen uutinen tuo pakettiauto, kyseessä oli iso jakeluauto, ei siis mikään tällainen pulla-auto tms pienellä kaapilla varustettu.....
- AnnaMaija..
Naantalin keskusta on vaarallinen jalankulkijoille. Ajonopeudet ovat huolimatta aluerajoituksesta 30km/h törkeitä ja mitään nopeusvalvontaa ei ole.
Ihan normaalia on kun suojatietä ylittää lapsen kanssa ei tietä anneta ja jopa on heristetty nyrkkiä kun siinä "kehtaa" hidastaa autoilijan menoa.
Samoin jos itse ajat 30 km/h keskustan aluerajoitusalueella on pian joku takaluukussa roikkumassa ja jopa valoja vilkutetaan ja kiilaillaan.
Nämä kaikki kun summaa on ihme että vakavia onnettomuuksia ei satu useammin. Asenteet on täysin vammaantuneet autoilussa ja oma napa on aivan liian lähellä kaasupoljinta.
Hirveän surullista ja pysäyttävää. liikennekulttuurille pitäsi ehdottomasti tehdä jotain ja kaikille näille keskustan ylityksille kuten myös aurinkotielle pitäisi suojatielle saada keskikoroke. Varsinkin näille teille mistä kuljetaan ala--asteelle ja muihin kouluihin.
Täälläkin on monta keskustelua vuosien varrelta liikennenopeuksista yms mutta hyvät aloitukset joku aina väheksyy alas ja pilaa ketjun. Asenne ongelma on olemassa ja se pitää saada kuriin.. - Naantalilainen
Olen jo tovin ihmetellyt Naantalin alueen liikennejärjetelyjä. Toivottavasti tämän tapauksen jälkeen niitä ihmettelisi myös sellaiset ihmiset jotka niihin voivat puuttua.
Joka puolella on tasa-arvoisia risteyksiä, risteyksissä on suojateitä joten nämä risteykset ovat jalankulkijoille vaarallisia samoin autoilijoille.
Joku järjestys pitäisi laittaa koko Naantalin alueen risteyksille.
Toinen asia on "bunkerin" ympäristö. Päivällä juuri onnettomuuden sattuessa tämä ppaikka on täynä koululaisia.
Ison koulun oppilaat Maijamäestä kulkevat linja-auto bunkkerille, alue vilisee lapsia.
Tämä bussialue on ihan liian pieni siinä kulkevien ihmisten määrään, vahinkotilanteita tulee alueella.
Miksi esim. bunkkerin ja vanhan S-marketin välistä tien pätkää ei ole voitu niin sanotusti poikkasta autoliikenteeltä ja tehdä siihen kunnon tila bussialueelle?
Jos tie olisi siitä poikki eivät autot kulkisi alueen "läpi" autoilijat voivat käyttää muita reittejä.
Nyt olisi Naantalin katusuunnittelijalle töitä, Naantalin olisi suunniteltava keskustaa niin että se olisi turvallinen tämän päivän autoille, sekä niille pienille kulkijoille ja miksi ei vähän isommillekkin turvallinen. Aika muutttuu niin muututtaan mekin ajan vaativalla tavalla :)
Voimia tytön omaisille!- KaiGas
Ja uudessa suunnitelmassa bunkkerin ympäristö täyteen kerrostaloja ja bussiasema, tai mikä lie pysäkki, siirtyisi terveyskeskuksen eteen aurinkotien varteen. Entistä ahtaammalle laitetaan valtavat määrät ihmisiä pyörimään, nyt sentään bunkkerin ympärillä aika reilusti tilaa, entä kun nuoret ihan oikeasti ovat metrin päässä kadulta odottelemassa kyytejään.
Eivät nuoret odottele siinä syrjässä, vaan kauppojen ja kioskien läheisyyteen hakeutuvat, näin on ollut aina, ja näin se vaan on tuleva. Mutta minkäs teet, poliitikot ja virkamiehet kun juoksevat rakennusyhtiöiden talutusnuorassa ja joka paikka pitää saada täyteen kerrostaloja..
- vauhdit kuriin
No eikö se ole ihan selvä järjestys että risteykset ovat tasa-arvoisia? Väistät oikealtatulevia ja suojatielle pyrkiviä jalankulkijoita, mikä siinä on vaikeaa?
Minusta on paljon parempi että on tasa-arvoisten risteysten ruutukaavakeskusta, nopeudetkin pysyy kurusssa, kuin se että luodaan yksi kaahausväylä jota saa päästellä urku auki ja muut väistää.- valitettavaa
SIIS TÄMÄ ON ELÄMÄÄ EI ENEMPÄÄ.
- Ylinopeus ei taaskaa
tappanut,vaan nyt oli kyseessä vahinko ja monesti tyhmyys siis ei yli.
- viestiä päättäjille!
Naantalin keskustaan LIIKENNEVALOT!!!!!!!!!!!
- oppia ikä kaikki
Rekka, kuorma-auto ja pakettiauto ovat kolme eri asiaa.
Autoilija on ammattinimike. Autoilija, niinkuin me kaikki muutkin, on taatusti myös jalankulkija. Lähes kaikki, jotka suojatietä pitkin kävellen ajoradan ylittävät, ovat joskus myös autonkuljettajia.
Kun ihminen kävelee, hän on jalankulkija. Siirtyessään auton rattiin, hän on auton kuljettaja.
Tämä myös naantalilaisille tiedoksi.
- Naantalilainen
Onnettomuus tapahtui näin.Tämä jakeluauto oli ajanut jo puoliksi suojatien yli kun kääntyi Tullikadulle oikealle.Yhtäkkiä tyttö juoksi katsomatta eteensä eli oli siis huolimaton.Ei kai kuski voi olettaa että sinne taka-akselin alle enää kukaan juokse.Olen itse ajanut puoliperävaunurekkaa 25 vuotta ja aina saa silti katsoa oikeaan peiliin ettei kukaan jää alle.Valitettava tapaus molemmille osapuolille ja kuski kantaa sitä asiaa lopun elämäänsä ja tytön vanhemmilla on aina ikävä tyttöänsä.Mutta eteenpäin on kuitenkin mentävä.
- Sus siunakkoon
Ei Naantalissa mitää kunnollista liikennekulttuuria ole. Tämähän on kuin villi länsi, kun ei kukaan valvo. Edes mopot eivät aja keskikaupungilla 30 km/h puhumattakaan vanhasta kaupungista jossa rajoitus on 20 km/h. Kadut saa ylittää henkensa kaupalla ja pysäköinti on miten sattuu. Se nyt on ainakin varmaa, että invaliideja Naantalissa riittää, kun aina seisoo auto invapaikalla ilman ao. lupalappua. Taitavat olla niitä aivoinvaliideja, kun on pakko tunkea auto invapaikalle. Kun saisi kerrankin poliisin jalkautumaan ja ihmettelemään tätä menoa. Ainakin hän tienaisi täällä palkkansa. Kyllä täällä sen verran sakkoja saisi per päivä.
- Ei yllätä
"Ei Naantalissa mitää kunnollista liikennekulttuuria ole. "
Kyllä se Villin Lännen liikennekulttuurikin on kulttuurin alalaji. Kun aikaa kuluu niin sanonta alkaa kuulumaan: "Ajetaan kuin Naantalissa"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuuri - harmillista
Jutusta on jo aikaa, mutta kirjoitan kuitenkin. Onhan kamalaa mitä tytölle kävi, mutta ei kaikkea voi autoilijan syyksi pistää. Olen myös aivan varma siitä että yliajaja on paljon tästä kärsinyt, ja on sydämmen pohjastaan pahoillaan. Ei kaikilla ole loisto refleksejä, jos tyttö tielle on kerran juossut. Tarkoitan nyt vain sitä, että kaikille voi käydä tälläistä ja pahimmissa tapauksissa pieni viaton elämä voi menehtyä. Mutta mielestäni on väärin tätä autoa ajanutta miestä lähteä tällä tavoin syyttelemään "ammutaan se", vai mitä täällä sitten lukikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107622
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1095301Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163536Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293527Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352574Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?651373Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366