En jaksa enää tätä elämää!

No voi hellanlettas sentään.

Onko sinusta tuntunut koko elämäsi ajan tuollaiselta??
Joka tapauksessa kuulostaa siltä,että vois olla hyvä käydä lääkärissä ja kertoa tuntemuklsistasi ja ajatuksistasi.Olet ehkä sairastunut ja siihen pitää saada hoitoa että olosi normalisoituu.

Sinulla on paljon pettymystä ja hyljätyksitulemista. Varmaan on paljon totta mitä olet kokenut. Sinun itsetuntosi on nollilla ja olet ohjemoinut mielesi, että et odota muuta kuin hylkäämistä ja kielteistä ihmissuhteissasi. Tavallaan ohjelmoit itsei kuin magneetti, joka viestitää: olen paha pyskää etäällä.

Asia ei ole niin pessimistinen todellisuudessa kuin mitä tunnetasolla koet. Hakeudu apuun ja muuta mysö asenteitasi.

Näin ei ollut aina, vielä muutama vuotta sitten minulla oli ystäviä. Oli paljon helpompi elää, kun tiesi, että on ihmisiä, joiden mielestä olen mielenkiintoinen ja ehkä tärkeäkin. Sitten joko jättivät minua tai ottavat yhteyttä vain silloin kun tarvitsevat jotain, eli kun haluavat lainata jotain, tai jotain meni rikki. Olen kyllä aina valmis auttamaan ja onhan tuollainen vuorovaikutus parempi kuin ei mitään. Sitten loputkin jättivät ja nykyään olen täysin yksin. Kukaan ei välitä minusta ja monet suorastaan haluavat vain pahaa minulle.

Olen kyllä harkinnut lääkärille menoa, mutta en uskalla, mitä jos hänkin on ilkeä minulle. On vaikea uskoa, että joku edes haluisi auttaa minua, kun kukaan ei ole ikinä auttanut, eikä tukenut ja jouduin kaikesta selviämään yksin. Vanhempien mielestä se tekee ihmisestä vahvan, koska kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Mutta en vaan jaksa enää, haluisin kuolla jo.

Nyt terapiaan! Älä yksin mietiskele nuita.

Vahvasti tuntuu,että olet sairastunut masennukseen tai vastaavaan.Oireet ja tuntemuksesi viittaa siihen.Itelläni oli samanlaista ja ei vaan tajunnu mikä hitto on kun mikään ei suju.
Lopulta menin lääkäriin ja ihan asiallisesti suhtautui.Kyseli ja taisin täyttää jonkun kaavakkeen.Olin siinä vaiheessa aika huonossa olossa ja alotin lääkkeen.Siitä jonkun aikaa eteenpäin alko pikkusen helpottaa ja lääke oikeesti autto.Olisin päässy helpommalla jos ois menny ajoissa apua hakemaan.Nyt noista tapahtumista on jo useampi vuosi ja en enää tarvi lääkettä.Mut hei mee ap ihmeessä käymään lääkärillä ! Ei siinä häviä mitään jos käy kysymässä ammattilaiselta.Terv.keskukseen jos ei saa aikaa,käy yksityisellä ei terveyden ja voinnin kanssa pidä rahasta pihistää eikä siitä konkka tuu yhdestä käynnistä. Kannattaa hakee apuu !!

Tunnen itseäni niin ulkopuoliseksi kaikkialla. Opiskelupaikalla kaikki tuntuvat olevan niin paljon minua älykäämpinä, puheliaampia ja muutenkin elämässään menestyneempiä. Harrastuksissa kaikki ovat parempia, heillä on enemmän ystäviä ja muutenkin kukaan ei halua puhua minulle jos ei ole pako. Juuri sen takia lopetin tanssiharrastuksen, vaikka pidin siitä, tuntui, että kaikki halusivat että lopetan tanssikursilla käynnin. Muissakaan harrastuksissa en jaksanut käydä kuukauteen.

Jokainen päivä tuntuu taistelulta, taistelulta, jonka häviän. Jokainen päivä tuntuu häviöltä, jokainen päivä joudun vetäytymään pysyäkseen pystyssä. Haluan luovuttaa ja lopettaa kärsimykseni, mutta en pysty. Vieläkin jossain syvällä sisälläni on pieni toivon liekki, että löydän joskus lämpimän paikan itselleni tässä kylmässä maailmassa. Mutta jokainen päivä se liekki pienenee, ehkä silloin kun se sammu, uskallan lopettaa kaiken.

"Mutta onneksi tuleva kesä ratkaisee, jos en saa kesätöitä, niin kuolen nälkään, koska opiskelija ei voi saada mitään tukea ja vanhemmilta en kehtaa pyytää rahaa"

Sosiaalitoimistolta saa.

Aivan kuin minun elämästäni. :/