lapsuuden trauma, eteenpäin jatkaminen?

Sydämelläni on vakavanpuoleinen huoli, jonka haluaisin jakaa kanssanne, rakkaat ihmiset. Nuoruudessani tapahtui järkyttävä ja traumatisoiva asia, joka on kummitellut alitajunnassani tähän päivään asti. Olin muinoin kaupungin järjestämällä kesäleirillä ja tapasin siellä sellaisen ihan mukavan omanikäiseni pojan. Olimme koko leirin ajan parhaat kaverukset ja leirin loppua kohden vaihdoimme puhelinnumeroita. Minulla ei ole koskaan ollut paljoa kavereita, joten olin mielissäni tästä uudesta tuttavuudesta. Hän soitti minulle sitten muutama viikko leirin jälkeen. Äitini oli lähdössä kesämökille, joten pyysin häntä tulemaan luokseni kylään kun kämppäkin olisi tyhjillään. Hän sitten tuli. Minulla kun oli tuolloin Musti-niminen koira, se hyppi ja haukkui tietysti aluksi kun uusi tyyppi tuli meille. Leirikaverini, joka oli ollut aiemmin kaikin puolin kiva ja mukava tyyppi alkoi nyt osoittaa outouden merkkejä heittämällä koirastani kyseenalaista läppää tyyliin "aika hyvännäkönen toi sun koiras, sitä vois ottaa takaapäin". Aluksi otin sen ihan vitsillä, mutta hänen vain jatkaessaan outoja sanomisiaan ajattelin, ettei se ollut kyllä yhtään hauskaa. Leirillä hän ei ollut yhtään sellainen.

Minulla oli pleikkari ja uusi räiskintäpeli sille. Ehdotin, että jos vaikka ajankuluksi pelailtaisiin siinä, jolloin minulle viimein valkeni tuon tyypin todellinen luonne. Hän hieman tulistui ja sanoi ettei "ollut tullut tänne mitään pelejä pelaamaan". Olin hämilläni. Sanoin hänelle, että leirillä olin pitänyt häntä ihan kivana, mutten koskaan olisi kuvitellutkaan siinä olevan mitään sen kummempaa. Hän ilmeisesti oletti, että alkaisimme harrastaa jotakin kaveruutta syvempää siinä. En tajunnut tilanteesta oikein mitään. Hän oli jokseenkin vihainen ja tuntui koko ajan suuttuvan lisää. Hän sanoi, että kun oli tullut niin pitkän matkan luokseni, olisi ohjelmassa oltava vähintäänkin jotain "syvällisempää". Sitten rohkaistuin sanomaan, että hän saa lähteä kotiinsa jos haluaa rakastella kavereidensa kanssa. Siitä hän suuttui entisestään. Hän huusi, että miksi helvetissä hän sitten tänne tulisi, tai jotain sinne päin. Hän siis todella luuli saavansa laittaa ns. rakkauden miekkansa sisälleni... Sanoin soittavani poliisit paikalle, jos hän ei rauhoittuisi. Kun olen itse tällainen pienempikokoinen, tunsin tilanteessa suurta uhkaa. Tilanne eteni siihen, että hän repi minut kyljistä tarraten pois puhelimelta ja kaatoi olohuoneen lasipöydälle, joka meni rytäkässä rikki. Satutin siinä käteni ja huusin että se mitä hän oli tekemässä oli luuserimaista ja että hänestä ei ole mihinkään. Hän vain huusi, että ole hiljaa. Yritin uudelleen päästä puhelimelle, mutta hän vain tuli siihen ja esti aikeeni. Sanoin että hän on raukkamainen jos todella yrittää raiskata minut. Pyysin että hän ottaisi jonkun sellaisen pojan joka hänet haluaa, eikä minua. Sopersin, etten pidä lainkaan hänenlaisistaan pojista ja luulleeni meidän olevan kavereita. Hän taas sanoi vain, että ottaa nyt kun hänen tekee mieli. En tajua mikä tuollaisia poikia riivaa. Iltahan siinä sitten meni, minua sattui ja vuosin verta.