Klassinen helmi

Harmoniaaaaa.

Klassisen palstan keskustelun aarteista löytyi tavaton helmi kuvailemaan poppeja ja Rubbersoul-kansaa. Viesti oli vastaus erään popparin tavanomaiseen "klasarit eivät saa naista" -argumenttiin (ikään kuin siksi oltaisiin jatkuvasti puhuttu Brahmsin nelosesta, ettei meillä olisi kumppania).

Tässä se viesti, tässä kiteytyy kaikki oleellinen. Enkä muuten ole mie tän takana:


Poppipuolella liikutaan "alapään aatoksissa" aina vaan, mikä on toki itsestäänselvää.

Hassua vaan tuo junttius -käsitteen käyttö tässä yhteydessä: juntin määritelmä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kun täyttyy juuri popin harrastajien tapauksessa. Junttiuteenhan liittyy matala koulutustaso (siis keskimäärin), käytännöllinen 'ajattelu', kaikkien vaikeaksi koettujen asioiden vierastaminen, voimakas hyökkäys itseä jollakin alueella kehittyneemmiksi koettuja kohtaan. Yhtenä leimallisena piirteenä voisi vielä nostaa esiin sovinismin, joka edellisessäkin kommentissa selkeästi näyttäytyy: fakta, josta on täysin turha alkaa kiistelemään, siitä kun on niin pitkän aikavälin kiistatonta, kokemusperäistä näyttöä.

Noita piirteitä pohdittaessa on enemmän kuin ymmärrettävää, että esimerkiksi klassinen musiikki kaikessa rikkaudessaan ei useimmiten onnistu ns. 'menemään läpi' näille yksilöille.

Yritä siis sinäkin pitää naisestasi kiinni niin kauan kuin hän oivaltaa todellisen ajatusmaailmasi. Siinä sivussa voit sitten hyppiä tasabiittisi tahdissa kahden-neljän soinnun rikastamassa harmoniamaailmassa...

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mahtava täxti!

      Kyllä se on taivaan tosi: poppareilla on muutama sointu, eikä siinä mitään pitkää harmoniaa pääse syntymään. Klassisen musiikin nerous perustuu uskomattomaan jatkuvuuteen! Koko ajan tapahtuu uutta, mutta teema on rikkaasti kehiteltynäkin yksi ja yhtenäinen.

      Tulee korvalle elämänmittaisia nautintokokemuksia, kun sävelmä on hyvin tehty. Yesterdaysta ja Let It Be'stä ei todellakaan löydä uutta enää parin kymmenen kuuntelukerran jälkeen, ellei ole tosi epämusikaalinen ja tarvitse opastusta perussointu-tapahtumienkin (V-I) hahmottamisessa.

      Beatles = hiekkalaatikkoleikki

      • hekotttelija

        Hei täällähän on hyviä uusia kirjoittajia!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      110
      7582
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      106
      5286
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3526
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3517
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2564
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      356
      1530
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      62
      1364
    Aihe