Jäin -95 työttömäksi VR.ltä, olin junanlämmittäjä. Sanotaan että työttömät ovat laiskoja ja omasta syystään työttömänä. Minä en ainakaan ollut laiska työttömänä. Kävin joka ikinen päivä kyselemässä töitä ja koulutuspaikkoja työkkärissä ja kävelimpä aika monena päivänä suoraan moniin firmoihinkin. Tämän lisäksi keräilin pulloja joka viikonloppu nuorison suosimilla paikoilla. Tästä tulikin aika kivat lisätienestit peruspäivärahoihin. Tämän kaiken lisäksi jumppailin ja hölkkäsin melkein joka päivä kunnes pääsin opiskelemaan oppisopimuksella datanomiksi. Sitten elämä muuttui sen verran stressaavaksi etten enää jaksanut hölkkäillä, sillä olin aika kovilla opintojen takia. Mutta kannatti. Nyt olen kivoissa töissä ihan kivalla palkalla. Saan 1500€/kk ilmaisen kuukausikortin yleisiin kulkuvälineisiin. Ihan kivasti taitoihini ja koulutustasoon nähden. Työskentelen julkishallinnon puolella. Paikka on sama missä olin oppisopimuksella harjoittelemassa. Kohdallani kyse oli sattumasta, sillä kerran olin muuten vaan kyselemässä töitä ...kaupungilta, kun palveluesimies vaan kertoi tällaisesta mahdollisuudesta. Otin itseäni niskasta ja käppäilin lähimpään työkkäriin ja täyttelin kaikki laput mukavan naisihmisen opastuksella ja siitä se lähti. Neljä päivää työpaikalla ja 1 pvä koulun penkillä. Rankkaa aikaa mutta selvisin siitä. Nyt aikaa on jo vierähtänyt ja olen oppinut aika paljon kaikkea alalta. Rokulissa en juuri ole ollut koko aikana.
Löysin sitten tässä joulun alla vielä unelmieni naisen, kiitos siitä suomi24 palstalle ja seriffille joka meidät saattoi yhteen! Kuka olisi uskonut että minä, vannoutuneena poikamiehenä rakastun itseäni 14 vuotta vanhempaan työttömään Savolaiseen maatalouslomittajaan! Rakkaus ei katso ikää , ei aikaa , ei paikkaa ! Rakastan sinua Raijuli !
Lopuksi vielä stemppiä kaikille oppisopimusdatanomi mikrotuki kollegoille!
Kohtalon toivereita?
Lepinkäinen (m)
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760