Täytän kesällä 62 vuotta ja tarkoitus on hakea varhennettua eläkettä. Olen ollut ansiosidonnaisella ja nyt olen ollut sitten ns. lisäpäivillä. Viimeisin "työsuhde" oli vajaan vuoden mittainen kaupungin/kunnan palveluksessa. Suurin osa työelämästä on ollut yksityisen palveluksessa. Nyt kuitenkin mietityttää, mihin sen eläkeanomuksen oikein laittaa, sillekkö yhtiölle johon pisimpien työsuhteiden maksut ovat ohjautuneet vaiko viimeisimmälle kuntien eläkeyhtiölle vaiko peräti suoraan vain Kelan toimistoon. Kertokaapa kokemuksia asiasta. Miten monta kuukautta aikaisemmin hakemuksen laitoitte, miten kauan päätösen saanti kesti. Kun soittelee noihin laitoksiin, niin sitä saapi monelaista vastausta. Ovat kuulemma nyt tehneet joitakin uudistuksia ja käytäntöjä, riippuen keltä asiaa kysyy. Olishan se mukava laittaa paperit ajoissa liikkeelle ja vieläpä mahdollisimman oikeaan osoitteeseen.
Eläkkeen hakeminen
23
826
Vastaukset
- peppe
Sen voi laittaa mihin eläkeyhtiöön tahansa. Kyllä ne kaikki huomioidaan. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta jotkut väittävät että Kelan kautta kestää kauemmin.
Kannattaa tietenkin ajoissa laittaa hakemus sisälle ja eläkeyhtiö hoitaa asian puolestasi. Koska olet ollut lisäpäivillä, niin ei tarvitse edes viimeistä palkanmaksukuittia odotella, vaan (jos olet kassan jäsen) eläkeyhtiö pyytää ne puolestasi. Soita nyt vaikka sille viimeisimmälle eläkeyhtiölle ja kysy asiasta.- Pirre*
Jos eläkkeet jouduttais maksamaan hakupäivästä takautuvasti, uskoisin hakemuskäsittelyaikojen lyhenevän, - merkillistä että hakemusten käsittelyssä voi mennä kolmekin kuukautta.
- peppe
Pirre* kirjoitti:
Jos eläkkeet jouduttais maksamaan hakupäivästä takautuvasti, uskoisin hakemuskäsittelyaikojen lyhenevän, - merkillistä että hakemusten käsittelyssä voi mennä kolmekin kuukautta.
Eläke lähtee maksuun silloin kun viimeinen työpäiväsi on tehty. Käsittelyajalla ei ole siinä mitään merkitystä.
- bessie*
Pirre* kirjoitti:
Jos eläkkeet jouduttais maksamaan hakupäivästä takautuvasti, uskoisin hakemuskäsittelyaikojen lyhenevän, - merkillistä että hakemusten käsittelyssä voi mennä kolmekin kuukautta.
Mitä tarkoitat, Pirre?
Mitenkäs tuo käytännössä toteutettaisiin? Hakemushan on kai usein tehty vielä työssä ollessa.
Ei kai kukaan hetken mielijohteesta jää eläkkeelle? Ja jos jää, niin varautukoon sitten käsittelyaikaan. Jos päättäisin jäädä eläkkeelle esim. ensi vuoden alusta, niin laittaisin hakemuksen sisään varmaankin joskus joulukuussa. Toki ottaisin hyvissä ajoin selvää siitä, milloin viimeistään hakemukseni on jätettävä. Mikäli ajoissa jätetyn hakemuksen käsittely venähtäisi peräti maaliskuulle, niin ymmärtääkseni eläkkeeni maksettaisiin vuoden alusta lähtien, siis taannehtivasti. Mikäli siis olisin oikeutettu eläkkeeseen ja hakemus mahdollisine liitteineen olisi oikein tehty. Apua tekemiseen saa varmasti, jos ei itse osaa. - Pirre*
bessie* kirjoitti:
Mitä tarkoitat, Pirre?
Mitenkäs tuo käytännössä toteutettaisiin? Hakemushan on kai usein tehty vielä työssä ollessa.
Ei kai kukaan hetken mielijohteesta jää eläkkeelle? Ja jos jää, niin varautukoon sitten käsittelyaikaan. Jos päättäisin jäädä eläkkeelle esim. ensi vuoden alusta, niin laittaisin hakemuksen sisään varmaankin joskus joulukuussa. Toki ottaisin hyvissä ajoin selvää siitä, milloin viimeistään hakemukseni on jätettävä. Mikäli ajoissa jätetyn hakemuksen käsittely venähtäisi peräti maaliskuulle, niin ymmärtääkseni eläkkeeni maksettaisiin vuoden alusta lähtien, siis taannehtivasti. Mikäli siis olisin oikeutettu eläkkeeseen ja hakemus mahdollisine liitteineen olisi oikein tehty. Apua tekemiseen saa varmasti, jos ei itse osaa.Eikös kun on pitkällä sairaslomalla, vuodenkin pituisella, ei ole ollenkaan selvää tuleeko se työkyvyttömyyseläke vai ei, b -lausuntojahan kyseenalaistetaan eläkeyhtiöitten lääkärien toimesta, eikun odottele vaan seuraavaa siirtoa..kela neuvoo ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi, että saat päätöstä odotellessasi työttömyysturvaa...tällainenkin tappaus on.
- SAS*
Pirre* kirjoitti:
Eikös kun on pitkällä sairaslomalla, vuodenkin pituisella, ei ole ollenkaan selvää tuleeko se työkyvyttömyyseläke vai ei, b -lausuntojahan kyseenalaistetaan eläkeyhtiöitten lääkärien toimesta, eikun odottele vaan seuraavaa siirtoa..kela neuvoo ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi, että saat päätöstä odotellessasi työttömyysturvaa...tällainenkin tappaus on.
Eikös 63 vuotias voi jäädä vanhuuseläkkeelle jos haluaa. Tietenkin kannattaa laskea, mikä on edullisimpaa, eläke, sairauspäiväraha tai työttömyyskorvaus.
- jo on tyhmää sakkia
SAS* kirjoitti:
Eikös 63 vuotias voi jäädä vanhuuseläkkeelle jos haluaa. Tietenkin kannattaa laskea, mikä on edullisimpaa, eläke, sairauspäiväraha tai työttömyyskorvaus.
Sitäpä pitää jokaisen miettiä, jos työeläke on pienempi kuin ansiosidonnainen miksi kiirehtiä? Työttömän kohdalla jos pitkään on ollut, on pakko olla 65v asti työnhakijana, vallankin jos työhistoria ei samaan summaan pääse.
Kun netissä on asiaa vaikka kuinka ja paljon, miksi ette googleta ja haahuile eri sivuilla?
meeriamandalla on laiteetuna puhelinnumerokin josta saatte selvyyttä asioihinne, nuukuusko estää soittamisen? - SAS*
jo on tyhmää sakkia kirjoitti:
Sitäpä pitää jokaisen miettiä, jos työeläke on pienempi kuin ansiosidonnainen miksi kiirehtiä? Työttömän kohdalla jos pitkään on ollut, on pakko olla 65v asti työnhakijana, vallankin jos työhistoria ei samaan summaan pääse.
Kun netissä on asiaa vaikka kuinka ja paljon, miksi ette googleta ja haahuile eri sivuilla?
meeriamandalla on laiteetuna puhelinnumerokin josta saatte selvyyttä asioihinne, nuukuusko estää soittamisen?Sitä mä juuri sanoin, kannattaa laskea mikä on edullisempaa.
Minä olen lisäpäivillä ja aion jäädä 62 v eläkkeelle, se on minun kohdallani edullisempaa. - Pirre*
jo on tyhmää sakkia kirjoitti:
Sitäpä pitää jokaisen miettiä, jos työeläke on pienempi kuin ansiosidonnainen miksi kiirehtiä? Työttömän kohdalla jos pitkään on ollut, on pakko olla 65v asti työnhakijana, vallankin jos työhistoria ei samaan summaan pääse.
Kun netissä on asiaa vaikka kuinka ja paljon, miksi ette googleta ja haahuile eri sivuilla?
meeriamandalla on laiteetuna puhelinnumerokin josta saatte selvyyttä asioihinne, nuukuusko estää soittamisen?On on..tässä vaan ootellaan, kai uudelleen koulutusta :)
Vitsivitsi..kyl se tulee, päätös kunhan joutuu.. - Pirre*
SAS* kirjoitti:
Eikös 63 vuotias voi jäädä vanhuuseläkkeelle jos haluaa. Tietenkin kannattaa laskea, mikä on edullisimpaa, eläke, sairauspäiväraha tai työttömyyskorvaus.
Kyllä voi, ja jäänkin, mutta päätös puuttuu..ei mitään ongelmaa.
- Näin sen näen
jo on tyhmää sakkia kirjoitti:
Sitäpä pitää jokaisen miettiä, jos työeläke on pienempi kuin ansiosidonnainen miksi kiirehtiä? Työttömän kohdalla jos pitkään on ollut, on pakko olla 65v asti työnhakijana, vallankin jos työhistoria ei samaan summaan pääse.
Kun netissä on asiaa vaikka kuinka ja paljon, miksi ette googleta ja haahuile eri sivuilla?
meeriamandalla on laiteetuna puhelinnumerokin josta saatte selvyyttä asioihinne, nuukuusko estää soittamisen?Aina löytyy näitä bessewissereitä, jotka löytää googlaamalla jne tietoa asiasta kuin asiasta. Totuushan on se, että kun googletat asioita, niin tietoa löytyy ja ne on monesti vuodelta yksi ja kaksi. Maailmaa muuttuu ja eläkeasioissakin määrykset, säännöt ja toimintatavat tuntuvat olevan "vaiheessa". Toinen asia on nämä puhelinnumerot ja eri eläkeneuvojat. Kyllä sieltä vastauksia saa ja kun niitä sitten vertaa löytynee totuus ja tietoa kyllä. Mutta nämä keskusteluketjut ovat kyllä parasta tiedonjakoa, koska ainakin itse haluan kuulla yksittäisten todellisten ihmisten ja tapausten tarinat. Asiallinen keskustelu se miehen/naisen tiellä pitää.
- Hyviä eläkepäiviä
Miks haet varhennettua vanhuuseläkettä???? Eikös saa ihan normaalin vanhuuseläkkeelle ilman varhennusvähennyksiä, jos kerta oot ollut ansiosidonnaisille ja nyt lisäpäivillä. Tsekkaa asia eläkeyhtiöstä, ennenkin haet varhennettua.
- samaa odottava
näin se pitäs olla et kun lisäpäivillä saa eläkkeen ilman varhennusvähennystä..
- sil-leen
Kyllä se hakemus Kelastakin perille menee. Kaikki työsuhteethan, joista on maksettu eläkemaksut, kootaan yhteen. Kelassa katsotaan myös se, onko oikeutta Kelan maksamaan eläkkeeseen. Jos kertymät eläkeyhtiöista nousevat n. 1000 euron eläkkeeseen, Kela ei maksa mitään.
Sitä en tiedä noilla perusteilla, onko varhennettuun mahdollisuuksia. Vuosihan vain on aikaa siihen, kun asia on selvä. Jos ansiosidonnainen tulee, eipä siinä juuri tappiota tule, vaikka odotteleekin. Hakemus kannattaa kuitenkin lähettää hyvissä ajoin. - .............
se et on ansiosidonnaisella stressaa, sillä pitää myös olla hakevinaan töitä, vaikkei saiskaan kun jo ikää..
miten on paljonko menee vero tuosta 1000 euroa, sekin ratkaisee, sillä ansiosidonnaisesta menee vähintään 20%- ei kirkkoon kuuluva
Mä joutuisin maksamaan tuosta summasta 5% veroa eläkkeellä.
- bessie*
Mikäli mieluiten Suomi24:stä neuvoja haluat, niin miten olisi "Kysy työeläkkeestä" palsta. Siellä asiantuntija vastaa klo 8 - 16, kesäkuun puoliväliin saakka.
- Kysyvä ei eksynyt
Kiitos vastauksista. Taisin tuossa käyttää väärää termiä, kuin puhuin varhennetusta eläkkeestä. Se on varmaankin ihan normaali vanhuuseläke, jonka saa ilman vähennyksiä jo 62 -vuotiaana. Niin kuin tuossa yllä todettiin, on päivärahoilla olo ja joka kuukautinen hakeminen aika turhauttavaa. Sitä on hakevinaan töitä ja kassa on maksavinaan korvauksia. Itsellä varsinainen eläke on suurempi, kuin nyt saatu ansiosidonnainen, joten haluan viralliseksi eläkeukoksi heti kuin se on vain mahdollista. Kiitos vinkistä "kysy työeläkkeistä".
- peppe
Sinun kannattaa miettiä tarkkaan tuota varhennettua eläkettä. Ei kai se tyttömyyslappujen tättäminen niin stressavaa ole, että kannatta sen takia tyytyä pienempään eläkkeeseen.
http://www.tyoelake.fi/Page.aspx?Section=39254- SAS*
Lisäpäivillä oleva työtön voi jäädä vanhuuseläkkeelle 62 vuotiaana ilman varhaisvähennystä.
Yleensä kannattaa jäädä eläkkeelle jos eläke on isompi kuin päiväraha.
Eläkkeestä menee veroa vähemmän kuin päivärahasta.
- meeriamanda
Jostain on jäänyt korvieniväliin et ajoissa on toimittava, koska taannehtivasti maksetaan vain puolivuotta. Jos nyt on muuttunut lähiaikoin, on tietoni vanhentunut.
Ellei tiedä mihin eläkejärjestöön kuuluu voi ottaa yhteyttä 00065 Eläketurvakeskus, puh. 029 411 2801.
Sieltä selviää ja saa neuvoja.- peppe
Miten niin taannehtivasti? Eläkehakemuksen voi laittaa silloin kun on vielä töissä, tai jos on työttömänä. Vaikka eläkehakemuksen käsittely kestäisi vuoden (ei tosin kestä), niin siitä se eläke laitetaan maksuun, kun eläkkeelle jää.
Oma ilmoitus siinä ratkaisee, vaikka se eläkekäsittely sitten kestäisikin.
Vai tätäkö sinä tarkoitat:
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2011/20110096 - meeriamanda
peppe kirjoitti:
Miten niin taannehtivasti? Eläkehakemuksen voi laittaa silloin kun on vielä töissä, tai jos on työttömänä. Vaikka eläkehakemuksen käsittely kestäisi vuoden (ei tosin kestä), niin siitä se eläke laitetaan maksuun, kun eläkkeelle jää.
Oma ilmoitus siinä ratkaisee, vaikka se eläkekäsittely sitten kestäisikin.
Vai tätäkö sinä tarkoitat:
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2011/20110096Ensunkaan mä tuollaista ala lukeen, ne on pienet puheet ja soitan kun lisäselvitystä haluan. Kirjasin paprulle mihin halusin vastauksia ja toimin sen mukaan puhelinyhteydessä.
Yli kaiken inhoan pitkiä sepustuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "884209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770