On se kumma kun pitää jännittää kaikkea! Tekee mitä tahansa jossa joutuu olemaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Esimerkiksi kun puhelin alkaa soimaan (ehkä pari kertaa viikossa) niin jo sydän pompahtaa ja alkaa jännittämään =(...joskus on jopa pienessä paniikissa...
Samoin kun on sellaisten puolituttujen seurassa niin hiljaahan sitä itse on ja ajattelee että oonpa pönttö kun jännitän ja siten olen niin epäsosiaalinen. Tällaista tapahtuu hyvin läheistenkin kanssa!
Piru kun on niin ujo! >:(
Tunteet pelottavat minua, kai se johtuu lapsuudestani osittain ja sitten luonteestani joka on...arka. Pelkään näyttää tunteitani vaikka tiedän että niin pitäisi tehdä mutta kun se on niin pirun vaikeaa...
Joskus tunteeni menevät niin sekaisin että en tiedä mitä pitäisi tehdä!
Esimerkiksi jos joku sanoo jotain tai tekee jotain niin menen hämilleni/pieneen paniikkiin ja en tee mitään. Sitten myöhemmin tajuan mitä tapahtui ja sitten alkaa masentaa =(...
Niin, olen kai sellainen näkymätön ihminen joka haluaisi tulla näkyväksi...normaaliksi? Tai ainakin tulla enemmän näkyväksi ja uskaltaisin näyttää tunteitani...ne kun ovat niin tärkeitä.
Lapsuudessa väistin tunteitani ja miellytin kaikkia, paitsi itseäni. Olin ylikiltti ihminen, ja joskus olen sitä edelleen vaikka yritän olla ihan muuta. On niin raskasta yrittää olla ihmisten seurassa, ajatella itseä ja toimia niin, puolustaa omia juttuja ja olla ylpeä itsestä...vaikeaa! Huoh... Niin ja kärsin masennuksesta ;(
Onko täällä ketään joka tunnistaa itsensä? Onko ketään "näkymätöntä" ihmistä? Ehkä voisi jutella ja vaihtaa ajatuksia ja siten saada helpotusta asiaan!
Samoin kun on sellaisten puolituttujen seurassa niin hiljaahan sitä itse on ja ajattelee että oonpa pönttö kun jännitän ja siten olen niin epäsosiaalinen. Tällaista tapahtuu hyvin läheistenkin kanssa!
Piru kun on niin ujo! >:(
Tunteet pelottavat minua, kai se johtuu lapsuudestani osittain ja sitten luonteestani joka on...arka. Pelkään näyttää tunteitani vaikka tiedän että niin pitäisi tehdä mutta kun se on niin pirun vaikeaa...
Joskus tunteeni menevät niin sekaisin että en tiedä mitä pitäisi tehdä!
Esimerkiksi jos joku sanoo jotain tai tekee jotain niin menen hämilleni/pieneen paniikkiin ja en tee mitään. Sitten myöhemmin tajuan mitä tapahtui ja sitten alkaa masentaa =(...
Niin, olen kai sellainen näkymätön ihminen joka haluaisi tulla näkyväksi...normaaliksi? Tai ainakin tulla enemmän näkyväksi ja uskaltaisin näyttää tunteitani...ne kun ovat niin tärkeitä.
Lapsuudessa väistin tunteitani ja miellytin kaikkia, paitsi itseäni. Olin ylikiltti ihminen, ja joskus olen sitä edelleen vaikka yritän olla ihan muuta. On niin raskasta yrittää olla ihmisten seurassa, ajatella itseä ja toimia niin, puolustaa omia juttuja ja olla ylpeä itsestä...vaikeaa! Huoh... Niin ja kärsin masennuksesta ;(
Onko täällä ketään joka tunnistaa itsensä? Onko ketään "näkymätöntä" ihmistä? Ehkä voisi jutella ja vaihtaa ajatuksia ja siten saada helpotusta asiaan!
Vastaukset 8
Vanhimmat
kyllä, tunnistin itseni... ainakin melkein..
esimerkiksi.
parhaalla ystävälläni menee huonosti niin henkisesti kuin fyysisestikkin.. hän on kellokosken mielisairaalassa, ja isäni hakkasi minut kun olin about 4v ja äitini samalla.. pahinta on että kaikki luulevat että minulla on hyvä olla, mutta kun ei ole!pidän kaiken sisälläni .. kaikki myös luulevat minun olevan rohkea "oiku toi on rohkee, miten se osaa?,olisinpa mä samanlainen"..jne. mua masentaa, mutta en osaa puhua kellekkään muuta kuin tuntemattomille ja niillekkin vaan täällä esimerkiksi...en uskalla avautua..en uskalla tavata uusia ihmisiä..en uskalla kävellä yksin,en uskalla kertoa mielipiteitäni,en uskalla olla oma itseni.. tekis mieli tappaa itteni, mutta en uskalla..haluisin tavata miehen(en uskalla puhua sille),haluaisin apua(mutta en uskalla pyytää),kaikki aina tulee puhumaan mulle(kertovat ongelmistaan),mutta kukaan ei koskaan kysy miten mä voin.. seki helpottais...
keskustelut menevät näin esimerkiksi:
joku frendini:"mun isä on alkoholisti,koulu menee huonosti ja mun tekee mieli tappaa itteni... en tiiä mitä tekisin,mut onneks mulla on sut tukena.. sulla on kaikki niin täydellistä,miksen voi olla samanlainen ku sä?????:("
mä:"en nyt niinkään sanois.."
frendini:"no joo joo, mut siis kumminki..mä blaa blaa blaa..mä blaa blaa blaa.. ja sit mä menin blaa blaa..."
mä:"niin mut.."
frendini:"mun pitää mennä, kiitti ku kuuntelit..oot tosi ystävä!"jne.
tästä on jo vaikeaa puhua täällä,.. mut toivottavasti ymmärsit mitä tarkotin..
-joku joka kokee sen pahan
Elämä on rankkaa, välillä aivan sietämätöntä! Kyllä ymmärsin sun asian...Monesti kaverit vain höpöttävät omista asioistaan ja eivät huomaa omaa pahaa oloa...tai edes eivät huomaa kysyä: "Miten sinulla menee?" Yksikin kaverini puhuu kaikenlaista pinnallista ja itse haluaisin keskustella syvällisempiä...ei aina höpöttää turhanpäiväistä paskaa.
Toi itsemurha-ajatukset ovat mullekin tuttua =(....joskus tuntuu että se on ainoa joka helpottaisi...mutta..ei..kait. Pakko vain uskoa tulevaisuuteen ja että joku päivä helpottaa. Älä säkään sitä tee!
Kuulostaa siltä että sun pitäisi rohkaistua ja kertoa jollekin kaverillesi omista asioistasi. Jos sun paras kaverisi on tilanteessa että ei pysty kuuntelemaan sua niin kerro tunteistasi jollekin muulle. Sun vain pitää rohkaistua ja sanoa että haluat puhua omista asioistasi! Keskeytät toisen ja sanot että mulla on asiaa!
Mikään ei mene täydellisesti...se on vaikeaa ekalla kerralla mutta kerta sun kaverit kuormittaa sua ja sä et niitä niin siinä on jotain pahasti pielessä.
Itse uskallan puhua parille kaverille miten oikeasti menee...ja yksi kaverini monesti itse kysyy tätä multa. Aluksi en puhunut omista asioista kellekään, en uskaltanut...mutta sitten menin terapiaan ja kerroin kaverilleni tästä. Se oli hankalaa mutta pakko oli.
Mä itse kävin terapiassa, pakotin itseni sinne. Sinne meno oli vaikeaa, mutta kannatti kyllä. Mietin sitä tosi pitkään ja lopulta menin asenteella: "Pakko on mennä, pakko tehdä jotain, elämäni päivät vähenevät koko ajan, jos en mene nyt niin milloin? Ne ihmiset ovat minua varten." Niin, niille puhuminen helpottaa...vaikka omalta osalta kaipaan jokapäiväistä ystävää, kuin sellaista jonka luokse pääsee pahimmillaan vain kerran/kaksi kuukaudessa.Mutta niille ihmisille voi puhua vapaasti vaikka kuinka pelottaa ja jännittää.
Suosittelen sulle että otat puhelinluettelon käteen, etsit mielenterveystoimiston numeron ja varaat rohkeasti ajan!! Tiedän että helpommin sanottu kuin tehty mutta...se vain voi kunnioittaa itseään joka suostuu yrittämään! Ja jos ei nyt, niin milloin sitten?
Nämä työntekijät ovat kuulleet vaikka kuinka monta ihmistarinaa ja sun tarina ei ole mitenkään outo/erilainen!
Minä itse olen lukenut paljon kirjoja, luin Tommy Helstenin: "Virtahepo olohuoneessa" ja sen jatko-osan "Elämän lapsi"...Nämä auttoivat minua ja luulen että myös sinua. Myös kirjoittaminen auttaa, päiväkirjan pitäminen. Itse kirjoitin paperille kaiken elämästäni, omat ongelmat ja...kaikkea mahdollista. Se helpotti hieman. Sai etäisyyttä asiaan.
Itsekin haluaisin elämääni kumppanin, naisen, mutta tuntuu että omat ongelmat ovat niin pinnalla koko ajan että ei ole aikaa toiselle. Ujous, tunteiden pelko, syrjäänvetäytyminen, ahdistus, paniikki...Tuntuu että aika harva nainen ymmärtää tällaista oikeasti.
Saanko muuten tiedustella minkä ikäinen olet?
joo, tiedän olen itsekkin käynyt.. mutta en oikeasti saanut puhuttua niille...huusin vain että olen kunnossa.. ja sitten äitini päätti ettei minun tarvitse sinne enää mennä... äitini halusi minun käyvän sossuilla,koska hän halusi että puhun heille siitä minun kaverista joka on kellokosken mielisairaalassa...en vain saanut sanaa suustani siellä... joten päätin perääntyä(niinkuin aina)..
saahan sitä aina kysyä, olen vasta 17(-87).. toivottavasti et nyt ajattele,että "se on vasta lapsi joka ei ymmärrä..kyllä se pääsee yli siitä"....
en ole tekemässä itsaria,koska en uskalla ja on mulla pari syytä jäädä..perhe ja ystävät(jotka ei kuuntele)... mutta joskus se ei vaan riitä...
kirjotan päiväkirjaa, oikein pahaa tekee mitä olen ajatellut ja suunnitellut...
voin kirjottaa jtn päiväkirjastani:
"torstai 29.4 kohta vappu..
mua masentaa haluun paulan luo(kellokosken mielisairaalasta)..paula rakkaalla ei mee hyvin..se väittää aina,et sil on kaikki hyvin vaikka ei oliskaan..ja mua masentaa äidin puolesta..se on mulle ihan liian hyvä äiti ja mä vaan petän sen luottamuksen kokoajan..jne. kaikilla mulle tärkeillä ihmisillä on huono olla..pitäiskö mun mennä pois?mä tosissaan romahdan kohta..mä tarviin apuu..mut kukaan ei huomaa sitä..enkä osaa puhuu..mua vituttaa se että olen kaikkien ns.tukihenkilö.
..eli mulla on kuulemma kaikki hyvin..paskat...mul ei oo mikään hyvin..."
tossa vaiheessa halusin tappaa itseni, mutta en tehnyt sitä... ajattelin että "huomenna on vappu,en voi tehä sitä nyt..jos tekisin sen vapun jälkeen..."
ja aina toi jossittelu jatkui...onneks...onko toi 26 sun ikäs?kuinka kauan sua on masentanut?onneks löysin jonkun joka ymmärtää... ja onneks sä oot päässy eteenpäin noin hyvin..mut mä en taida päästä...tai en tiiä...
Moikka.
Toivoisin että menisit uudelleen käymään puhumassa terapeuttitädeille. Nyt olisit rehellinen ja sanot miltä tuntuu...esim jos pelottaa/jännittää/et oikein edes haluaisi olla siinä/ ahdistaa tms niin sanot tämän niille. Kyllä ne ymmärtää sen. Itse kun menin uudelleen keväällä uudelle terapeutille niin kerroin että mua jännittää ja pelottaa puhua tässä...ja se oli ihan ok! Täti ymmärsi ja oli varovainen aluksi.
Sä olet onneksi nuori. Tossa iässä mä elin jotenkin valheessa...siis mulla oli paha olo mutta näyttelin iloista ;(...Sä et onneksi näyttele ylipirteää ja iloista kuten minä silloin.
Ja sä olet käynyt jo terapeutilla, vaikkakin vähän aikaa, mutta silti nyt sun on ehkä helpompi mennä uudelleen?
Ja tosta iästä se että iän myötä asiat väkisellä helpottuvat ja muuttuvat, usko pois! Jos sä nyt pikkuhiljaa teet asioita pienin askelin eteenpäin niin jonkin ajan päästä sä oot varmasti jo rohkeampi ja iloisempi!
Toivon että pystyisit puhumaan jollekin kaverillesi tai sitten meet terapeutille puhumaan. Päättäisit tehdä tämän asian, tämän yhden asian...varmasti sun olo helpottuisi!
Mä itekkin kirjoitan päiväkirjaan, kirjoitan asiat mitä on päivällä tapahtunut ja miten mä niihin oon suhtautunut ja mitä niissä tehnyt. Jos oon mennyt karkuun ja oon pelännyt niin mä kirjoitan mitä siinä tilanteessa olisi kannattanut tehdä. Mikä olisi ollut oikea ja rohkea ratkaisu. Monesti on tuskaisaa kirjoittaa näistä tilanteista mutta näin niistä pääsee paremmin yli, ei jää vaivaamaan ja ehkä ensi kerralla muistan mitä kirjoitin ja toimin paremmin...
Jospa se yhtään helpottaa, niin voin kertoa, ettet todellakaan ole ainoa yksinäinen ja näkymätön tyyppi. Täällä netin syövereissä meitä hilluu miljoonia. Sun kannattaa käydä katsomassa sivulta www.pelokkaat.net artikkeleja sosiaalisista peloista.
"Esimerkiksi jos joku sanoo jotain tai tekee jotain niin menen hämilleni/pieneen paniikkiin ja en tee mitään. Sitten myöhemmin tajuan mitä tapahtui ja sitten alkaa masentaa =(... "
Varsinkin tuo pätkä tuntui tutulta. Mulla tollaset tilanteet aiheuttavat lisäksi päiviä kestävää häpeää, kun tajuaa, miten oudosti on jossain tilanteessa käyttäytynyt.
voisinko sanoa "normaalia". Tuo kuuluu jokaisen ihmisen elämään jossakin elämän vaiheessa. Ihmisen on itse työstettävä itsensä ulos kaikenlaisista ympyröistä taikka vankiloista jotka se itselleen luo. Milloin milläkin tavalla. Olen itse ollut äärettömän ujo ja arka ihminen joskus, pelännyt jokaista vastaantulijaa. Miehiä varsinkin. Mutta se johtui enimmäkseen siitä kun isäni oli niin ankara ja PELOTTAVA. Se sai minussa aikaan sellaisen kierteen että luulin että minun on mahdotonta ikinä elää normaalia elämää. Sitten otin itseäni vaan niskasta kiinni, aloin juttelemaan vieraiden ihmisten kanssa, "onpa ihana ilma", tai, "kamalaa kun aina sataa". Ihan mitä tahansa, joskus huomasin etten saa puhetta katkeamaan ollenkaan sillä en osannut ihan heti näitä taitoja. Mutta päätin oppia. Ja otin avukseni "näyttelemisen". Olen oma itseni sisälläni, mutta ulospäin "näyttelen" rohkeaa ja puheliasta. Joskus olen hiljaa, se antaa viisaan kuvitelman muille. Uskokaa pois tämän oppii, jos vain haluaa. Ujoutensa ja arkuutensa voi piilottaa, niin ne muutkin tekee. Koska, kerron teille salaisuuden, jokainen ihminen on arka ja ujo sisimmässään, he vain näyttelevät kaiken muun. Joten rohkeutta teille kaikille, te pystytte tähän samaan johon minäkin olen pystynyt. Olen jopa toiminut Edustajana ja siinä ammatissa ei tosiaan voi olla tuppisuuna jos meinaa jotain kaupaksi saada. Tsemppiä kaikille ujoille ja mukaville ihmisille. Pidän peukkuja uudelle elämällenne. Kokeilkaa, ottakaa haaste vastaan. Ihmiset, siis suurin osa, tykkää että niille joku puhelee joskus jotain ja on ystävällinen ja kohtelias.
Mut kasvatettii nöyräksi ja olen aina ollut kiltti ja hymyilevä. Onhan siinä paljon hyvää olla hyvä. Mutta... haluaisin niin olla rohkea! Pystyn kyllä olemaan hyvin sosiaalinen niin tuttujen ja tuntemattomien kanssa kahdestaan, mutta esim. ison porukan edessä, kaikenlaiset esiintymiset on tuskaa =( punastunkin vielä, että varmaan näkyy kaikille että ujostuttaa. Ja jälkeenpäin ajateltua se todellakin on tyhmää! Ihan turhaa ujostella!! Aivan turhaa. Siksi moniasia jää tekemättä... Minulla ei ole kauheasti ystäviä, jotenkin sitä itse ei osaa pitää yhteyttä. Toivoisin kyllä että olisi ihmisiä ympärillä. Olisi ihanaa olla rakastettu =) En ole hirvittävännäköinen enkä tympeä, mutta sitä vaan ei tule käytyä missään että tapaisia ihmisiä. Flirttailen paljon, on ihana saada huomiota.. Aika ristiriitaista tämä kaikki? Mutta olen niin sinisilmäinen että uskon parempaan tulevaisuuteen 8) Onhan tässä paljon ihaniakin asioita tapahtunut. Olen positiivinen. Mielipiteitä tästä olisi kiva saada!
Lue Liisa Keltikangas-Järvisen uusi kirja:Tempperamentti. Yllätyt