Miksi SRK palkkasi lakimiehen sisäiseen

Heillä olisi ollut omassa yhteisössään useita asiantuntijoita, joilla on paljon enemmän annettavaa lasten seksuaalisen hyväksikäytön uhreille kuin juristilla ja myös tämän selvityksen tekemiseen näköaloja.

Mitä vastaan SRK valmistautuu, kun palkkasi ensimmäiseksi toimekseen itselleen lakimiehen? Mitä SRK on tehnyt sellaista, missä se tietää tarvitsevansa jatkossakin juristia?
17440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Niin, kertoohan asianajajan palkkaaminen ihan ensimmäisenä tekona jostain salattavasta ja oikeusteitse puolustettavasta...

Äänestä
  • Jotain SRK pelkää. Siksi se hankki itselleen asianajajan neuvonantajaksi, ettei tulisi esimerkiksi puhuttua enää sivu suun.

    Ei tämän lakimiehen neuvot ole ainakaan Olavi Voittoseen vaikuttaneet, mies kun päästelee sammakoita aina suunsa avatessaan:)

    Äänestä

  • on oman yhteisön jäsen, saarnaaja ja asianaja

    Äänestä

  • 48v aa kirjoitti:

    on oman yhteisön jäsen, saarnaaja ja asianaja

    Selvitykseen jolla "todistettiin" että SRK:n johtokunta on toiminut oikein ja hyvin, meni 20 000 euroa parattujen varoja. Rahat on kerätty rauhanyhdistyksiltä.

    Äänestä

  • Montako hopearahaa kirjoitti:

    Selvitykseen jolla "todistettiin" että SRK:n johtokunta on toiminut oikein ja hyvin, meni 20 000 euroa parattujen varoja. Rahat on kerätty rauhanyhdistyksiltä.

    SRK myönsi vain ja ainoastaan Johanna Hurtigin aineistossa olleet tapaukset, vaikka se kyllä tiesi varsin hyvin, etteivät siinä olleet lähimainkaan kaikki. Kuka oikeasti uskoo, että kaikkien vl-pedofiilien uhrit olisivat soittaneet Johanna Hurtigille kesäkuuhun 2010 mennessä?

    Tähän SRK tarvitsi asianajajaa. Piti saada vl-lastenraiskaaminen näyttämään mahdollisimman pieneltä ja mitättömältä "isien harrastukselta" paljastamatta mitään muuta. Tässä sitä juristia tarvittiin.

    Äänestä

Kuinka paljon parattujen varoja kuluu SRK:n juristipalkkioihin?

Äänestä
  • Melkoisesti kuluu. SRK on palkannut itselleen juristiarmeijan puolustamaan johtokuntaa vl-lastenraiskaamisrikollisuuden uhrien mahdollisissa vahingonkorvausoikeudenkäynneissä.

    SRK on rippisalailupakko-opillaan tuhonnut satojen vl-uskovaisten lapsena raiskattujen koko elämän.

    Äänestä

5-6 juristia pörräilee konttorin poikien suojana, näin olen kuullut. Pullanleivonnastako ne heijän palkat saadaan?

Äänestä
  • Tämän vuoksi naisia ei haluta pois nyrkin ja hellan välistä, että myyjäisissä riittäisi pullia, joita myydä toinen toisilleen!

    Jos ihan papeiksi alkavat, niin saattaa pullantuotanto vähentyä vielä entisestäänkin. Eihän sellainen sovi!

    SRK:n ohdolla täytyy olla muutama lakimies koko ajan vahtimassa, etteivät jäisi mistään kiinni!

    Äänestä

  • Juristien palkat! kirjoitti:

    Tämän vuoksi naisia ei haluta pois nyrkin ja hellan välistä, että myyjäisissä riittäisi pullia, joita myydä toinen toisilleen!

    Jos ihan papeiksi alkavat, niin saattaa pullantuotanto vähentyä vielä entisestäänkin. Eihän sellainen sovi!

    SRK:n ohdolla täytyy olla muutama lakimies koko ajan vahtimassa, etteivät jäisi mistään kiinni!

    Jos SRK:n johtokuntaa vastaan nostetaan ryhmäkanne kiusaamisesta ja väkivallasta, niin tulee juristeille töitäkin.

    Äänestä

  • Ryhmäkanne kirjoitti:

    Jos SRK:n johtokuntaa vastaan nostetaan ryhmäkanne kiusaamisesta ja väkivallasta, niin tulee juristeille töitäkin.

    Hyvä idea

    Äänestä

  • kannatan kirjoitti:

    Hyvä idea

    SRK on jo varautunut mahdollisiin kanteisiin palkkaamalla itselleen "uskovaisen" asianajajan. Tämä "uskovainen" asianajaja vääntää henkisen ja hengellisen väkivallan "rakkaudeksi"...

    Mutta eipä ollut miehellä munaa kiistää vl-lastenraiskaamista, kun Johanna Hurtig oli toimittanut kattavan aineiston. Juristi soitti neljälle kymmenelle hrille, ennen kuin uskoi, että vl-lastenraiskaaminen on pakko myöntää.

    Äänestä

Olisikohan yksi syistä tässä:

Ex-lestadiolaisvaikuttajan tuomio halutaan KKO:hon

Entisen lestadiolaisvaikuttajan saamaan hyväksikäyttötuomioon haetaan valituslupaa korkeimmalta oikeudelta (KKO).

Entisen lestadiolaisvaikuttajan saamaan hyväksikäyttötuomioon haetaan valituslupaa korkeimmalta oikeudelta (KKO).

Helsingin hovioikeus korotti tammikuussa keski-ikäisen miehen Espoon käräjäoikeudelta keväällä 2011 törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saaman neljän vuoden vankeustuomion viideksi vuodeksi.

Sekä jutun syyttäjä, tuomittu että asianomistaja haluavat saattaa vyyhden korkeimman oikeuden puntaroitavaksi ja he hakevat juttuun valituslupaa.

Keski-ikäinen mies on aiemmin toiminut suuren rauhanyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana Etelä-Suomessa. Hänet valittiin myös merkittävään luottamustoimeen Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykseen.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ex-lestadiolaisvaikuttajan-tuomio-halutaan-kkohon/573163/


Taitaa miehiä kuumottaa toimistolla?

Äänestä
  • Tästä jutusta pitäisi kertoa enemmän julkisuuteen. Alkaa olla vaarana, että väärien tietojen perusteella vahinkoa aiheutuu ties minne.

    Faktat esille!

    Äänestä

  • pötyäkö? kirjoitti:

    Tästä jutusta pitäisi kertoa enemmän julkisuuteen. Alkaa olla vaarana, että väärien tietojen perusteella vahinkoa aiheutuu ties minne.

    Faktat esille!

    Kyllähän tämä S.T:n tapaus on julkisuudessa ollut paljonkin. SRK on asiasta ihan hiljaa kuin kusi sukassa ja Espoossa leviää kiertotekstiviesti, jossa kyseinen vl-lastenraiskaaja julistetaan täysin syyttömäksi ja rikosilmoituksen tehnyt tytär "epäuskoiseksi rahanahneeksi tyttäreksi".

    Äänestä

OLLAANKOHAN SIELLÄ JÄLLEEN KAHAKOITU JA AMMUTTU RIVIT SUORIKSI?

Äänestä
  • Naispappeuden kannattajat on ainakin pantu kuriin ja SRK:n nuhteeseen heittämällä ensimmäisen saa.tanalle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


selvitykseensä? kirjoitti:

Heillä olisi ollut omassa yhteisössään useita asiantuntijoita, joilla on paljon enemmän annettavaa lasten seksuaalisen hyväksikäytön uhreille kuin juristilla ja myös tämän selvityksen tekemiseen näköaloja.

Mitä vastaan SRK valmistautuu, kun palkkasi ensimmäiseksi toimekseen itselleen lakimiehen? Mitä SRK on tehnyt sellaista, missä se tietää tarvitsevansa jatkossakin juristia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu