Voi Saipa Saipa !!

Kriitikko !

Täällä ollaan vuosikaudet kerrottu tuttua tarinaa kauden alkaessa kuinka Saipan tavoitteena jälleen kerran pudotuspelit, tietysti sinne kahdeksan joukkoon päästävä oli sitten millainen pelaajamateriaali tahansa, ja millainen valmentaja tahansa. Lopputulos on ollut joka vuosi viimeisen kymmenen vuoden ajan aina yhtä surkea, masentava, joukkue löytyy sijoilta 11-14, jotkut pellet vielä intoilevat kuinka hienoa kun Saipa menestyy. Mitä hienoa tuossa on sama joukkue aina häntäpäässä? Saipan taustavoimat ottakaa oppia esim, vaikka Lahdesta, siellä Pelikaanit karsi vuosi sitten sarjapaikastaan, säilytti sen ja teki vielä suht hyvän taloudellisen tuloksen. Keväällä Kaarna hankki hyvät osaavat, taitavat valmentajat hommansa osaavat pelaajat ja tulosta alkoi syntyä välittömästi harjoituspeleistä alkaen, nyt joukkue pelaa mitalleista, kenties jopa mestaruudesta, toivon että saavuttavat sen. Halli pullistelee yleisöstä lähes joka pelissä joten taloudellinen puolikin lienee positiivinen. Koska täällä pitäisi kaupungissa päästään vastaavaan ? ei samojen jorinoiden kertominen vuodesta toiseen enää vakuuta, pitää ripeästi laittaa toimeksi. Lahdessa niin on tehty ja tulosta syntyy, työtä tekemällä, ei loruja kertomalla.

14

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei lappeenrantalaine

      Saipan budjetti ei riitä parempiin pelaajiin, siitä se on kiinni. Tulosta voisi alkaa tulla, jos se lato olisi täynnä myös silloin kun Saipalla menee vähän huonommin. Tai jos paikallinen elinkeinoelämä tukisi Saipaa enemmän - onhan tämä tietysti myös markkinoinnista kiinni.

    • zeffbesss

      Kato, veiterän mies on taas heränny...
      Mitäs estareihin kuuluu:)
      Oisko jo aika aloittaa se divarihehkutus?

    • Ei kade

      Nimimerkki Kriitikko voisi kertoa kuinka talous pannaan kuntoon ja millaisia valmentajia ja pelaajia hankitaan, kuinka hoidetaan markkinointi ja saadaan katsomo täyteen jokaiseen peliin.

      On helppo huudella nimimerkin takaa kun itse ei osaa asian eteen tehdä muuta kuin kirjoitella negatiivisesti estareihin ja nettipalstoille.

      • jääkiekko

        Just nii! Samaa mieltä!


    • Pettynyt_-_

      Samaa mieltä sun kanssa.
      Saipa otti vuosia sitten hirveät riskit ja sijoitti paljon joukkueeseen ja sitten eivät menestyneetkään ja soppa oli valmis.
      Itse olen kokoenut asian niin, että sen jälkeen saipa ei ole enää halunnut ottaa minkäälaisia riskejä rahallisesti ja ovat tyytyneet siihen ettei tule takkiin ainakaan kovin paljon.
      Seurasin vuosia saipan pelejä hallilla niin hyvinä kuin huonoina hetkinä mutta nyt muutama vuosi sitten luovutin. En enää halua sijoittaa rahaa joukkueeseen jonka ainoa tavoite on säilyttää paikkansa liigassa vuosi toisensa jälkeen.

      • sputnikforevööör

        Miulle ei ainoa kriteeri pelien katsomiseen ole Saipan pärjääminen, vaan haluan jatkossakin pystyä seuraamaan livenä sm-kiekkoa kotikaupungissani.
        Kiitos Saipan, tähän on jatkossakin mahdollisuus.

        Jos vielä Saipa pesee siinä sivussa pari suuremman budjetin joukkuetta, niin se on vain plussaa.

        Ilmeisesti nämä divariin toivottelijat eivät jääkiekosta kenties tykkää ollenkaan?


      • Pettynyt_-_
        sputnikforevööör kirjoitti:

        Miulle ei ainoa kriteeri pelien katsomiseen ole Saipan pärjääminen, vaan haluan jatkossakin pystyä seuraamaan livenä sm-kiekkoa kotikaupungissani.
        Kiitos Saipan, tähän on jatkossakin mahdollisuus.

        Jos vielä Saipa pesee siinä sivussa pari suuremman budjetin joukkuetta, niin se on vain plussaa.

        Ilmeisesti nämä divariin toivottelijat eivät jääkiekosta kenties tykkää ollenkaan?

        Totta

        On kiva seurata sm-kiekkoa omassa kotikaupungissa ja aina on kiva jos budjetti joukkue saa kyytiä.

        Mutta siitäkin huolimatta toivoisin myös näkeväni saipan muuallakin kuin häntäpäässä vuodesta toiseen.

        Kaikesta huolimatta vaikka en enää pelejä käy hallilla seuraamassa niin toivon, että joukkue säilyy kuitenkin liigassa. Vaikka sitten siellä häntäpäässä.


      • Ei lappeenrantalaine

        Eikös tuosta riskin otosta ole Lappeenrannassa hyviä kokemuksia esimerkiksi paikallisesta koripalloseurasta, LAPAsta jne?
        Muilta paikkakunnilta surkuhupaisimpia "nyt satsataan" löytyy esimerkiksi Tampereen jalkapalloseurat.
        Yleensäkin urheiluseuroissa eletään lähinnä "toivotaan - toivotaan" periaatteella, taloudellinen osaaminen puuttuu pitkälti. Lappeenrannan jäähallin katsomo on jo itsessään niin pieni, että sekin jo rajoittaa mahdollisuuksia, sinne mahtuu kaiketi reilut 4000 katsojaa? Vaikka halli olisi täpötäysi joka ainoassa ottelussa, niin ei sitä rahaa silti ämpäristä valuisi. Vertailun vuoksi esimerkiksi Ilveksen peleissä on ollut tuon verran katsojia (ja sitä pidetään hyvin vähäisenä katsojamääränä) vaikka menee pelillisesti hyvin huonosti ja siellä liput ovat jonkin verran kalliimpia kuin Lappeenrannassa.


    • kelpo Keplo

      Opitaan kirjoittamaan kunniakkaan Saimaan Pallon lyhenne, kuten se kuuluukin.

      SaiPa.



      Veiterä? Pienet vihreät miehet pelaavat valtavalla kentällä ja tuulen hönkäistessä suotuisaan suuntaan, saattavat joskus vaikka osua valtavaan maaliin. Vaikka sitten omaan, jos ei vastustajan.

      Siitä leiristä ei kannata SaiPan suuntaan huudella.

      • ei niin vetreä

        Vieläkös ne Veiterän ukot häviää joka ottelun vähintään kymmenen maalin erolla?


    • ZuibaZaiba
      • 9+16

        Niin tuttua touhua, ikämiehiä haalitaan, kaavitaan Saipaan. Ellei kotimaasta löydy niin sitten Saksan ö liigasta ikääntynyt pönäkkä, kankea kanukki. Katsos kun heitä saa halvalla.


      • 17+11
        9+16 kirjoitti:

        Niin tuttua touhua, ikämiehiä haalitaan, kaavitaan Saipaan. Ellei kotimaasta löydy niin sitten Saksan ö liigasta ikääntynyt pönäkkä, kankea kanukki. Katsos kun heitä saa halvalla.

        V. Peltonen 38v on vapaa miesjoten Saipan taustavoimat nyt rahakääröt mukana houkuttelemaan kyseistä pelaajaa jatkamaan uraansa Saipassa tulevana kautena. Hänellä paljon annettavaa näille nuorille joilla kokemusta vain mestispeleistä. Nyt tai ei koskaan kunnon peluri keltamustiin.


    • realisti.

      ''V. Peltonen 38v ''


      Ei Peltonen tule tänne pelailemaan muuten kuin vierasjoukkueen paidassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe