Oikeusrekisterikeskus velkoo minulta oikeudenkäyntikuluja sekä määrättyjä korvauksia, jotka se on maksanut asianomistajalle.
En pysty maksamaan kuluja, enkä edes halua koska ne määrättiin perättömien valheiden perustella. Sitä paitsi vaikka maksaisin, ne voisivat keksiä lisää paskaa ja vaatia lisää korvauksia, eli ei siis ole mitään järkeä maksaa niitä.
Mitä tapahtuu jos annan niiden mennä ulosottoon? Ilmeisesti oikeudenmääräämät korvausvelat vanhenevat vasta 20 vuoden kuluttua?
Voiko vode tulla kotiini ja viedä kaikki tavarani? Entä kun asun yhdessä muiden kanssa (ei puoliso) niin voiko vode viedä heidänkin tavaransa, vain sillä perusteella että väittää niiden olevan minun?
Voiko vode koska tahansa pysäyttää kadulla ja ottaa kaikki koruni ja rahani jotka minulla on mukanani? Viekö vode pankkikorttinikin?
Meneekö vode kaikkien sukulaisteni ja tuttavieni kotiin ja vie heidänkin tavaransa vain sillä perusteella että väittää niiden olevan minun?
Vodellahan on ns. käänteinen todistustaakka eli minun tulee todistaa etteivät tavarat ole minun. Jollen pysty, niin vode vie ne?
Vaaniiko vode joka hetki jossain liikkeitäni, ja käy kimppuuni ennalta arvaamatta, tutkiakseen onko minulla jotain mitä viedä?
Voiko vode ulosmitata lemmikkieläimeni? (Hevosen ainakin voi).
Mitä tapahtuu kun luottotiedot menevät? Enkö saa enää puhelinliittymää vaan joudun käyttämään prepaidia? Entä netti? Vievätkö ne pankkikortin ja joudun käyttämään VisaElectornia pelkästään? Enkö saa enää pankkitunnuksia pankista?
MITÄ ULOSOTOSSA TAPAHTUU???
Mitä ulosotossa tapahtuu?
10
896
Vastaukset
- trollaatsä???hä
Kaikki tämä tapahtuu. Ja ulosottoviraston kulut ovat tähtitieteellisiä.
Oikeessa elämässä.
Saat postissa laskun. Ehkäpä jopa kutsun saapua selvitykseen.
Jos olet pa. Lasku menee takas velkojille ja tupsahtaa säännöllisesti postiluukustasi. Yleensä se pannaan persaukisten puolella suppeaan perintään heti toisella tai ekalla kerralla.
Puhelinliittymät,netit ja pankkiasiat ovat omia asiakassuhteitasi. Vanhoja soppareita ei yleensä poisteta. Mut pankkikorttia tuskin uusitaan seuraavalla kerralla, jollei siinä ole mahtava luottoraja jolloin pankki voi reagoida jo pelkkään maksuhäiriömerkintään. - Se asunto
Lisäisin tuohon edelliseen, että jos korvaussumma on iso, ja sinulla velaton asunto, niin asunnon ulosmittaus on lähellä.
Oletetaan, että velka on todella aiheeton eli velkaantunut on joutunut oikeusmurhan uhriksi. Tätä hän ei pysty kuitenkaan todistamaan. Jos tämä henkilö päättää jumpitella ns. maailman tappiin eli niin kauan, että velka vanhenee, niin miten hänen käy, jos hän myy asuntonsa ennen kuin saa virallisen laskun ulosotosta ja kuluttaa rahat - esimerkiksi maksaa vuosikymmenen vuokrat etukäteen vuokra-asunnosta?
- tpispi
piruitte kirjoitti:
Oletetaan, että velka on todella aiheeton eli velkaantunut on joutunut oikeusmurhan uhriksi. Tätä hän ei pysty kuitenkaan todistamaan. Jos tämä henkilö päättää jumpitella ns. maailman tappiin eli niin kauan, että velka vanhenee, niin miten hänen käy, jos hän myy asuntonsa ennen kuin saa virallisen laskun ulosotosta ja kuluttaa rahat - esimerkiksi maksaa vuosikymmenen vuokrat etukäteen vuokra-asunnosta?
Saahan ihminen kämppänsä myydä ja rahansa juoda. Tuo etukäteen maksettu vuosikymmenen asumisoikeus kannattaa tehdä siirtokelvottomana ettei vouti ulosmittaa ja myy sitä. Jos jää kiinni siitä että juomattomia rahoja onkin sukanvarressa vaikka ulosottoselvityksessä asian kielsi niin se on rikos.
- 9+6
piruitte kirjoitti:
Oletetaan, että velka on todella aiheeton eli velkaantunut on joutunut oikeusmurhan uhriksi. Tätä hän ei pysty kuitenkaan todistamaan. Jos tämä henkilö päättää jumpitella ns. maailman tappiin eli niin kauan, että velka vanhenee, niin miten hänen käy, jos hän myy asuntonsa ennen kuin saa virallisen laskun ulosotosta ja kuluttaa rahat - esimerkiksi maksaa vuosikymmenen vuokrat etukäteen vuokra-asunnosta?
Joskus 90-luvulla tuli käuttöön takaisinsaanti, eli jos on tehty keinotekoinen järjestly velkojien vahingoksi, niin velkoja voi hakea käräjäokeudesta takaisinsaantia, eli se asunto ulosmitataan, vaikka olisi myyty. Vastaavaasti voidaan tehdä konkurssiin mennee yrityksen omaisuudelle.
Tilanteesta riippuen tuossa on erilaisia määräaikoja, takaisinsaanti voidaan tehdä enimmillään jopa 5 v ennen ulosoton alkua tai yrityksen konkurssia myytyyn/luovutettuun omaisuuteen. - 2476
9+6 kirjoitti:
Joskus 90-luvulla tuli käuttöön takaisinsaanti, eli jos on tehty keinotekoinen järjestly velkojien vahingoksi, niin velkoja voi hakea käräjäokeudesta takaisinsaantia, eli se asunto ulosmitataan, vaikka olisi myyty. Vastaavaasti voidaan tehdä konkurssiin mennee yrityksen omaisuudelle.
Tilanteesta riippuen tuossa on erilaisia määräaikoja, takaisinsaanti voidaan tehdä enimmillään jopa 5 v ennen ulosoton alkua tai yrityksen konkurssia myytyyn/luovutettuun omaisuuteen.Huomaa keinotekoinen järjestely! Paha sitä on takaisinsaantia koittaa jos ulkopuolinen on maksanut asunnosta suunnilleen käyvän hinnan ja muuttanut asumaan. Tai vaikka olisi vuokrannut sen myyjälle ja sossu maksaisi varattoman velallisen vuokran
- jiieett,,ii
2476 kirjoitti:
Huomaa keinotekoinen järjestely! Paha sitä on takaisinsaantia koittaa jos ulkopuolinen on maksanut asunnosta suunnilleen käyvän hinnan ja muuttanut asumaan. Tai vaikka olisi vuokrannut sen myyjälle ja sossu maksaisi varattoman velallisen vuokran
Juuri näin, jos velallinen on myynyt ”markkinahintaan” esim. asunnon, ei ole kyseessä mikään keinotekoinen järjestely.
Tuota pykälää ulosotossa on muutekin käytetty todella harvoin, sillä keinotekoisen omistusjärjestelyn toteen näyttäminen on vaikeaa, niistäkin missä sitä on käytetty, suurin osa on kaatunut oikeudessa!
- Mies.
ulosottopellet ei saa yleensä keneltäkään juuri mitään hah hah hah.
Kaikki sen tietää että vain IDIOOTTI niille maksaa. Älkää hyvät ihmiset makselko mitään velkoja niille, ei ne niitä saa koskaan. Pelkkää lappujen lähettelyä vuosi toisen perään ja vanhenee 15 vuodessa tai 20 ihan sama mutta miksi maksaa kun ei ne niitä edes tule saamaan, hah.
turhanpäiväistä pelleilyä.
mullakin ulosotossa vähäsen enkä maksa koskaan mitään niille.
perintökin tulee toista kautta ja jos yhtään asioita osaa hoitaa niin siihenkään ei UO-pellet pääse käsiksi :)
ja kun et oo töissä vaan nautit eläkkeestä niin ei ne mahda mitään.
silti rahaa riittää kuin roskaa :) toiset osaa toiset ei.
kuka on niin idiootti että maksaa? miettikää nyt! ON TURHAA MAKSAA, EI NE NIITÄ SAA JOS ETTE MAKSA. - Niin....
tottahan tuo edellinen toisaalta puhuu.
rahaahan siinä hukkaan laitetaan ja tarjotaan prsettä samalla kyykäten tälle yhteiskunnan keksimille UO nyhveröille. Miksi olla hinuri kun voi olla mies?- fatta auttaa koviksi
Niin, on miehekästä jättää laskunsa maksamatta ja sitten kupata yhteiskunnalta käsi ojossa rahaa sossutukien muodossa. Siltä samalta yhteiskunnalta, jota niin kovasti muka kapinallisena vastustaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan95757Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv675221- 453926
- 203587
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv353446Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h463320No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol413223- 522909
- 422635
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni32405