Klassisen palstan keskustelun aarteista löytyi tavaton helmi kuvailemaan poppeja ja Rubbersoul-kansaa. Viesti oli vastaus erään popparin tavanomaiseen "klasarit eivät saa naista" -argumenttiin (ikään kuin siksi oltaisiin jatkuvasti puhuttu Brahmsin nelosesta, ettei meillä olisi kumppania).
Tässä se viesti, tässä kiteytyy kaikki oleellinen. Enkä muuten ole mie tän takana:
Poppipuolella liikutaan "alapään aatoksissa" aina vaan, mikä on toki itsestäänselvää.
Hassua vaan tuo junttius -käsitteen käyttö tässä yhteydessä: juntin määritelmä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kun täyttyy juuri popin harrastajien tapauksessa. Junttiuteenhan liittyy matala koulutustaso (siis keskimäärin), käytännöllinen 'ajattelu', kaikkien vaikeaksi koettujen asioiden vierastaminen, voimakas hyökkäys itseä jollakin alueella kehittyneemmiksi koettuja kohtaan. Yhtenä leimallisena piirteenä voisi vielä nostaa esiin sovinismin, joka edellisessäkin kommentissa selkeästi näyttäytyy: fakta, josta on täysin turha alkaa kiistelemään, siitä kun on niin pitkän aikavälin kiistatonta, kokemusperäistä näyttöä.
Noita piirteitä pohdittaessa on enemmän kuin ymmärrettävää, että esimerkiksi klassinen musiikki kaikessa rikkaudessaan ei useimmiten onnistu ns. 'menemään läpi' näille yksilöille.
Yritä siis sinäkin pitää naisestasi kiinni niin kauan kuin hän oivaltaa todellisen ajatusmaailmasi. Siinä sivussa voit sitten hyppiä tasabiittisi tahdissa kahden-neljän soinnun rikastamassa harmoniamaailmassa...
Tässä se viesti, tässä kiteytyy kaikki oleellinen. Enkä muuten ole mie tän takana:
Poppipuolella liikutaan "alapään aatoksissa" aina vaan, mikä on toki itsestäänselvää.
Hassua vaan tuo junttius -käsitteen käyttö tässä yhteydessä: juntin määritelmä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kun täyttyy juuri popin harrastajien tapauksessa. Junttiuteenhan liittyy matala koulutustaso (siis keskimäärin), käytännöllinen 'ajattelu', kaikkien vaikeaksi koettujen asioiden vierastaminen, voimakas hyökkäys itseä jollakin alueella kehittyneemmiksi koettuja kohtaan. Yhtenä leimallisena piirteenä voisi vielä nostaa esiin sovinismin, joka edellisessäkin kommentissa selkeästi näyttäytyy: fakta, josta on täysin turha alkaa kiistelemään, siitä kun on niin pitkän aikavälin kiistatonta, kokemusperäistä näyttöä.
Noita piirteitä pohdittaessa on enemmän kuin ymmärrettävää, että esimerkiksi klassinen musiikki kaikessa rikkaudessaan ei useimmiten onnistu ns. 'menemään läpi' näille yksilöille.
Yritä siis sinäkin pitää naisestasi kiinni niin kauan kuin hän oivaltaa todellisen ajatusmaailmasi. Siinä sivussa voit sitten hyppiä tasabiittisi tahdissa kahden-neljän soinnun rikastamassa harmoniamaailmassa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä se on taivaan tosi: poppareilla on muutama sointu, eikä siinä mitään pitkää harmoniaa pääse syntymään. Klassisen musiikin nerous perustuu uskomattomaan jatkuvuuteen! Koko ajan tapahtuu uutta, mutta teema on rikkaasti kehiteltynäkin yksi ja yhtenäinen.
Tulee korvalle elämänmittaisia nautintokokemuksia, kun sävelmä on hyvin tehty. Yesterdaysta ja Let It Be'stä ei todellakaan löydä uutta enää parin kymmenen kuuntelukerran jälkeen, ellei ole tosi epämusikaalinen ja tarvitse opastusta perussointu-tapahtumienkin (V-I) hahmottamisessa.
Beatles = hiekkalaatikkoleikki
Hei täällähän on hyviä uusia kirjoittajia!