Hei...
Olen 20-vuotias nainen. Haluaisin että joku auttaisi minua näiden pientensuurten ongelmien kanssa... En todellakaan tarvitse mitään naljailua, mutta silti. Tällä hetkellä oon aika maassa, kun sain eilen pakit. Taas. Tilanne meni suurinpiirtein näin, ilmaisin miehelle olevani kiinnostunut, ja se sanoi että se on huomannut sen. Ei kuitenkaan halua mitään vakavaa. Eniten mua tässä ahdistaa se, kun kaikki sanoo että ei halua mitään vakavaa = juuri MINUN kanssani. ( ei siis sanonut noin, mutta en voi olla ajattelematta sitä... itse tein niin kerran yhdelle jätkälle... ) Olenkin tässä itkeskellyt ja miettinyt että mikä minussa on vikana. En voi tehdä muutakaan. Ainakun näitä sydänsuruja tulee niin, sit vertailen itseäni joihinkin kunnon malleihin. Tällähetkellä töissänii on yksi tyttö joka on niin nätti, en vedä vertoja sille ollenkaan. Se on sosiaalisempi, kauniimpi... Pelottaa että tää josta mä olin kiinnostunut ni haluaa ennemminkin sen. Ei vittu mä oon säälittävä...
No, jos nyt vähän alkua... Pari vuotta sitten erosin ex- poikaystävästäni. Sitä juttua kesti pari vuotta, ja en tajua mistä mulle välillä tulee nykyään pakonomainen tarve seurustella? Musta tuntuu että mun elämä menee muuten niin huonosti että ajattelen jos löytäisin miehen, voisin asettua aloilleni ja piiloutua sen taakse, kun en ole saanut aikaiseksi mitään elämässäni.
Minun vanhemmat ovat eronneet. Äiti petti isää. En ole juurikaan asiaa viimevuosina muistellut, mutta sitä asiaa en ole koskaan uskaltanut kenellekkään sanoa. Siis että miksi erosimme. Enkä muuten eksälleni ikinä kertonut rakastavani sitä... Mulla on jonkin sortin sitoutumiskammo, mutta empä ole selvittänyt sitäkään asiaa. Se minun eksäni oli suurinpiirtein täydellinen... Luulin että se on liian hyvä, joten pelkäsin että se jättää minut, ja en osannut puhua tunteistani. Kaverini ovat sanoneet samaa. Päädyttiin sit eroon, molempien päätöksestä. Olin muutenkin hukassa, en tiennyt että mitä haluan elämältäni ja se oli ainoa kumppanini. Mietin silloin, että tässäkö tämä nyt oli... Kaipaisin ehkä sitä nuoruuden villiä sinkkuelämää. No, se on koettu. Done. Kyllästymiseen asti.
Tämä minun eksä seurustelee nykyään onnellisesti. Eipä pahemmin väleissä olla, mutta... Eipä kai se sitten ollut se oikea.
Mietin tuossa että sittenkun joskus alan seurustelemaan, niin tuleekohan nuo samat ongelmat esiin, pelkään että se jättää minut tms. Tän jälkeen oon joutunut saamaan pakit melkein kaikilta jotka olisin halunnut.. Enemmän tai vähemmän!!! Tälläisissä tilanteissa mietin että onkohan misseillä helppoa, niiden sydän ei varmaan ikinä säry...
Tuntuu että pikkuhiljaa luovutan elämässä... Toivo menee...
Noh, jos nyt lisää näistä mun säälittävistä säädöistä. Työkaverini aloitti iskemään minua. Noh, minä ihastuin päätä pahkaa! Puolivuotta sitä kesti.... Sitten menin itkien sen luo, sanoin että annatko mahdollisuuden, no ei antanut. Tää jätkä oli siis ainoastaan sen yhden asian perässä. Muutenkin kohteli mua kun ilmaa.
Just kun olin päässyt yli tästä, niin... Huomasin töissä uuden miehen. Ajattelin heti että on hyvännäköinen. Mut en ikinä olis tehnyt aloitetta.... Se oli niin mukava, ja kaikkea. Se tuli juttelemaan, huomioi mua.
Sitten kerran se tuli samaan baariin kun minä (luulin että se tuli sinne sen takia kun olin facebookissa mainostanut sitä) noh ei tullut.. Tää on siis se sama mies mikä aloituksessakin. Nyt mä joudun taas kohtaamaan samat ongelmat töissä.
Tämän kamalan pelimiesrentun, joka ensin iski minua. niin sen kanssa menin sänkyyn. Mut tän toisen kanssa ei ikinä tapahtunut mitään. Mietin vaan että olenko minä niin vastenmielinen vai mitä, mutta toisaalta se juttelee töissä ja näin, ja hengaili parina iltana minun kanssa...
jatkuu....
Olen 20-vuotias nainen. Haluaisin että joku auttaisi minua näiden pientensuurten ongelmien kanssa... En todellakaan tarvitse mitään naljailua, mutta silti. Tällä hetkellä oon aika maassa, kun sain eilen pakit. Taas. Tilanne meni suurinpiirtein näin, ilmaisin miehelle olevani kiinnostunut, ja se sanoi että se on huomannut sen. Ei kuitenkaan halua mitään vakavaa. Eniten mua tässä ahdistaa se, kun kaikki sanoo että ei halua mitään vakavaa = juuri MINUN kanssani. ( ei siis sanonut noin, mutta en voi olla ajattelematta sitä... itse tein niin kerran yhdelle jätkälle... ) Olenkin tässä itkeskellyt ja miettinyt että mikä minussa on vikana. En voi tehdä muutakaan. Ainakun näitä sydänsuruja tulee niin, sit vertailen itseäni joihinkin kunnon malleihin. Tällähetkellä töissänii on yksi tyttö joka on niin nätti, en vedä vertoja sille ollenkaan. Se on sosiaalisempi, kauniimpi... Pelottaa että tää josta mä olin kiinnostunut ni haluaa ennemminkin sen. Ei vittu mä oon säälittävä...
No, jos nyt vähän alkua... Pari vuotta sitten erosin ex- poikaystävästäni. Sitä juttua kesti pari vuotta, ja en tajua mistä mulle välillä tulee nykyään pakonomainen tarve seurustella? Musta tuntuu että mun elämä menee muuten niin huonosti että ajattelen jos löytäisin miehen, voisin asettua aloilleni ja piiloutua sen taakse, kun en ole saanut aikaiseksi mitään elämässäni.
Minun vanhemmat ovat eronneet. Äiti petti isää. En ole juurikaan asiaa viimevuosina muistellut, mutta sitä asiaa en ole koskaan uskaltanut kenellekkään sanoa. Siis että miksi erosimme. Enkä muuten eksälleni ikinä kertonut rakastavani sitä... Mulla on jonkin sortin sitoutumiskammo, mutta empä ole selvittänyt sitäkään asiaa. Se minun eksäni oli suurinpiirtein täydellinen... Luulin että se on liian hyvä, joten pelkäsin että se jättää minut, ja en osannut puhua tunteistani. Kaverini ovat sanoneet samaa. Päädyttiin sit eroon, molempien päätöksestä. Olin muutenkin hukassa, en tiennyt että mitä haluan elämältäni ja se oli ainoa kumppanini. Mietin silloin, että tässäkö tämä nyt oli... Kaipaisin ehkä sitä nuoruuden villiä sinkkuelämää. No, se on koettu. Done. Kyllästymiseen asti.
Tämä minun eksä seurustelee nykyään onnellisesti. Eipä pahemmin väleissä olla, mutta... Eipä kai se sitten ollut se oikea.
Mietin tuossa että sittenkun joskus alan seurustelemaan, niin tuleekohan nuo samat ongelmat esiin, pelkään että se jättää minut tms. Tän jälkeen oon joutunut saamaan pakit melkein kaikilta jotka olisin halunnut.. Enemmän tai vähemmän!!! Tälläisissä tilanteissa mietin että onkohan misseillä helppoa, niiden sydän ei varmaan ikinä säry...
Tuntuu että pikkuhiljaa luovutan elämässä... Toivo menee...
Noh, jos nyt lisää näistä mun säälittävistä säädöistä. Työkaverini aloitti iskemään minua. Noh, minä ihastuin päätä pahkaa! Puolivuotta sitä kesti.... Sitten menin itkien sen luo, sanoin että annatko mahdollisuuden, no ei antanut. Tää jätkä oli siis ainoastaan sen yhden asian perässä. Muutenkin kohteli mua kun ilmaa.
Just kun olin päässyt yli tästä, niin... Huomasin töissä uuden miehen. Ajattelin heti että on hyvännäköinen. Mut en ikinä olis tehnyt aloitetta.... Se oli niin mukava, ja kaikkea. Se tuli juttelemaan, huomioi mua.
Sitten kerran se tuli samaan baariin kun minä (luulin että se tuli sinne sen takia kun olin facebookissa mainostanut sitä) noh ei tullut.. Tää on siis se sama mies mikä aloituksessakin. Nyt mä joudun taas kohtaamaan samat ongelmat töissä.
Tämän kamalan pelimiesrentun, joka ensin iski minua. niin sen kanssa menin sänkyyn. Mut tän toisen kanssa ei ikinä tapahtunut mitään. Mietin vaan että olenko minä niin vastenmielinen vai mitä, mutta toisaalta se juttelee töissä ja näin, ja hengaili parina iltana minun kanssa...
jatkuu....
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oon aina tehnyt jollain tavalla aloitteen, millon mies haluaa seksiä, milloin on välimatkaa.... Melkein kaikki ovat jälkeenpäin tulleet kehumaan tyyliin että hyvää seksiä oli. Hohhoijaa. Enää en jaksa uskoa että noi muut tulisi takaisin millään tavalla.
Nyt minua pelottaa. Että mitä muut ajattelevat. miten kestän tämän kesän... Joskus myös pelkäsin sitä että miehet tekee mulle niinkuin eksä. Rakastuu mun tuttuun... Pelkäsin että tämä ensimmäinen renttu tekee samoin, mut kyllähän tuo ainakin vielä on sinkku. Ja tää viimeisin, en jotenkin jaksa pelätä että se tekisi niin... Mua vaan pelottaa että se alkaa vältellä minua... Miten mä voin korjata tän?
Tässä varmaan on se ongelma, et mun pään sisällä tapahtuu niin paljon, ja luulen että kaikki tietää sen... En ikinä kerro asioistani kaikille, ja tulee ihan saatanan ruma olo kun saa pakit. Toisaalta hyvä kun se selvisi jo nyt eikä mitään tapahtunut.
Mutta mulle tuli yllätyksenä se että se tiesi. Kyllähän minä sille taisin flirttailla, mutta... Siis mitä vittua. Onko se noin selvää? Ja se että minkä leiman mä saan otsaani tuolla. Kuvitelmissani vaikka minkä....
Kauneus on tietty katsoja silmässä... Mutta joo. Kaverini kehuvat minua nätiksi, ja olen kuullut myös tuota miehiltä. En vain enää jaksa uskoa sitä....
Ja toisekseen, välillä mulla on niin kauhea läheisyyden kaipuu että. Eipä noi yhdenillan jutut paljoa lämmitä, varsinkin kun kaikki luovuttaa mun suhteen. Ja se on tietty mun vika.
Mielestäni mä olen nätti ja mukava ihminen. Melko sosiaalinen, ja näin... Ja toi seurustelu, mä en nyt haluais tällähetkellä muutakuin tuon ihmisen. Kukaan muu ei kelpaa. Ja se kuinka paljon haluan oikeasti seurustella. No, en mä menisi millekkään deittisivustolle....................
Miksi pitää ihastua niin tulisesti aina. Mua pelottaa mitä musta ajatellaan.
pakko pitää nää ''kaikki on hyvin'' seinät yllä, hymyillä läpi kyynelten....
Jospa joku auttas purkamaan tätä, tässä nyt tuli vaikka sun mitä.
Lisäyksenä vielä, että piirrän ja maalaan silloin tällöin. Tätä harrastusta en ole tuonut paljoa esille, en uskalla kun pelottaa mitä muut ajattelee... Ja en ole vielä kovin hyvä. Haluaisin myös pitää blogia, mutta en uskalla... Mainostaa sitä...
että oot hyvä muussa paitsi arvostamaan itseäsi. Jatka samaan malliin ja give ne up, jotka etsii jotain muuta kuin sä. Niitä kyl riittää.
Kiitos.
Välillä tuntuu että yritän huolehtia kaikista ja sekään ei riitä. Vaikka äiti ja isä pärjäävät kyllä omillaan, mutta silti. Ja tää ulkonäkö, tulee tollanen olo aina kun saa pakit. Vaikka oikeastaan tää viimeinen oli niin, että ilmaisin kiinnostukseni ja se sanoi ettei halua mitään vakavaa. Tää kyllä vaikutti rehdiltä kaverilta eikä yrittänyt mitään iskemistä sen jälkeen. Mut pakko silti on miettiä että mikä on vikana. En kyllä itseäni aio muuttaa kenenkään takia. Tai yritän kovasti.
Tuntuu, että oon kauhee marttyyri... Se mun eksä osti mulle sydän kaulakorun, jota oon pitänyt. En mä takaisin sitä halua, mutta siis. Se välitti musta, ja mä sit lähdin vetää. Tai molempien päätös--- mutta ei se olisi voinut toimia enää. Ei voi mitään.
Aina vaan tulee noita mallityttöjä vastaan, että en tiedä.
Oletko UPM:lla töissä?
Haha, en ole upm:llä töissä....
Nimimerkistäkö päättelet?
Edelleen haluisin et joku auttas:) olisin tosi kiitollinen.
Haluat siis parisuhteen jossa ollaan vakavissaan?
Mitä eroa on vakavalla suhteella ja yhden yön jutulla? KAIKKI.
Yhden yön jutuissa vetoavinta on ulkonäkö. Älä siis epäile ollenkaan olevasi ulkoisesti ruma.
Vakavan suhteen haluaville tärkeää on persoona ja henkinen yhteys.
Tekstistäsi paistaa melkoinen epävarmuus, ja uskon että se loistaa sinusta todella kauas. Ei sinusta haluta pitkäaikaista kumppania, jos itsetuntosi ei ole kohillaan.
Mieti nyt, haluatko itse suhteen sellaisen kanssa joka jatkuvasti hermoilee että onkohan hän nyt riittävä? Melkoinen riippakivi. Ei kukaan halua parisuhteessa olla sen toisen terapeutti ja pystyssä pitäjä.
Opettele rakastamaan itseäsi, äläkä häpeile harrastuksiasi!
Haluatko muka parisuhdetta sellaisen miehen kanssa joka ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet? Älä tyttö hyvä lähde tyytymään toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon!
Marilyn Monroe sanoi: "Jos et kestä minua pahimmillani, et todellakaan ansaitse minua kun olen parhaimmillani." Naisen itsetunnon ollessa kohillaan, henkinen seksikkyys on taattua.
RAKASTA ITSEÄSI muru, olet sen arvoinen!
Olen nähnyt tuon tekstin yhden naisen fb- profiilissa. Mietin että tuossa mahtaa olla täydellinen ihminen. Mä ajattelen niin, että toiselle pitäisi aina, kun se on mahdollista pystyä antamaan parasta. Aina se ei ole mahdollista. Toinen kestää sen tai sitten ei, mutta jos hänet on kumppanikseen valinnut, hän ansaitsee kyllä minut parhaimmillani. Onnea teille...marilynit. Mä oon ennemmin Norma Jean ilman meikkiä. Ja takuulla ihan riittävän hyvä niin.
Hei, kiitos avusta :)
Löysin tämän keskustelun ja tuntuu että alan olla masentunut oikeasti. Tai en tiedä. En ole koulussa ollut moneen vuoteen ja se asia painostaa minua. Olen ottanut taidealan etäkurssin jonka juuri jätin kesken. Sen lisäksi poistin kaikki tietokoneen kirjan merkit, jotka liittyivät taidealan opiskeluun, koulujenhakuun tai töiden hakuun. Tuntuu, kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltäni. Isä tiuskii asiasta, ei tosin tarkoituksella, ei se minua pakota kouluun. Tuntuu että haluan miellyttää sitä.
Tämä elämä, mitä elän. En halua sitä. Tämä kaupunki on ihan mukava. Mutta en osaa enää olla tyytyväinen mihinkään. Tää on kohta toistuvaa, välillä on parempia päiviä ja välillä ei.
Olen tehnyt samaa työtä 1,5v ja taidan olla jo turtunut siihen. En osaa kuvitella muuta elämää, vaikka olen näin nuori. En aio lopettaa töitä ennen syksyä, ja minulla on kuitenkin kesäloma.
Tässä ei edes ole enää kyse miehistä. Selvähän se on, että ei tälläinen voi rueta seurustelemaan. Noi pakit vie mun itsetunnon pohjamutiin! Nyt alan olla oma itseni, taas. En välitä siitäkään tytöstä niin paljon, vaikka onhan se nätti.
Mä oon oikeasti ihan kauhean pinnallinen. Anteeks tää tuleva teksti, mutta kuitenkin vaikka olen ihan nätti niin pinnan alla on toista :(
Tuntuu että kaikki niin sanotusti ''rumat'' on onnellisia ja seurustelee. Siis nämä ihmiset jotka eivät ole mitään malleja ja missejä. Okei, en minäkään ole. Olen tavallisen nätti. Jos näin sanotaan. Kaverit kehuvat kokoajan, mutta olen kuuro kehuille. Olen kuuro kehuille.
Oon pitkään miettinyt terapiaa, noiden miesjuttujen setvimiseksi. Ja näköjään muutenkin.
Mikä mun elämässä nyt on pielessä? Varmaan se että en osaa olla tyytyväinen mihinkään. Voisin haukkua itteeni mutta eihän se auta yhtään!
Oon töissä, saan rahaa. Mulla on kohta loma.
Nyt olen aloittanut säästämään rahaa, ehkä mä joskus uskallan tehdä niillä rahoilla jotain.
Tekisi mieli lähteä ulkomaille mutta en tiedä uskallanko lähteä edes yksin. Ja tavarat ei kestä, mut muistot on ikuisia... Tarkoitan siis jos ostaisin jonkun kalliin jutun, ei se tuo onnea... testattu on.
Toivon että saan keskustella tästä. Oon äitille puhunut, ja se ymmärtää mutta en halua sille kaikesta keskustella...
Kyllä kertomasi perusteella voisin suositella sinulle muuttamista takaisin kotiisi tai käy naisena armeija..anna pääsi kasvaa..noin niinkun henkisesti..että näin!