Luin jostakin muutama päivä tai viikko sitten, että EU toivoisi suomalaisten kehittävän äidinkieltään yksinkertaisemmaksi. Ymmärrän, että eurooppalainen, joka on yrittänyt opiskella ...minä itken, sinä itket, hän itkee, me itkemme...j.n.e siis suomenkieltä. En ole varma pitäisikö ensimmäisenä puuttua sijamuotoihin.
Parempi voisi olla ottaa ja hyväksyä käyttöön sanoja, jotka ovat monista kielistä tuttuja. Suomalaisetkin tietävät mikä on elefantti (norsu), telefooni (puhelin), strutsi (kamelikurki), panssarivaunu (tankki) j.n.e.
Suomenkieli on vaikeaa, mutta Neil Hardwick ja Roman Shantz(meniköhän oikein?) ovat osoittaneet, että se ei ole mahdotonta.
Parempi voisi olla ottaa ja hyväksyä käyttöön sanoja, jotka ovat monista kielistä tuttuja. Suomalaisetkin tietävät mikä on elefantti (norsu), telefooni (puhelin), strutsi (kamelikurki), panssarivaunu (tankki) j.n.e.
Suomenkieli on vaikeaa, mutta Neil Hardwick ja Roman Shantz(meniköhän oikein?) ovat osoittaneet, että se ei ole mahdotonta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielestäni englanninkieli tulisi siivota. Lauseessa monet sanat pitää kirjoittaa isolla. Sanat ääntyvät miten sattuu j.n.e. Olisi kirrveellä töitä.
Nehän eivät osaa edes kirjoittaa. Ihan oikeastikin oikeinkirjoitus englanniksi on siksi vaikeaa, että amerikoissakin on tavauskilpailuja lapsille, kuten Jaska Jokusestakin on saatu tietää.
Harmillinen se Baabelin tornin tapaus aikanaan.
Kuinka niin, englannin kielessä kirjoitetaan lauseen sisällä sanoja isolla?
Saksan kielessä kylläkin, mutta englannissa?
Mikähän heitto tuo mahtaa olla, ei kai ihan tosissaan kukaan tuota laukaissut. Muu kun suomalainen takuulla huokaiseekin kielemme vaikeutta ja tuon ajatuksen ilmoille saattanut, en tuota todesta ota.
Kielet muuttuvat ja pienet kieliryhmät kuihtuvat aikojen kuluessa. Viime rippeitä koeteaan elvyttää ja säilyttää.
Suomenkieli on meille arvokas, arvokkaampi kuin mikään latina ja sanskrit. Parhaiten ilmaisemme itseämme omalla äidinkielellä, muita varten on opeteltava muita kieliä, jos mielimme yhteyteen maamme rajojen taa.
Kateeksi melkein käy amerikkalaisia ja englantilaisia, jotka pärjäävät joka paikassa omalla äiudinkielellään.
Tuosta sanskriitista ajatukseni muljahti tunnettuun kiistanalainen musiikkikriitikko, joka poistui keskeltämme oman käden kautta vuonna 1997. Hän oli suorittanut tutkinnon sanskriitin kielestä.
Häneltä julkaistiin postuumisti omaelämäkerta Mätämunan muistelmat, jonka aionkin nyt uudelleen lukaista.
Totta, suomen kieli luokitellaan ns. vaikeisiin kieliin, mutta pitäkäämme kiinni
äidinkielestämme, sillä kyllä maailmaan ja EUn kieliä mahtuu. Vuosittain 25 kieltä katoaa/kuolee arviolta 6000 tunnistetun joukosta.
Kiitos YLElle, että kaltaiseni jotka kuulevat suomea harvoin, ja silloinkin yleensä
huonoa suomea, on tilaisuus kuunnella äidinkieltään.
Täällä temppuiluni on tapa pitää kieltäni hengissä (kurissa myös), vaikka vanhahtavaksi on käynyt huomioni mukaan.
Pentti Saarikoski kirjoitti kauniisti
Suomen kieli
on minulle ikkuna ja talo
minä asun tässä talossa.
Se on minun ihoni.
sekä isoäiti* että Pentti Saarikoski.
Oma kieli on osa omaa identiteettiä. Se on säilytettävä, ja sitä pitää vaalia.
Äärimmäistä rähmälläänoloa on naapurien kielen yliarvostaminen omaan kauniiseen kieleen verrattuna.
Kuka meidän suomeamme on mihinkään hävittämässä?
Sehän on meidän suomalaisten asia, ylläpitää kieltämme.
Kieli kuolee, kuin toki moni pieni suomalais-ugrilainen kieli onkin,
kun sen puhujat loppuvat.
Meidän äidinkielemme elää ja voi hyvin.
Minulle, kuin varmasti useimmille suomalaisille se on selviö, ja kunnia asia.
Siihen ei liity yhtään mitään katkeruutta, vain rakkautta omaan perintöön ja peristeisiin.
Turha synkistely ei siihen kuulu.