Milloin aloittaa lukemaan YO-kokeisiin ?

Milloin kannattaa alkaa lukemaan YO-kokeisiin ? Milloin syksyn kokeisiin ja milloin kevään kokeisiin ?
2028126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Noin viikko ennen kokeita.

Äänestä

Itse aloin lukea syksyn kokeisiin heinäkuun puolessavälissä ja kevään kokeisiin n. kuukausi ennen lukuloman alkua. Kirjoitin 3 ainetta syksyllä ja 3 keväällä. Monet alkavat lukea kevään kokeisiin jo heti joululoman loputtua, mikä on mielestäni turhaa, ellei kirjoitettavana ole viittä ainetta.

Äänestä

Ihan miten itse tykkäät ja mitä aineita kirjoitat. Itse kirjoitin syksyllä vain A-englannin ja luin vain koetta edellisenä päivänä. Tänä keväänä kirjoitin äikän, pitkän matikan, fysiikan ja kemian ja aloin oikeasti lukea kolmannen jakson päätyttyä helmikuun alussa.

Äänestä

Olen käynyt lukion läpi todella rennolla tyylillä. En ole tehnyt lähes mitään. Kirjoitin syksyllä terveystiedosta B:n ja nyt keväällä tulossa englannista C, maantiedosta C, espanjasta C sekä ruotsista B. Riittää itselleni aivan mainiosti, tavoitteena kun oli vain läpipääsy ja valmistuminen. Kokeisiin en lukenut laisinkaan vaan näköjään ne pääsee hyvällä yleissivistyksellä helposti muutenkin.

Vielä pitäisi jaksaa tehdä OPO-kurssin lisätehtävät, jotka sain sen takia tehtäväkseni koska en ole ollut kertaakaan lukion aikana opon tunneilla. Sitten on homma hanskassa!

Äänestä
  • Reilut 12vuotta myöhemmin minkälaisessa tilassa elämäsi nytten on. Mietin vain että jaksaako jahdata hyviä arvosanoja kun kuitenkin läpipääsyä tavoittelemassa.

    Äänestä

Ainakin itse luin kerran kurssikirjat läpi ja joistakin aineista myös abi- kertaskirjan. En ainakaan missään tapauksessa suosittele lukemaan useaa kertaa läpi kirjoja, vaan käyttää lopun ajan mieluummin kertaamiseen. Ite luin tahdilla kirja 2 päivässä, joilloin tulee yleensä alle 100 sivua päivässä. En mitenkään pystyisi päivässä lukemaan semmoista 6h, pari tuntia on sopiva ja L:ää ja E:tä tullut reaaleista. Joillekin tosin sopii erilainenkin tapa:)

Äänestä

Jos kirjoitan ensi keväänä 4 ainetta: Äidinkielen, Lyhyen matematiikan, Historian ja Englannin, milloin kannattaisi alkaa lukemalla lukemaan ?

Ja riittääkö noissa aineissa pelkkien kurssikirjojen lukeminen ? missä aineissa tarvitsee abi-kirjoja ?

Äänestä
  • Jos hallitset mielestäsi tekstitaidon ja esseen kirjoittamisen perusteet, niin katsoisi tarvetta abi äidinkielelle, sillä ainakin itse koin kirjan olevan aika turha. Veljeni kirjoitti nyt keväällä lyhyen matikan eikä pitäny kertauskirjaa tarpeellisena. Historian kertauskirjaa kannattaa harkita, sillä ainakin itse koin siitä olevan paljon hyötyä nimenomaan kertaamisessa. Englannissakin pärjää hyvin kurssikirjoilla :)

    Äänestä

Riippuu ihan aineesta ja menestyksestäsi siinä aineessa.

Itse olen surkea ruotsissa ja kirjoitan sen ensi syksynä (pakosta). Lukemisen ajattelin aloittaa 2.6.

1Äänestä

Syksyn kirjotuksiin aloitin lukemisen toukokuun lopulla (viimeisen koeviikon jälkeen) ja kevään kirjoituksiin joulukuun alussa (2. jakson koeviikon jälkeen).

Jokainen tavallaan. Tee hyvä lukuaikataulu, auttaa paljon.

Äänestä

Moi!
Täältä saa apua!
www.findyourway503.wordpress.com

Äänestä

Kannattaa luntata ylioppilas kokeissa niin saa hyvän numeron! L KIRJOITTAJA ;)

Äänestä
  • Ei ole laudaturin kirjoittaja ainakaan kovin hyvin onnistunut lunttimaan, miten yhdyssanat kirjoitetaan. Toisaalta sitähän se lunttiminen loppuviimein teettää, mitään luntituista tiedoista ei jää päähän. Mahtoi siinä ylioppilastodistuksen antanut henkilö vähän ihmetellä, että mikähän toope se sieltä tulee, vai että salaiset aseet...? Salaiset aseet on sulla housuissas! :D

    Äänestä

Fiksut aloittavat valmistautumisen ylioppilaskokeisiin peruskoulun ekaluokalta, vielä fiksummat jo eskarista.

Näin he saavat hyvän pohjan lukioon eikä paniikkipingoitusta siellä enää tarvita.

Äänestä

Lukematta aikoinaan enkku C, ruotsi M, äidinkieli C ja reaali C. Reaalia varten taisin avata pari kirjaa sisällysluettelon verran, muuten en.

Äänestä
  • Lisään vielä, että silloin paras ystäväni alkoi lukea jo joulun jälkeen ja kirjoitti huonommat paperit kuin minä.

    Äänestä

Aloita nyt!

Äänestä
  • Aloita nyt! 4 vuode n jälkee

    Äänestä

  • aloitin yo-kokeisiin lukemiset jo vuonna 1974. Riittääkö. Semmoinen piitkä kiri.

    Äänestä

Aloitin lukemisen heti lukion alusta ensimmäisillä kursseilla joka tunniksi. Erillistä lukemista kurssikokeisiin ja ylppäreihin ei tarvittu. Tulos 3 L, 1 M ja 1 B. Opiskelupaikka yliopistossa avautui heti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukiolainen 18v kirjoitti:

Milloin kannattaa alkaa lukemaan YO-kokeisiin ? Milloin syksyn kokeisiin ja milloin kevään kokeisiin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu