Kenellähän mahtaisi olla tietoa jakokirjasta perinnönjaon yhteydessä? Asumme ulkomailla, 4 perheestämme on yhden Suomessa asuvan sukulaisen kanssa jakamassa omaisuutta.
Nyt on niin, että jako ei ole mennyt testamentissa halutulla tavalla ja meille ei anneta tänne kopioita pankin jakotilaisuudesta. Tiedämme vain, että sukulaisella siellä on oikeudet jo vainajan tilille ja hänellä sanottiin olevan jakokirjakin.
Meille ei ole puhuttu sellaisesta emmekä ole nähneet kyseistä asiapaperia saati allekirjoitettu hyväksyntää sille. Olemme pyytäneet erinäisiä kertoja kopiota siitä mutta emme saaneet kuin kopiot tilisiirroista tänne. Suomen sukulainen toimi omapäisesti ja otti suurimman osan vaikka jako oli tarkoitettu tasan meneväksi.
Jotakin siellä salataan mutta eikö ole lainvastaista kieltäytyä antamasta toislle perillisille kopiot koko pankkioperaatiosta?
Jakokirja käytännössä
14
1268
Vastaukset
- 7+11
Jakokirja vaatii kaikkien osakkaiden allekirjoituksen, ennen kuin pankissa oleviin tileihin yms. pääsee käsiksi. Ette kai ole menneet antamaan valtakirjaa jollekin Suomessa olevalle, joka oikeuttaa edustamaan teitä jaossa? Vai oletteko allekirjoittaneet jonkin jakokirjan.
- ulkomaa 2
kokemuksesta tiedän, että ulkomailla asuvalla on todella vaikeaa kuulua perikuntaan. Pankki ei aina tarkista valtakirjoja. Vanhukset samoissa tilanteissa.
Mitkä ovat ns. lähimmän omaisen " oikeudet ?
Emme tienneet jakokirjan olemassaolosta. Meihin pidettiin niukasti yhteyttä vain valtakirjan allekirjoitukseen asti.Annoimme Suomen sukulaiselle valtakirjan siis ja luotimme häneen. Vasta pankista kysyttyäni kuulin, että hänellä on täytynyt olla sellainen jakokirja. Hän vei omapäisesti suuremman osan ja linnoittautui hiljaisuuteen. Ei vastannut viesteihin, ei laittanut asiapapereiden kopioita joita olin pyytänyt pariin kertaan. Kun sitten laitoin sanan hänen isänsä kautta, alkoi sähköpostiini tulla nelisenkymmentá ukausta, herjausta, vainajan halvennusta ja todella perverssejá kunnianloukkauksia. Minun kuulemma tulee olla penkomatta enempää asiaa. Yksi uhkauksista oli julkaista netissä vainajan yksityisiä viestejá. Hän otti vainajan koneelta( jonka vei hänen kotoaan itselleen) ulos yksityisiä tietoja ja levittelee niitä sáhköpostin kautta. Toinen uhkaus oli, että tilille jäänyt raha tulee yksin hänen tyttärelleen. Isänsä ei ole testamentin osallinen. Minä edustan yhtä perillistä joka on ala-ikäinen. Suomen perillinen on 35v.
Vaikuttaa, että jotakin piilotellaan koska reaktio oli noin raju. En ole eläissäni lukenut mitään niin perverssiä textiä kuin joita hyt meiliini on satanut. Pyysin vain kopioita jotka laillisesti kuuluu kaikille perillisille.
Haluan selvittää tämän asianmukaisesti ja rauhallisesti...jos vain mahdollista...:(
Kuinka te muut toimisitte tällaisessa tilanteessa?- 10+10
Onkohan nyt annettu valtakirja vain kuolinpesän pankkitilin käyttöön (mahdollistaa tilin tyhjentämisen) vai itse perinnönjakoon (jossa päätetään, kuinka paljon kukakin saa omaisuutta)?
Joka tapauksessa kuulostaa hankalalta tilanteelta, kannattaa harkita lakimiehen palkkaamista, joka voi katso mikä rikos tuossa mahdollisesti on tapahtunut (kavallus tms.). - ulkomaa 2
minä en saa tulla Suomeenkaan milloin haluan enkä soittaa asioihin osallistuineille henkilöille, saamatta kirorouskirjeita ja haukkuja.
Allekirjoitimme pankin oman asiakirjan jossa valtuutimme tämän henkilön hoitamaan perinnönjakoon kuuluvat asiat pankissa ja luotimme häneen täysin. Nyt kyllä asia menee lakimiehille. Kerään vain tietoa ja kuulostelen onko mahdollisesti joku muukin ollut vastaavassa tilanteessa . Valtakirja lähetettiin meille tänne postissa, emme itse olleet Suomessa.
- dirtydum
Pitää olla varovainen, mekin saimme väärennetyillä allekirjoituksilla tehdyn jakokirjan, joka meidän olisi pitänyt allekirjoittaa.
Rikos, josta saa sakot tai max 2v vankeutta yrityksestä.
Emme tietenkään allekirjoittaneet.
Saako edunsaaja edes yksin toimia jakokirjan ja jaon tekijänä? Mielestäni edunsaaja ei saa toimia omapäisesti jos on muita perillisiä jakamassa testamenttia mutta näin tässä on káynyt ja tänään jo tein poliisille ilmoituksen vainajan omaisuuden(tietokoneen) väárinkäytöstá ja kunninanloukkauksista, uhkauksista ja herjoista. Saa nähdä tapahtuuko mitään. Ainakin kummmitytön isä jo rikkoo roimasti tietosuojaa ja ykistyisyyttä ihan alkajaisiksi. Tulkitsen hänen rajun reaktionsa säikähdykseksi kun tietää , että hankaluuksia odotettavissa koska viemme asian lakiteitse. Jotakin mätää asiassa kuitenkin näyttää olevan.
- Suoahon Ajattelija
Asia voi olla vähän hankala teidänkin kannalta, jos olette valtakirjassa valtuuttaneet tämän yhden henkilön suorittamaan jaon ja osallistumaan jaon tekemiseen puolestanne. Sellaisella valtakirjalla olette voineet käytännössä antaa valtuudet sopia mistä tahansa jaosta.
- aapelinaapeli
Olen edustanut sisaruksiani valtakirjalla perinnönjakotilaisuudessa. Muistelen että jakokirjaluonnos lähetettiin jokaiselle allekirjoitettavan valtakirjan mukana. Valtakirjasssa oli mainittu vielä erikseen sama summa, joka ko henkilön osuudeksi oli mainittu jakokirjassa. Jakokirjassa on maininta että sitä on tehty 10 samanlaista kappaletta yksi kullekin jaon osapuolelle sekä yksi julkiselle kaupanvahvistajalle.
Tätini valtuutettiin maksamaan pesän rahavaroista osapuolille tulevat rahasuoritukset. Olin autokuskina ja menimme tädin kanssa pankkiin perinnönjakokirjan kanssa. Sieltä maksettiin suoritukset jakokirjan mukaisina perillisille. Ilman jokokirjaa pankki ei voi maksaa mitään.
Tilanteesi voi olla hankala, jos olet antanut valtakirjan. Sinulla ilmeisesti on perukirja ?
Perukirja meillä on mutta siitä ilmenee vain vainajan varat ja maksettavat Missään vaiheessa meille ei ilmoitettu rahamääriä kirjallisesti vaikka viiden kesken ne osattiinkin laskea. Kaikki vaikutti menevän hyvin ja siksi luotettiin kunneskummityttö sanoi pitävänsä yhteyttä pankissa asioinnin jälkeen ja sitä odotan yhäkin.....Jos en olisi alkanut kyselemään kukaan ei olisi enää puhunut meille mitään mitä siellä on tehty, sovittu, kuitattu ym...Täydellinen hiljaisuus ja lopuksi tämä hyökkäys kun sanoin, että jos papereita ei tule vapaaehtoisesti, ne hankitaan lakiteitse.
Oikein käy kateeksi aapelinaapelia kun olette osanneet toimia noin tarkasti. :) Meillá ei ole kokemusta näistä asioista ja ollaan ihan pihalla joten Suomen lakia täältä kaukaa on vaikea seurata.Omista sukulaisista ollessa kyseessä vielä luotin ihan täysin....herääminen on järkyttävää....- kukin vuorollaan
Et ole ainoa, homo homine lupus.
Sinisilmäisyys kostautuu,
ei nykyään voi luottaa, pitää olla tuntosarvet tutkina.
Ikävää mutta näin maailma makaa.
Silti pahinta on vainajan viimeisen tahdon mitätöinti, kuoleman rajan takaa, viimeinen oikeustoimi, omaisuudestaan päättäminen, jos siinä ollaan epärehellisiä niin rangaitus pitää olla kova.
Taidan laittaa menemään kaikki omani. Senverran kauheita juttuja täällä palstoilla on.
Mulle mulle, ihmisarvosta ja kunnioittamisesta viis.
Paha saa aina palkkansa , uskoisin. Ainakin sitten kun huonosti kasvatettut perilliset perivät nämä pahalaiset.
Oikeassa olet " kukin vuorollaan". Panee miettimään asioita kun joutuu kokemaan tällaista ja kuulemaan toisten kokemuksia.
Minulle tuli kaikesta jo niin huono olo, että ruoka ei ole maistunut päiväkausiin, päässä on kuin painetta ja rytmihäiröitä paljon, silmissä jo sumentunut kun huimasi muutaman kerran. Tämä sydämettömyys ja häikäilemättömyys on liian vaikeaa sulatella ja se mitä ymmärrys ei työstä, tulee ulos pahana olona.
Raha heille kelpaa vaikka ovat häpäisseet ja herjanneet vainajaa niin rajulla tavalla, että kukaan tuomari ei jättäisi niitä kirjoituksia huomiotta. Kyseessä vielä ihana ja avosydäminen ihminen joka ei ikinä tehnyt kenellekään pahaa. Ehkä muita kaivoi kuin piikki lihassa hänen menestyksensá työelämässá ja että hän oli pidetty joka puolella, ystävät jäi ystäviksi läpi elämän. Nämä asiat herättää joskus kateutta...ja se ettei pahimmille herjaajille itselleen tullut perintöä ....
Aloin etsimään googlesta suomalaisia lakisivuja ja törmäsin tähän, täällä näkyy olevan kaikenlaisia aiheita.- ryöstö
meillä on noin 3 hehtarin maa alue josta isä ja äiti kirjoitti paperit että 1 hehtaarin tontti tulee minulle jaossa mutta sisarukset aikovat myydä koko maalueen paperissa lukee että ostaja maksaa jaon mulle ei saa tulla kuluja jaosta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760