Koko elämä menee hukkaan

Hei, olen ikäisesi nainen. Nuo tuntemukset on tuttuja. Huomaan, että asenteesi on aika negatiivinen. Ajattelet, ettei ole syytä yrittää mitään, koska aina kaikki epäonnistuu. Mutta oikeasti, _yrittämällä_ saat tuloksia aikaan. Se ei tapahdu heti, mutta pitää oppia jollain tapaa hyväksymään pelot ja ahdistus ja mennä niitä asioita kohti väkisin, jotka pelottaa ja ahdistaa ja vaikka mitä. Niin hullulta kuin se tuntuukin. Pidemmän päälle hyödyt siitä, kaikki on jatkuvaa itsensä kehittämistä.

Mistä tarkalleen ottaen ahdistut? Mistä siis nuo tuntemukset tulee? Onko sosiaalisten tilanteiden pelkoa, tai muuta vastaavaa?

Sosiaalisten tilanteiden pelko on mun pahin ongelmani. En kyllä osaa antaa mitään järkevää syytä miksi pelkään niin paljon kaikkea ja miksi ahdistun niin pahasti. Onhan mua joskus kiusattukin mutta ei se varmaan voi olla läheskään ainut syy. Taidan vain olla syntynyt pelkuriksi ja jotkut huonot kokemukset vain pahentaa pelon ja epävarmuuden tunnetta.

mulla on vähän sama ongelma. Tuntuu etten kestä mitään. Aina kun aloitan jotain ahdistun ihan tajuttomasti. Jännitän ja pelkään. Olen hankkinut apuakin ongelmaan muttei siitä mitään hyötyä ole ollut. Olen yrittänyt pakottaa itseäni, mutta jossain vaiheessa olen niin väsynyt että en näe muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa. Henkiset ponnistelut kun vie energiaa ihan tajuttomasti.

Mulla myös sos pelkoja ja voin sanoa että välillä loppuu usko multakin tähän hommaan. Onneks se mieliala kuitenkin jonkin ajan päästä kohenee ja sit elämä näyttää taas vähän paremmalta. Mut koko ajan se mörkö jotenkin vaanii, et milloin pääsee hyökkäämään. Ei elämäänsä silti kannata lopettaa tän vaivan takia. Et ole yksin ongelmiesi kanssa. Itse olen kokeillut terapiaa, lääkkeitä, kuntotutuskurssia ja nyt yritän päästä kuntoutustuelle. Ehkä voisit kokeilla työkokeilua tai kuntoutuskurssia? Työvoimapalvelukeskuksesta löytyy myös apua näihin ongelmiin. Olet vielä nuori ja usko tai älä, mutta sos pelko helpottuu iän myötä jonkin verran ja sinäkin muutut itse koko ajan. Koko elämäsi ei pysy muuttumattomana ja tilanteesi samana kuin nyt, vaikka siltä tuntuisikin. Tuntuuko sinusta että jättäytyminen vain olemaan/ syrjäytymään on helpottava vai ahdistava ajatus?

Tavallaan on helpottavaa jättäytyä kaikesta kokonaan syrjään kuin yrittää jatkuvasti väkisin mennä eri asioihin mukaan kun se vie niin älyttömästi voimia. Muutenkin jaksamiskyky tuntuu olevan aivan nollassa ja haluasin vain suurimmaksi osaksi nukkua. Näin on jatkunut jo monta vuotta enkä siksi jaksa uskoa että asiat tulis tästä koskaan muuttumaan. En jaksa enkä halua edes harkita mitään kursseja enkä koulua tai työkokeilua. Eniten mua masentaa tällähetkellä se että mulla ei ole mitään naiskokemuksia ollenkaan vaikka ikää on jo näinkin paljon. Pakko kai mun on silti jotain tehdä ellen sitten itseäni tapa.

Voi kuule... Samoilla linjoilla mennään. Et ole yksin!

Olen päälle 20-vuotias ja "sairastanut" tätä jännitystä ja pelkäämistä koko ikäni. Nyt pari vuoden sisällä se on vain kasvanut. tämän kaiken lisäksi olen myös vainoharvainen ja luulen sairastavani joka päivä eri syöpää.

Myös koulu ja valmistuminen ahdistavat joka päivä. Välillä vain itken itseni uneen koska kaikki vituttaa.

Lisää voimaa elämääni olen kuitenkin saanut lenkkeilystä. Lähden metsään rauhassa kävelemään ja katselemaan. Se rauhottaa.
Myös surulliset dokumentit ovat antaneet voimaa, sillä silloin alkaa itse miettimään, että minkä takia MINÄ valitan ahdistuksesta kun toisessa maassa nähdään nälkää, soditaan, kidutetaan yms.

Paranemisia.

Toivon itsekin paranemisia kaikille tästä ongelmasta kärsiville. Sen sijaan joillekkin kiusaajille voisin toivoa tätä ongelmaa kun ei niillä tunnu olevan yhtään empatiaa. Voisivat oppia tavoille kun saisivat tällaisen ongelman riesakseen.

Psykologinen vyöhyketerapia auttaa tuohon! Googlettakaa!

En nyt sanoisi että moni on 23-vuotiaana siinä tilanteessa ettei omaa yhtäkään naiskokemusta. Kuulun jo tämän ikäisenä vähemmistöön siinä etten omaa yhtään kunnon kokemusta yhdestäkään naisesta.