Nenäsumutteena Lomudal

Bear Girl:Sinde82

Joo, nyt mä olen ollut jo perjantaista ilman lääkkeitä. Vaikutusta saattoi ainakin viikonloppuna voimistaa tavallisella nenäsumutteella, joka oli vain tukkoisen nenän avaamiseen. Mun mielestä allergioissa tilanne ei ole aivan luonnollinen.
Sitten mä hain apteekista vielä kalliimpia suunkautta otettavia tabletteja joiden merkki oli Zyrtec. Nämä olivat painostavan hektisiä valmisteita, joissa tuntuu, ettei silmää voi edes sulkea ollenkaan. Jaksaahan niillä, mutta vaikuten ei oikein ole luonnollinen kun impulsiivisuus tuntuu ihan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa päässä. Impulsiivisuus aiheuttaa huono oloa, vatsataudin kaltaista huonovointisuutta, tai kuumeen jälkeistä heikkoa oloa, mutta kuumekin tarjoaa kirkata oloa, sekä miellyttäviä kokemuksia sosiaalisesta kanssakäymisestä, yhdessäolosta.
Entä millainen suhde tässä on hysteriaan? Jopa nousuhumalan kaltainen ajan ja paikan tajun unohtaminen, vai onko kysymyksessä taas omaneduntavoittelu ja suorittaminen, ammatin harjoittaminen, ja vielä perheelle. Viimeksi mulle on siis määrätty nenäsumutteita tabletteina. Entä impulsiivisuus ja hyväksikäyttö? Et voi verrata kaikkea koko aikaa omaan itseesi, ja etuusi. Et osoita näin rauhallisuutta, etkä voi käyttää ihan kaikkia sidosryhmiä. Olet ihmisenä epäonnistuja, sukupuolellisellakin yli-ihmisen luomisella, ja yli-inhimillisyydellä. Yrität vain väistyä tästä harjoen, ja harhan valtaa, nk. varjojen maailmaan. Mitä uskontoa palvot? Onko se vain sekavuus-tila, jonka usein aiheutat kääntämällä kuunkierron väärinpäin leikkimällä seksuaali- ja seksioloilla, jopa ihan vieraiden ihmisten silmistä. Ei sinne ei saa löytyä sellaista hektisyyttä kuvaavaa, frustraation omaista sirpin luomaa kierrettä, joka loistaa vain valona omaan mielikuvituksettomaan, väkivaltaiseen ja vaaralliseen maailmaan. Siihen, jossa euforinen sukupuolipisteistön koskettelu ei turvallista, laillista tai mahdollista.
- Se oli se vuorovaikutus-tila virheellinen. Se ei kuvastanut loogisuutta, ulkonäköä ja kauneutta, vaan yksikertaisuuteen perustuvan kyseenalaistavan keskustelumenetelmän kauheutta. Fyysistä ja psyykkistä kidutusta......
- Ja tästäkö olette taas yli-innostuneet?
- Kirjoitatko kontakti- ja pintavaihtoehtoja?

2

183

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmiskunta Sinde

      Jännä että olet ilmeisesti tällaisesta asianajotapaamisesta yrittänyt lääkkeitä luoda.
      - En minä voi tietää kauanko näitä on ollut.

      • Amnesty:Sinde82

        Ikä,näkö, koko ja sisin-hallusinogeeni ei voi olla lääke. Ei se ei varsinaisesti ole amfetamiinia, jos kuvittelet saavasi olla töissä ja esittää pelkkää abstraktia ja objektia.
        Olemalla pelkkä abstrakti ja objekti, esiintymällä siis kasvohermoiltasi inhimillisyyteen, empatiaan ja loogisuuteen reagoimattomana, et voi (jatka tätä lausetta: määritellä suggestio- ja hypnoosi-tasoja.) esiintymällä/esiintyä ilman hyvänolon-hormoneja, tai yrittää ostaa niitä joltakin muulta, jopa painostamalla tai pakottamalla.
        - Ihan löytyy tuolta kaapista.
        - Ei ole hyvä tai turvallinen, ei saa loukata intimiteettiä, tai intimiteettihygieniaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2532
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1832
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1230
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1018
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      976
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      874
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      101
      852
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      781
    Aihe