Eli siis meillä vielä pentu 6kk ikäinen lyhytkarvainen mäykky uros, mutta sen kanssa on alusta asti ollut ongelmaa! Käytiin ongelmakouluttajallakin, mutta ei siitä ollut mitään apua.Elikkä ihan alusta asti ollut hirveän levoton, ei hetkeksikään rauhotu jos on ihmisten seurassa vaan on täytynyt rajata elintilaa tiettyihin huoneisiin, että edes joskus olisi rauhallinen.Yöt nukkuu nätisti.Päivisin haukkuu, hyppii ihmisiä vasten ja pöytiä yms.siis varastelee ruokaa ja kerjää pöydän vieressä kun muut syö! Ei auta komennukset, selätykset eikä mitkään, kun vien omaan punkkaan niin lähtee sieltä samantien kun selän käännän.Karkailee myöskin ja tekee sisälle tarpeitaan mielestäni mielenosoituksellisesti jos on kielletty tms.Ulkona käy n.6krt pv josta 2x pidemmällä lenkillä.Hyökkäilee toisten koirien kimppuun tosin leikkimielessä, mutta kuitenki ettei osaa ohittaa huomiotta, samoin pyörät ja ihmiset, ei voi vain ohittaa nätisti ja lisäksi vetää kuin hinaaja. Puolikuristavat pannat, palkitseminen, räminäpurkit, huomiotta jättäminen ja kaikki mahd.on mielestäni kokeiltu, mutta mikään ei tuota tulosta. Puree tavaroita ja ihmisiä, koko ajan pitää jotain olla suupielissä, ruokaa saa 3x pv puruluut ja herkut, murisee ruokakupilla ja luidensa perään. Mitä tässä enää voi kokeilla kun mistään ei tunnu olevan apua ainakaan 2 pv pidempään(kuten räminäpurkki auttoi 2pv sen jälkeen ei mitään)? Tosi turhauttavaa ja lähdeppä tuommosta ongelmatapausta kierrättämäänkään, sekään ei tunnu oikealta!
Vastaukset 5
- n-m-88
Kuulostaa jokseenkin tutulta. Ite muistaa olla jämäkkänä..tehdä toistoja. Eli jos karkaa paikalta viet aina takas. Niin kauan että se pysyy siinä. Se on kova homma, mutta uskon että palkitsee jossain vaiheessa.
Mäykkyhän on todella jääräpää..ja harva on miellyttämishaluinen. Mutta sinun pitää tehdä itsestä kiinnostava, että se sinua tottelee. Nyt se on teidän kodissa pomo.
Itse en oikein perusta tuhon selätykseen. Toki monet sitä tekee, mutta meillä se ei toiminu.
Toistot ja johdonmukaisuus..se on meillä ollu hyvä apu.
Tsemppiä koulutukseen. - Mäkkylä
Mäyräkoiraa ei kannata noin pienenä viedä kouluttajalle, omistaja ehkä kannattaisikin kouluttaa... Mäykyt ovat erityisen persoja herkkupaloille, joten kolme parasta tapaa koulutuksessa ovat lahjonta, lahjonta ja lahjonta. Jos se ärhentelee muille, kannattaa ennen kohtaamista kiinnittää huomio nameihin. Ja ehdottomasti oikealla hetkellä tapahtuva kiitos ja palkinta ovat parhaat tavat. Sitkeyttä kouluttajalla on oltava! Toisto on opintojen äiti. Onnea matkaan.
- Ei ne usko
Sit 6 kk koiralta ei voi paljon tottelevaisuudelta vaatia jos mäyräkoiralta koskaan.
- turhis78
Kyllä minä olen tavannut ihan hyvin käyttäytyviä mäykkyjä ja paljolti sen perusteella rotuun päädyin, koska tarvitsen sekä metsästys että seurakoiran, mutta tämän tapauksen kans kyllä alkaa loppua kärsivällisyys! Meillä ei siis myöskään tuo selätys juttu onnistu siis ei kerrassaan rauhotu vaikka pitelis kuinka ja kauan.
- n-m-88
älä luovuta vielä vaikka tuntuukin että keinot on vähissä. Ja tuohon missä sanottiin että ei kannata viedä kouluttajalle noin pienenä, olen erimieltä. Sieltä saa hyviä neuvoja, oli pentu sitten minkä ikäinen tahansa. Ja varsinkin jos on ensimmäinen koira, on hyväkin kysyä neuvoa miten toimia eri tilanteissa.
Itse käytin omaa mäykkyä aika pienenä kaks kertaa kouluttajalla..ja hyvää tulosta tuli.
Nyt meillä on vauhdikas mutta suht tottelevainen koira :)
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulee edelleen..... mut pitää muistaa myös se "pentuvilleys"
Muistaisit vaan olla johdonmukainen ja useita toistoja.
ja palkkaus tietenkin..meillä rakastetaan ainakin juustoa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS672017Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52756Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43651
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48541